Jeesuksen Kristuksen lunastusansio
”Sillä on yksi Jumala ja yksi välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä vastaaviksi lunnaiksi kaikenlaisten ihmisten edestä.” – 1. Tim. 2:5, 6, Um, reunam.
1. Miten Jeesus Kristus on ainoa laatuaan maailman historiassa?
JEESUS KRISTUS Nasaretista kohosi seimessä synnyttyään asemaan, millä on tärkeä merkitys ihmiskunnalle. Yksikään toinen henkilö ei ole Aadamin luomisesta lähtien jättänyt niin häviämättömiä jälkiä historian sivuille, eikä kukaan toinen henkilö ole koskaan ollut niin yleisesti kiistelyn kohteena. Lukemattomat muut ihmiset ovat menneet kuolemaan marttyyreinä asioiden puolesta, joita he ovat pitäneet koko antaumuksensa arvoisina, mutta missään muussa tapauksessa ei ole tällaiseen marttyyriuteen liitetty pelastajan tehtävää. Jeesus Kristus on maailman historiassa ainoa, jonka kuoleman sanotaan tehneen hänet päteväksi toimimaan ihmiskunnan Lunastajana. Niin ainoalaatuinen on hänen asemansa, että erään hänen uskollisen opetuslapsensa oli pakko sanoa: ”Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” (Apt. 4:12) Tällaista tehoa ei väitetä olleen kenenkään muun ihmisen kuolemalla.
2, 3. Mitä ristiriitaisia käsityksiä hänestä on olemassa, ja mitkä tärkeät kysymykset ne herättävät?
2 Mutta vaikka kristikunta tunnustaakin laajalti, että Kristus Jeesus on langenneen ihmiskunnan Lunastaja, niin kuitenkin vallitsee paljon väärinymmärrystä sen osan suhteen, mitä hän näyttelee Kaikkivaltiaan Jumalan päätöksissä. Niidenkin keskuudessa, jotka tunnustavat uskovansa häneen, on todellisuudessa hämmästyttävää epäuskoa hänen lunnaiksi antamansa elämän ansion suhteen. Sitten on tietysti miljoonia sellaisia, jotka tosin tunnustavat hänen huomattavan asemansa juutalaisten historiassa, mutta eivät usko hänen elämässään tai kuolemassaan olleen mitään erikoista, paitsi että hän oli uskollinen määrätyille periaatteille, joita hän piti hyvinä. Kuitenkin päinvastoin jo ennen Kristuksen ilmaantumista ”kidutettiin toisia ihmisiä, koska he eivät tahtoneet ottaa vastaan vapautusta joidenkin lunnaitten avulla, jotta he olisivat saavuttaneet paremman ylösnousemuksen” Jumalan muinaisen lupauksen perusteella, että hän lähettää ”siemenen”, joka varaa iankaikkisen vapautuksen synnistä ja kuolemasta. – Hepr. 11:35, Um; Matt. 20:28; 2. Tim. 2:8–10.
3 Mikä on Raamatun opetuksen perusteella Jeesuksen Kristuksen asema Jehovan suurenmoisessa asiainjärjestelyssä täysin uuden maailman perustamiseksi? Tuleeko häntä pitää ainoastaan tarunomaisena hahmona, jolla oli jalot ihanteet ja joka asetti meille loistavan esimerkin moraaliselle elämälle? Vai tuleeko meidän katsella häntä sellaisena, joka vuodatti elämänverensä uhrina ostaakseen lunnain ne elämänoikeudet, mitkä Aadam menetti kapinoiden, ja tehdäkseen siten ihmisille mahdolliseksi elää lopulta iankaikkisesti? Oikea vastaus näihin kysymyksiin on tärkeä jokaiselle elävälle ihmiselle nykyään.
4. Miten Kristuksen ilmaantuminen oli erilainen kuin kenenkään muun ihmisen?
4 On tärkeää ymmärtää, ettei Jeesus Kristus vain syöksähtänyt äkisti ihmiskunnan näyttämölle ja julistanut itseään pelastajaksi. Hän ei ollut ainoastaan poikkeukselliset lahjat ja loistavat henkiset kyvyt omaava ihminen, joka löi leimansa sivistykseen tarmokkaalla toiminnallaan, niinkuin toisetkin ihmiset ovat tehneet silloin tällöin vaihtelevin menestyksin. Totisesti ei! Hänen ilmaantumisensa oli päinvastoin ainoalaatuisen erilainen, sillä hänen tulemisensa oli ennustettu jo monet vuosisadat edeltäpäin. Jumalisen ymmärryksen omaavat ihmiset odottivat ihmiskunnan pelastajan ilmaantumista, koska Jehova oli antanut Eedenissä lupauksen vanhurskaan ”siemenen” tulosta. – 1. Moos. 3:15; Gal. 3:19.
5. Miten Aabrahamille annettu lupaus tulee tässä esiin?
5 Jehova vahvisti Aabrahamille valalla tätä Pelastajaa koskevan lupauksensa lähes 1 900 vuotta ennen Kristuksen syntymää: ”Sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sentähden että olit minun äänelleni kuuliainen.” (1. Moos. 22:18) Aabraham ja muut muinaisajan uskolliset miehet odottivat tätä ”siementä” ja kaipasivat niitä siunauksia, joiden piti tulla sen kautta. Apostoli Paavali poistaa kaiken epäilyksen tämän ”siemenen” suhteen, kun hän sanoo: ”Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: ’Ja siemenille’, ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: ’Ja sinun siemenellesi’, joka on Kristus.” – Gal. 3:16.
6. Mitä Mooseksen sanat ja Daavidille annettu lupaus osoittavat Kristuksesta?
6 Mooses puhui yli kolmesataa vuotta Aabrahamin päivän jälkeen Israelille tästä samasta tulevasta pelastajasta sanoen, ettei kukaan, joka ei kuuntele häntä, saisi elää. (5. Moos. 18:19; 3. Moos. 23:29) Pietari vahvistaa sen historiallisen tosiasian, että Mooses ennusti pelastajan, Kristuksen, tulon, sanoen: ”Sillä Mooses on sanonut: ’Profeetan, minun kaltaiseni, [Jehova] Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.” (Apt. 3:22, 23) Daavid oli Aabrahamin suoranainen jälkeläinen, ja Jehova toisti hänen suhteensa pelastajaa koskevan lupauksen noin kuusisataa vuotta ennen Kristuksen ilmaantumista. ”Katso, päivät tulevat, sanoo [Jehova], jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana . . . hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa.” – Jer. 23:5; 33:15.
7. Mitkä muut profeetalliset asiat kirjoitettiin Jeesuksesta Kristuksesta, ja mistä kaikki profeetat ovat yksimielisiä?
7 Lähes 150 vuotta ennen, kuin Jeremia kirjoitti edelläolevat sanat pyhään asiakirjaan, kirjoitti profeetta Jesaja, joka tiesi erittäin hyvin, että Lunastaja oli tuleva Aabrahamin ja Daavidin sukuhaaran kautta, henkeytettynä näin: ”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu; ja hallitus on oleva hänen hartioillaan, ja hänen nimekseen on pantava Ihmeellinen, Neuvonantaja, Mahtava Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Hänen hallituksensa ja rauhan lisääntymisellä ei ole loppua oleva Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan sen lujittamiseksi ja voimassapitämiseksi oikeudella ja vanhurskaudella tästä lähtien iankaikkisesti.” (Jes. 9:6, 7, As) Beetlehem ennustettiin hänen syntymäpaikakseen. (Miika 5:1) Kaikki profeetat olivat tosiaan yhtä mieltä siitä, että lunastajan piti ilmaantua ihmiskunnan näyttämölle; ja ”hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta”. – Apt. 10:43.
8. Mitkä asian vahvistavat seikat osoittavat, ettei Johannes erehtynyt ilmaistessaan Jeesuksen?
8 Profeetta Jesaja selitti etukäteen huomattavia yksityiskohtia Jeesuksesta Kristuksesta, nimittäin että hän oli oleva halveksittu, hylätty, hän oli oleva murheitten mies ja tutustunut suruun; että hänen elämänsä piti tehtämän uhriksi monien ihmisten syntien edestä, että hän oli esiintyvä välittäjänä ihmiskunnan hyväksi, että kun häntä ahdistettaisiin ja vaivattaisiin, niin hän ei avaisi suutaan valitukseen, vaan alistuisi uhraamiseensa niinkuin karitsa, joka viedään teurastettavaksi. Ei ollut ihme, että kun Johannes Kastaja näki Jeesuksen lähestyvän, niin hän huudahti ääneen: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29; Jes. 53:3–9) Että Johannes oli oikeassa ilmaistessaan Jeesuksen Lunastajaksi, sen varmistaa kertomus enkelin 30 vuotta aikaisemmin antamasta julistuksesta, kun tuo mahtava henkiluomus sanoi paimenille: ”Älkää pelätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille hyvän uutisen suuresta ilosta, minkä kaikki ihmiset saavat, koska teille syntyi tänään Pelastaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.” (Luuk. 2:10, 11, Um) Jeesus Kristus ei selvästikään ollut itse julistanut itseään pelastajaksi, vaan hän oli tullut Jumalan monet vuosisadat aikaisemmin tekemien lupausten täyttymyksenä.
9. Miten apostolit vahvistavat sen totuuden, että Jeesus lähetettiin?
9 Apostoli Johannes tukee tätä katsantokantaa sanoen suoraan, että Jumala lähetti Jeesuksen. ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka hänen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16) Jeesus ei ollut näin ollen tavallinen kuolevainen, jonka Jehova olisi valinnut käyttääkseen häntä lunnaitten varaamiseksi, vaan hyvin perustein sellainen, joka tuli suoraan Jumalan omasta taivaallisesta maailmasta sitä nimenomaista tarkoitusta varten, että hän kunniaansaattaisi Isän nimen ja varaisi lunnaat. Jeesuksen olemassaolo ennen hänen ihmiseksi tuloaan ulottui taaksepäin ihmiskunnan tai itsensä maankin ilmaantumista edeltäneeseen aikaan. (Joh. 1:1–3; Sananl. 8:22–36) Hänen opetuslapsensa arvostivat Jehovan suurta rakkauden ilmaisua, kun hän lähetti Poikansa. He tiesivät, ettei Jeesus Kristus ollut pelkkä heidän kaltaisensa ihminen, eivätkä he empineet julistaa sitä. (Matt. 16:16) ”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. . . . Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.” – 1. Joh. 4:9, 14.
10. Miten eräitten uskonnoitsijoitten väärät päätelmät johtavat heidät harhaan Kristukseen nähden?
10 Mutta on joitakuita uskonnollisia ihmisiä, jotka kieltävät Jeesuksen olleen Jumalan poika ja tulleen lihaksi Jehovan siirtäessä hänet ihmeen kautta juutalaisen neitsyen, Marian, kohtuun. He opettavat sen sijaan ruumiillistumisteoriaa sanoen, että Jeesus oli todellisuudessa itse Jumala, joka puki henkiruumiinsa lihaverhoon, niinkuin enkelit olivat tehneet ilmestyessään Aabrahamille, Lootille ja muille. (1. Moos. 18:1, 2; 19:1; Tuom. 13:9–11, 16) Kolminaisuusopin kannattajat pitävät kiinni samasta väärästä päättelystä, koska he uskovat, että Jumala ja Kristus ovat sama. Tämä erheellinen oppi johtaa pakosta jälleen toisiin vääriin johtopäätöksiin. Tämän selityksen mukaan täytyy esimerkiksi edellyttää, että Jeesuksen uupumus ja kärsimys olivat vain teeskenneltyjä, koska mikään henkiluomus ei voi väsyä eikä kärsiä. Se pakoittaa ehdottomasti siihen päätelmään, että hänen rukouksensa olivat teeskenneltyjä, koska hän rukoili vain loppujen lopuksi itseään ja esitti anomuksensa ainoastaan tehdäkseen syvän vaikutuksen opetuslapsiinsa ja toisiin. (Johannes 17) Jos jatkamme edelleen tätä samaa harhatietä, niin täytyisi tehdä edellämainituista syistä se johtopäätös, että Kristuksen kuolema oli vain näennäinen, koska Jumala, joka on kuolematon, ei voi kuolla todellisuudessa; näin ollen ei kuolemista eikä verenvuodatusta ihmiskunnan lunnaina tapahtunutkaan todellisuudessa!
11, 12. Mitä muita katsantokantoja uskonnollisilla johtajilla on?
11 Läheistä sukua tälle vaaralliselle järkeilylle ovat niiden johtopäätökset, jotka uskovat ”moraalisen vaikutuksen teoriaan”. He sanovat, että Kristuksen yksinomainen tehtävä oli ilmaista Jumalan rakkaus niin liikuttavalla tavalla, että se sulattaa sydämen ja saa ihmiset hylkäämään synnin. (Theology at the Dawn of the Twentieth Century, s. 261) ”Tarkkaan katsoen”, he sanovat, ”Kristuksen kuolema ei ollut välttämätön ihmisen pelastumiselle.”
12 Ei ole sentähden hämmästyttävää havaita erään hyvin huomattavan uskonnollisen johtajan sanovan lunnaista: ”Minä en tietenkään usko neitseestä syntymiseen enkä sovituksen vanhanaikaiseen sijaiskärsimysoppiin; enkä minä tunne ketään älykästä kristittyä pappia, joka uskoisi. Näiden fundamentalistien vika on siinä, että he otaksuvat, että jollei ole heidän kanssaan yhtä mieltä heidän oppirakennelmastaan, niin ei voi uskoa kristillisen evankeliumin syviä, pääasiallisia, iankaikkisia totuuksiakaan, mitkä muuttavat ihmisten elämän ja ovat Kristuksen pelastajana toimimisen ainoa toivo tässä maailmassa.”a Tähän ihmisluokkaan kuuluvat ne, jotka pilkkaavat Jeesuksen Kristuksen kuolemaa muka välttämättömänä lunnaitten varaamiseksi, koska, kuten he sanovat, se vaatii murhaa Jumalan tahdon täyttämiseksi.
13. Miten he ilmaisevat epäuskonsa lunnaitten suhteen joutuen siten Pietarin kuvailemaan luokkaan?
13 Me löydämme siis uskonnollisia miehiä, jotka ovat lisäksi johtajia ja jotka kieltävät todellisuudessa Jeesuksen Kristuksen lunastusansion. He puhuvat ”kristillisen evankeliumin iankaikkisista totuuksista”, mutta heidän silmissään kymmeniin käskyihin keskitetyt periaatteet ja ne uudet periaatteet, joita Kristus opetti, rakkaus Jumalaan, rakkaus lähimmäistä kohtaan aina hänen puolestaan kuolemiseen asti – nämä ”muuttavat ihmisten elämän ja ovat Kristuksen pelastajana toimimisen ainoa toivo tässä maailmassa”. Heidän omista sanoistaan ja teoistaan päättäen he eivät usko, että Jeesuksen Kristuksen elämä, minkä hän antoi uhrikuolemassa, avasi todellisuudessa ihmiskunnalle tien sen lihan täydellisyyden ja Jumalan kanssa saavutettavan sopusoinnun uudelleensaamiseen, minkä Aadam ensin kadotti kapinasynnillään. He hylkäävät todellisuudessa Kristuksen lunastajanaan ja pelastajanaan eivätkä usko, että hänen vuodatetun verensä arvo oli se hinta, mikä maksettiin Jumalalle Aadamin menettämien elämän oikeuksien uudelleenhankkimiseksi ihmiskunnalle. Vaikka he ovat olevinaan Jumalan palvelijoita, niin he ovat todellisuudessa vääriä opettajia. Miten tarkalleen Pietari kuvaileekaan heidät: ”Teidän joukossanne tulee olemaan myös vääriä opettajia. Juuri nämä tuovat hiljaa tuhoisia lahkoja ja kieltävät omistajankin, joka heidät osti, aiheuttaen itselleen pikaisen tuhon.” – 2. Piet. 2:1, Um; 1. Kor. 1:18.
14. Mitä painavaa totuutta vilpittömien ihmisten täytyy arvostaa?
14 Jokaisen ihmisen, jota elämä kiinnostaa, täytyy arvostaa seuraavaa erittäin painavaa totuutta: Pyhät Kirjoitukset tekevät nimenomaisesti ja ehdottomasti tunnetuksi, että kukaan ei saa pelastusta muuten kuin Jeesuksen Kristuksen lunastusansion kautta. Sitä paitsi täytyy jokaisen pelastuksen saavan täyttää lunastuksen asettamat ehdot ja siten tulla sopivaksi Jumalan vaatimusten mukaan. Ihmisten filosofia ja kaikki maailmallinen tieto ja ihmisten järkeily, minkä he voivat esittää Kirjoituksia vastaan, ei hyödytä mitään loppuselvittelyssä. Jumalan Sana on varma, luja, sen voidaan luottaa tulevan siltä, jolla on kaikki tieto ja kaikki valta seistä sanansa takana ja täyttää se. Me teemme oikein mennessämme hänen luokseen etsimään selitystä siihen, mikä hänen Poikansa asema on Jumalan päätöksessä ja mikä sen suhde on ihmiskunnan pelastukseen.
15. Mitä ”lunastaminen” merkitsee, ja miksi koko ihmissuku tarvitsee sitä?
15 ”Lunastaminen” merkitsee ”pelastamista vankeudesta, orjuudesta, rangaistuksesta tai senkaltaisesta maksamalla hinta; ostamista pois orjuudesta; vapauttamista, kuten synnistä, sen rangaistuksesta tai senkaltaisesta; Lunastajana olemista”. (Websterin New International Dictionary, 2. painos) Onhan tunnettua, että ihmiskunta on ollut Eedenistä lähtien synnin ja sen rangaistuksen, kuoleman, orjuudessa. ”Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt”, sanoi Daavid. (Ps. 51:7) Tämä orjuuden tunnustaminen ei koskenut yksistään Daavidia itseään, sillä Paavali vahvistaa sen pitävän paikkansa koko ihmissukuun nähden sanoessaan: ”Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, [ja] niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet.” (Room. 5:12) Koko ihmissuku on ollut ja on kahleissa, orjuudessa, mikä johtaa kuolemaan, ja se tarvitsee vapautuakseen Lunastajaa, jos Eedenissä vallinneen täydellisen vapauden on jälleen kokonaisuudessaan toteuduttava. – Hepr. 2:15.
16. Millä ehdoilla ihminen voi toipua synnin rangaistuksesta, kuolemasta?
16 Kuolema tulee ihmiselle oikeudenmukaisesti Jehovan vanhurskauteen ja täydellisten lakien vaikutuksesta. Siinä ei ole mitään epäoikeudenmukaista Jumalan puolelta, koska ihminen aiheutti itselleen tämän orjuuden sekä sen kuolemanrangaistuksen. Jumala voisi antaa oikeuden mukaan kuoleman hallita ihmisiä ainiaan tulevaisuudessa, mutta hänen suuri rakkauden ja armon ominaisuutensa panee hänet varaamaan poispääsytien niille, jotka ovat taipuvaisia vanhurskauteen. Mutta Jehova ei voi kuitenkaan armoaan osoittaessaan halveksia eikä jättää huomioonottamatta ihmiselle rangaistuksena langetetun kuolemantuomion oikeudellisuutta. ”Henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta” – tämä ilmaisee ne ehdot ja periaatteet, joitten mukaan Jumala on toiminut aina. (2. Moos. 21:23, 24) Näin ollen se, minkä Jumala oli määrännyt rangaistukseksi ihmiskunnan synnistä, nimittäin kuolema, voidaan ottaa pois ainoastaan maksamalla lunnaat eli vastaava hinta. Jos joku havaittaisiin halukkaaksi ja kykeneväksi maksamaan nämä lunnaat ja siten täyttämään Jehovan oikeudenmukaisen lain, niin hänen armonsa voitaisiin tarjota ihmiskunnalle. Jeesus Kristus oli halukas ja kykenevä ostamaan ihmisen hänen orjuudestaan.
17. Miten Jumalan suuri rakkaus ilmenee tässä yhteydessä?
17 Johanneksen 3:16:nnessa osoitetaan selvästi, että Jehovan rakkaus ja armo pani Kristuksen varaamaan lunastusmaksun: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Se oli Jumalan alkuunpanema teko, ja hänen Poikansa noudatti sitä halukkaasti täyttääkseen oikeuden ehdot lunnaitten maksamiseksi. ”Tässä ilmeni meille Jumalan rakkaus, koska Jumala lähetti ainoasyntyisen Poikansa maailmaan, jotta me saisimme elämän hänen kauttansa. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa sovitusuhriksi syntiemme edestä.” (1. Joh. 4:9, 10, Um) Jeesus Kristus oli halukas maksamaan lunastushinnan rakkaudesta Jehovaan ja langenneeseen ihmiseen.
18. Oliko lunnaitten tarve uutta Jumalalle?
18 Lunastusmaksun vaatiminen ei ollut Jehovalle mitään uutta. Hän noudatti vain samaa perusperiaatetta, mitä hän oli noudattanut toimiessaan Israelin kansa tuon kansan Lunastajana eli Pelastajana. Hän sanoi Itsestään: ”Sillä minä olen Herra [Jehova], sinun Jumalasi, Israelin Pyhä, sinun vapahtajasi: minä annan sinun lunnaiksesi Egyptin, sinun sijastasi Etiopian ja Seban. Koska sinä olet minun silmissäni kallis ja suuriarvoinen ja koska minä sinua rakastan, annan minä ihmisiä sinun sijastasi ja kansakuntia sinun hengestäsi.” (Jes. 43:3, 4) Israelille annetun lakiliiton säädökset edellyttivät lunnaitten maksamista hengen pelastamiseksi eräänlaatuisissa rikkomuksissa. Puolen sekelin henkiraha jokaisesta heprealaisesta arvioitiin heidän henkensä sovittamislunnaiksi. (2. Moos. 21:28–32; 30:12–16) Mullikan ja kauriin uhraaminen vuosittain kansan syntien edestä kelpasi sovitukseksi eli lunnaiksi, mitkä Jehova tunnusti ja hyväksyi. – 3. Moos. 4:1–35; 5:1–19; 16:1–31; Sananl. 21:18.
19. Miten lunnaitten maksaminen on vaikeaa?
19 Mitä ihmiseen tulee, niin lunnaita, jotka Jumala vaati täydellisyyden ja iankaikkisen elämän ennallistamiseksi, ei voitu maksaa hopealla, kullalla eikä muilla kalleuksilla enempää kuin eläinten verelläkään, sillä nämä maksut eivät vastaisi sitä täydellistä elämää, minkä Aadam menetti koko ihmiskunnalta, eivätkä olisi sen vertaisia. (1. Piet. 1:18, 19) ”Maailman asukkaille kaikille, sekä alhaisille että ylhäisille, niin rikkaille kuin köyhille”, osoittaa Psalmi 49, ettei ihminen voi antaa Jumalalle lunnaita elämästään, ”sillä hänen sielunsa [elämänsä] lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta”. Tästä seuraa näin ollen, että jollei Jehova varaisi keinoa vastaavien lunnaitten maksamiseksi, niin ei synnistä ja kuolemasta toivuttaisi koskaan. Jumala teki tämän varauksen suomalla ainoasyntyiselle Pojalleen edun luovuttaa täydellinen ihmiselämä uhriksi. – Gal. 4:4, 5.
20. Miten Kristus suhtautui tähän hänen eteensä asetettuun uhritiehen?
20 Jehovan ei tarvinnut pakoittaa Poikaansa tälle uhritielle, vaan Jeesus kulki sen halukkaasti havaitessaan sen olevan Isänsä tahto. Paavali sanoo hänestä: ”Hän . . . ei ruvennut lainkaan harkitsemaan anastusta, nimittäin että olisi Jumalan vertainen. Ei, vaan hän tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Vielä enemmänkin: kun hän havaitsi olevansa ihmisen kaltainen, niin hän nöyrtyi ja tuli tottelevaiseksi aina kuolemaan, niin, kidutuspaalussa kuolemaan asti.” (Fil. 2:6–8, Um) Jeesus itse vahvistaa oman halunsa antaa elämänsä uhriksi sanoen: ”Sentähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin. Ei kukaan sitä minulta ota, vaan minä annan sen itsestäni.” (Joh. 10:17, 18) Jeesus Kristus meni Jumalan uhrikaritsana vakaasti, halukkaasti ja horjumatta kohti kidutuspaalussa annettavaa uhriaan ymmärtäen täysin, että se tekisi hänet päteväksi varaamaan lunnaat uskovan ihmiskunnan edestä. – Jes. 53:7.
21. Miten Jehova varasi laupeudessaan pohjan Jeesuksen Kristuksen lunnaisiin uskomiselle?
21 Jeesus ilmaisi halukkuutensa varata lunnaat epäilemättä jo ammoin ennen ihmeellistä ihmiseksi ja maan päälle tuloaan. Näin on täytynyt olla, sillä Jehova valaisi Aabrahamin kautta kauan ennen Jeesuksen saapumista maan päälle, miten hän oli antava Poikansa uhriksi ja miten tämä Poika oli antava elämänsä omasta vapaasta tahdostaan. (1. Moos. 22:1–19) Heti tämän Aabrahamin kautta annetun profeetallisen kuvauksen jälkeen Jehova lupasi, että ”sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä”, ja Paavali ilmaisee tämän ”siemenen” Kristukseksi. Jumala osoitti siis, että hänen oma rakas Poikansa oli tuleva jolloinkin määrättyyn aikaan tulevaisuudessa Aabrahamin päivän jälkeen antamaan tuon suuren uhrin. Jehova laski kirjoitetussa Sanassaan perustuksen, jotta vanhurskauteen taipuvat ihmiset voisivat kiinnittää toivonsa tähän suureen tapahtumaan ja niihin sanomattomiin siunauksiin, mitkä se avaisi heille. Varmistettiin luotettava esitys, minkä avulla ihmiset voivat saada selville hänet, joka varaa lunnaat heidän edestään. (Sananl. 8:22–36; Joh. 8:58) Nyt oli näkyvissä suuri vapautus, mutta se oli tuleva ehdottomasti Jeesuksen Kristuksen lunastuksen kautta.
[Alaviitteet]
a Christian Beacon, toukok. 9. 1946, XI osa, N:o 13 (Harry Emerson Fosdick).