1. Samuelin kirja

20 Silloin Daavid pakeni Najotista Ramasta. Hän meni Jonatanin luo ja kysyi: ”Mitä minä olen tehnyt?+ Mihin rikkomukseen olen syyllistynyt, ja minkä synnin olen tehnyt isääsi vastaan, kun hän haluaa tappaa minut?” 2 Tällöin Jonatan sanoi hänelle: ”Mahdotonta!+ Et sinä kuole. Isäni ei tee mitään, ei suurta eikä pientä, paljastamatta sitä minulle. Miksi isäni salaisi tämän asian minulta? Niin ei tapahdu.” 3 Daavid kuitenkin lisäksi vannoi ja sanoi: ”Isäsi kyllä tietää, että sinä arvostat minua,+ ja hän ajattelee: ’Tästä ei pidä kertoa Jonatanille, ettei hän pahoita mieltään.’ Mutta niin varmasti kuin Jehova elää ja niin varmasti kuin sinä elät, olen vain askeleen päässä kuolemasta!”+

4 Jonatan sanoi Daavidille: ”Teen hyväksesi kaiken, mitä sanot.” 5 Daavid sanoi Jonatanille: ”Huomenna on uusikuu,+ ja minun odotetaan istuvan kuninkaan kanssa syömässä. Sinun pitää lähettää minut pois, ja minä olen piilossa kaupungin ulkopuolella ylihuomisen iltaan asti. 6 Jos isäsi tosiaan kaipaa minua, sano hänelle: ’Daavid pyysi minulta lupaa mennä nopeasti kaupunkiinsa Betlehemiin,+ koska koko suvulla on siellä vuotuinen uhritilaisuus.’+ 7 Jos hän vastaa: ’Hyvä on!’, palvelijasi voi olla rauhassa. Mutta jos hän suuttuu, tiedät, että hän on päättänyt tehdä minulle jotain pahaa. 8 Osoita palvelijallesi uskollista rakkautta,+ koska sinä olet solminut palvelijasi kanssa liiton Jehovan edessä.+ Mutta jos olen syyllinen,+ surmaa sinä minut. Miksi luovuttaisit minut isällesi?”

9 Tähän Jonatan sanoi: ”Se on mahdoton ajatus! Jos saan tietää, että isäni on päättänyt tehdä sinulle jotain pahaa, kerron sen varmasti sinulle.”+ 10 Daavid kysyi Jonatanilta: ”Kuka ilmoittaa minulle, vastaako isäsi sinulle tylysti?” 11 Jonatan sanoi Daavidille: ”Tule, mennään kaupungin ulkopuolelle.” Niin he menivät yhdessä ulos kaupungista. 12 Jonatan sanoi Daavidille: ”Israelin Jumala Jehova todistaa, että minä otan selvää isäni aikeista näihin aikoihin huomenna tai ylihuomenna. Jos hän suhtautuu sinuun* myönteisesti, lähetän siitä sinulle sanan ja paljastan sen sinulle. 13 Mutta jos isäni aikoo tehdä sinulle jotain pahaa enkä minä paljasta sitä sinulle ja lähetä sinua turvallisesti pois, rangaiskoon Jehova minua ankarasti. Olkoon Jehova kanssasi+ niin kuin hän oli isäni kanssa.+ 14 Osoitathan minulle elinaikanani ja jopa kuolemani jälkeen sellaista uskollista rakkautta kuin Jehova.+ 15 Älä koskaan lakkaa osoittamasta uskollista rakkautta suvulleni,+ silloinkaan kun Jehova pyyhkii pois kaikki sinun vihollisesi* maan päältä.” 16 Näin Jonatan teki liiton Daavidin suvun kanssa ja sanoi: ”Jehova vaatii Daavidin viholliset tilille.” 17 Sitten Jonatan pyysi jälleen, että Daavid vannoisi rakkautensa kautta, sillä Jonatan rakasti häntä hyvin paljon.*+

18 Jonatan sanoi hänelle vielä: ”Huomenna on uusikuu,+ ja sinua kaivataan, koska paikkasi on tyhjä. 19 Ylihuomenna sinua kaivataan vielä enemmän, ja sinun täytyy tulla tähän paikkaan, johon piilouduit edellisellä kerralla.* Pysy lähellä tätä kiveä. 20 Minä ammun sen toiselle puolelle kolme nuolta niin kuin ampuisin maaliin. 21 Kun lähetän palvelijan, käsken häntä: ’Mene etsimään nuolet.’ Jos sanon hänelle: ’Nuolet ovat sinusta tännepäin, hae ne’, niin voit tulla esiin. Yhtä varmasti kuin Jehova elää, silloin voit olla rauhassa ja vaara on ohi. 22 Mutta jos sanon pojalle: ’Nuolet ovat kauempana sinusta’, pakene, sillä Jehova haluaa, että sinä lähdet pois. 23 Jehova on ikuisesti sen lupauksen+ todistajana,+ jonka me, sinä ja minä, olemme antaneet.”

24 Niin Daavid piiloutui kaupungin ulkopuolelle. Kun uusikuu tuli, kuningas istui aterialle.+ 25 Kuningas istui tavallisella paikallaan seinän vieressä. Jonatan oli häntä vastapäätä, ja Abner+ istui Saulin vieressä, mutta Daavidin paikka oli tyhjä. 26 Saul ei sanonut mitään sinä päivänä, sillä hän ajatteli: ”Jotain on tapahtunut, niin ettei hän ole puhdas.+ Hän on varmaankin epäpuhdas.” 27 Seuraavana päivänä, uudenkuun jälkeisenä päivänä, Daavidin paikka oli edelleen tyhjä. Tällöin Saul sanoi pojalleen Jonatanille: ”Miksi Iisain poika+ ei ole tullut aterialle, ei eilen eikä tänään?” 28 Jonatan vastasi Saulille: ”Daavid pyysi minulta lupaa mennä Betlehemiin.+ 29 Hän sanoi: ’Annathan minun mennä, sillä suvullamme on kaupungissa uhritilaisuus ja oma veljeni on kutsunut minut. Jos olen saanut suosiosi, päästäthän minut katsomaan veljiäni.’ Sen takia hän ei ole tullut kuninkaan pöytään.” 30 Silloin Saul raivostui Jonatanille ja sanoi hänelle: ”Sinä kapinallisen naisen poika! Luuletko, etten tiedä, että sinä olet Iisain pojan puolella, häpeäksi itsellesi ja äidillesi?* 31 Niin kauan kuin Iisain poika on elossa maan päällä, et sinä eikä sinun kuninkuutesi ole turvassa.+ Lähetä nyt joku hakemaan hänet luokseni, sillä hänen täytyy kuolla.”*+

32 Mutta Jonatan sanoi isälleen Saulille: ”Miksi hänet pitäisi surmata?+ Mitä hän on tehnyt?” 33 Silloin Saul sinkosi keihään Jonatania kohti tappaakseen hänet,+ ja Jonatan käsitti, että hänen isänsä oli päättänyt surmata Daavidin.+ 34 Jonatan nousi heti pöydästä vihaa hehkuen, eikä hän syönyt mitään sinä päivänä, uudenkuun jälkeisenä päivänä, koska hän oli pahoillaan Daavidin vuoksi+ ja koska hänen oma isänsä oli nöyryyttänyt häntä.

35 Aamulla Jonatan meni kaupungin ulkopuolelle, koska hän oli sopinut tapaavansa siellä Daavidin, ja hänen mukanaan oli nuori palvelija.+ 36 Hän sanoi palvelijalleen: ”Juoksehan etsimään nuolet, jotka ammun.” Palvelija juoksi, ja Jonatan ampui nuolen hänen ylitseen. 37 Kun palvelija tuli paikalle, jossa Jonatanin ampuma nuoli oli, Jonatan huusi palvelijalle: ”Eikö nuoli ole kauempana sinusta?” 38 Jonatan huusi vielä palvelijalle: ”Kiirehdi! Mene nopeasti! Älä viivyttele!” Niin Jonatanin palvelija keräsi nuolet ja palasi isäntänsä luo. 39 Palvelija ei ymmärtänyt asiasta mitään; vain Jonatan ja Daavid tiesivät, mistä oli kyse. 40 Sen jälkeen Jonatan antoi aseensa palvelijalleen ja sanoi hänelle: ”Mene, vie nämä kaupunkiin.”

41 Kun palvelija oli lähtenyt, Daavid nousi lähellä olevasta paikasta, joka oli etelän puolella. Sitten hän polvistui ja kumarsi kolme kertaa, ja he suutelivat toisiaan ja itkivät toistensa takia, mutta Daavid itki enemmän. 42 Jonatan sanoi Daavidille: ”Mene rauhassa, koska me molemmat olemme vannoneet+ Jehovan nimessä: ’Jehova on todistajana ikuisesti meidän välillämme, sinun ja minun, sekä sinun jälkeläistesi* ja minun jälkeläisteni* välillä.’”+

Sitten Daavid lähti ja Jonatan palasi kaupunkiin.