Toisten kunnioittaminen

RAAMATTU käskee ’kunnioittamaan kaikenlaisia ihmisiä’ ja ’olemaan puhumatta vahingoittavasti kenestäkään’ (1. Piet. 2:17; Tit. 3:2). Kaikki tapaamamme ihmiset ”ovat syntyneet ’Jumalan kaltaisiksi’” (Jaak. 3:9). Kristus on kuollut jokaisen puolesta (Joh. 3:16). Ja kaikki ansaitsevat kuulla hyvän uutisen, jotta he voisivat toimia sen mukaisesti ja pelastua (2. Piet. 3:9). Jotkut ansaitsevat erityisen kunnioituksen ominaisuuksiensa tai asemansa vuoksi.

Miksi jotkut ihmiset saattavat puolustella sitä, etteivät kunnioita toisia sillä tavoin kuin Raamattu kehottaa? Ehkä paikallinen kulttuuri sanelee, kuka ansaitsee tulla kunnioitetuksi. Siihen voivat vaikuttaa kasti, ihonväri, sukupuoli, terveydentila, ikä, varallisuus tai yhteiskunnallinen asema. Viranomaisten korruptoituminen on jäytänyt vallan kunnioitusta. Joissakin maissa ihmiset ovat perin juurin tyytymättömiä osaansa elämässä – kenties he joutuvat raatamaan päivät pitkät haaliakseen kokoon pelkät elämän välttämättömyydet – ja heitä ympäröivät ihmiset, jotka eivät osoita kunnioitusta. Nuoret yllyttävät toisiaan kapinoimaan epäsuosittuja opettajia ja muita auktoriteetteja vastaan. Moniin vaikuttavat televisio-ohjelmien lapsihahmot, jotka vanhempiaan nokkelampina hallitsevat näitä. Meidän on tietoisesti taisteltava sitä vastaan, että tällainen maailmallinen suhtautuminen vaikuttaisi siihen, miten kohtelemme toisia. Kun toisaalta kohtelemme ihmisiä arvostavasti, se on omiaan luomaan ilmapiirin, jossa ajatustenvaihto on helpompaa.

Kunnioittava lähestymistapa. Uskonnollista työtä tekevän ihmisen odotetaan ilmaisevan kunnioitusta siten, että hän pukeutuu ja käyttäytyy asianmukaisesti. Se, mikä katsotaan sopivaksi, vaihtelee paikasta toiseen. Joissakin paikoin pidetään epäkunnioittavana lähestyä toista hattu päässä tai käsi taskussa, toisaalla sitä taas ei ehkä karsasteta. Paikallisten ihmisten tunteet on otettava huomioon, jotta he eivät loukkaantuisi, muutoin ei ehkä päästä esittämään hyvää uutista tehokkaasti.

Sama pätee siihen, miten puhuttelemme toisia, etenkin iäkkäitä. Varsin yleisesti nuoria pidetään epäkohteliaina, jos he ilman lupaa puhuttelevat aikuisia etunimillä. Joskus myös aikuisten odotetaan pidättyvän käyttämästä etunimeä vieraista ihmisistä. Monissa kielissä teititellään niitä, jotka ovat iäkkäitä tai korkeassa asemassa, tai heitä voidaan puhutella kunnioittavasti jollain muulla tavalla.

Kunnioittava toisten huomioon ottaminen. Pienillä paikkakunnilla on usein tapana, että ihmiset ottavat toisensa huomioon esimerkiksi tavatessaan kadulla tai astuessaan huoneeseen. Siihen ehkä riittää yksinkertainen tervehdys, hymy, nyökkäys tai pelkkä kulmakarvojen kohottaminen. Toisen huomiotta jättämistä pidetään epäkunnioittavana.

Jotkut kuitenkin saattavat kokea tulevansa sivuutetuiksi, vaikka heidän läsnäolonsa otettaisiinkin huomioon, koska heihin ei suhtauduta yksilöinä. Ei ole harvinaista, että ihmisiä luokitellaan fyysisten seikkojen perusteella. Vammaisia ja sairaita monesti kartetaan. Jumalan sana kuitenkin osoittaa, että heitä tulee kohdella rakkaudellisesti ja kunnioittavasti (Matt. 8:2, 3). Aadamin synnin perintö rasittaa meitä kaikkia tavalla tai toisella. Tuntisitko saavasi osaksesi kunnioitusta, jos toiset mieltäisivät sinut aina puutteittesi mukaan? Etkö mieluummin haluaisi tulla huomatuksi monien myönteisten ominaisuuksiesi vuoksi?

Kunnioittamiseen liittyy myös johtoaseman tunnustaminen. Joissakin paikoissa tulee puhua ensin huonekunnan päälle ja sitten vasta muille. Vaikka valtuutuksemme saarnata ja opettaa on lähtöisin Jehovasta, tunnustamme, että hän on antanut vanhemmille vallan kasvattaa, kurittaa ja ohjata lapsiaan (Ef. 6:1–4). Siksi on tavallisesti sopivaa puhua ensin vanhemmille ennen kuin ottaa lapset mukaan mihinkään pidempään keskusteluun.

Iän mukana karttuu elämänkokemusta, jota tulee kunnioittaa (Job 32:6, 7). Tämän ymmärtäminen auttoi Sri Lankassa asuvaa nuorta tienraivaajasisarta, kun hän kävi erään iäkkään miehen luona. Aluksi mies suhtautui kielteisesti hänen käyntiinsä ja sanoi: ”Miten sinun kaltaisesi nuori voi opettaa minulle mitään Raamatusta?” Sisar vastasi: ”Itse asiassa en tullut opettamaan vaan kertomaan teille, mitä itse olen oppinut ja mikä on tehnyt minut niin onnelliseksi, että minun yksinkertaisesti täytyy kertoa siitä muille.” Tienraivaajan kunnioittava vastaus herätti miehen kiinnostuksen. ”Mitä sitten olet oppinut?” hän kysyi. ”Olen oppinut, miten elää ikuisesti”, sisar sanoi. Tuo iäkäs mies alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Kaikki iäkkäät eivät tietenkään ilmaise ääneen odottavansa tämänkaltaista kunnioitusta, mutta useimmat heistä arvostavat sitä.

Kunnian osoittaminen voi kuitenkin mennä liiallisuuksiin. Vaikka Tyynenmeren saarilla ja monissa muissakin paikoissa kylän tai heimon päämiehen kunnioittava puhutteleminen paikallisten tapojen mukaisesti voi avata tilaisuuden todistaa sekä päälliköille että heidän alaisilleen kyläläisille, niin imartelu ei ole tarpeen eikä sopivaa (Sananl. 29:5). Samoin vaikka hyvään kielenkäyttöön kuuluu joissakin kielissä erityisiä kunnioitusta osoittavia ilmauksia, kristillinen kunnioittaminen ei tarkoita sitä, että niitä käytetään jostakusta ylettömästi.

Kunnioittava esitys. Raamattu kehottaa meitä perustelemaan toivomme ”lempeämielisesti ja osoittaen syvää kunnioitusta” (1. Piet. 3:15). Vaikka siis pystyisimme ehkä nopeastikin osoittamaan puhuteltavan näkökannan puutteet, onko viisasta tehdä sitä siten, että loukkaamme hänen omanarvontuntoaan? Eikö meidän olisi parempi kuunnella kärsivällisesti, kenties kysyä, miksi hän ajattelee siten kuin ajattelee, ja ottaa sitten hänen tunteensa huomioon käsitellessämme asiaa Raamatun avulla?

Kun puhutaan lavalta, kuulijoita on kunnioitettava samalla tavoin kuin keskusteltaessa kahden kesken. Kuulijoitaan kunnioittava puhuja ei arvostele heitä terävästi eikä viestitä asenteellaan ajattelevansa: ”Kyllä te tähän pystyisitte, jos vain haluaisitte.” Sellainen vain masentaisi. Kuinka paljon parempi onkaan ajatella, että he ovat ihmisiä, jotka rakastavat Jehovaa ja haluavat palvella häntä! Meidän tulee jäljitellä Jeesusta ja ymmärtää niitä, jotka saattavat olla hengellisesti heikkoja tai kokemattomia tai eivät sovella Raamatun neuvoja niin ripeästi kuin jotkut toiset.

Yleisö tuntee puhujan kunnioittavan heitä, jos hän sisällyttää itsensä niihin, joiden tulee soveltaa Jumalan sanaa entistä täydemmin. Siksi on hyvä välttää käyttämästä pelkästään pronomineja ”sinä” tai ”te”, kun soveltaa raamatunkohtia. Huomaa esimerkiksi, mitä eroa on sillä, kysyykö: ”Teettekö parhaanne?” vai sanooko: ”Meidän kaikkien on hyvä kysyä itseltämme, teemmekö parhaamme.” Asian ydin on sama, mutta ensimmäinen vaihtoehto vihjaa siihen, että puhuja ei aseta itseään samalle tasolle kuulijoiden kanssa. Toinen kannustaa jokaista läsnäolijaa, myös puhujaa, miettimään omaa tilannettaan ja omia vaikuttimiaan.

Voi olla houkuttelevaa esittää hauskoja letkauksia vain saadakseen yleisön nauramaan. Vältä sitä. Se vähentää Raamatun sanoman arvoa. On totta, että Jumalan palveluksen tulisi tuottaa meille iloa. Meille määrätyssä aineistossa saattaa jopa olla hieman humoristisia kohtia. Vakavien asioiden tekeminen huvittaviksi osoittaa kuitenkin kunnioituksen puutetta sekä kuulijoita että Jumalaa kohtaan.

Osoittakoon lähestymistapamme, käytöksemme ja puheemme aina, että näemme ihmiset siten kuin Jehova on opettanut meitä näkemään heidät.