Hanna – nainen joka sai lohdutusta rukouksesta
LAPSETON Hanna eli aikana, jolloin naiset pitivät lapsettomuutta kauheana kirouksena. He ajattelivat samalla tavalla kuin Raakel, joka epätoivoisena sanoi miehelleen Jaakobille: ”Hanki minulle lapsia, muuten minä kuolen.” (1. Moos. 30:1) Hannastakin tuntui, ettei hän täyttänyt naisen osaansa, koska hänellä ei ollut lapsia. Se seikka, että hän oli toinen Elkanan kahdesta vaimosta, pahensi ongelmaa. Niin oli varsinkin siksi, että Elkanalla oli vaimostaan Peninnasta poikia ja tyttäriä.
Kun Elkana meni perheineen Siilossa olevaan pyhäkköön palvomaan, Peninna käytti tilannetta hyväkseen kiusatakseen Hannaa ja nälviäkseen häntä hänen lapsettomuutensa takia. Hanna alkoi itkeä eikä syönyt osaansa uhriateriasta. Hänen miehensä yritti silloin lohduttaa häntä ja sanoi: ”Hanna, mitä itket, miksi et syö ja miksi olet noin apealla mielellä? Enkö minä ole sinulle enempi kuin kymmenen poikaa?” – 1. Sam. 1:2–8.
Lopulta Hanna uskoi kaikki huolensa Jehova Jumalalle. Ollessaan kerran Siilossa hän lähti pöydästä ja ”rukoili Herraa mieli murheellisena, itki katkerasti”. (1. Sam. 1:9, 10) Hanna anoi hyvin vakavasti: ”Herra . . . jos sinä katsot palvelijattaresi kurjuutta, muistat minua etkä unhota palvelijatartasi, vaan annat palvelijattarellesi miehisen perillisen, niin minä annan hänet Herralle koko hänen elinajaksensa, eikä partaveitsi ole koskettava hänen päätänsä.” – 1. Sam. 1:11.
Koska vain hänen huulensa liikkuivat, kun hän sisässään vuodatti tuskansa Jehova Jumalan eteen, ylimmäinen pappi Eeli päätteli väärin, että hän oli juovuksissa, ja ojensi häntä. Mutta Hanna selitti nopeasti: ”Ei, herrani, minä olen murheen raskauttama vaimo; viiniä ja väkijuomaa en ole juonut, vaan minä vuodatin sydämeni Herran eteen. Älä pidä palvelijatartasi kelvottomana naisena, sillä tuskani ja suruni suuruuden tähden minä olen näin kauan puhunut.” – 1. Sam. 1:15, 16.
Huomatessaan erehdyksensä Eeli toivotti hänelle Jumalan siunausta ja sanoi: ”Mene rauhaan, Israelin Jumala antakoon sinulle, mitä olet häneltä pyytänyt.” – 1. Sam. 1:17.
Miten Hannan rukous ja Eelin sanat vaikuttivat häneen? Hän sai todellista lohdutusta. Hanna ryhtyi taas syömään ”eikä enää näyttänyt murheelliselta”. (1. Sam. 1:18) Uskottuaan asian Jehova Jumalalle hän vapautui syvästä sisäisestä murheesta. Hanna ymmärsi, että Korkein oli kiinnostunut hänestä persoonana, ja hän odotti luottavaisesti häneltä apua. Vaikkei Hanna tiennytkään, mikä lopputulos olisi, hänellä oli sisäinen rauha. Hänen on täytynyt käsittää, että joko hänen lapsettomuuskautensa päättyisi tai Jehova Jumala jollakin muulla tavalla täyttäisi hänen lapsettomuudestaan johtuvan puutteen.
Hannan luottamus Kaikkivaltiaaseen Jumalaan ei varmastikaan ollut turha. Hän synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Samuel. Vieroitettuaan Samuelin Hanna luovutti hänet pyhäkköpalvelukseen. (1. Sam. 1:19–28) Koska Raamattu mainitsee leeviläisten sukuluetteloihin merkityn ”kolmivuotiaat ja sitä vanhemmat”, saattaa hyvinkin olla, että poika oli ainakin kolmen vuoden vanha siihen aikaan. – 2. Aikak. 31:16.
Hanna arvosti Jehovan häntä kohtaan osoittamaa huomaavaisuutta ja esitti kiitosrukouksen. Tämä rukous ylisti Jehovaa Jumalana, jolla ei ole vertaa. Hanna sanoi: ”Ei kukaan ole pyhä niinkuin Herra; paitsi sinua ei ole yhtäkään, eikä ole kalliota meidän Jumalamme vertaista.” (1. Sam. 2:2) Hanna oli omalla kohdallaan kokenut, että Korkein on kuin luja kallio, ts. luotettava ja vakaa. Häneen voi todella luottaa.
Hannaa odottivat vielä muutkin siunaukset. Kerran kun hän tuli miehensä kanssa Siloon, Eeli siunasi heidät molemmat ja sanoi: ”Herra antakoon sinulle lapsen tästä vaimosta sen [Samuelin] sijaan, jonka hän on suostunut antamaan Herralle.” (1. Sam. 2:20) Hanna sai iloita tämän siunauksen täyttymisestä. Hänestä tuli vielä kolmen pojan ja kahden tytön äiti. – 1. Sam. 2:21.
Samoin kuin Hanna sai lohdutusta rukouksesta, mekin voimme saada rohkaisua uskoessamme kaikki huolemme Jehova Jumalalle. Hän vastaa kaikkiin anomuksiin, jotka ovat sopusoinnussa hänen tarkoituksensa kanssa. Niinpä kun mekin vuodatamme sydämemme taivaalliselle Isällemme, älkäämme enää Hannan tavoin ’näyttäkö murheellisilta’, vaan luottakaamme siihen, että hän poistaa taakkamme, mikä se sitten lieneekin, tai auttaa meitä kantamaan sen.