Psalmit
Kuinka kauan Jumala unohtaa minut?
KUN sinulla on ollut kestettävänä suuria vastoinkäymisiä ja vaikeuksia, niin onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että Jumala on täysin unohtanut sinut? Oletko ajatellut, ettet ehkä ole miellyttänyt häntä ja ettei hän sen vuoksi ole antanut sinulle apua hellittämättömien ongelmien ratkaisemiseksi?
Juuri tällä tavalla Daavid alkoi ajatella ehkä silloin, kun kuningas Saul vainosi häntä, tai myöhemmin poikansa Absalomin kapinan aikaan. Mikä ajanjakso lieneekin ollut kysymyksessä, Daavidilla oli koettelemuksia niin kauan, että hän tunsi olevansa hyvin alakuloinen ja halusi tietää, oliko Jehova unohtanut hänet. Niinpä hän huudahti: ”Kuinka kauan, Herra, minut yhä unhotat, kuinka kauan kätket minulta kasvosi?” (Ps. 13:2) Daavidista tuntui siltä kuin Jehova olisi kätkenyt kasvonsa tyytymättömänä eikä puuttunut asiaan hänen puolestaan. Niinpä hän edelleen kysyy: ”Kuinka kauan minun täytyy kantaa huolia sielussani, päivät päästään murhetta sydämessäni?” Tämä saattaa merkitä, että hän halusi tietää, kuinka kauaksi aikaa hänet jätettäisiin keksimään itse omat vastustuskeinonsa ahdistaviin olosuhteisiin, joissa hän totesi olevansa, ja kuinka kauan hänen murheensa kestäisi päivästä toiseen.
Seuraavaksi psalminkirjoittaja herättää kysymyksen: ”Kuinka kauan saa vihollinen ylvästellä minua vastaan?” Näennäisesti Jehovan hylkäämänä hän haluaa täten tietää, kuinka kauan hänen vihollisillaan olisi yliote hänestä. Hän lisää tähän kysymykseen anomuksen: ”Katsahda tänne, vastaa minulle, Herra, minun Jumalani. Valaise silmäni [pane silmäni loistamaan, UM], etten nukkuisi kuolemaan, ettei minun viholliseni sanoisi: ’Minä voitin hänet’, etteivät ahdistajani riemuitsisi, kun minä horjun.” (Ps. 13:3–5) Niin, Daavid halusi hartaasti Korkeimman vastaavan hänen rukoukseensa, tulevan hänen avukseen ja kohottavan hänen mielialaansa, niin että hänen silmänsä voisivat ”loistaa” eli säteillä. Hän halusi pysyä elossa, jotteivät hänen vihollisensa päättelisi, että he olivat todella saaneet hänestä voiton, ja riemuitsisi siitä, että hän oli horjunut ja langennut eikä enää toipuisi.
Vaikka Daavidista tuntui siltä, että Jehova oli hylännyt hänet, niin hänen uskonsa pysyi lujana. Tämä ilmenee hänen loppusanoistaan: ”Minä puolestani olen luottanut sinun rakkaudelliseen huomaavaisuuteesi; iloitkoon sydämeni sinun pelastuksestasi. Minä laulan Jehovalle, sillä hän on kohdellut minua palkitsevasti.” (Ps. 13:6, UM) Kohtaamistaan vaikeuksista huolimatta Daavid luotti Jehovan rakkaudelliseen huomaavaisuuteen eli aktiiviseen sääliväiseen huolenpitoon ja odotti toivoen ja iloiten vapautusta koettelemuksistaan. Hän muisti, kuinka Jehova oli kohdellut häntä palkitsevasti menneisyydessä, ja päätti jatkaa ylistyslaulujen laulamista.
Daavidin tavoin meidänkään ei pitäisi koskaan unohtaa kaikkea sitä suurenmoista, mitä Jehova Jumala on tehnyt hyväksemme. Vertaansa vailla olevan rakkautensa ilmaukseksi hän antoi ainosyntyisen Poikansa. (Joh. 3:16) Koska olemme tulleet tuntemaan Korkeimman, me olemme henkilökohtaisesti kokeneet hänen rakkaudellisen huolenpitonsa ja apunsa vastaukseksi rukouksiimme. Sen perusteella, miten tiedämme Luojamme kohdelleen palvelijoitaan joukkona ja yksilöinä, me voimme luottaa siihen, että hän vahvistaa meitä tarpeen tullen. Kun joudumme erittäin koettelevaan aikaan, voimme saada lohdutusta henkeytetyistä sanoista: ’Heittäkää kaikki huolenne hänelle, koska hän huolehtii teistä.’ – 1. Piet. 5:7.