Milloin ei pidä välittää siitä mitä toiset sanovat
HYVÄ nimi eli maine on arvokas omaisuus. ”Nimi on kalliimpi suurta rikkautta”, sanoo vanha sananlasku. (Sananl. 22:1) Hyvää nimeä on nykyaikoina pidetty niin arvokkaana, että se ansaitsee laillisen suojan panettelua ja herjausta vastaan. Ihmiset haluavat oikeutetusti, että heidän nimensä puhdistetaan törkeästä väärinesityksestä, varsinkin kun tällainen väärinesitys voisi vaikuttaa vakavasti heidän toimeentuloonsa.
Mutta se, mitä toiset sanovat, ei useastikaan ole panettelevaa, vaikka se saattaakin olla arvostelevaa ja vähemmän kohteliasta. Miten sinä suhtautuisit asiaan, jos sinut saatettaisiin huonoon valoon? Olisitko huolissasi siitä?
Raamattu auttaa arvioimaan todellisuudentajuisesti sen, mitä ihmiset saattavat sanoa. Se kehottaa: ”Älä ota huomioon jokaista sanaa, joka puhutaan, jotta et kuulisi palvelijasi puhuvan sinusta pahaa, sillä sinä tiedät sydämessäsi, että olet monta kertaa puhunut pahaa toisista.” – Saarn. 7:22, 23, New American Bible.
Tämä Raamatun kehotus koskee elämää sellaisena kuin se on todellisuudessa. Parhaillakin ihmisillä on vikansa. Me luemme Raamatusta, että ”ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä”. (Saarn. 7:21) Kaikki ihmiset ovat epätäydellisen Aadamin syntisiä jälkeläisiä. Kenenkään ei pitäisi sen tähden hämmästyä, vaikka läheinenkin ystävä ehkä vihastuneessa tai ärtyneessä mielentilassa puhuisi hänestä toisille epäkohteliain sanoin. Epätäydelliset ihmiset epäonnistuvat kerran toisensa jälkeen kielensä käyttämisessä hyvään, niin kovasti kuin he yrittänevätkin estää sitä. Kristitty opetuslapsi Jaakob tunnusti: ”Me kaikki kompastumme monta kertaa. Jos joku ei kompastu sanassa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee pitämään kurissa myös koko ruumiinsa.” – Jaak. 3:2.
Ihmisen epätäydellisyys on todella tosiasia. Jokainen meistä on toistuvasti kaikkea muuta kuin sellaisia ihmisiä, jollaisia haluaisimme olla. On näin ollen ilmeistä, että me emme voi suhtautua vakavasti jokaiseen huomautukseen, jonka ihmiset saattavat lausua. Jos joku suhtautuisi, niin hän loukkaantuisi kovin usein. Hän saattaisi esimerkiksi kuulla jonkun läheisen ystävän lausuvan hänestä epäsuotuisan huomautuksen. Hän voisi päätellä: ’No, jos hän ajattelee minusta tuolla tavalla, niin minä katkaisen välit hänen kanssaan. En halua hänen ystävyyttään.’ Tällä tavalla voisi hyvä suhde tuhoutua.
Kuinka paljon parempi onkaan noudattaa Raamatun neuvoa ja olla ’ottamatta huomioon jokaista sanaa, joka puhutaan’! Tämä auttaa suhtautumaan asiallisesti siihen, mitä ihmiset sanovat. Ihminen, joka on rehellinen itseään kohtaan, tietää usein sanoneensa epäsuotuisia asioita toisista ilman ilkeää tarkoitusta. Tämä auttaisi häntä näkemään, että sitä, mitä toiset voivat sanoa hänestä, ei tarvitse pitää henkilökohtaisena loukkauksena.
Meidän tulee myös muistaa, että välikäden kautta tullut tieto on usein epäluotettava. Sen tähden on hyvä noudattaa tätä periaatetta: ”Älä ota huomioon syytöstä vanhinta vastaan muun kuin kahden tai kolmen todistajan todistuksen perusteella.” (1. Tim. 5:19) Tämän periaatteen mukaan toimiminen estää meitä hyväksymästä nopeasti tosiasiaksi sitä, mitä joku on luultavasti sanonut meistä yksilöinä.
Asiaton kiinnostus sitä kohtaan, mitä ihmiset sanovat suotuisalla tavalla, voi myös johtaa vaikeuksiin. Heidän kiitoksensa voi olla ansa, joka saattaa johtaa ylistetyn ajattelemaan liian paljon itsestään. Kun jonkun ylpeyttä ruokitaan sillä tavalla, niin hänen hyvät ominaisuutensa saattavat työntyä taka-alalle. Hän voi sen johdosta menettää sen hyvän maineen, joka hänellä ennen oli. Raamatun sananlasku sanoo: ”Kopeus käy kukistumisen edellä, ylpeys lankeemuksen edellä.” – Sananl. 16:18.
Joku voi toisaalta tulla tietämään, että hänen sanansa tai tekonsa ovat antaneet aihetta perustellulle arvostelulle. Siinä tapauksessa hänen olisi hyvä harkita, mitä hän voisi tehdä välttääkseen antamasta toisille aihetta valittaa tulevaisuudessa. Tämä olisi sopusoinnussa sen Raamatun neuvon kanssa, joka kehottaa varmistautumaan ”tärkeämmistä asioista, niin että . . . olisitte virheettömiä ettekä kompastuttaisi toisia”. – Fil. 1:10.
Väärin esitettynäkin voi ihminen huomata viisaaksi, ettei tee asiasta kiistakysymystä. Sen sijaan, että jonkun yritys väärinesityksen tukahduttamiseksi selvittäisi sen, se saattaa vain mainostaa sitä ja saada useammat uskomaan sen.
Jeesus Kristus antoi erinomaisen esimerkin väärinesitysten käsittelystä. Kun häntä syytettiin väärin juomariksi ja syömäriksi, niin hän ei väitellyt siitä. Hän sanoi vain: ”Viisauden todistavat vanhurskaaksi sen teot.” (Matt. 11:19) Hän kehotti näillä sanoilla toisia katsomaan todisteita. Nämä todisteet – teot – tekivät selväksi, että syytökset olivat vääriä.
Henkilö, joka säilyttää hyvän käytöksen ja kohtelee toisia huomaavaisesti, vaientaa aikanaan ne, jotka ovat esittäneet hänet väärin. Ei kestä kauan, kun vilpittömät huomioitsijat näkevät vääräksi sen, mitä heille on sanottu.
Niiden, jotka haluavat olla sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, tulee olla erityisesti kiinnostuneita siitä, että he säilyttävät hyvän käytöksen. Raamattu kehottaa heitä: ”Sellainen on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä vaientaisitte mielettömien ihmisten tietämättömän puheen.” – 1. Piet. 2:15.
Kun saamme osaksemme haukkumista tai muuta väärää kohtelua, jonka tarkoitus on ärsyttää, niin on tavallisesti parasta olla kuin ei kuulisikaan sitä. Jumalan uskollinen palvelija Daavid menetteli siten hyvin tuloksin. Hän sanoi eräässä psalmissaan: ”Mutta minä olen kuin kuuro, en mitään kuule, kuin mykkä, joka ei suutansa avaa. Minä olen kuin mies, joka ei mitään kuule ja jonka suussa ei vastausta ole.” – Ps. 38:14, 15.
Mikä auttoi Daavidia menettelemään tällä tavalla ärsytettäessä? Hän oivalsi, ettei hän henkilökohtaisesti voinut oikaista asiaa täysin tyydyttävästi. Mutta hän luotti siihen, että hänen Jumalansa Jehova voi sen tehdä. Siksi hän sanoi: ”Sillä sinua, Herra, minä odotan, sinä vastaat, Herra, minun Jumalani.” (Ps. 38:16) Eikö olisi hyödyllistä jäljitellä Daavidin esimerkkiä? Totisesti olisi. Henkilö, joka ei yritä ottaa kaikkea omiin käsiinsä vaan odottaa kärsivällisesti Jumalaansa, säästyy niiltä turhaumilta ja ärsyyntymisiltä, jotka johtuvat hyödyttömästä taistelusta moraalisia vääryyksiä vastaan.
Viisaus sanoo, että päivittäisissä elämän asioissa ei totisesti pidä olla liiaksi huolissaan siitä, mitä toiset sanovat. Kun ’emme ota huomioon jokaista sanaa, jonka ihmiset puhuvat’, niin se estää meitä loukkaantumasta tarpeettomasti tai ruokkimasta ylpeyttämme. Me voimme samalla hyötyä hyvin perustellusta arvostelusta, kun yritämme edistyä. Ja säilyttämällä hyvän käytöksen me voimme vaientaa ”mielettömien ihmisten tietämättömän puheen”.