Hyvän uutisen saarnaaminen lujin vakaumuksin

¹ Varhain ensimmäisellä vuosisadalla Jeesus Kristus käski seuraajiaan saarnaamaan Valtakunnan hyvää uutista ja tekemään ”opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä” (Matt. 24:14; 28:19, 20). Jehovan todistajat ovat suhtautuneet hänen ohjeisiinsa vakavasti, niin että 1900-luvun lopulla kristilliseen veljesseuraamme kuului jo yli 5900000 opetuslasta 234:ssä maassa. Mikä mahtava ylistyshuuto taivaalliselle Isällemme!

² Olemme nyt astuneet 2000-luvulle. Vastustajamme Panettelija yrittää salakavalasti häiritä päätyötämme: Valtakunnan saarnaamista ja opetuslasten tekemistä. Hän käyttää tämän asiainjärjestelmän paineita yrittäessään hajottaa huomiomme, kuluttaa aikamme ja ehdyttää voimamme monilla epäolennaisilla huolilla ja kiinnostuksen kohteilla. Sen sijaan että antaisimme tämän järjestelmän sanella, mikä elämässä on merkityksellistä, varmistaudumme Jumalan sanan avulla siitä, mikä on tärkeintä: Jehovan tahdon tekeminen (Room. 12:2). Se merkitsee sitä, että noudatamme raamatullista kehotusta ’saarnata sanaa suotuisaan ja tukalaan aikaan ja suorittaa palveluksemme täydelleen’ (2. Tim. 4:2, 5).

³ Kehitä luja vakaumus. Kristittyjen täytyy ’pysyä täydellisinä ja vakaumukseltaan lujina kaikessa Jumalan tahdossa’ (Kol. 4:12). ”Vakaumus” määritellään ”varmaksi, vakaaksi käsitykseksi” jostakin. Meillä kristityillä pitäisi olla varma, vakaa käsitys siitä, että Jumalan profeetallinen sana toteutuu varmasti ja että olemme nyt pitkällä lopun ajassa. Meillä täytyy olla yhtä vahva usko kuin apostoli Paavalilla, joka sanoi, että hyvä uutinen ”on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo” (Room. 1:16).

⁴ Panettelija käyttää pahoja ihmisiä ja petkuttajia, jotka itse ovat eksyneet, vaikuttamaan muihin ihmisiin ja eksyttämään heitä (2. Tim. 3:13). Koska meitä on varoitettu tästä ennalta, ryhdymme vahvistamaan vakaumustamme siihen, että meillä on totuus. Sen sijaan että antaisimme elämän huolien heikentää intoamme, pidämme jatkuvasti Valtakunnan edut ensi sijalla (Matt. 6:33, 34). Emme myöskään halua unohtaa ajan kiireellisyyttä ajatellen ehkä, että tämän järjestelmän loppu on kaukana. Se on lähempänä kuin koskaan (1. Piet. 4:7). Vaikka meistä saattaa tuntua, että joissakin maissa hyvän uutisen levittämisellä ei ole paljonkaan vaikutusta huolimatta jo annetusta todistuksesta, varoitustyön täytyy jatkua (Hes. 33:7–9).

⁵ Tänä myöhäisenä ajankohtana on tärkeää kysyä itseltään: Suhtaudunko vakavasti Jeesuksen käskyyn tehdä opetuslapsia? Ilmaisenko hyvää uutista saarnatessani lujaa vakaumusta siihen, että Valtakunta on todellinen? Olenko päättänyt osallistua tähän elämää pelastavaan työhön niin suuressa määrin kuin mahdollista? Tajutessamme, miten pitkällä olemme lopun ajassa, meidän täytyy kiinnittää huomiota itseemme ja saarnaamis- ja opetustehtäväämme. Näin tekemällä voimme pelastaa sekä itsemme että ne, jotka kuuntelevat meitä (1. Tim. 4:16). Miten me kaikki voimme vahvistaa vakaumustamme Jumalan palvelijoina?

⁶ Jäljittele tessalonikalaisia. Muistellessaan Tessalonikan veljien ahkerointia apostoli Paavali sanoi heille: ”Se hyvä uutinen, jota saarnaamme, ei ilmaantunut keskuuteenne yksistään puheessa, vaan myös voimassa ja pyhässä hengessä ja lujin vakaumuksin, niin kuin tiedätte millaisia ihmisiä meistä tuli teille teidän takianne, ja teistä tuli meidän ja Herran jäljittelijöitä, koskapa otitte sanan vastaan suuressa ahdistuksessa iloiten pyhässä hengessä.” (1. Tess. 1:5, 6.) Paavali tosiaan kiitti tessalonikalaisten seurakuntaa, koska ahdistavista oloista huolimatta he saarnasivat innokkaasti ja lujin vakaumuksin. Minkä ansiosta he pystyivät siihen? Syynä oli paljolti se, että apostoli Paavalin ja hänen työtovereidensa innolla ja vakaumuksella oli myönteinen vaikutus heihin. Kuinka niin?

⁷ Paavalin ja hänen matkatovereidensa oma elämä todisti, että heillä oli Jumalan henkeä ja että he uskoivat koko sydämestään siihen, mitä he saarnasivat. Ennen kuin Paavali ja Silas tulivat Tessalonikaan, heitä oli kohdeltu röyhkeästi Filippissä. Heidät piestiin, vangittiin ja pantiin jalkapuuhun ilman oikeudenkäyntiä. Tämä koettelemus ei kuitenkaan heikentänyt heidän intoaan hyvän uutisen puolesta. Jumalan väliintulo johti heidän vapauttamiseensa ja vanginvartijan ja hänen huonekuntansa kääntymykseen sekä avasi näille veljille tien jatkaa palvelustaan (Apt. 16:19–34).

⁸ Jumalan hengen voimassa Paavali tuli Tessalonikaan. Siellä hän teki työtä hankkiakseen itselleen elämän välttämättömyydet ja kulutti sitten itseään täysin opettaessaan totuutta tessalonikalaisille. Hän ei pidättynyt julistamasta hyvää uutista aina tilaisuuden tullen. (1. Tess. 2:9.) Sillä, että Paavali saarnasi lujin vakaumuksin, oli niin voimakas vaikutus paikallisiin ihmisiin, että jotkut heistä hylkäsivät epäjumalien palvonnan ja tulivat tosi Jumalan, Jehovan, palvelijoiksi (1. Tess. 1:8–10).

⁹ Vaino ei estänyt uusia uskovia saarnaamasta hyvää uutista. Vastalöytämänsä uskon kannustamina ja täysin vakuuttuneina siitä, että he saisivat osakseen ikuiset siunaukset, tessalonikalaiset julistivat totuutta, jonka he olivat innostuneina omaksuneet. Tuo seurakunta tuli niin toimeliaaksi, että uutinen heidän uskostaan ja innostaan levisi muualle Makedoniaan ja jopa Akhaiaan. Näin ollen kun Paavali kirjoitti ensimmäisen kirjeensä tessalonikalaisille, heidän hyvät tekonsa olivat jo tunnettuja. (1. Tess. 1:7.) Mikä huomattava esimerkki!

¹⁰ Vaikuttimena rakkaus Jumalaan ja ihmisiin. Miten me voimme tessalonikalaisten tavoin säilyttää lujan henkilökohtaisen vakaumuksen, kun saarnaamme hyvää uutista nykyään? Paavali kirjoitti tessalonikalaisista: ”Me pidämme lakkaamatta mielessämme teidän uskollisen työnne ja kovan ponnistelunne, joka johtuu rakkaudesta” (1. Tess. 1:3, engl. viitelaitoksen alav.). On ilmeistä, että he tunsivat syvää, sydämestä lähtevää rakkautta Jehova Jumalaa ja niitä ihmisiä kohtaan, joille he saarnasivat. Sama rakkaus sai Paavalin ja hänen toverinsa antamaan tessalonikalaisille ”ei ainoastaan Jumalan hyvää uutista, vaan oman – – [sielunsakin]” (1. Tess. 2:8).

¹¹ Samoin meidän syvä rakkautemme Jehovaa ja lähimmäisiämme kohtaan saa meidät haluamaan osallistua täysin määrin saarnaamistyöhön, jonka Jumala on antanut meille. Kun meillä on sellaista rakkautta, tunnustamme, että meillä on henkilökohtainen, Jumalan antama vastuu levittää hyvää uutista. Se, että mietimme myönteisessä ja arvostavassa hengessä kaikkea, mitä Jehova on tehnyt ohjatessaan meitä kohti ”todellista elämää”, kannustaa meitä kertomaan toisille niistä ihmeellisistä totuuksista, joihin me uskomme koko sydämestämme (1. Tim. 6:19).

¹² Samalla kun pysymme kiireisinä saarnaamistyössä, rakkautemme Jehovaan ja ihmisiin täytyy jatkuvasti kasvaa. Jos se kasvaa, se kannustaa meitä osallistumaan enemmän ovelta-ovelle-työhön ja käyttämään kaikkia muita todistamismuotoja, joihin meillä on mahdollisuus. Käytämme hyväksemme tilaisuudet todistaa vapaamuotoisesti sukulaisille, naapureille ja tuttaville. Vaikka useimmat ihmiset saattavat torjua hyvän uutisen, jota kerromme, ja jotkut yrittävät estää Valtakunnasta julistamisen, tunnemme sisäistä iloa. Miksi? Koska tiedämme, että olemme tehneet parhaamme Valtakunnasta todistamisessa ja ihmisten auttamisessa saamaan pelastuksen. Ja Jehova siunaa ponnistelumme oikeasydämisten löytämiseksi. Silloinkin kun elämän paineet ympäröivät meidät ja Saatana yrittää heikentää iloamme, pystymme säilyttämään lujan vakaumuksemme ja intomme todistustyössä. Kun me kaikki teemme osamme, tuloksena on Tessalonikan seurakunnan kaltaisia vahvoja, innokkaita seurakuntia.

¹³ Älä koskaan luovuta koetuksissa. Vakaumusta tarvitaan myös silloin, kun kohtaamme erilaisia koetuksia (1. Piet. 1:6, 7). Jeesus teki opetuslapsilleen selväksi, että jos he seuraisivat häntä, heistä tulisi ”kaikkien kansakuntien vihan kohteita” (Matt. 24:9). Paavali ja Silas kokivat tämän Filippissä. Apostolien tekojen 16. luvun kertomuksessa sanotaan, että Paavali ja Silas heitettiin sisempään vankilaan ja kiinnitettiin jalkapuuhun. Tavallisesti päävankila oli eräänlainen sisäpiha tai halli, jonka laidoilla oli sellejä, joihin valo ja ilma pääsivät. Sisempään vankilaan ei kuitenkaan tullut valoa, eikä ilma päässyt vaihtumaan kunnolla. Paavalin ja Silaksen täytyi kestää tämän viheliäisen tyrmän pimeyttä, kuumuutta ja löyhkää. Voitko kuvitella sitä tuskaa, jota heidän on täytynyt tuntea ollessaan tuntikausia kiinnitettyinä jalkapuuhun selät vereslihalla ja verta vuotavina pieksemisestä?

¹⁴ Näistä koettelemuksista huolimatta Paavali ja Silas pysyivät uskollisina. He ilmaisivat sydämestä lähtevää vakaumusta, joka vahvisti heitä palvelemaan Jehovaa tästä koetuksesta huolimatta. Heidän vakaumuksensa korostuu 16. luvun jakeessa 25, jossa sanotaan, että Paavali ja Silas ”rukoilivat ja ylistivät Jumalaa lauluin”. Vaikka he siis olivat sisemmässä vankilassa, he olivat niin varmoja Jumalan hyväksymyksestä, että heidän voimakas laulunsa kantautui toisten vankien korviin! Meillä täytyy olla samanlainen vakaumus nykyään, kun kohtaamme uskonkoetuksia.

¹⁵ Panettelija heittää tiellemme lukuisia koettelemuksia. Jollekulle koettelemus saattaa olla perheen taholta tuleva vaino. Monia veljistämme haastetaan tuomioistuimiin. Jotkut saattavat kohdata luopioiden vastustusta. On myös taloudellisia taakkoja ja huoli siitä, miten saada rahat riittämään. Nuoret kohtaavat tovereiden painostusta koulussa. Miten voimme kohdata nämä koettelemukset menestyksellisesti? Mitä vakaumuksen ilmaisemiseksi tarvitaan?

¹⁶ Ennen kaikkea meidän täytyy säilyttää läheinen henkilökohtainen suhde Jehovaan. Paavali ja Silas eivät käyttäneet sisemmässä vankilassa viettämäänsä aikaa valittaen osaansa elämässä tai säälien itseään. He kääntyivät heti Jumalan puoleen rukouksessa ja ylistivät häntä lauluin. Miksi? Koska heillä oli vahva henkilökohtainen suhde taivaalliseen Isäänsä. He ymmärsivät, että he kärsivät vanhurskauden tähden ja että heidän pelastuksensa oli Jehovan käsissä (Ps. 3:8).

¹⁷ Kun me kohtaamme koettelemuksia nykyään, meidänkin täytyy luottaa Jehovaan. Paavali kehottaa meitä kristittyinä ’antamaan anomustemme tulla Jumalalle tunnetuiksi, niin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ajatuksen, varjelee sydämemme ja mielemme’ (Fil. 4:6, 7). Kuinka lohduttavaa onkaan tietää, että Jehova ei anna meidän kulkea koettelemusten läpi yksin! (Jes. 41:10.) Hän on aina kanssamme niin kauan kuin palvelemme häntä osoittaen aitoa vakaumusta (Ps. 46:7).

¹⁸ Eräs välttämätön apu vakaumuksen ilmaisemisessa on se, että pysymme kiireisinä Jehovan palveluksessa (1. Kor. 15:58). Paavali ja Silas heitettiin vankilaan, koska he olivat saarnanneet hyvää uutista ahkerasti. Lakkasivatko he saarnaamasta koettelemustensa vuoksi? Eivät, vaan he jatkoivat saarnaamista jopa vankilassa ollessaan, ja kun heidät oli vapautettu, he matkustivat Tessalonikaan ja menivät juutalaisten synagogaan ’puhumaan perustellen heidän kanssaan Raamatun kirjoitusten pohjalta’ (Apt. 17:1–3). Kun meillä on vahva usko Jehovaan ja olemme vakuuttuneita siitä, että meillä on totuus, mikään ei ”voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 8:35–39).

¹⁹ Nykyajan esimerkkejä lujasta vakaumuksesta. Meidän päivinämme on useita huomattavia esimerkkejä niistä, joilla Paavalin ja Silaksen tavoin on ollut luja vakaumus. Eräs sisar, joka selvisi elossa Auschwitzin keskitysleiriltä, kertoo siitä järkkymättömästä uskosta ja vakaumuksesta, jota veljet ja sisaret osoittivat siellä. Hän sanoo: ”Erään kuulustelun aikana muuan virkailija tuli luokseni nyrkkejään puiden. ’Mitä meidän pitäisi tehdä teille?’ hän huudahti. ’Jos pidätämme teidät, te ette välitä siitä. Jos lähetämme teidät vankilaan, te ette välitä siitä vähääkään. Jos lähetämme teidät keskitysleiriin, se ei huolestuta teitä. Kun tuomitsemme teidät kuolemaan, te vain seisotte välinpitämättöminä. Mitä meidän oikein pitäisi tehdä teille?’” Kuinka uskoa vahvistavaa onkaan nähdä, millaista uskoa veljemme osoittivat tuollaisissa kovissa olosuhteissa! He luottivat jatkuvasti siihen, että Jehova auttaisi heitä kestämään.

²⁰ Muistamme varmasti, millaista vakaumusta monet veljemme ovat osoittaneet kohdatessaan viime vuosina ilmennyttä etnistä vihaa. Vaarallisissa tilanteissakin vastuulliset veljet pitävät määrätietoisesti huolta siitä, että heidän veljensä ja sisarensa saavat hengellistä ruokaa. Kaikki jatkavat uskollisina, ja heillä on luja vakaumus, että ’mikään ase, joka valmistetaan heitä vastaan, ei menesty’ (Jes. 54:17).

²¹ Myös monet veljemme ja sisaremme, joilla on ei-uskova puoliso, osoittavat vahvaa uskoa ja kestävyyttä. Ei-uskova vaimo vastusti voimakkaasti erästä Guadeloupessa asuvaa veljeä. Lannistaakseen hänet ja estääkseen häntä osallistumasta kristillisiin kokouksiin vaimo ei tehnyt hänelle ruokaa eikä pessyt, silittänyt eikä korjannut hänen vaatteitaan. Päiväkausiin vaimo ei puhunut hänelle. Mutta ilmaisemalla sydämestä lähtevää vakaumusta Jehovan palveluksessa ja rukoilemalla häneltä apua veli pystyi kestämään kaiken. Kuinka kauan? Noin 20 vuotta – minkä jälkeen vaimon sydämentila alkoi vähitellen muuttua. Lopulta mies saattoi todella iloita, koska vaimo otti vastaan toivon Jumalan valtakunnasta.

²² Emme saa unohtaa myöskään niiden nuorten veljiemme ja sisartemme lujaa vakaumusta, jotka käyvät joka päivä koulua ja kohtaavat tovereiden painostusta ja muita haasteita. Eräs nuori todistajatyttö sanoi tällaisesta painostuksesta, johon koulussa on totuttava: ”Koulussa kaikki yllyttävät olemaan hiukan kapinallinen. Nuoret kunnioittavat sinua enemmän, jos teet jotakin, mikä on sillä rajalla.” Millaista painostusta nuoremme kohtaavatkaan! Heidän täytyy päättää lujasti mielessään ja sydämessään vastustaa kiusausta.

²³ Monet nuoristamme ovat menestyksellisesti säilyttäneet nuhteettomuutensa koettelemuksista huolimatta. Nuori Ranskassa asuva sisar on yksi esimerkki tästä. Eräänä päivänä ruokailun jälkeen muutamat pojat yrittivät pakottaa hänet suutelemaan heitä, mutta kun hän rukoili ja teki voimakkaasti vastarintaa, pojat jättivät hänet rauhaan. Myöhemmin yksi pojista tuli takaisin ja kertoi tytölle ihailevansa tämän rohkeutta. Sisar sai hyvän tilaisuuden todistaa pojalle Valtakunnasta ja selittää tälle, miten korkeat mittapuut Jehova asettaa kaikille niille, jotka haluavat päästä osallisiksi Valtakunnan siunauksista. Kouluvuoden aikana hän selitti käsityksiään myös koko luokalle.

²⁴ Miten kallisarvoinen etu meillä onkaan kuulua niihin, joita Jehova haluaa käyttää puhumaan lujin vakaumuksin hänen tahdostaan! (Kol. 4:12.) Lisäksi meillä on suurenmoinen tilaisuus todistaa nuhteettomuutemme ollessamme leijonankaltaisen Vastustajamme, Saatana Panettelijan, hyökkäyksen kohteina (1. Piet. 5:8, 9). Älä koskaan unohda, että Valtakunnan sanoman avulla Jehova antaa pelastuksen sekä meille, jotka saarnaamme, että niille, jotka kuuntelevat. Osoittakoot ratkaisumme ja päivittäinen elämämme, että panemme Valtakunnan etusijalle. Jatkakaamme hyvän uutisen saarnaamista lujin vakaumuksin!