Pappisfilosofit tekevät Raamatun tyhjäksi
SEURAKUNTALAISET ovat virtailleet laumoittain pois kirkoista. Lahkojen jäsenluettelojen paisumisesta huolimatta on kirkoissa käynti vähentynyt jatkuvasti, ja pappien toiminnan saama yleisön kannatus on pienentynyt. Uskonto näyttää joutuneen kristikunnassa laskusuuntaan. Miksi? Eräs ilmeinen syy näyttää olevan siinä hyödyttömässä filosofiassa, mitä papit ovat laverrelleet korvaukseksi saamastaan palkasta. Katsokaamme seuraavaa esimerkkiä Portlandissa, Oregonissa, ilmestyvän Oregonian-lehden maaliskuun 25. p:n numerosta 1952. Käsitellessään pappien kaupungissa pitämää neuvottelukokousta lehti viittasi Ensimmäiseen unitaariseen kirkkoon kuuluvan toht. Richard Steinerin asenteeseen, miehen, joka tunnusti, että uskonto johtaa usein tunteelliseen epävakaisuuteen, mutta ei tuominnut sitä. Hän sanoi päinvastoin:
”Useimmat sivistyksen edistysaskeleet ovat ottaneet ihmiset, jotka voitaisiin luokitella heikkohermoisiksi. Tämä pyrkimys tunteelliseen horjumattomuuteen voi olla vaarallista. Aivan horjumaton ihminen on kuin rannalla oleva kallio – häntä ei voida horjuttaa, eikä hän halua horjua. Minä en tee mitään kypsyydellä. Jokainen, joka on kypsä, on valmis kuolemaan.”
Kuten tavallisesti, ei tässäkään ole mitään selitystä, ei yhtään todistusta, ei johdonmukaisuutta, ei todisteita ”sivistyksen edistysaskeleista”, joita hänen heikkohermoisensa olisivat ottaneet, ei merkkiäkään siitä vaarasta, mikä vaanii horjumattomana pysymisen takana. Ei ole ihme, että tuollainen tyhjä ajattelu törmää suoraa päätä vasten Raamattua, Jumalan viisauden ja tiedon lähdettä. Mitä vinoa on sitten rannalla olevassa kalliossa, joka on niin luja, ettei vähäisinkin kohahdus pyyhkäise sitä pois? Eikö tällainen piirre ole hyvä ihmisessä? Jeesus piti sitä hyvänä sanoessaan: ”Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.” Mutta niitä, jotka jättivät hänen sanansa huomioonottamatta, hän vertasi mieheen, joka rakentaa talonsa hiekalle ja jonka talo huuhtoutuu pois ensimmäisessä myrskyssä. (Matt. 7:24–27) Horjuvat ja epävakaat saattavat olla Steinerin, mutta eivät Jumalan ihanteita, jonka Sana sanoo: ”Joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko [Jehovalta] mitään saavansa, kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.” – Jaak. 1:6–8.
”Minä en tee mitään kypsyydellä”, ilmoitti toht. Steiner. ”Jokainen, joka on kypsä, on valmis kuolemaan”, hän mumisi. Uskaltaisiko hän soveltaa periaatettaan kristilliseen uskoon? Olisiko hän halukas kilpailemaan johdonmukaisuudessa apostoli Paavalin kanssa, jonka heprealaisille kirjoittama voimakas kirje päättää 5. luvun vertaamalla hengellisesti epäkypsiä kristittyjä luonnollisiin pikkulapsiin, jotka nauttivat vielä vain maitoa? Tällainen ei ole toivottava tila, mihin ihmisen pitäisi jäädä, sillä hän lisää: ”Mutta vahva ruoka kuuluu kypsille ihmisille, niille, joiden käsityskyky on valmentunut käytössä erottamaan sekä oikean että väärän. Koska me olemme nyt jättäneet Kristusta koskevan alkeisopin, niin ponnistelkaamme tästä syystä eteenpäin kypsyyteen, laskematta jälleen perustusta.” – Hepr. 5:11–14; 6:1, Um.
Kaukana kuolemasta apostoli tarkoittaa kypsillä ihmisillä sellaisia, jotka tuottavat hyvien asioitten hedelmää, mitä varten heille annettu tieto on tarkoitettukin. ”Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta; mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan.” – Hepr. 6:7, 8.
Käyttäen tätä perusteena Paavali osoitti palavasti, kuinka tulee varjeltautua, etteivät ’monet oudot opetukset’ pyyhkäisisi pois, ja tehdä sen sijaan sydän lujaksi Jumalan osoittaman ansaitsemattoman hyvyyden avulla. (Hepr. 13:9) Ja mitä tulee toht. Steinerin heikkohermoisiin maailmanparantajiin, niin Jaakobilla on seuraava itsekkyyttä masentava neuvo: ”Tulkaa nyt te, jotka sanotte: ’Tänään tai huomenna me matkustamme tähän kaupunkiin ja vietämme vuoden siellä ja ryhdymme liiketoimiin ja saamme voittoa’, koska te ette tiedä, millainen elämänne on huomenna. Sillä te olette usvaa, mikä näkyy pienen hetken ja sitten häipyy. . . . nyt te pöyhkeilette itse omaksumistanne kerskailuista. Kaikki tällainen ylpeily on paha.” – Jaak. 4:13–16, Um.
Paavali ennusti sen tosi viisauden puutteen, mikä nyt vaivaa maailmaa: ”Aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.” Mitä tulee näinollen kristityn tehdä? Karttaako horjumattomuutta vaarallisena ja kuolettavana, kehittää heikkohermoisuutta ja avustaa tämän korvia syyhyttävän turhuuden ”edistymistä”? Ei Paavalin mukaan: ”Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.” – 2. Tim. 4:3–5.
Voiko kukaan kieltää sitä, että Saatana Perkele, se langennut suojaava kerubi, joka osoittautui petolliseksi korkeassa ja luottamuksellisessa virassaan maan ylivalvojana Eedenissä, toi kaikkeuteen epäkypsyyden ja horjuvaisuuden? (Hes. 28:13–16) Haluavatko väärän uskonnon puoltajat väittää, että Jumala tukee häntä tässä? Tahtovatko he sanoa myös, että Jumala olisi suosinut murhaaja Kainin itserakkautta, Koorahin kapinaa, Bileamin palkanhimoa, mikä pani hänet määräämään hinnan siunauksilleen ja kirouksilleen, turhamaisen Absalomin häijyä kavallusta tai sitä, kun Juudas petti Jeesuksen? He eivät mene näin pitkälle viisastelussaan, jos he ovat lukeneet vähänkään Jumalan Sanaa ja nähneet Juudaan varoituksen: ”Nämä ovat veden alle kätkeytyneitä kareja teidän rakkausjuhlissanne juhliessaan teidän kanssanne, paimenia, jotka ravitsevat itseään välittämättä toisista; vedettömiä pilviä, joita tuulet kuljettavat sinne päin ja tänne päin; syksyisiä puita, mutta hedelmättömiä, kuoltuaan kahdesti, tultuaan juurineen revityiksi maasta; meren raivoisia aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään; tähtiä, joilla ei ole määrättyä rataa, joille synkeyden pimeys on varattu iäksi.” – Juud. 11–13, Um.
Eräs toinen pappismies, joka oli edellämainitussa neuvottelukokouksessa, ehdotti jalansijan hankkimista ”mielisairausopin tai jonkin muun avulla”. Hänellä on etu kääntyä mielisairausopin puoleen samoin kuin meidän etumme on kääntyä Jehovan, todellisen ”elämän lähteen”, ja Hänen Sanansa puoleen. (Ps. 36:10) Yhä useammat hyvätahtoiset ihmiset tekevät juuri näin, hylkäävät pappisfilosofit yksikseen mielisairausoppeineen, hermotauteineen, epävarmuuksineen ja horjuvaisuuksineen, joita he tunnustavat rakastavansa. On parempi jättää heidät niin kauan kuin tie on vielä auki, sillä ”he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat”. – Matt. 15:14.