Messu-uhri
Määritelmä: Roomalaiskatolisen kirkon riittikongregaatio sanoo, että messu-uhri on ”– uhri, jossa ristinuhria jatketaan – se on Herran kuoleman ja ylösnousemuksen muiston vietto, hänen joka sanoi: ’Tehkää se minun muistokseni’ (Luuk. 22:19); – se on pyhä juhla-ateria, jolla Jumalan kansa osallistuu Herran ruumiin ja veren käsittävän ehtoollisen välityksellä pääsiäisuhrin hyötyyn, uudistaa uuden liiton, jonka Jumala on tehnyt ihmisen kanssa kertakaikkisesti Kristuksen veren välityksellä, ja uskossa ja toivossa ennustaa ja odottaa eskatologista juhla-ateriaa Isän valtakunnassa julistaen Herran kuolemaa ’siihen asti kuin hän tulee’”. (Eucharisticum Mysterium, 25.5.1967.) Sen sanotaan olevan ”ristinuhrin veretön uudistus” (R. Wehner, S.J., Pyhä kirkkomme, Lyhyt uskonoppi, Helsinki 1960, s. 16). Se on katolisen kirkon tapa tehdä se, mitä se ymmärtää Jeesuksen Kristuksen tehneen viimeisellä ehtoollisella.
Muuttuvatko leipä ja viini todella Kristuksen ruumiiksi ja vereksi?
Katolisen tiedotuskeskuksen julkaisu Johdatus uskonelämään sanoo: ”On ehdottoman välttämätöntä selvittää – – ilman mitään väärinkäsityksen mahdollisuutta, että leivän ja viinin konsekraation jälkeen itse Kristuksen ruumis ja veri ovat alttarilla läsnäolevina ja nautitaan p[yhässä] kommuuniossa sakramentillisella tavalla – – leipä ja viini syvimmältä todellisuudeltaan – – muuttuvat konsekraatiosanoja lausuttaessa Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.” Tämä ihmeellinen muuttuminen on ”kirkossa – – saanut nimen ’transsubstantiaatio’”. (Kerava 1976, liite s. 54.) Onko Pyhä Raamattu sopusoinnussa tuon käsityksen kanssa?
Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan: ”Tämä on minun ruumiini”, ”Tämä on minun vereni”?
Matt. 26:26–29, KR-38: ”Heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: ’Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini’. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: ’Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.’”
Ilmauksista ”tämä on minun ruumiini” ja ”tämä on minun vereni” on hyvä panna merkille seuraava: Mo kuuluu: ”se tarkoittaa minun ruumistani”, ”tämä tarkoittaa minun vertani”. (Kursivointi lisätty.) UM kääntää sen samoin. LEF sanoo: ”tämä edustaa minun ruumistani”, ”tämä edustaa minun vertani”. (Kursivointi lisätty.) Nämä käännökset ovat yhtäpitäviä sen kanssa, mitä tekstiyhteydessä jakeessa 29 sanotaan useiden katolisten käännösten mukaan. Kx sanoo: ”Minä en juo tätä viinipuun hedelmää enää, ennen kuin juon sitä kanssanne, uutta viiniä, Isäni valtakunnassa.” (Kursivointi lisätty.) (Vrt. myös NAB ja Dy.) Myös kirkkoraamatut osoittavat, että Jeesus sanoi maljassa olleen ”viiniköynnöksen antia” (KR-92) ja ”tätä viinipuun antia” (KR-38), ja se tapahtui sen jälkeen, kun Jeesus oli sanonut: ”Tämä on minun vereni.”
Harkitse ilmauksia ”tämä on minun ruumiini” ja ”tämä on minun vereni” vertaamalla niitä muualla Raamatussa käytettyyn värikkääseen kieleen. Jeesus sanoi myös: ”Minä olen maailman valkeus”, ”Minä olen lammasten ovi” ja ”Minä olen totinen viinipuu” (Joh. 8:12; 10:7; 15:1; KR-38). Mikään näistä ilmaisuista ei tarkoittanut sitä, että olisi tapahtunut jokin ihmeellinen muodonmuutos.
1. Korinttilaiskirjeen 11:25:ssä (KR-38) apostoli Paavali kirjoitti viimeisestä illallisesta ja esitti samat ajatukset hiukan eri sanoin. Sen sijaan että hän olisi maininnut Jeesuksen sanoneen maljasta: ”Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, liiton veri”, hän esitti hänen sanansa seuraavasti: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni.” Hän ei varmastikaan tarkoittanut, että malja muuttui jotenkin ihmeellisesti uudeksi liitoksi. Eikö ole järkevämpää päätellä, että se mitä maljassa oli, edusti Jeesuksen verta, jonka välityksellä uusi liitto saatettiin voimaan?
Mitä Jeesus tarkoitti Johanneksen 6:53–57:ssä olevalla lausunnollaan?
”Jeesus sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä. Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.’” (Joh. 6:53–57, KR-38.)
Onko tämän ymmärrettävä merkitsevän sitä, että heidän piti kirjaimellisesti syödä Jeesuksen lihaa ja juoda hänen vertaan? Jos niin olisi ollut, Jeesus olisi kehottanut heitä rikkomaan Lakia, jonka Jumala oli antanut Israelille Mooseksen välityksellä. Tuo Laki kielsi nauttimasta minkäänlaista verta. (3. Moos. 17:10–12.) Sen sijaan että Jeesus olisi kehottanut sellaiseen, hän varoitti voimakkaasti rikkomasta ainuttakaan Lain vaatimusta (Matt. 5:17–19). Jeesuksen on siis täytynyt tarkoittaa syömistä ja juomista kuvaannollisessa mielessä, siten että uskotaan hänen täydellisen ihmisuhrinsa arvoon (vrt. Joh. 3:16; 4:14; 6:35, 40).
Sanoiko Jeesus opetuslapsilleen, ettei heidän tulisi viettää vain hänen kuolemansa muistoa, vaan muotomenoa, joka itse asiassa uudistaisi hänen uhrinsa?
Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen konstituutio – Pyhästä liturgiasta sanoo: ”Viimeisellä ehtoollisella sinä yönä, jona hänet kavallettiin, meidän Vapahtajamme asetti ruumiinsa ja verensä eukaristisen uhrin. Hän teki sen jatkaakseen ristin uhria – –.” (Suom. T. Aulo, Helsinki 1966, s. 21; kursivointi lisätty.)
The Catholic Encyclopedia sanoo: ”Kirkko haluaa messu-uhria pidettävän ’oikeana ja sopivana uhrina’ – – Opinkappaleemme päälähde on kuitenkin perinne, joka varhaisimmista ajoista asti osoittaa, että messu-uhrilla on rukousuhrin arvo.” (1913, X osa, s. 6, 17.)
Jeesus itse sanoi: ”Tehkää se minun muistokseni.” (Luuk. 22:19; 1. Kor. 11:24; KR-38.) Jeesus ei sanonut, että hän olisi viimeisellä illallisella uhrannut itsensä tai että hänen opetuslastensa pitäisi uudistaa hänen uhrinsa.
Hepr. 9:25–28, KR-38: ”Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin [juutalainen] ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan, sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran – – ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä. Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio, samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä.” (Kursivointi lisätty.)
Onko se kaikki vain ”käsittämätön salaisuus”?
Raamattu puhuu Jumalan salaisuuksista eli pyhistä salaisuuksista. Mutta mikään niistä ei ole ristiriidassa selvästi esitettyjen Raamatun totuuksien kanssa. Jeesus sanoi niistä, jotka asettavat perinteensä Raamatun edelle: ”Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: ’Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä’.” (Matt. 15:7–9, KR-38.)
Tarkoittiko Jeesus, että tätä muistoa vietettäisiin kenties joka päivä tai joka viikko?
Katolinen katekismus sanoo: ”Kirkon käsky velvoittaa meitä joka sunnuntai ja pyhäpäivä asianmukaisella tarkkaavaisuudella, kunnioituksella ja hartaudella olemaan läsnä pyhässä messu-uhrissa.” (Helsinki 1953, s. 92, 93.) ”Kirkko kehoittaa uskovaisia tulemaan kommuniolle [ehtoolliselle] – –, vieläpä joka päivä.” (R. Wehner, S.J., Pyhä kirkkomme, Lyhyt uskonoppi, Helsinki 1960, s. 18.)
Oliko kaikissa Raamatun viittauksissa ”leivän murtamiseen” kysymys Kristuksen kuoleman muiston viettämisestä? (Apt. 2:42, 46; 20:7; KR-38.) Jeesus ”taittoi leivät” aterialla ruokaa jaettaessa jo ennen viimeistä illallista (Mark. 6:41; 8:6). Leipä, jota juutalaiset siihen aikaan käyttivät, ei ollut sellaista, johon monet ihmiset ovat nykyään tottuneet. Syödessään sitä he usein taittoivat tai repivät siitä palan.
Jeesus ei sanonut nimenomaan, kuinka usein hänen kuolemansa muistoa piti viettää. Hän asetti kuitenkin sen juutalaisten pesah-päivänä, jonka sijaan hänen opetuslapsensa omaksuivat Kristuksen kuoleman muistonvieton. Pesah oli vuotuinen juhla, jota vietettiin 14. nisankuuta. Samoin juutalaista happamattomien leipien juhlaa, viikkojuhlaa (helluntaita), lehtimajanjuhlaa eli korjuujuhlaa ja sovituspäivää vietettiin vain kerran vuodessa.
Saako messun esittäminen aikaan helpotusta kiirastulessa oleville sieluille?
The Teaching of Christ—A Catholic Catechism for Adults sanoo: ”Sanaa ’kiirastuli’ ei esiinny Raamatussa eikä nimenomaista kiirastulioppia opeteta siinä. – – Kirkkoisien teoksissa viitataan monesti paitsi kiirastulen olemassaoloon myös siihen, että elävien rukoukset, erityisesti messu-uhri, voivat auttaa kuolleita uskovaisia.” (S. 347, 348.)
Pyhä Raamattu sanoo kuolleitten tilasta: ”Elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään.” (Saarn. 9:5, KR-38.) ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” (Hes. 18:4, KR-38.) (Ks. myös pääaihetta ”Kuolema”, s. 193–195.)