Luku 32

”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni”

OLI 14. nisankuuta vuonna 33 ja Jeesuksen maallisen elämän viimeinen ilta. Hän tiesi kuolevansa pian, mutta hän ei ajatellut itseään. Sen sijaan hän käytti tämänkin tilaisuuden opetuslastensa rohkaisemiseen.

Jeesus tiesi, ettei heillä tulisi olemaan helppoa hänen poismenonsa jälkeen. He olisivat ”kaikkien kansojen vihaamia” hänen nimensä vuoksi (Matt. 24:9). Saatana yrittäisi jakaa ja turmella heidät (Luuk. 22:31). Luopumus johtaisi tekokristittyjen ilmaantumiseen (Matt. 13:24–30, 36–43). Ja ”laittomuuden lisääntymisen vuoksi” useimpien rakkaus kylmenisi (Matt. 24:12). Mikä pitäisi hänen aidot opetuslapsensa kaikesta tästä huolimatta yhdessä? Heitä yhdistävä side olisi ennen kaikkea heidän rakkautensa Jehovaa kohtaan (Matt. 22:37, 38). Mutta heidän pitäisi myös rakastaa toisiaan, ja tuo rakkaus ilmenisi tavalla, joka saisi heidät erottumaan muusta maailmasta (Kol. 3:14; 1. Joh. 4:20). Millainen rakkaus olisi Jeesuksen sanojen mukaan selvästi tunnusomaista hänen tosi seuraajilleen?

Jeesus antoi heille tuona viimeisenä iltana seuraavan käskyn: ”Minä annan teille uuden käskyn, että rakastatte toisianne; että niin kuin minä olen rakastanut teitä, tekin rakastatte toisianne. Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Joh. 13:34, 35.) Jeesus puhui tuona iltana rakkaudesta yli 20 kertaa, ja kolmesti hän käski heitä rakastamaan toisiaan (Joh. 15:12, 17). On selvää, että Jeesus ei ajatellut vain yhtätoista uskollista apostoliaan, jotka olivat hänen kanssaan tuona iltana, vaan kaikkia muitakin, jotka lopulta omaksuisivat tosi kristillisyyden (vrt. Joh. 17:20, 21). Käsky rakastaa toisiaan velvoittaisi aitoja kristittyjä ”kaikkina päivinä asiainjärjestelmän päättymiseen asti” (Matt. 28:20).

Mutta tarkoittiko Jeesus sitä, että kaikki, jotka missä hyvänsä osoittaisivat huomaavaisuutta ja rakkautta lähimmäistään kohtaan, tunnistettaisiin siitä Jeesuksen aidoiksi opetuslapsiksi?

”Teillä on rakkaus keskuudessanne”

Jeesuksella oli tuona samana iltana paljon sanottavaa myös ykseydestä. ”Pysykää minun yhteydessäni”, hän sanoi opetuslapsilleen (Joh. 15:4). Hän rukoili, että hänen seuraajansa ”olisivat kaikki yhtä”, ja lisäsi: ”Niin kuin sinä, Isä, olet minun yhteydessäni ja minä sinun yhteydessäsi, että hekin olisivat meidän yhteydessämme.” (Joh. 17:21.) Tässä samassa tilaisuudessa hän sanoi heille: ”Teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Joh. 13:35.) He eivät siis ilmaisisi rakkauttaan vain muutamia läheisiä ystäviään kohtaan tai vain yhdessä seurakunnassa. Apostoli Pietari toisti myöhemmin Jeesuksen käskyn, kun hän kirjoitti: ”Rakastakaa koko veljesseuraa [tai: ”veljeskuntaa”].” (1. Piet. 2:17, Kingdom Interlinear; vrt. 1. Piet. 5:9.) He olisivat siis kiinteä, maailmanlaajuinen veljesjoukko. Kaikkia uskovien maailmanlaajuiseen perheeseen kuuluvia kohtaan olisi määrä osoittaa erityistä rakkautta, koska heitä pidettäisiin veljinä ja sisarina.

Miten sellainen rakkaus ilmenisi? Mikä heidän rakkaudessaan toisiaan kohtaan olisi niin tunnusomaista, niin erilaista, että toiset näkisivät siinä selvän todisteen tosi kristillisyydestä?

”Niin kuin minä olen rakastanut teitä”

”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”, sanottiin Jumalan Israelille antamassa laissa yli 1500 vuotta ennen kuin Jeesus eli maan päällä (3. Moos. 19:18). Tällainen lähimmäisenrakkaus ei ollut kuitenkaan sitä rakkautta, joka erottaisi Jeesuksen seuraajat muista. Jeesuksen tarkoittama rakkaus ei jäisi siihen, että rakastaa toisia niin kuin itseään, vaan se menisi paljon pitemmälle.

Käsky rakastaa toisiaan oli Jeesuksen sanojen mukaan ”uusi käsky”. Se ei ollut uusi siksi, että se oli tuoreempi kuin Mooseksen laki, vaan uutta oli se, missä määrin rakkautta piti osoittaa. Rakastakaa toisianne, ”niin kuin minä olen rakastanut teitä”, Jeesus selitti (Joh. 13:34). Hänen rakkautensa hänen opetuslapsiaan kohtaan oli syvää ja muuttumatonta. Se oli uhrautuvaa rakkautta. Hän osoitti sitä tekemällä heidän hyväkseen muutakin kuin vain joitakin hyviä tekoja. Hän ravitsi heitä hengellisesti ja huolehti tarvittaessa heidän fyysisistä tarpeistaan (Matt. 15:32–38; Mark. 6:30–34). Ja parhaiten hän osoitti rakkauttaan antaessaan elämänsä heidän puolestaan (Joh. 15:13).

Juuri tällaista huomattavaa rakkautta tuo ”uusi käsky” vaatii, tällaista rakkautta Jeesuksen tosi seuraajat ilmaisisivat toisiaan kohtaan (1. Joh. 3:16). Ketkä osoittavat nykyään selvästi, että he tottelevat ”uutta käskyä”? Tässä julkaisussa aiemmin esitetyt todisteet viittaavat selvästi yhteen maailmanlaajuiseen kristittyjen joukkoon.

Heitä ei tunneta erikoisesta vaatetuksesta tai oudoista tavoista, vaan siitä, että he tuntevat syvää ja lämmintä kiintymystä toisiaan kohtaan. Heillä on sellainen maine, että he osoittavat rakkautta, joka kohoaa rotuerojen ja kansallisuusrajojen yläpuolelle. Heidät tunnetaan siitä, että he kieltäytyvät taistelemasta toisiaan vastaan silloinkin, kun maa, jossa he asuvat, lähtee sotaan. Toisiin on tehnyt vaikutuksen se, miten paljon vaivaa he näkevät toistensa vuoksi vastoinkäymisten aikana, esimerkiksi silloin kun sattuu luonnononnettomuuksia tai kun joitakuita heidän veljiään vainotaan siksi, että nämä pysyvät nuhteettomina Jumalan edessä. He ovat valmiita kestämään vaikeuksia tai antautumaan vaaraan auttaakseen veljiään ja sisariaan, joiden puolesta Kristus antoi elämänsä. He ovat halukkaita jopa kuolemaan toistensa puolesta. Heidän osoittamansa rakkaus on ainutlaatuista maailmassa, joka muuttuu koko ajan yhä itsekkäämmäksi. He ovat Jehovan todistajia.a

Käytännön esimerkki tällaisesta rakkaudesta nähtiin sen jälkeen, kun hurrikaani Andrew oli riehunut Floridan rannikolla Yhdysvalloissa aikaisin maanantaiaamuna 24. elokuuta 1992. Tuo hurrikaani jätti noin 250000 ihmistä kodittomiksi. Sen uhrien joukossa oli tuhansia Jehovan todistajia. Jehovan todistajien hallintoelin ryhtyi lähes viipymättä toimiin nimittämällä avustuskomitean ja järjestämällä käyttöön avustusvaroja. Tuhoalueella asuvat kristityt valvojat ottivat nopeasti yhteyttä todistajiin selvittääkseen heidän tarpeensa ja auttaakseen heitä. Jo samana maanantaiaamuna, jona myrsky oli riehunut, lähettivät satojen kilometrien päässä asuvat eteläcarolinalaiset todistajat tuhoalueelle kuorma-auton, johon oli lastattu sähkögeneraattoreita, moottorisahoja ja juomavettä. Tiistaina tuli lisää lahjoitettuja tarvikkeita ja satoja vapaaehtoisia muualta auttamaan paikallisia veljiä valtakunnansalien ja yksityiskotien korjaamisessa. Lähellä erästä valtakunnansalia asunut nainen, joka ei ole Jehovan todistaja, sanoi avustustoimista: ”Tämän täytyy totisesti olla sitä kristillistä rakkautta, josta Raamattu puhuu.”

Laimenisiko tuo rakkaus sen jälkeen, kun olisi tehty muutamia huomaavaisia tekoja? Kohdistuisiko se vain samaa rotua tai kansallisuutta oleviin ihmisiin? Varmasti ei! Zairen epävakaat poliittiset ja taloudelliset olot johtivat vuoden 1992 aikana siihen, että yli 1200 Jehovan todistajaa menetti kotinsa ja kaiken omaisuutensa. Muut zairelaistodistajat ehättivät nopeasti heidän avukseen. Vaikka he itsekin olivat hyvin ahtaalla, he auttoivat myös Sudanista Zaireen tulleita pakolaisia. Etelä-Afrikasta ja Ranskasta saatiin tuota pikaa avustustarvikkeita, muun muassa maissijauhoja, suolakalaa ja lääkkeitä – ne tulivat todelliseen tarpeeseen. Apua saatiin kerran toisensa jälkeen, kun tilanne sitä vaati. Samaan aikaan annettiin monissa muissakin maissa vastaavanlaista apua.

Tällainen rakkaus ei kuitenkaan tee Jehovan todistajista omahyväisiä. He ymmärtävät, että heidän täytyy Jeesuksen Kristuksen seuraajina pysyä jatkuvasti valveilla.

[Alaviite]

[Huomioteksti s. 710]

Millainen rakkaus olisi Jeesuksen sanojen mukaan selvästi tunnusomaista hänen tosi seuraajilleen?

[Huomioteksti s. 711]

He olisivat kiinteä, maailmanlaajuinen veljesjoukko

[Tekstiruutu s. 712]

”Todistajat huolehtivat omistaan – ja toisista”

Näin otsikoidussa kirjoituksessa ”The Miami Herald” -sanomalehti selosti avustustyötä, johon Jehovan todistajat ryhtyivät Etelä-Floridassa sen jälkeen, kun hurrikaani Andrew oli aiheuttanut siellä tuhojaan elokuussa 1992. Artikkelissa mainittiin: ”Homesteadissa ei kukaan paiskaa oveaan kiinni Jehovan todistajien nenän edestä tällä viikolla – vaikka hänellä olisikin ovi, jota paiskoa. Noin 3000 vapaaehtoista todistajaa kaikkialta maasta on kokoontunut tuhoalueelle auttamaan ensin omiaan ja sitten toisia. – – Noin 150 tonnia ruokaa ja tarvikkeita on kanavoitu Browardin piirikunnan länsiosassa sijaitsevassa konventtisalissa olevan komentokeskuksen kautta kahteen Homesteadin alueen valtakunnansaliin. Noista saleista työryhmät hajaantuvat joka aamu korjaamaan todistajaveljien vaurioituneita koteja. – – Kenttäkeittiö valmistaa pikavauhtia kolmesti päivässä aterioita jopa 1500 hengelle. Siellä ei syödä vain nakkisämpylöitä ja munkkirinkilöitä. Talkoolaisille tarjotaan vastaleivottua leipää, lasagnea, tuoresalaatteja, pataruokia, pannukakkua ja köyhiä ritareita – jotka kaikki on valmistettu lahjaksi saaduista aineksista.” (31.8.1992, s. 15A.)