ASEENKANTAJA

Palvelija, joka sodassa kantoi kuninkaan tai jonkun muun johtohenkilön sotavarusteita ja aseita, seisoi hänen rinnallaan vaaratilanteissa ja toteutti hänen käskyjään. Sana ”aseenkantaja” on käännetty heprealaisesta ilmauksesta no·seʼʹ ke·limʹ, joka kirjaimellisesti tarkoittaa ’sitä joka kantaa sotavarusteita tai aseita’. (1Sa 14:6; vrt. 1Sa 14:1.) Huomattavan soturin aseenkantaja saattoi antaa lopullisen kuoliniskun hänen haavoittamilleen vihollisille (1Sa 14:13). Nämä palvelijat valittiin urhoollisista sotilaista, ja jotkut heistä olivat ilmeisesti varsin kiintyneitä päällikköönsä (1Sa 14:6, 7; 31:5).

Kuolettavasti haavoittunut Abimelek käski aseitaan kantavan palvelijan surmata hänet, jotta hänestä ei sanottaisi: ”Nainen hänet tappoi.” (Tu 9:52–54.) Daavid palveli aikoinaan kuningas Saulin aseenkantajana (1Sa 16:21). Eräs hänen jälkeensä palvellut Saulin aseenkantaja puolestaan kieltäytyi surmaamasta kuolevaa hallitsijaa ja teki Saulin esimerkkiä noudattaen itsemurhan (1Sa 31:3–6). Myös Jonatanilla ja Joabilla oli omat aseenkantajansa (1Sa 14:6–14; 2Sa 18:15; 23:37; 1Ai 11:39), samoin monien muinaisten kansakuntien huomattavimmilla sotureilla, mm. filistealaisella jättiläisellä Goljatilla (1Sa 17:7, 41).