ELONKORJUU, SADONKORJUU

Yksi niistä asioista, jotka eivät koskaan lakkaa ”kaikkina päivinä joina maa pysyy” (1Mo 8:22). Korjuuaikaan liittyy suuri ilo, vaikka sadon kokoaminen vaatiikin tietysti paljon kovaa työtä (Ps 126:5, 6; Jes 9:3; 16:9, 10). Joidenkin Raamatun tapahtumien kerrottiin osuvan elonkorjuun aikaan (1Mo 30:14; Jos 3:15; Tu 15:1; Ru 1:22; 2:23; 1Sa 6:13; 2Sa 21:9; 23:13).

Vilja korjattiin muinoin sirpillä leikkaamalla (5Mo 16:9; Mr 4:29) tai joskus maasta irti kiskomalla. Jälkimmäisessä tapauksessa otettiin talteen koko korsi vetämällä se juurineen maasta, mikä oli tärkeää kuivilla mailla, missä olkia oli niukasti eikä vilja kasvanut kovin korkeaksi. Entisajan sirpit tehtiin puusta tai luusta, ja niihin upotettiin piikiven palasia leikkuuteräksi. Myöhemmin käytettiin meille tutumpia kaarevia metalliteriä. Sen jälkeen kun vilja oli leikattu, se koottiin, sidottiin lyhteiksi ja kasattiin röykkiöiksi, kenties puimatantereelle (1Mo 37:6, 7; Ru 3:6, 7).

Sapatit ja riemuvuosi. Jumalan Israelille antamassa laissa esitettiin joitakin elonkorjuuta koskevia vaatimuksia ja järjestelyjä. Vaikka elonkorjuu olikin tärkeää, israelilaiset eivät saaneet laiminlyödä velvollisuuttaan viettää sapattia, eikä Laissa ollut mitään järjestelyä sadon korjaamiseksi tuona päivänä hätätapauksessa (2Mo 34:21; vrt. Ne 13:15). Koska sapattivuonna ja riemuvuonna ei saanut kylvää, ei myöskään ollut satoa, jota korjata, lukuun ottamatta sitä, mitä kasvoi edellisestä sadosta varisseista jyvistä. Mutta tätäkään ei omistaja saanut korjata talteen, vaikka hän, hänen orjansa ja palkkatyöläisensä, siirtolaiset ja muukalaisasukkaat sekä kotieläimet ja villieläimet saivatkin syödä maan satoa. (2Mo 23:10, 11; 3Mo 25:3–7, 11, 12, 20–22.)

Ensi hedelmät ja köyhistä huolehtiminen. Kunkin sadon ensi hedelmät tuli esittää Jehovalle (3Mo 23:10, 11; 5Mo 26:1–4). Puun hedelmää ei tullut koota omaan käyttöön ennen puun viidettä vuotta (3Mo 19:23–25).

Jos israelilainen oli nälissään, hän saattoi mennä jonkun toisen pellolle tai viinitarhaan syömään kyllikseen sen tuotteita, mutta hän ei voinut viedä mitään mukanaan säilytysastiassa eikä leikata lähimmäisensä viljaa sirpillä (5Mo 23:24, 25; vrt. Mt 12:1; Lu 6:1; ks. JÄLKIKORJUU).

Israelilaiset eivät saaneet sadonkorjuuaikana korjata peltojaan tyystin reunoja myöten eivätkä suorittaa jälkikorjuuta, sillä se, mitä heidän viljapelloilleen ja viinitarhoihinsa jäi jäljelle, oli tarkoitettu hädänalaiselle ja muukalaisasukkaalle (3Mo 19:9, 10; 23:22; 5Mo 24:19).

Sää. Luvatussa maassa sateet olivat harvinaisia sadonkorjuuaikana; se että Jehova antoi sataa ja jylistä vastaukseksi Samuelin rukoukseen, osoitti israelilaisille, että he olivat tehneet erittäin pahoin pyytäessään ihmiskuningasta (1Sa 12:17–19; ks. myös San 26:1). Jordan tulvi kuitenkin yli äyräittensä varhaiskevään myöhäissateiden ja Libanonvuorilta sulavan lumen vuoksi (Jos 3:15; 5:10, 11).

Sää on sadonkorjuuaikana kuuma, minkä vuoksi kastepilvi on erittäin virkistävä (Jes 18:4). Vuorilta saadulla lumella jäähdytetty juoma on tervetullut, ja Sananlaskujen 25:13:n rinnastuksessa viitataankin ilmeisesti siihen eikä lumisateeseen, sillä lumentulo sadonkorjuuaikana olisi onnettomuus.

Pellava, ohra, vehnä. Jerikon ympäristössä pellavaa alettiin korjata 12. kuussa, adarissa (helmi-maaliskuu), tai nisanin (maalis-huhtikuu), heprealaisten pyhän vuoden ensimmäisen kuukauden, alkupuolella. Pellavan varret nostettiin maasta vetämällä tai kuokkimalla, minkä jälkeen ne levitettiin kuivumaan. Rahabin katolla oli pellavanvarsia, kun hän kätki vakoojat (Jos 2:6) nisanin alkupäivinä (Jos 2:16, 22, 23; 3:1, 2; 4:19).

Seuraavaksi oli ohrankorjuun aika nisankuussa (maalis-huhtikuu). Israelilaiset menivät Luvattuun maahan ohrankorjuun aikaan ja alkoivat syödä maan tuotteita nisanin 15. päivänä (Jos 3:15; 5:10, 11). Sillä välin kun ohrankorjuu jatkui Palestiinan kukkuloilla, tasangoilla siirryttiin jo vehnänkorjuuseen (Ru 1:22; 2:23; 2Sa 21:9), joka alkoi siv- eli ijjarkuussa (huhti-toukokuu).

Sivankuussa (touko-kesäkuu) vehnänkorjuu oli sitten käynnissä ylängöillä. Elonkorjaajat tarttuivat viljankorsiin toisella kädellään ja leikkasivat ne sirpillä (vrt. 5Mo 23:25; Jes 17:5).

Viinirypäleet, taatelit, viikunat, oliivit. Tammuskuussa (kesä-heinäkuu) kypsyivät ensimmäiset viinirypäleet, ja viininkorjuu alkoi abkuussa (heinä-elokuu), jolloin myös oliivit olivat kypsiä alangoilla. Elulkuussa (elo-syyskuu) oli viininkorjuu täydessä käynnissä, taatelit olivat kypsiä, granaattiomenat olivat kypsymässä ja kesäviikunoita korjattiin (4Mo 13:23). Sadonkorjuu päättyi pääosin etanim- eli tisrikuussa (syys-lokakuu), vaikka Pohjois-Galileassa saatettiin korjata oliiveja vielä bul- eli hesvankuussa (marhesvan; loka-marraskuu). Oliiveja kerättiin karistamalla ne siten, että puun oksia lyötiin kepillä (5Mo 24:20). (Ks. KALENTERI.)

Juhlat. Israelin kolme pääjuhlaa liittyivät suoranaisesti sadonkorjuuseen (2Mo 23:14–17). Happamattomien leipien juhla, joka alkoi 15. nisankuuta, osui ohrankorjuun aikaan. Nisanin 16. päivänä, ”sapatin jälkeisenä päivänä” (ei välttämättä viikkosapatin, sillä juhlan alkamispäivä oli sapatti riippumatta siitä, mille päivälle se sattui), ylimmäisen papin tuli heiluttaa ohrasadon ensi hedelmien lyhdettä Jehovan edessä. (3Mo 23:6–11.)

Viikkojuhla eli helluntai oli 50. päivänä nisanin 16. päivästä. Se oli vehnänkorjuun aikaa. Kaksi hapatettua leipää, jotka oli tehty uuden viljan ensi hedelmistä, tuli silloin esittää heilutusuhriksi Jehovalle. (3Mo 23:15–17.) Ilmeisesti Jeremia viittaa niihin seitsemään elonkorjuuviikkoon, jotka olivat happamattomien leipien juhlan ja helluntain välissä, kun hän sanoo Jehovan olevan Hän, ”joka varjelee meille elonkorjuun määräviikotkin” pitämällä nämä viikot kuivana jaksona, sillä sade olisi aiheuttanut satovahinkoja (Jer 5:24; vrt. Am 4:7).

Lehtimajanjuhla eli korjuujuhla alkoi seitsemännen kuun, etanimin eli tisrin, 15. päivänä, ja se oli iloinen päätös maatalousvuoden pääosalle, sillä siihen mennessä sadonkorjuu oli suurimmaksi osaksi päättynyt (3Mo 23:33–36, 39–43). (Ks. JUHLA ja eri juhlien omia hakusanoja.)

Kuvaannollista käyttöä. Niittäminen kuvaa usein Raamatussa ihmisen työn tuloksia, olivatpa ne hyviä tai huonoja. Jumalallinen periaate kuuluu: ”Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” Paavali osoitti, että se, joka kylvää lihaa silmällä pitäen, niittää siitä turmeluksen, mutta ”se, joka kylvää henkeä silmällä pitäen, niittää hengestä ikuisen elämän”, ja hän vakuutti Galatian kristityille, että he saisivat niittää, elleivät he lopen väsyisi. (Ga 6:7–9; San 22:8; Ho 8:1, 7.) Kannustaessaan kristittyjä osoittamaan anteliaisuutta Juudeassa olevia köyhiä uskonveljiään kohtaan apostoli sanoi korinttilaisille: ”Joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää.” (2Ko 9:5–7.)

Kansan paluuta pakkosiirtolaisuudesta ja ihmisten kokoamista elämää varten verrataan elonkorjuuseen. Jeesus Kristus lähetti opetuslapsensa ”korjaamaan”, mikä tarkoitti sitä, että heidän piti koota vastaanottavaiset hänen opetuslapsikseen. (Ho 6:11; Mt 9:37, 38; Lu 10:2; Joh 4:35–38.) Jumalattomien kokoamista ja tuhoa verrataan myös sadonkorjuuseen (Jer 51:33). Vertauskuvallista ”vehnää” ja ”rikkakasveja” koskevan Jeesuksen kuvauksen mukaan Ihmisen Poika lähettää ”asiainjärjestelmän päättymisessä” enkelielonkorjaajansa ’keräämään hänen valtakunnastaan kaiken, mikä aiheuttaa kompastumista, ja ne, jotka tekevät laittomuutta’. Nämä ”rikkakasvit” (”paholaisen pojat”) heitetään kuvaannolliseen tuliseen pätsiin, kun taas ”vehnään” (”valtakunnan poikiin”) kuuluvat otetaan talteen ja he ”loistavat kirkkaasti kuin aurinko Isänsä valtakunnassa”. (Mt 13:24–30, 36–43.)

Se, että kirkastettu ja valtaistuimelle asetettu Jeesus Kristus johtaa tätä korjuu- ja erottelutyötä, osoitetaan Ilmestyskirjassa kerrotussa Johanneksen näyssä, jossa Kristuksen kuvataan olevan ”ihmisen pojan kaltainen, päässään kultainen kruunu ja kädessään terävä sirppi”. Enkelin huudettua hänelle: ”Ojenna sirppisi ja leikkaa, koska leikkuun hetki on tullut, sillä maan elo on täysin kypsä” Johannes näki hänen ’heilauttavan sirppinsä maan päälle, ja maan elo tuli leikatuksi’. Apostoli näki, että sen jälkeen korjattiin ”maan viiniköynnös” ja se heitettiin ”suureen Jumalan suuttumuksen viinikuurnaan”. (Il 14:14–20; vrt. Il 19:11–16.) (Ks. MAATALOUS.)