Miten voisit auttaa muualta tulleita tuntemaan olonsa kotoisaksi seurakunnassa? Kysy itseltäsi: ”Jos minä olisin vieraassa maassa, miten haluaisin itseäni kohdeltavan?” (Matt. 7:12.) Ole kärsivällinen niitä kohtaan, jotka totuttelevat uuteen maahan. Aluksi emme ehkä täysin ymmärrä heidän ajattelu- tai reagointitapaansa. Meidän ei kuitenkaan pitäisi odottaa, että he omaksuisivat meidän kulttuurimme, vaan hyväksyä heidät sellaisina kuin he ovat. Jos perehdymme heidän kotimaahansa ja kulttuuriinsa, meidän voi olla helpompi olla vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Saattaisimme perheen yhteisessä palvonnassa etsiä tietoa meille vieraista kansoista, joihin kuuluvia on seurakunnassamme tai alueellamme. Voisimme päästä lähemmäksi eri taustoista tulevia myös siten, että kutsumme heitä kotiimme aterialle. Jehova on ”avannut kansakunnille oven uskoon”, joten emmekö mekin voisi avata oman ovemme vierasmaalaisille, jotka ovat ”meille sukua uskossa”? (Apt. 14:27; Gal. 6:10; Job 31:32.) w16.10 1:15–16

Kun Paavali oli kuvaillut monia uskon miehiä ja naisia, hän kohdisti huomion kaikkein parhaaseen esimerkkiin: Herraamme Jeesukseen Kristukseen. Heprealaiskirjeen 12:2:ssa sanotaan: ”Sen ilon vuoksi, joka oli asetettu hänen eteensä, hän kesti kidutuspaalun, halveksien häpeää, ja on istunut Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.” Meidän tulisi tosiaan ”ajatella – – tarkoin” esimerkkiä, jota Jeesus näytti uskon ilmaisemisesta vaikeimmissa mahdollisissa koettelemuksissa. Jeesuksen tavoin myös varhaiskristityt marttyyrit, kuten opetuslapsi Antipas, kieltäytyivät tinkimästä nuhteettomuudestaan (Ilm. 2:13). Heidät palkittaisiin ylösnousemuksella taivaalliseen elämään – jollakin vielä suuremmalla kuin olisi ”parempi ylösnousemus”, jota muinaiset uskon miehet odottivat (Hepr. 11:35). Jossakin vaiheessa sen jälkeen, kun Valtakunta oli perustettu vuonna 1914, kaikki kuolleet uskolliset voidellut herätettiin henkielämään taivaaseen, missä he tulevat hallitsemaan ihmiskuntaa Jeesuksen kanssa (Ilm. 20:4). w16.10 3:12

Jotkut vanhemmat eivät kiitä lapsiaan, koska heidän omat vanhempansa eivät ole koskaan rohkaisseet heitä. Monet työntekijät valittavat, että he eivät saa työpaikalla juurikaan tunnustusta. Voimme rohkaista jotakuta esimerkiksi kiittämällä häntä jostakin, missä hän on onnistunut hyvin. Voimme myös sanoa, mitä hyviä ominaisuuksia olemme hänessä huomanneet, tai ”puhua lohduttavasti masentuneille sieluille” (1. Tess. 5:14). Rohkaisua vastaava kreikan sana merkitsee kirjaimellisesti ’kutsu vierelle’. Kun palvelemme yhdessä veljiemme ja sisartemme kanssa, meille tarjoutuu todennäköisesti tilaisuuksia sanoa heille jotain rohkaisevaa (Saarn. 4:9, 10). Kerrommeko sopivissa tilanteissa toisille, miksi rakastamme ja arvostamme heitä? Meidän on hyvä miettiä seuraavaa sananlaskua: ”Oi miten hyvä onkaan sana oikeaan aikaan!” (Sananl. 15:23.) w16.11 1:3–5