Miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat
Johtuuko se heidän geeneistään, heidän ympäristöstään, valinnan vapaudesta, vai tiedämmekö me todellisuudessa sitä?
”SE JOHTUU geeneistäni!” joku voi sanoa väärintekonsa puolustukseksi. On totta, että geenit eli perintötekijät vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen. Raamattu on samaa mieltä: ”Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet.” – Room. 5:12.
”Se johtuu ympäristöstäni!” sanoo toinen pahantekijä vetoavasti. Sekin on eräs tekijä. Raamattu sanoo: ”Vaella viisasten kanssa, niin viisastut; tyhmäin seuratoverin käy pahoin.” Myös: ”Älkää eksykö. Huono seura turmelee hyödylliset tavat.” – Sananl. 13:20; 1. Kor. 15:33.
Sekä perityt taipumukset että ympäristön vaikutus muovaavat voimakkaasti ihmistä. Siitä huolimatta vastuuta hänen edesottamuksistaan ei voida siirtää geeneille tai ympäristölle. Miksi ei? Koska ihmisillä on moraalinen toimintavapaus. Siksi ”kukin meistä on tekevä itsestään tilin Jumalalle”. Ihmistä ei tehty robotiksi, vaan hänellä on oma tahto ja hän kantaa vastuun sen käytöstä. – Room. 14:12.
Ihmisellä on kyky hankkia tietoa ja viisautta, rakastaa ja oikeudenmukaisuuden taju. Hän kykenee tekemään tarkoituksenmukaista työtä ja saamaan elämänsä mielekkääksi. Mutta langenneessa ihmisessä nämä kyvyt eivät ole kehittyneet täydellisiksi eivätkä ne tasapainota toisiaan. Sen vuoksi hänen tarpeensa jäävät tyydyttämättä, ja hän toimii epätäydellisesti – kuin auto, jonka suunniteltuja tarpeita ei tyydytetä.
Aivan samoin kuin kengässämme oleva pieni kivi tai silmässämme oleva pölyhiukkanen kiinnittää huomiomme, samoin ihmisten tekemä paha pääsee otsikkoihin. Muu osa ruumiista voi olla kunnossa, ja ihmiset voivat tehdä paljon hyvää, mutta häiriö kiinnittää huomiota. Samoin on epäonnistumisien laita, kun ajatellaan kysymyksiä: miksi ihmiset toimivat niin kuin he toimivat? Mikä saa heidät toimimaan?
Epäonnistumiset voivat olla pieniä. Jokin tarve voi jäädä tyydyttämättä, toivomus voidaan kieltää ja tarkoitus estää, ja pahalla tuulella ollessaan ihminen kivahtaa toisille. Monesti tilanne on vakavampi. Syrjintä voi evätä ihmiseltä hyväksymyksen tai tunnustuksen tai työn, ja pettymys saa jalansijaa. Sen jälkeen vihamielisyys kasautuu raivoksi ja purkautuu väkivaltana. Rahan tai omaisuuden himo saa monet käyttämään häikäilemättä hyväksi toisia. ”Minä ensin” -ihmiset, joille omat halut ovat pakkomielteenä, ryöstävät tai raiskaavat tai tappavat tyydyttääkseen himojaan. Kunnianhimoiset ihmiset ja järjestöt ja maat panevat alulle inkvisitioita ja sotia, syyllistyvät hirvittäviin julmuuksiin, turmelevat maata myrkyllisillä kemikaaleilla ja levittävät nälänhätää ja kulkutauteja ja kuolemaa miljoonille ihmisille.
Miksi? He eivät ole enää Jumalan kaltaisia, eivätkä hänen ominaisuutensa enää ohjaa heitä. Ihmiset eläimistä erottava kuilu kapenee, ja ääritapauksissa ihmisistä tulee kuin järjettömiä eläimiä, jotka ovat syntyneet luonnostaan pyydystettäviksi ja tuhottaviksi”. (2. Piet. 2:12) He vääristävät jumaliset ominaisuudet. Tietoa käytetään väärin turmelevan ja tuhoavan voiman kasvattamiseksi. Viisaus rappeutuu maailmalliseksi mielettömyydeksi. Oikeudenmukaisuus muuttuu kovuudeksi ja raakuudeksi. Rakkaus kääntyy sisään päin omaan minään. Ne ominaisuudet, joilla voitaisiin tehdä paljon hyvää, ovat vääristyneet siinä määrin, että ihmiset voivat niiden avulla tehdä paljon suurempaa pahaa kuin konsanaan ”järjettömät eläimet” voisivat.
Ihmisiä ympäröi väkivalta – kaupungeissa, kirjoissa, näytelmissä ja elokuvissa, kaduilla, heidän olohuoneissaan. Televisio täyttää ihmisten mielen lapsuudesta lähtien silpomisilla ja murhilla. Erään tutkimuksen mukaan tavallinen amerikkalainen lapsi on nähnyt 14. ikävuoteensa mennessä arviolta 11000 murhaa televisiosta. Eräs kouluväkivaltaa tutkinut Yhdysvaltain kongressin alakomitea antoi seuraavan historiallisesti painavan lausunnon: ”Vuosina 1970–1973 kouluissa kuoli lapsia enemmän, usein oppilaiden ammuskeltua toisiaan, kuin sotilaita Vietnamin sodassa.”
Evoluutiota kannattavat tiedemiehet vakuuttavat meille, että kaikki tämä on luonnollista. He sanovat, että vihamieliset reaktiot ovat luontaisia ja että me olemme perineet ne eläinesivanhemmilta. Toiset tiedemiehet väittävät, ettei se ole totta. Antropologi Ashley Montagu kirjoittaa näin:
”On monia yhteisöjä, jotka eivät lainkaan käyttäydy aggressiivisesti, vaan ovat ainutlaatuisen rauhallisia ja yhteistoiminnallisia. Esimerkeiksi kelpaavat Mindanaon tasadait, Etelä-Intian todat, tahitilaiset, Tansanian hadzat, Tyynenmeren ifalukit, läntisen Tyynenmeren jamit, lappalaiset, Uuden-Guinean arapešit ja foret. . . .
”Kun antropologit tutkivat tällaisia rauhallisia yhteisöjä, me huomaamme, että pääasiassa lastenkasvatusmenetelmiensä ansiosta ne tuottavat yhteistoiminnallisia, rauhallisia persoonallisuuksia. Lapset hukutetaan rakkauteen. Vauvaiästä lähtien on tuskin koskaan sellaista aikaa, ettei joku hyväilisi pieniä lapsia tai kantaisi niitä sylissään. . . .
”Vihamieliset reaktiot ja rauhallisuus ovat kumpikin opittuja käyttäytymistapoja. Jokainen yhteiskunta tarjoaa malleja suosittuja käyttäytymistapojaan varten – malleja, jotka jatkuvasti antavat lisäpontta yksilön käyttäytymiselle. Amerikka asettaa lapsen eteen hyökkäävimmät mallit, ja sen jälkeen me ihmettelemme, miksi meillä on niin paljon väkivaltarikollisuutta.”
Tri John Lind kehottaa palaamaan pikkulasten tuudittamiseen ja kehtolaulujen laulamiseen, koska se ”jouduttaa aivojen kehitystä”. Psychology Today -aikakauslehdessä sanottiin joulukuussa 1979, että ”aivojen kasvuun liittyvinä kehityskausina tietynlaisten aistimusten puute – kuten esimerkiksi äidin koskettelun ja tuudittamisen puute – johtaa hellyyttä valvovien hermosolujärjestelmien vaillinaiseen tai vioittuneeseen kehitykseen”. Artikkeli jatkoi: ”Koska samat järjestelmät vaikuttavat väkivaltaan yhteydessä oleviin aivojen keskuksiin, hellyydestä osattomaksi jääneen pikkulapsen voi olla vaikeaa hillitä väkivaltaisia virikkeitä aikuisena.”
Tri Richard Restak korostaa kirjassaan The Brain: the Last Frontier (1979) seuraavaa: Kokeissa ”on saatu ratkaisevia todisteita siitä, että limbinen järjestelmä on se aivojen alue, joka on eniten tekemisissä tunteiden kanssa”, ja tämän alueen tuhoaminen tai kiihottaminen muuttaa käyttäytymistä. Sähköisesti annetut kiihokkeet voivat aiheuttaa joko iloa tai raivoa. ”Kypsymättömien aivojen normaali kasvu riippuu aistimuksellisista virikkeistä”, ja ”kun pienokaista tuuditetaan tai hyväillään, virikkeet ohjautuvat niiden kehitystä kiihottaviin pikkuaivoihin”. Tällä on merkitystä, sillä pikkuaivot hallitsevat liikkeitä, ja jos ne eivät saa tällaisia mielihyvää tuottavia virikkeitä, hermosolujen liittymäkohtia eli synapseja ei muodostu riittävästi ja kehitys on epänormaalia. Seurauksena voi olla hetken mielijohteesta toimiva, hillitön ja raju persoonallisuus.
Kaksi edellistä kappaletta osoittavat, etteivät ainoastaan geenit ja ympäristö ja yhteiskunnan eteemme asettamat käyttäytymistavat vaikuta toimintatapaamme, vaan myös se, miten meitä kohdellaan avuttomina pikkulapsina, vaikuttaa aivojemme kehitykseen, tunneperäiseen tilaamme ja niistä johtuviin tekoihin.
Mutta on vielä eräs vaikuttava tekijä – tekijä, jonka olemassaoloa monet eivät edes myönnä. Mutta The Wall Street Journal -lehti myöntää sen. 28. lokakuuta 1977 ilmestyneessä pääkirjoituksessa ”Mikä yllyttää terrorismiin” se kummasteli piittaamatonta raivoa ja väkivaltaa. Taipumuksena on syyttää yhteiskuntaa, mutta pääkirjoituksessa ihmetellään sellaisessa ihmisessä olevia ”syviä ja järjettömiä virikkeitä”, jota ”nimenomaan pahuus viehättää”. Kirjoitus päättyy näin: ”Olemme kauempana totuudesta, jos syytämme yhteiskuntaa, kuin jos syyttäisimme Saatanaa.”
Raamattu kutsuu Saatanaa ”tämän asiainjärjestelmän jumalaksi”, tunnistaa ”taivaallisissa olevat pahat henkivoimat” todellisiksi vihollisiksi ja julistaa vaikeuksia maalle, ”koska Panettelija on tullut alas teidän luoksenne suuren vihan vallassa tietäessään, että hänellä on lyhyt aika”. (2. Kor. 4:4; Ef. 6:12; Ilm. 12:12) Saatana oli vaikeuksien alkulähde Eedenissä, kun hän houkutteli Eevan luopumaan Jumalan ’kuvasta ja kaltaisuudesta’. Hän on vielä nykyäänkin väkevä voima, joka saa ihmiset toimimaan piittaamattomassa ja väkivaltaisessa raivossa.
Monet tunnetut tekijät selittävät, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat. Perintötekijät, ympäristö, valinnan vapaus, tyydyttämättömät tarpeet – kaikki ne vaikuttavat käytökseen. Aivojen kehityksellä varhaislapsuudessa on suuri merkitys. Kuitenkin ihmisen aivojen tuntemus on vasta lapsenkengissään. Sitä sanotaan usein salaperäisen kaikkeutemme salaperäisimmäksi kohteeksi. Saatanan vaikutus on myös otettava huomioon.
Tiedämmekö me siis todella sen, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat? Me tunnemme joitakin yksityiskohtia, ja monia yksityiskohtia me emme tunne. Mutta perussyyn me tunnemme: kukaan meistä ei heijasta täydellisesti ’Jumalan kuvaa ja kaltaisuutta’.
[Huomioteksti s. 9]
Vuosina 1970–1973 Yhdysvaltain koulujen väkivaltaisuuksissa kuoli lapsia enemmän kuin sotilaita Vietnamin sodassa
[Kuva s. 10]
Televisio täyttää mielen lapsuudesta lähtien silpomisilla ja murhilla
[Kuva s. 10]
Hyväilyt ja kehtolaulut edistävät aivojen kasvua