Kannattaako köyhien olla rehellisiä?
Amelia oli vasta vajaan kuukauden ikäinen, kun hänen isoäitinsä vei hänet lääkäriin. Amelian äiti ei voinut lähteä tuolle matkalle, koska hän oli sairaana kotona neljän muun lapsen kanssa. Isä oli jossain etsimässä työtä. Lääkäri tutki pienokaisen. Vajaaravitsemuksen merkkejä oli nähtävissä, mikä ei ole lainkaan epätavallista Länsi-Afrikassa. Suurin ongelma oli kuitenkin sidekudostulehdus. Amelian pienen pientä rintaa jäyti paha infektio. Kun lääkäri ojensi isoäidille lääkemääräyksen, tämä kysyi: ”Paljonko tämä lääke maksaa?” ”Neljästä viiteen dollaria”, lääkäri vastasi. Isoäiti huokasi syvään. Hänellä ei ollut edes kahta dollaria lääkärinpalkkioon. ”Mistä ihmeestä me saamme kokoon nuo rahat?” hän huudahti.
”Jostain teidän on ne hankittava”, vaati lääkäri. ”Pyytäkää ystäviltänne ja sukulaisiltanne. Jos ette hoida tätä tulehdusta, se leviää verenkiertoon, ja vauva kuolee.”
Jotenkin Amelian perhe hankki rahat ja pienokainen selvisi hengissä toiselle elinkuukaudelle. Ympäri maailmaa kehitysmaissa asuvat miljoonat ihmiset eivät voi kuitenkaan lainata rahaa ystäviltä ja sukulaisilta. Tulevaisuudennäkymät taloudellisen tilanteen kohenemisen suhteen ovat synkkiä.
Maailman lasten tilaa käsittelevässä Yhdistyneiden kansakuntien lastenrahaston Unicefin raportissa (The State of the World’s Children Report 1989) julistetaan: ”Vuosikymmeniä tasaisena jatkuneen taloudellisen kehityksen jälkeen laajat alueet maapallolla ovat luisumassa takaisin köyhyyteen.” Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa keskiansiot laskivat 10–25 prosenttia 1980-luvulla. Muutaman viimeksi kuluneen vuoden aikana 37:ssä maailman köyhimmässä maassa terveydenhoitoon on käytetty puolet vähemmän rahaa kuin ennen.
Mitä tämä merkitsee miljoonille köyhyydessä eläville? Monille se merkitsee sitä, etteivät he pysty ostamaan tarvitsemaansa ruokaa eivätkä tarvitsemiaan lääkkeitä. Siksi heidän lapsensa, aviopuolisonsa tai vanhempansa saattavat joutua katsomaan silmästä silmään tarpeetonta kuolemaa, elleivät he turvaudu kaikesta päättäen ainoaan käytettävissään olevaan keinoon hankkia rahaa – varastamiseen! Köyhyys voi todellakin merkitä painiskelemista tuskallisten vaikeiden moraalisten pulmien kanssa: varastaminen vai kuolema? Valehteleminen vai nälkiintyminen? Lahjominen vai puute?
Länsiafrikkalainen sanonta kuuluu: ”Minne jätät lehmäsi liekaan, siellä se syö ruohoa.” Toisin sanoen ihmiset käyttävät täysin hyväkseen minkä tahansa rikastumismahdollisuuden. Eri puolilla maapalloa olevien maiden vallanpitäjät käyttävät aivan liian usein asemaansa kiristääkseen lahjuksia, kavaltaakseen rahaa tai varastaakseen. ’Ota itse silloin, kun voit’, he järkeilevät. ’Kenties sinulla ei myöhemmin ole tilaisuutta siihen.’ Kehitysmaiden taloudellisen ahdingon pahentuessa puutteenalaiset saattavat kannattaa yhä enemmän sitä ajatusta, ettei periaate ’rehellisyys maan perii’ sovi köyhille.
Raamattu sanoo: ”Älä varasta.” (2. Mooseksen kirja 20:15) Mutta jos köyhien ei todellakaan kannata olla rehellisiä, asetetaanko silloin Raamatun moraalikäsitysten paikkansapitävyys kyseenalaiseksi? Ovatko Jumalan lait epäkäytännöllisiä, eivätkö ne ota huomioon ihmisten todellisia tarpeita? Kehitysmaissa asuvien tuhansien tosi kristittyjen kokemukset antavat voimakkaan vastauksen näihin kysymyksiin.
[Huomioteksti s. 4]
”Minne jätät lehmäsi liekaan, siellä se syö ruohoa”
[Kuva s. 4]
Köyhätkin työskentelevät ahkerasti kehitysmaissa