Lukijoiden kysymyksiä
◼ Miten seurakunnan on sopivaa menetellä, jos joku jättää tosi kristillisen uskon ja liittyy toiseen uskontoon?
Sellaista tapahtui toisinaan ensimmäisellä vuosisadalla. On siksi ymmärrettävää, että silloin tällöin sellaista tapahtuu myös nykyään. Kun sellaista sattuu, seurakunta ryhtyy asianmukaisesti toimiin suojellakseen siihen kuuluvien uskollisten kristittyjen hengellistä puhtautta.
Eräs sanakirja määrittelee luopumuksen ”uskonnostaan, periaatteistaan, poliittisesta puolueestaan jne. luopumiseksi”. Eräs toinen sanakirja sanoo: ”Luopumus – – 1: uskonnollisesta vakaumuksesta luopuminen 2: aikaisemmasta uskollisuudesta luopuminen.” Siten Juudas Iskariot syyllistyi eräänlaiseen luopumukseen, kun hän hylkäsi Jehova Jumalan palvonnan kavaltamalla Jeesuksen. Myöhemmin joistakuista muista tuli luopioita, kun he hylkäsivät tosi uskon apostoli Johanneksen ja muiden varhaisten opetuslasten ollessa vielä elossa. Johannes kirjoitti: ”He lähtivät meistä, mutta he eivät olleet meidän kaltaisiamme, sillä jos he olisivat olleet meidän kaltaisiamme, he olisivat pysyneet meidän kanssamme.” – 1. Johannes 2:19.
Mitä tulisi tehdä, kun samanlaista tapahtuu nykyään? Seurakunnan vanhimmat, paimenet, saattaisivat kuulla kastetusta kristitystä, joka on lakannut olemasta Jehovan kansan yhteydessä ja joka ilmeisesti on liittynyt toiseen uskontoon. Sopusoinnussa niiden Jeesuksen sanojen kanssa, joiden mukaan tulee olla huolissaan jokaisesta eksyneestä lampaasta, hengellisten paimenten tulisi olla kiinnostuneita sellaisen ihmisen auttamisesta. (Matteus 18:12–14; vrt. 1. Johannes 5:16.) Mutta entä jos paimenet, jotka on määrätty tutkimaan asiaa, tulevat siihen johtopäätökseen, että kyseinen henkilö ei halua olla enää missään tekemisissä Jehovan kansan kanssa ja on päättänyt pysyä väärässä uskonnossa?
Vanhinten tulee silloin yksinkertaisesti ilmoittaa seurakunnalle, että tuo henkilö on eronnut eikä siksi enää ole Jehovan todistaja. Sellainen henkilö olisi ’luopunut aikaisemmasta uskollisuudestaan’, mutta häntä ei olisi tarpeen muodollisesti erottaa. Miksi? Koska hän on jo eronnut seurakunnasta. Hän ei todennäköisesti yritä olla edelleen kosketuksissa aiempiin veljiinsä taivuttaakseen heidät seuraamaan itseään. Toisaalta eivät myöskään uskolliset veljet etsi hänen seuraansa, koska ’hän lähti heistä, sillä hän ei ollut heidän kaltaisensa’. (1. Johannes 2:19) Sellainen eronnut henkilö, joka ’on lähtenyt meistä’, saattaisi alkaa lähetellä kirjeitä tai kirjallisuutta, joka kannattaa väärää uskontoa tai edistää luopumusta. Sellainen korostaisi sitä, että tuo henkilö ei todellakaan ’ole meidän kaltaisemme’.
Raamattu varoittaa kuitenkin, että joku saattaisi yrittää pysyä Jumalan kansan keskuudessa ja pyrkiä siellä johtamaan toisia harhaan. Apostoli Paavali varoitti: ”Omasta keskuudestanne nousee miehiä, jotka puhuvat vääristeltyjä asioita vetääkseen opetuslapset mukaansa.” (Apostolien teot 20:30) Hän varoitti kristittyjä selvästi, että heidän tulee ’pitää silmällä niitä, jotka aiheuttavat jakaumia ja antavat kompastumisen aiheita vastoin sitä opetusta, jonka he olivat oppineet, ja karttaa heitä’. – Roomalaisille 16:17, 18.
Jos siis joku alkaisi opettaa väärin tosi kristittyjen keskuudessa, kuten Hymeneus ja Filetus Paavalin aikana, lauman paimenten olisi ryhdyttävä suojelemaan laumaa. Jos tuo henkilö torjuisi heidän rakkaudelliset neuvonsa ja kehotuksensa ja pyrkisi edelleen edistämään lahkolaisuutta, vanhinten komitea voisi erottaa hänet luopumuksen vuoksi. (2. Timoteukselle 2:17; Tiitukselle 3:10, 11) Seurakunnan yksittäiset veljet ja sisaret Paavalin ohjeen mukaisesti ’karttaisivat’ sellaista, joka yrittäisi ’aiheuttaa jakaumia’. Johannes neuvoi samoin: ”Jos joku tulee luoksenne eikä tuo tätä opetusta, niin älkää koskaan ottako häntä vastaan kotiinne tai sanoko hänelle tervehdystä.” – 2. Johannes 10.
◼ Oliko Babylonin vankeudesta Jerusalemiin palanneiden juutalaisten matka noin 800 vai 1 600 kilometriä?
Muinaisesta Babylonista Jerusalemiin oli suorinta reittiä noin 800 kilometriä. Se olisi kuitenkin merkinnyt sitä, että matka olisi pitänyt tehdä halki erittäin karun maaston, jossa oli suuria, hyvin kuivia autiomaa-alueita. Vaihtoehtoinen, noin kaksi kertaa pidempi reitti kulki pitkin Eufratin laaksoa Harraniin ja sieltä Damaskoksen kautta Luvattuun maahan. Aabraham käytti tätä viimeksi mainittua reittiä muuttaessaan perheineen Uurista Kanaaniin. – 1. Mooseksen kirja 11:31–12:5.
Raamattu ei kerro, mitä reittiä juutalaiset palasivat Babylonin vankeudesta Jerusalemiin. (Esra 8:1–32; 7:7–9) Siksi molemmat matkan pituudet ovat mahdollisia ja voidaan esittää matkan yhteydessä. Merkittävämpää on kuitenkin se, että palaavien juutalaisten piti olla vapaita babylonilaisista uskomuksista ja tavoista kulkiessaan ”pyhää tietä”. – Jesaja 35:8–10; vrt. Ihmisen pelastus maailman ahdingosta käsillä! (1976) s. 153–157.