Hyväntekeväisyys kristikunnassa
’OLI joulun edellinen ilta’, ja niin totta kuin oli tuo vuodenaika, niin koko kristikunnan jokainen vilkasliikenteinen katu oli täynnä ”joulupukkeja”, kolehtilaatikoita ja hyväntekeväisyysasiamiehiä. Sairaalat, lastenkodit, uskonnolliset ja ihmisystävälliset järjestöt olivat kohottaneet anovat äänensä jo viikkoja aikaisemmin. Sanomalehdet, radio ja televisio muistuttivat voimakkaasti tuosta vuodenajasta. Hyväntekeväisyys otettiin esille kuin uusi hattu keväällä ja sitä muovailtiin koko arvonsa edestä. Huomattavat kansalaiset ja poliitikot ryhtyivät johtamaan päivän muotiesitystä. Uskonnolliset päämiehet seisoivat vieressä ja, taputtivat käsiään. Tavallisen ihmisen odotettiin seuraavan johtajaa ja suorittavan oman osansa.
Sitten sarasti joulun jälkeinen päivä. Kaupat olivat jälleen täynnä – tällä kertaa ihmisistä, jotka vaihtoivat lahjojaan. Mutta kadut olivat tyhjinä ”joulupukeista”, kolehtilaatikoista ja hyväntekeväisyysasiamiehistä. Sanomalehtien ja radion anomukset olivat pysähtyneet. Jännitys raukesi. Hyväntekeväisyys joutui toistaiseksi pois muodista. Huomattavat henkilöt ja poliitikot voivat saada vain hiukan julkista kuuluisuutta jatkuvasta antamisesta. Papit etsivät toisia keinoja kirkonpenkkien täyttämiseksi. Köyhän miehen taskut olivat tyhjät. Ja niin hyväntekeväisyys vetäytyi odottamaan seuraavan esiintulovuoronsa juhlatoitotusta.
Voiko kukaan vakavasti kieltää tätä kristikunnan ”juhlahengen” havainnollista kuvausta? Kristus Jeesus sanoi oman aikansa hyväntekeväisyydestä kerskuvasta papistosta, joka kulissien takana vehkeili köyhien leskien omaisuuden saamiseksi: ”Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa, noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion.” – Mark. 12:38–40.
Huomatessaan sitten rikkaitten ja mahtavien temppelille antamat avustukset ja nähdessään heidän joukossaan köyhän lesken sekä havaitessaan hänen uhrinsa Jeesus huomautti: ”Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun. Sillä he kaikki panivat liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä.” – Mark. 12:43, 44.
Huomaa, että Jeesus tuomitsi näön vuoksi antamisen, ei antamista itseään. On niin ilmeistä, että hyvinvoivat ja poliitikot valitsevat kaikkein huomattavimmat hyväntekeväisyystilaisuudet tehdäkseen ”liiastaan” antamansa lahjat tunnetuiksi ja suosituiksi.
Juna suistuu kiskoilta ja murskautuu, ja siitä kirjoitetaan suurin otsikoin. Tai ehkä tehtaan räjähdys täyttää etusivun. Kun tällaista sattuu tai kun tulva, tuli, maanjäristys tai myrsky tekee monet kodittomiksi ja riistää toisilta hengen tai jäseniä, niin yhtä varmasti kuin sanomalehti on siinä raportoimassa sen, ilmestyy myöskin toisia tuttuja hahmoja esiin. Yhteiskunnan avustusrahasto, Punaisen ristin verivarasto, papit varustautuneina täysin hurskaine kasvoineen ja viimeisine toimituksineen, ja poliitikot ryntäävät takaisin Floridasta lomaltaan voidakseen olla mukana – kaikki antaakseen hyväntekeväisyysapuaan.
Mutta anna olla, että onnettomuus tapahtuu pienemmässä mitassa, jolloin mahdollisuudet sen pääsemisestä julkisuuteen eivät ole niin lupaavat: silloin eivät laajalti mainostetut hyväntekeväisyysjärjestöt kokoonnukaan näyttämölle. On selvää, että ne valitsevat julkisiksi tehdyt murhenäytelmät, jotta niiden annit julistettaisiin tapahtuman mukana. Niiden jokaisessa ”hyvässä työssä” piilee selvästi huomion ja kunniansaannin vaikutin. Yhteiskunnan avustusrahastoon lahjoittavat saavat USA:ssa punaisen sulkansa; Punaiselle ristille lahjoittavat merkin; kyvyttömille sotaveteraaneille lahjoittaneet unikon. Uskonnollista kardinaalia pidetään erityisen sopivana henkilönä aloittamaan hyväntekeväisyysrynnistyksen. Hänet valokuvataan suorittaessaan avustustaan, sitten hänen hyväntahtoista anteliaisuuttaan toistetaan rannikolta rannikolle sitä raportoivissa sanomalehdissä. Toisinaan näyttää siltä, kuin tuollaiset henkilöt suunnittelisivat etukäteen, miten vähän he voivat antaa ja saada kuitenkin suurimman määrän kunniaa, ylistystä ja huomiota. Kun sitten lopulta koko huuto on ohitse, niin ahneet hyväntekeväisyyskiristäjät lähtevät hamuamaan parasta osaa jättäen ainoastaan murusia otaksutuille ”hyväntekeväisyyden” kohteille.
Jeesus sanoi tosi hyväntekeväisyyden tarkoituksesta: ”Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa. Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: [He saavat paraillaan täyden palkkansa]. Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, että almusi olisi salassa, ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.” – Matt. 6:1–4.
Jeesuksen päivinä oli tavallista, että kun huomattavat juutalaiset tekivät julkisia lahjoituksia Jerusalemin temppelissä, niin heidät ilmoitettiin torven toitotuksella. Ilman epäselvyyttä voidaan nähdä, miten Jeesus tuomitsi tämän. Nykyiset hyväntekeväisyydelle lahjoittavat eivät pysähdy pieneen torventoitotukseen. Heidän hyvät tekonsa täytyy suurennella taivaisiin asti sanomalehdissä, radiossa, uutiskatsauksissa ja nykyisin televisiossa. Ei ainoastaan heidän toisen kätensä, vaan koko maailman täytyy tietää, mitä he tekevät. Sulat, merkit, kukat ja rintaneulat koristavat ne, jotka ovat antaneet jotakin siihen tai tähän tarkoitukseen. Eräät liikkeet ja koulut saavuttavat miltei kiihkotilan saadakseen jonkin yhteiskunnallisesti huomattavan ajankohtaisen hyväntekeväisyysrynnistyksen työntekijät tai palvelijat kohoamaan 100:an prosenttiin. Mutta mitä moinen julkinen vanhurskauden näytteleminen hyödyttää? Ei mitään muuta, kuin että ihmiset ylistävät – ja siinä on, Jeesus sanoi, koko palkka, minkä he koskaan saavat.
Ei mikään näytä tällaisen turhan näyttelemisen tyhjyyttä enemmän kuin nykyinen kansojen ”hyväntekeväisyydestä” antama esimerkki. Yhdysvallat antaa Intian olla vertaansa vailla olevassa nälässä kuukausia ollen kuuro sen huutaessa leipää, samalla kun se pöyhistelee anteliaisuudellaan poliittisesti merkitsevämpien kansojen edessä.
Jeesus kehoitti käyttämään omaisuutta Jumalan valtakunnan hyvän uutisen saarnaamiseen. (Matt. 19:21) Hän kielsi erityisesti laupeudentekojensa ilmoittelemisen, kun hän paransi sairaita, koska siitä olisi ollut seurauksena vain kunniaa hänelle henkilökohtaisesti. (Luuk. 5:12–14; 8:49–56) Apostolit Pietari ja Johannes auttoivat eräässä tapauksessa ramman miehen kävelemään eivätkä ottaneet varteen hänen rahanpyyntöään, koska he eivät sanoneet omaavansa rahaa sitä tarkoitusta varten. – Apt. 3:1–8.
Kristityt suorittavat nykyään kaikkein hyväntekeväisintä työtä koko historiassa. Kun he saarnaavat ’tätä hyvää uutista Valtakunnasta koko asutussa maassa todistukseksi’, niin se tuo hengellisen parantumisen uusille Jumalan ylistäjille. – Matt. 24:14.
”Me saatamme teidän tietoonne, veljet, mitä Jumalan armo on vaikuttanut Makedonian seurakunnissa: . . . he alttiisti antoivat runsaita lahjoja. . . . voimiensa mukaan, jopa yli voimiensakin he antoivat omasta halustansa, paljolla pyytämisellä anoen meiltä sitä suosiota, että pääsisivät osallisiksi pyhien avustamiseen.” – 2. Kor. 8:1–4.