Nehemia

4* Mutta tapahtui, että heti kun Sanballat+ kuuli meidän rakentavan muuria uudelleen, hän suuttui+ ja loukkaantui kovasti, ja hän jatkoi juutalaisten pilkkaamista.+ 2 Ja hän sanoi veljiensä+ ja Samarian sotajoukon edessä, niin, hän sanoi: ”Mitä nuo heiveröiset juutalaiset tekevät? Aikovatko he luottaa itseensä? Aikovatko he uhrata?+ Aikovatko he saada valmista yhdessä päivässä? Aikovatko he saada noiden rauniokasojen+ poltettuihin kiviin eloa?”

3 Ammonilainen+ Tobia+ oli tällöin hänen vieressään, ja hän jatkoi sanoen: ”Rakentakoot mitä tahansa – jos kettu+ nousisi sille, se varmasti hajottaisi heidän kivimuurinsa.”

4 Kuule,+ oi Jumalamme, sillä me olemme joutuneet halveksinnan kohteiksi,+ ja palauta heidän häväistyksensä+ heidän oman päänsä päälle ja anna heidät ryöstettäviksi vankeuden maassa*. 5 Äläkä peitä heidän erhettään+ äläkä syntiään edestäsi. Älköön sitä pyyhittäkö pois, sillä he ovat loukanneet rakentajia.

6 Niin me jatkoimme muurin rakentamista, ja koko muuri saatiin yhtenäiseksi puoleen korkeuteensa, ja kansan sydän oli jatkuvasti työssä.+

7* Mutta tapahtui, että heti kun Sanballat+ ja Tobia+ ja arabialaiset+ ja ammonilaiset+ ja asdodilaiset+ kuulivat, että Jerusalemin muurien korjaaminen oli edistynyt, sillä aukot olivat ruvenneet täyttymään, he suuttuivat kovasti. 8 Ja he kaikki alkoivat yhdessä tehdä salaliittoa+ tullakseen taistelemaan Jerusalemia vastaan ja aiheuttaakseen minulle* häiriötä. 9 Mutta me rukoilimme+ Jumalaamme ja pidimme vartijan asetettuna heitä vastaan päivät ja yöt heidän takiaan.

10 Ja Juuda sanoi: ”Taakankantajan+ voima on pettänyt, ja raunioita+ on paljon, emmekä me itse kykene rakentamaan muurilla.”

11 Lisäksi vastustajamme hokivat: ”He eivät tiedä+ eivätkä näe, ennen kuin tulemme aivan heidän keskelleen ja tapamme heidät ja pysäytämme tuon työn.”

12 Ja tapahtui, että aina kun heidän läheisyydessään asuvat juutalaiset tulivat, he sanoivat meille kymmenen kertaa: ”He nousevat* kaikkialta, minne palaatte luoksemme.”

13 Niin minä pidin miehiä asemissa paikan alimmissa osissa, muurin takana avoimissa paikoissa, ja pidin kansan asemissa suvuittain miekkoineen,+ pistokeihäineen+ ja jousineen. 14 Nähdessäni heidän pelkonsa nousin heti ja sanoin jalosukuisille+ ja valtuusmiehille+ ja muulle kansalle: ”Älkää pelätkö+ heitä. Pitäkää mielessänne Jehova*, hänet joka on suuri+ ja pelkoa herättävä,+ ja taistelkaa veljienne, poikienne ja tyttärienne, vaimojenne ja kotienne puolesta.”+

15 Sitten tapahtui, että heti kun vihollisemme kuulivat meidän saaneen tietää, että tosi Jumala* oli tehnyt tyhjäksi heidän aikeensa,+ ja me kaikki olimme menneet takaisin muurille, kukin työhönsä, 16 niin silloin tapahtui, että siitä päivästä lähtien puolet nuorista miehistäni+ teki työtä ja toinen puoli heistä piti pistokeihäitä, kilpiä ja jousia ja panssaripaitoja,+ ja ruhtinaat+ olivat koko Juudan huoneen takana. 17 Muurin rakentajat ja ne, jotka kantoivat kuormankantajien taakkoja, tekivät kukin työtä toisella kädellään toisen+ pidellessä heittoasetta.+ 18 Ja jokaisella rakentajalla oli miekka vyötettynä lanteelleen+ hänen rakentaessaan,+ ja torvenpuhaltaja+ oli vierelläni.

19 Ja minä sanoin jalosukuisille ja valtuusmiehille+ ja muulle kansalle: ”Työ on suuri ja laajakantoinen, ja me olemme levittäytyneet muurilla kauas toisistamme. 20 Siihen paikkaan, mistä kuulette torven* äänen, sinne teidän tulee kokoontua luoksemme. Meidän Jumalamme taistelee puolestamme.”+

21 Työtä tehdessämme toinen puoli heistä piti siis pistokeihäitä aamun sarastuksesta siihen saakka, kun tähdet tulivat näkyviin. 22 Siihen aikaan sanoin myös kansalle: ”Yöpykööt miehet, kukin palvelijansa kanssa, Jerusalemin keskellä,+ ja heidän on oltava meille vartijoina yöllä ja työntekijöinä* päivällä.” 23 Emmekä me, en minä+ eivätkä veljeni+ eivätkä palvelijani+ eivätkä takanani olevat vartiomiehet,+ riisuneet vaatteitamme, ja kullakin oli heittoaseensa+ oikeassa kädessään*.