-
Lukijain kysymyksiäVartiotorni 1953 | 15. tammikuuta
-
-
Meidän täytyy muistaa, että Kuningas Jaakon käännös (engl.) perustuu Masoreettiseen heprealaiseen tekstiin ja että ennen tätä tekstiä oli toisia tekstejä, jotka eroavat tästä. Septuaginta-käännöstä pidetään ennen Masoreettista tekstiä olleista tarkemmista heprealaisista teksteistä suoritettuna käännöksenä, koska se eroaa Masoreettisesta tekstistä.
Kun käännymme nyt Septuagintan puoleen, niin huomaamme, että 1. Samuelin kirjan 17. luvusta on jakeet 12–31 jätetty pois. Samoin jakeet 41, 50, 55–58. 1. Samuelin 18:nnesta on jakeet 1–5, 9–11, 17–19, 30 jätetty pois Septuagintasta. Näitä jakeita ei ole siis kuuluisissa neljännen vuosisadan kreikkalaisissa käsikirjoituksissa, Vatikaanilaisessa 1209 ja Siinailaisessa, sillä ne sisältävät Septuaginta-käännöksen Heprealaisista Kirjoituksista.
On huomattava, että nämä poisjätöt poistavat Kuningas Jaakon käännöksessä [ja suomalaisessa käännöksessämmekin] olevat vaikeudet. Septuagintan mukaan me huomaamme, ettei Daavid mennyt takaisin paimeneen sen jälkeen kun hänet oli kiinnitetty kuningas Saulin hoviin harpunsoittajaksi ja aseenkantajaksi, että hän oli läsnä, kun Goljat huusi ensiksi kerskuvan haasteensa, ja niin hän voi rohkaista kauhistunutta ja pakokauhun valtaamaa kuningas Saulia ja ilmoittautua vapaaehtoisena taistelemaan tuota jättiläistä vastaan. Saul tunsi nuoren Daavidin, mutta ei taistelijana, ja niin Daavid tutustutti kuninkaan urotöihinsä, kun hän oli paimenpoikana surmannut jalopeuran ja karhun Jehovan voimalla. Saul käski silloin nuorukaista menemään taistelemaan Goljatia vastaan toivoen Jehovan olevan hänen kanssaan. Ja kun Daavid lähti taistelemaan tuota jättiläistä vastaan, niin ei Saulin tarvinnut kysellä, kuka nuorukainen oli, eikä tällaisia kyselyjä esiinnykään Septuaginta-käännöksessä. Siitä syystä paneekin James Moffatt nämä Daavidia koskevia kyselyjä sisältävät jakeet hakasiin osoittaakseen, että ne ovat tekstin myöhemmän laatijan väliinpistämät. Moffattin käännös panee tosiaan kaksoishakasiin oikeastaan kaikki nämä 1. Samuelin kirjan 17. ja 18. luvun osat, mitkä Septuaginta jättää kokonaan pois.
Edelläoleva voi näin ollen selittää tämän vaikeuden, mikä ilmenee Kuningas Jaakon käännöksessä ja muissa käännöksissä, mitkä perustuvat Masoreettiseen tekstiin, ja me voimme muistaa sen mahdollisuuden, että Masoreettiselle tekstille on voitu tehdä jotakin, mikä aikaansaa meille nämä näennäiset vaikeudet.
● Kun Daavid otti näkyleipää eli pyhää leipää pyhästä paikasta tyydyttääkseen nälkäänsä, niin eikö se ollut vakava rikkomus? – G. W., Israel.
Tämän kysymyksen valaisemiseksi on välttämätöntä tarkastella useita kertomuksia. Ensiksi itse leipää koskevaa käskyä: ”Ota hienoja vehnäjauhoja ja paista niistä kaksitoista kakkua; kukin kakku olkoon kahdesta kymmenesosasta. Ja pane ne kahteen riviin, kuusi riviinsä, puhtaalle pöydälle Jehovan eteen. Ja pane puhdasta suitsutetta kummankin rivin päälle; ja se olkoon muistoleipä, tulella annettava uhri Jehovalle. Hän järjestäköön sen joka sapattipäivä Jehovan eteen jatkuvasti Israelin lasten puolesta; se on iankaikkinen liitto. Ja se olkoon Aaronin ja hänen poikiensa, ja he syökööt sitä pyhässä paikassa.” – 3. Moos. 24:5–9, Da.
Nyt kysymyksen perusteena oleva historiallinen kertomus: ”Daavid tuli Noobiin pappi Ahimelekin luo, ja Ahimelek vapisi kohdatessaan Daavidin ja sanoi hänelle: ’Miksi olet yksin, eikä kukaan ole kanssasi?’ Ja Daavid sanoi pappi Ahimelekille: ’Kuningas on käskenyt minut asialle ja sanonut minulle: ”Älköön kukaan tietäkö mitään siitä asiasta, mille minä sinut lähetän ja mitä olen sinulle käskenyt.” Ja minä olen ohjannut nuoret miehet siihen ja siihen paikkaan. Ja mitä on nyt sinun kätesi alla? Anna minulle viisi leipää käteeni, tai mitä löytyy.’ Ja pappi vastasi Daavidille ja sanoi: ’Minun käteni alla ei ole tavallista leipää, vaan pyhää leipää; jos ne nuoret miehet ovat pidättyneet ainakin naisista.’ Ja Daavid vastasi papille ja sanoi hänelle: ’Niin, tosiaan, naiset ovat olleet poissa luotamme suunnilleen nämä kolme päivää, siitä lähtien kun minä lähdin, ja niiden nuorten miesten astiat ovat pyhät, ja leipä on eräässä mielessä tavallista, ja sitäkin enemmän, koska tänään uusi pyhitetään astioissa.’ Ja pappi antoi hänelle pyhää leipää, sillä siellä ei ollut muuta leipää kuin ne näkyleivät, mitkä otettiin Jehovan edestä, jotta pantaisiin tuoretta leipää sinä päivänä, jona ne otettiin pois.” – 1. Sam. 21:1–6, Da.
Me näemme näistä kahdesta lainauksesta, että leipä piti muuttaa sapattipäivänä, että vastapaistettu tuore leipä piti panna vanhan leivän sijaan, ja koska Daavid Noobiin tultuaan ja puhuessaan ylimmäisen papin Ahimelekin kanssa kiinnitti huomion siihen seikkaan, että leipä piti vaihtaa sinä päivänä, niin sen on täytynyt olla sapattipäivä, jona Daavid koki tämän ja teki pyynnön Ahimelekille. Jeesus esitti kiinnostavan johtopäätöksen tästä Daavidin menettelystä, kuten on kerrottu Matteuksen 12:1–4: ”Siihen aikaan Jeesus kulki sapattina viljavainioiden halki; ja hänen opetuslastensa oli nälkä, ja he rupesivat katkomaan tähkäpäitä ja syömään. Mutta kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänelle: ’Katso, sinun opetuslapsesi tekevät, mitä ei ole lupa tehdä sapattina’. Niin hän sanoi heille: ’Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen seuralaistensa oli nälkä, kuinka hän meni Jumalan huoneeseen, ja kuinka he söivät näkyleivät, joita ei hänen eikä hänen seuralaistensa ollut lupa syödä, vaan ainoastaan pappien?” Jeesus kiinnitti näissä ja seuraavissa jakeissa huomion sapattipäivänä suoritettuihin laupeudentöihin, että on täysin lainmukaista suorittaa armonosoitus tarvitsevalle, vaikka onkin sapatti, ja että sellainen menettely ei itse asiassa riko sapattia. Hänellä ei ollut mitään nuhdeltavaa Daavidin tapauksessa.
Vaikka toiset Raamatun käännökset esittävät asian eri tavalla, niin se käännös, mitä me olemme käyttäneet 1. Samuelin kirjan 21:5:nnestä ottamassamme lainauksessa, osoittaa Daavidin muistuttaneen Ahimelekille, että kysymyksessä oleva leipä oli ”eräässä mielessä tavallista”. Kuningas Jaakon ja Rotherhamin käännökset ovat tässä yhtä mieltä, ja jälkimmäinen kääntää tämän jakeen näin: ”Leipä itse on tavallaan tavallista, ja sitäkin enemmän, koska tänään on toiset leivät pyhitettävinä astiassa.” Millä tavalla tavallisia? Eikö sitä ollut pyhitetty Jehova Jumalalle ja pantu pöydälle tabernaakkelin pyhään. Oli. Mutta sinä huomaat, että juuri tämä leipä, millä ruokittiin Daavidia ja hänen miehiään, oli korvattu vastapaistetulla leivällä ja otettu pois pyhästä, ei vain Daavidin nälän tyydyttämiseksi, vaan koska oli oikea aika, sapattipäivä, poistaa se, viedä se ulos ja panna tilalle uusi leipäannos pyhälle pöydälle. Tämä poistettu leipä oli sentähden nyt saatavissa käytettäväksi tabernaakkelin pyhän ulkopuolella ja oli siltä kannalta katsoen eräässä mielessä tavallista.
Meillä on jotenkin samanlainen tapaus muistonviettoaikaan pöydällä olevan leivän ja viinin suhteen. Se on siinä nähtävänä ja varattu määrättyyn tarkoitukseen. Olisi väärin ja kunnioituksen puutetta ilmaisevaa Herraa kohtaan, jos kuka tahansa tulisi pöydän luo ennen toimituksia tai niiden aikana syömään sitä leipää tai juomaan sitä viiniä. Se olisi, niinkuin Paavali sanoo, ’synnin tekemistä Herran ruumista kohtaan’, koska sillä leivällä ja viinillä on siinä tilaisuudessa ja siihen saakka kuvaannollinen merkitys, ja sen merkityksen loukkaaminen on Jumalan asetuksen rikkomista. Mutta jos leipää ja viiniä jää muistonvieton jälkeen jäljelle, niin sitä voidaan nauttia ilman pyhän loukkaamista. Kun muistonvietto on ohitse, niin leipä ja viini on menettänyt merkityksensä ja tullut aivan tavalliseksi leiväksi ja viiniksi, mitä kuka hyvänsä voi käyttää.
Samoin on siinä asiassa, mitä Paavali käsittelee 1. Korinttolaiskirjeen 8:1–13 ja 10:25–30 ja mikä koskee joidenkuiden kristittyjen menemistä teurastamoihin tai lihakauppoihin tai ravintoloihin, mitkä olivat niiden aikojen pakanatemppelien yhteydessä, ja sen lihan syömistä, mikä oli pyhitetty paholaisille, epäjumalille. Osa siitä uhrista annettiin epäjumalalle uhraten alttarilla, ja sitten jäi jäljellekin lihaa mikä vietiin lihakauppoihin tai ravintoloihin, joissa sitä tarjottiin ihmisille tavallisena lihana, ja kristityillä oli oikeus mennä sinne ja syödä sitä lihaa. Se oli menettänyt pyhän merkityksensä nyt, kun se oli lihakaupassa tai ruokalassa. Se oli tavallista, vaikka joillakuilla kristityillä oli Paavalin sanojen mukaan heikko omatunto, ja he ajattelivat sillä olevan vieläkin pyhän merkityksen.
Samoin oli tämän leivänkin laita, mikä oli korvattu toisella, otettu pois pyhästä. Se oli, kuten Daavid sanoi, eräässä mielessä tavallista, joten sitä voitiin käyttää. Varsinaisesti se oli tosin vain pappien käyttöä varten, mutta sitä voitiin nähtävästi käyttää poikkeustilanteissa laupeudenosoituksessa, niin kuin Daavidin tapauksessa, sillä Jeesus osoitti juuri sitä Daavidin menettelyssä antamallaan selityksellä, kuten esitetään Matteuksen 12:1–4. Eikä tämä teko riistänyt mitenkään Jehovalta mitään. Jos Ahimelek olisi mennyt pyhään ja ottanut tuoretta leipää, minkä piti olla siellä koko viikko, ja olisi käyttänyt sitä Daavidin ja hänen miestensä ruokkimiseen, niin se olisi ollut synti leipää koskevaa asetusta vastaan, mutta nyt se otettiin pois tavallisen asiainjärjestyksen mukaan, joten sillä ei riistetty Jehovalta.
-
-
Esimerkkejä menneestä ja tulevasta yksimielisyydestäVartiotorni 1953 | 15. tammikuuta
-
-
Esimerkkejä menneestä ja tulevasta yksimielisyydestä
NEW YORK puhuu yhäkin Jehovan todistajain 1950 viettämästä kansainvälisestä konventista. 67 Yankee Stadiumin täyttänyttä maata näytti painokkaasti Yhdistyneitten Kansakuntien silmien edessä, että on mahdollista asua tosi palvonnan avulla yhdessä rauhassa ja yksimielisyydessä. Moniin kansoihin kuuluvat Jehovan todistajat eivät ainoastaan palvoneet yhdessä, vaan työskentelivätkin yhdessä, söivät yhdessä ja elivät yhdessä! Vanha maailma ei ollut nähnyt koskaan tällaisen sopusoinnun vallitsevan niin monenlaisten ihmisten keskuudessa! Kokouksia pidettiin 20 eri kielellä, ja uutta kirjallisuutta julkaistiin 16 kielellä englannin lisäksi. Suoranaisia selityksiä kuultiin niiltä, jotka olivat työskennelleet monta vuotta Hitlerin keskitysleirien piikkilanka-aitausten takana. Uutisia ja kokemuksia saatiin kuulla rautaesiripun takaa tulleilta. Sykähdyttäviä kokemuksia kertoivat veljet, jotka tulivat Kauko- ja Lähi-idästä.
”Tässä konventissa saamani opetukset”, sanoi eräs nuori 11-vuotias veli. ”riittävät minulle neljäksi ja viideksi vuodeksi – seuraavaan konventtiin tai kauemminkin”. Seuraava on heinäkuun 19.–26. 1953! Aiotko sinä olla silloin siellä? Siellä on enemmän opittavaa. Moniin kansoihin kuuluvilla Jehovan todistajilla on jälleen tilaisuus todistaa maailmalle, että he ovat yksimielistä kansaa, vapaata kansaa, ystävällistä kansaa. Heidän kokemuksensa ovat jälleen yhtä sykähdyttäviä ja liikuttavia. On varmasti rohkaisevaa ja uskoa vahvistavaa saada työskennellä näiden moniin kansoihin kuuluvien veljien kanssa ja kuunnella heidän ongelmiaan ja nähdä heidän intonsa. Kun näkee sen rakkauden, mikä veljillä on toisiaan kohtaan, niin se antaa esimakua uuden maailman elämästä. Vanha maailma pannaan jälleen kerran heräämään ja huomaamaan, että ”hänen [Jehovan] hallituksensa ja rauhan kasvulla ei ole loppua oleva”. Älä menetä tätä tilaisuutta. Ryhdy nyt valmisteluihin voidaksesi olla vapaa 1953 viettämään pitkän, kahdeksanpäiväisen viikon palvomassa yksimielisen maailman kanssa Yankee Stadiumilla.
-
-
Päivän tutkistelut helmikuussaVartiotorni 1953 | 15. tammikuuta
-
-
Päivän tutkistelut helmikuussa
(Ks. painettu julkaisu)
-
-
IlmoituksiaVartiotorni 1953 | 15. tammikuuta
-
-
Ilmoituksia
YKSINVALTIAAN JEHOVAN PELKO
”Peljätköön [Jehovaa] kaikki maa.” – Ps. 33:8.
Yksikään kansa maan päällä ei ole nykyään vapaa pelosta. Maailma on nyt tosiaan siinä tilassa, minkä Jeesus kuvailee niin sattuvasti ennustaessaan tätä aikaa, jolloin ihmisten piti ”menehtyä peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä [asuttua maata] kohtaa”. (Luuk. 21:26) Mutta on toinenkin pelko, mikä on terveellinen, rakentava, rauhoittava ja oikeaan elämistapaan ja pitkään elämään johtava. Se on Jehovan pelko, mikä on puhdas. Se panee palvelemaan Jehovaa rakkaudesta hänen hyvyyteensä, ja Jehova varjelee häntä pelkäävien iankaikkiset edut. (Ps. 34:8) Miljoonille ihmisille on opetettava, että Jehovan pelko on elämän tie, ja se on lyhyesti sanoen Vartiotorni-lehden tarkoitus. Vartiotornin lukijat voivat yhtyä tammikuussa esittämään tätä lehteä ihmisille tilattavaksi vuodeksi 300 mk:n korvauksesta. Kolme kirjasta annetaan lahjaksi. Auta ihmisiä pelkäämään Jehovaa Yksinvaltiaana ohjaamalla heidän huomionsa hänen Sanaansa. Vartiotornin jokainen numero tekee se uskollisesti.
-