”Teidän täytyy . . . auttaa niitä, jotka ovat heikkoja”
”ELINKELPOISIMPIEN eloon jääminen” – vahvat elävät heikkojen kustannuksella. Kylmää ja julmaako? ”Ei, todellisuudessa hyvää ja hyödyllistä”, sanovat kehitysteorian kannattajat, sillä he väittävät, että tämä aikaansaa edistystä. Mutta monet heistäkin olivat syvästi järkyttyneitä, kun he saivat tietää natsien Kolmannen valtakunnan yrityksistä panna tämä ”laki” täytäntöön ihmisten suhteen, joita he pitivät heikkoina tai ei-toivottuina.
Onko näin hirvittävä havaintoesitys tarpeen ihmisen saamiseksi vakuuttumaan siitä, että heikkoja pitäisi kohdella ystävällisesti eikä sortaa tai tuhota? Ei niiden keskuudessa, jotka arvostavat vilpittömästi Raamattua, sillä Jumalan sana suhtautuu paljon paremmin kuin vain passiivisesti tai suvaitsevasti heikkoihin. Se on herkkätunteinen heitä kohtaan. Se neuvoo auttamaan ja tukemaan heitä. (Apt. 20:35; 1. Tess. 5:14) Mutta eivätkö muutkin asiantuntijat ja laitokset kannata heikkojen säälimistä? Kyllä, mutta Raamattu on ainutlaatuinen siinä suhteessa, että se voi saada aikaan jatkuvan reagoimisen heikkojen tarpeisiin.
Raamatun kyky saada ihmiset auttamaan heikkoja liittyy läheisesti sen voimaan saada aikaan todellista rakkautta, nöyryyttä ja uskoa. Heikkojen jatkuva auttaminen vaatii näitä ominaisuuksia, sillä toisin kuin vahvat heikot eivät useinkaan voi palkita tai maksaa takaisin toiselle saamastaan avusta. (Luuk. 14:12–14) Lisäksi Raamattu vakuuttaa lukijalleen, että heikkojen auttaminen ei ainoastaan miellytä Jumalaa ja Kristusta vaan on vaatimus heidän suosionsa saavuttamiseksi. Koska me olemme epätäydellisiä, meillä kaikilla on heikkouksia, joiden vuoksi me tarvitsemme Jumalan ja Kristuksen apua. (Hepr. 4:15, 16) Voisimmeko me olla varmoja, että he auttavat meitä heikkouksissamme, jos me emme auttaisi toisia heidän heikkouksissaan? – Vrt. Matt. 6:14, 15.
VÄÄRÄ SUHTAUTUMINEN HEIKKOIHIN ESTÄÄ HEILTÄ AVUN
Suuri este jonkun heikon auttamisen tielle tulee silloin, kun vahvempi tulee tietoisemmaksi toisen heikkoudesta kuin omastaan. Lisäksi toisen heikkous voi tulla niin ajatuksia hallitsevaksi, että häneen suhtaudutaan kielteisesti. Seuraus on, että heikko jää vaille apua ja vahva voi ajatella, että hän tekee oikein jättäessään avun antamatta. Raamattu saa kuitenkin ihmisen ymmärtämään, että huomattava määrä ei-toivottuja olosuhteita ihmisten elämässä voi usein olla heikkouden syynä ja että sellainen tilanne vaatii pikemminkin avun antamista kuin paheksuntaa.
Esimerkkinä siitä on se, miten Raamattu kiinnittää huomiota köyhiin. Joku voisi omaksua jokseenkin asiallisen kannan ja ajatella, että yleensä ihmiset ovat köyhiä siksi, etteivät he käytä hyvää arvostelukykyä, ja niittävät sen tähden väistämättömät seuraukset. Myötätuntoinen ihminen sen sijaan katsoo köyhien ansaitsevan hänen apunsa huolimatta siitä, että asiaan on saattanut liittyä hyvän arvostelukyvyn puute tai jokin muu heikkous. Jumalan Israelille antama laki käsitteli asiaa yksityiskohtaisesti: ”Jos veljesi sinun luonasi köyhtyy eikä jaksa pysyä pystyssä, tue häntä . . . Minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka vein teidät pois Egyptin maasta antaakseni teille Kanaanin maan ja ollakseni teidän Jumalanne.” ”Älä kovenna sydäntäsi äläkä sulje kättäsi köyhältä veljeltäsi.” – 3. Moos. 25:35–38; 5. Moos. 15:7.
Israel ei olisi koskaan voinut omin neuvoin päästä pois Egyptistä ja ottaa omistukseensa Kanaania. Israelilaiset olivat liian heikkoja ja tarvitsivat Jehovan apua. Kuinka sopimatonta siksi jonkun israelilaisen, joka olisi saanut aineellisia varoja, olisikaan ollut jättää auttamatta taloudellisesti heikossa asemassa olevaa veljeään ja olla siten jäljittelemättä Jumalaansa! Viisaasti hän pelkäsi Jumalaa tietäessään, miten Jehova suhtautui heikkoihin: kitsas menettely oli syntiä. Mutta jos hän oli avokätinen, niin Jehova Jumala siunasi hänen jokaisen tekonsa ja hankkeensa. – 5. Moos. 15:8–11.
Varhaiskristillisessä seurakunnassa toisten apua tarvitseviin kuului monia muitakin kuin vain aineellisesti köyhiä. Kirjoittaessaan Tessalonikan seurakunnalle Paavali asetti kaikille veljille, ei vain vanhimmille, vastuun ilmaista aktiivista vastakaikua erilaisiin tarpeisiin: ”Kehotamme teitä, veljet: neuvokaa vakavasti häiriön aiheuttajia, puhukaa lohduttavasti masentuneille sieluille, tukekaa heikkoja, olkaa pitkämielisiä kaikkia kohtaan.” (1. Tess. 5:14) Muissa kirjeissä Paavali käsittelee laajalti niiden tilaa, joilla on heikko omatunto. Nämäkin tarvitsevat huomioon ottamista. (Roomalaiskirjeen 14. luku; 1. Korinttolaiskirjeen 8. luku) Niin, varhaiskristittyjen keskuudessa oli ihmisiä, joilla oli monenlaisia heikkouksia – mutta kaikkia oli ymmärrettävä ja autettava.
Vahvan ihmisen on vaikea kestää halveksimista tai ehkä sitä, että häntä kartetaan. Kuinka paljon vaikeampi heikon onkaan kokea tällaista! Vaikkei Daavidia yleensä pidetäkään heikkona, niin hän koki juuri sellaisen vaikean kauden elämässään: ”Armahda minua, Herra, sillä minulla on ahdistus; minun silmäni on surusta riutunut, niin myös minun sieluni ja ruumiini. . . . Minun voimani on rauennut pahain tekojeni tähden, ja minun luuni ovat riutuneet. Kaikkien ahdistajaini tähden minä olen pilkaksi tullut, ylenpalttiseksi pilkaksi naapureilleni, peljätykseksi tuttavilleni; jotka minut kadulla näkevät, pakenevat minua. Minä olen unhottunut ihmisten mielistä niinkuin kuollut, . . . Mutta sinuun, Herra, minä turvaan; minä sanon: ’Sinä olet minun Jumalani’. Minun aikani ovat sinun kädessäsi.” (Ps. 31:10–16) Sen sijaan että hän olisi nähnyt veljiensä tulevan auttamaan häntä, hän näki heidän karttavan häntä. Daavid tunsi saavansa apua yksin Jumalalta.
Mikä voisi aiheuttaa sen, että heikkoa kohdellaan tällä tavalla? Yksi syy voisi olla se, että sallimme jonkun toisen kielteisen näkemyksen jostakusta vaikuttaa omaan arvioomme hänestä. Heikkouden sekoittaminen pahuuteen voisi olla toinen syy. Fariseukset näyttävät erehtyneen näissä molemmissa suhteissa. Kun he nurisivat Jeesusta vastaan siksi, että tämä käytti aikaa niiden kanssa, joita he eivät pitäneet vain heikkoina vaan syntisinä, hän sanoi heille: ”Eivät terveet [vahvat] tarvitse lääkäriä, vaan sairaat. Menkää siis ja oppikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armoa minä tahdon enkä uhria.’ Sillä minä en tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” – Matt. 9:12, 13; Mark. 2:17.
Silloinkin kun täytyy harkita erottamista, kysymys joka vaatii vastausta, on: Onko tämä henkilö todella paha vai yksinkertaisesti heikko? Jos kysymys on heikkoudesta, hän voi ilmaista vastakaikua kärsivällisesti annettuun aitoon rakkaudelliseen apuun. Missä määrin hairahtuvalle on annettu apua? Voitaisiinko nähdä enemmän vaivaa ja antaa enemmän aikaa hänen sydämensä tavoittamiseksi, jotta häntä kannustettaisiin muuttamaan menettelynsä?
Vaikka yksilön edut ovat tärkeät, niin hänen tekojensa vaikutus seurakuntaan ja sen vanhurskas asema Jumalan edessä ovat myös tärkeitä. Jos vanhimmat eivät toimi pahuuden poistamiseksi seurakunnasta, niin seurauksena on vahinkoa. (1. Kor. 5:6–13) On kuitenkin mahdollista ryhtyä toimintaan hätäisesti, rakkaudettomasti tai osoittamatta havaintokykyä. Jos seurauksena on vahinko yksilölle, joka teki syntiä heikkouden eikä pahuuden vuoksi, niin tämäkin on vahingollista seurakunnalle ja vaikuttaa haitallisesti sen vanhurskaaseen asemaan Jumalan edessä.
Oikeaan menettelyyn ryhtyminen niiden suhteen, jotka ottavat väärän askeleen, vaatii tarkkanäköisyyttä. Mutta kun kristitty työskentelee tässä suhteessa, hänen havaintokykynsä lisääntyvät paitsi tosi heikkouden tunnistamiseksi myös sen suhteen, mitä apua, neuvontaa tai toimintaa kulloinkin kipeimmin tarvitaan. (Hepr. 5:14) Jos hän erehtyy ponnistellessaan ongelman käsittelemiseksi, niin älköön se johtuko siitä, että jätetään osoittamatta huomaavaisuutta ja armoa. – Ps. 25:6, 7; 51:3; Jaak. 2:13; Juud. 22, 23.
Kun siis nuoret tai muut ilmaisevat huonoa arvostelukykyä (mikä saattaa tapahtua lukuisilla aloilla), niin miten me suhtaudumme siihen? Miten hyvä meidän onkaan olla heti tuomitsematta heitä ja sen sijaan harkita, mitä voisimme tehdä ollaksemme heille avuksi! Kun joku seurakunnassa tekee vakavan erehdyksen, niin lisäämmekö ponnistelujamme hänen hyväkseen? Kuinka paljon enemmän siitä onkaan apua kuin hänen virheensä tekemisestä keskustelunaiheeksi toisten veljien keskuudessa. Ja kun keskustelu saattaa kääntyä jonkun heikkouteen, niin kuinka huomaavaista onkaan pyrkiä aikaansaamaan suunnan muutos keskustelussa, ehkäpä sen harkitsemiseksi, kuinka asiassa voitaisiin auttaa. ”Joka rikkeen peittää, se rakkautta harrastaa; mutta joka asioita kaivelee, se erottaa ystävykset”, sanoo henkeytetty sananlasku. – Sananl. 17:9; 11:13.
KUINKA VOIMME AUTTAA HEIKKOJA?
Heikkojen auttamisen tärkein edellytys on, että omataan auttamisen henkeä heitä kohtaan eikä suhtauduta heihin halveksivasti. Seuraavaksi haluamme päästä selvyyteen perimmäisestä ongelmasta: Onko se yksinäisyys, ymmärryksen puute tai rakkauden niukkuus kodissa? Voisiko se olla taloudellinen ahdinko tai henkilökohtainen pettymyksen tunne, heikko terveys tai hyödyttömyyden tunne korkean iän vuoksi? Nämä ovat vain muutamia mahdollisista ongelmista, jotka voisivat aiheuttaa voiman vähenemisen heikossa. Joka tapauksessa syvempi Raamatun ja Jumalan rakkauden ymmärtäminen on myös tarpeen. Henkilön elämän tilanteen huolellinen harkitseminen lämpimän, sydämellisen vierailun ohella voi auttaa saamaan selville perusvaikeuden.
Niillä, jotka ovat todella kiinnostuneita heikkojen auttamisesta, on opastuksenaan apostoli Paavalin esimerkki. Hän sanoi: ”Kuka on heikko, enkä minä ole heikko?” (2. Kor. 11:29) Paavali oli myötätuntoinen kaikkia kohtaan. Hän tunsi niin kuin toiset tunsivat, ja heidän ahdinkonsa vaikutti häneen. Missä määrin? Siitä päätellen, minkä neuvon hän esitti Apostolien tekojen 20:35:ssä, hänen säälinsä varmasti meni pitemmälle kuin vain huomaavaisten sanojen esittämiseen: ”Teidän täytyy näin vaivaa nähden auttaa niitä, jotka ovat heikkoja.” Hän kohteli heikkoja apostoli Johanneksen myöhemmin esittämän kehotuksen hengessä: ”Älkäämme rakastako sanoin tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” – 1. Joh. 3:18.
Vaikka Raamattu kannustaakin voimakkaasti auttamaan heikkoja, se ei kuvaile yksityiskohtaisesti, mitä jonkun pitäisi tehdä heidän puolestaan. Miksi? Epäilemättä se johtuu siitä, että kuinka laajoja tahansa sellaiset ohjeet olisivatkin olleet, niissä ei olisi voitu koskaan ottaa huomioon kaikkia olosuhteita. Mutta Raamattu neuvoo meitä ehdottomasti kehittämään aitoa, myötätuntoista säälin tunnetta heikkoja kohtaan. Meidän täytyy toimia heidän tarpeittensa mukaan. Vaikka tämä neuvo onkin yksinkertainen ja yleisluontoinen, se tuottaa selviä tuloksia oikeasydämisten kristittyjen keskuudessa.
JOKAINEN SEURAKUNNAN YHTEYDESSÄ OLEVA ON KALLISARVOINEN
Kaikkia seurakunnassa olevia autetaan täyttämään vastuunsa heikkojen auttamisen suhteen, jos he oppivat ymmärtämään seurakunnan kunkin jäsenen arvon. Mutta jos joku jäsen on heikko ja häntä täytyy auttaa, niin mitä myönteistä arvoa hänellä on? Eikö hän ole pikemminkin rasitus seurakunnalle? Paavali ei suhtautunut asiaan sillä tavoin: ”On paljon ennemmin niin, että ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät heikommilta, ovat välttämättömiä, . . . Jumala on pannut ruumiin kokoon suoden runsaammin kunniaa sille ruumiinosalle, jolla oli puutetta, niin ettei ruumiissa olisi mitään jakaumaa, vaan että sen jäsenet pitäisivät samaa huolta toisistaan.” (1. Kor. 12:22–25) Seurakunta, joka arvostaa jokaista yksilöä ja hänen osuuttaan kristillisissä toiminnoissa hänen rajoitustensa puitteissa, on lämmin, onnellinen seurakunta, joka on täynnä elämää ja tarmoa.
Kuka voi sanoa, mihin ponnistelu heikon auttamiseksi saattaa johtaa? ”Kylvä siemenesi aamulla äläkä hellitä kättäsi ehtoollakaan; sillä et tiedä, tuoko onnistuu vai tämä vai onko kumpikin yhtä hyvä.” (Saarn. 11:6) Me voimme erikoisesti olla vakuuttuneita Jumalan avusta, kun autamme toisia hengellisesti. Kuinka monet niistä, jotka nykyään ovat erittäin hyviä Jehovan palvelijoita, saivatkaan pitkän aikaa hengellistä apua silloin, kun he olivat heikkoja!
Heikko ei voi tulla vahvaksi nopeasti. Samoin kuin toipuminen ruumiillisesta heikkoudesta voi olla hidasta, niin myös hengellisesti vahvaksi tuleminen saattaa kestää pitkän aikaa. Mutta osoitammeko me kärsivällisyyttä heikkoja kohtaan? Rakastammeko me heitä aivan yhtä paljon kuin jos he olisivat vahvoja? Mitä siunauksia tuleekaan kaikille, kun tällaista rakkautta osoitetaan! Heikompi veli saa sen siunauksen, että hänestä huolehditaan ja että häntä tuetaan hänen vaikeuksissaan. Vahvempi ymmärtää sen suuremman siunauksen, jonka vain antamisesta voi saada. Seurakunta kokonaisuudessaan kokee suurempaa lämpöä, kun jokainen jäsen on riippuvainen toisista ja kiinnostunut toisista. Jumala ja Kristus saavat kunniaa, kun heidän oma vertaansa vailla oleva heikkojen auttamisensa heijastuu heidän maallisissa palvelijoissaan.