Jättiläiskalmari – kunnioitusta herättävä merieläin
NEWFOUNDLANDISSA kaksi miestä, Daniel ja Theophilus, yhdessä 12-vuotiaan Tomin kanssa olivat kalastamassa pienessä veneessään, kun he huomasivat epätavallisen esineen kelluvan lähettyvillä. Uteliaisuudesta he löivät sitä keksillä, mutta miten he järkyttyivätkään! Äkkiä vesi alkoi vaahdota ja esiin tuli jättiläiskalmari, joka pyyntilonkeroineen hyökkäsi heitä kohti, kietoi ne lopulta heidän veneensä ympärille ja uhkasi kaataa sen kumoon.
Nuori Tom sieppasi nopeasti kirveen, jota he käyttivät syöttien paloittelemiseen, ja hakkasi poikki hirviön pyyntilonkeron. Silloin se heidän suureksi helpotuksekseen luopui taistelusta ja vajosi takaisin valtamereen.
Lienee syytä epäillä, olisivatko toiset Conception Bayn kalastajat uskoneet heidän selkäpiitä karmivaa kertomustaan, ellei veneen pohjalla olisi ollut pyyntilonkeron kappale. Se oli kuusi metriä pitkä ja ympärysmitaltaan yhdeksän senttimetriä.
Vuosisatojen ajan ihmiset olivat kuulleet kaikenlaisia kuvauksia tarunomaisista merihirviöistä. Voi hyvinkin olla, että jättiläiskalmarin näkeminen antoi aihetta joihinkin näihin pöyristyttäviin kertomuksiin. Luonnontieteilijät sanovat sitä nyt suurimmaksi eläväksi pääjalkaiseksi. Kuvittelehan, että näkisit merieläimen, joka on parikymmentä metriä pitkä ja jonka luodin muotoisen ruumiin jatkona on kahdeksan voimakasta lonkeroa ja kaksi pitempää ns. pyyntilonkeroa. Sen silmät ovat lautasen kokoiset. Sen papukaijan nokkaa muistuttava suu pystyy leikkaamaan paksua rautalankaa. Se on maailman suurin selkärangaton eläin.
Nykyajan löytö
Vaikka pienempiä kalmareita voi löytää jokaisesta valtamerestä ja niitä on yli 300 eri lajia, niin jättiläislaji elää 500–1000 metrin syvyydessä. Ei ole siis ihme, että ihminen harvoin näkee sitä! Vaikka vanhat kertomukset kertovat merimiesten nähneen ja pyydystäneenkin näitä meren jättiläisiä, niin luonnontieteilijät uskoivat vain varauksin sellaisiin tapauksiin viime vuosisadan loppupuolelle asti. Mielikuvitukselliset kertomukset herättivät jossain määrin epäluuloja.
Luonnontieteilijät näkivät jättiläiskalmarin ensimmäisen kerran kunnolla 1870-luvulla. Jostain tuntemattomasta syystä, ehkä valtameressä tapahtuneiden muutosten johdosta, monet nousivat pinnalle Kanadan rannikon edustalla. Niitä tarkasteltiin ja joitakin pyydystettiin. Sitten vuoden 1873 marraskuussa, vain kuukausi sen jälkeen kun yksi jättiläiskalmari oli vähällä hukuttaa nuo kolme Newfoundlandin kalastajaa, sellainen otettiin kiinni ja tutkittiin huolellisesti. Se osoittautui yli yhdeksän ja puoli metriä pitkäksi.
Jättiläislonkerot liikkuvine imukuppeineen
Koska jättiläiskalmarilla on pitkät, käärmemäiset lonkerot, monet ajattelevat sen olevan jonkinlainen mustekala. Se on totta. Se kuuluu mustekaloihin, mutta se ei ole sama kuin kahdeksanlonkeroinen meritursas, jolla on pyöreä, säkkimäinen ruumis. Suurin meritursas saattaa painaa vähän yli 20 kiloa, ja sen läpimitta yhden lonkeron kärjestä vastakkaisen lonkeron kärkeen, kun lonkerot ovat levällään, on noin kolme metriä.
Kuvailkaamme nyt jättiläiskalmaria. Se on kymmenen kertaa suurempi kuin suurin meritursas. Sen lieriön muotoinen ruumis on noin 4,5 metriä pitkä, ja siinä on kahdeksan lonkeron sijasta kymmenen mitä pelottavimman näköistä lonkeroa. Kahdeksan näistä lonkeroista voi ulottua 3,5 metrin päähän. Lisäksi sillä on kaksi pyyntilonkeroa, joiden kärjissä on imukuppeja ja jotka voivat venyä 12–15 metrin pituisiksi!
Myös muissa lonkeroissa on riveissä imukuppeja, jotka ovat lyhyiden, taipuisien varsien päässä, minkä ansiosta imukupit voivat kääntyä mihin suuntaan tahansa. Joidenkin kalmarilajien imukuppien reunoissa voi olla myös teräviä hampaita tai kynnet, jotka eläin voi halutessaan vetää sisään tai työntää ulos. Ne ovat aivan erinomaiset mahdollisen liukasihoisen aterian kiinni ottamiseen ja siitä kiinni pitämiseen!
Reaktiovoimalla kulkeva kiitäjä
Kun meritursas ryömii valtameren pohjaa pitkin ja elää onkaloissa, niin jättiläiskalmarin nähdään uivan avomerellä. Kahta ruumiinsa sivussa olevaa evää käyttäen se voi liikkua verkalleen, mutta kun se haluaa päästä johonkin nopeasti, se menee reaktio- eli suihkuvoimalla! Joillakin lajeilla tämä suihkun työntövoima on niin suuri, että se syöksee eläimen vedestä 30 metrin korkeudelle ilmaan. Miten se on mahdollista?
Salaisuus on vaipassa. Sen vaippa muodostuu paksusta ihokerroksesta ja lihaksista, jotka eivät ainoastaan suojele kalmarin tärkeitä elimiä vaan myös työntävät sitä eteenpäin reaktiovoimalla. Kun vaipan lihakset ovat rentoutuneina, vesi menee sisään kaulan ympärillä olevasta raosta ja täyttää sisällä olevat suuret ontelot. Kun vaippa sitten supistuu, aukko menee umpeen, ja kalmari pusertaa veden ulos kovalla paineella pään alapuolella olevasta suppilomaisesta elimestä. Muuttamalla tämän ”suuttimen” suuntaa kalmari voi hetkessä muuttaa työnnön päinvastaiseen suuntaan ja liikkua eteen- ja taaksepäin kääntymättä.
Jos kalmari on pelästynyt, niin sen tavattoman suuret hermot laukaisevat välittömästi työntövoiman, joka kuljettaa sitä hetkessä eteenpäin huippunopeudella. Nämä hermosäikeet, jotka ovat sata kertaa ihmisen hermosäikeitä paksummat, ovat niin herkkiä, että kun kalmaria uhkaa vaara, hermosysäys kiitää kaikkiin vaipan osiin samanaikaisesti. Lihakset reagoivat suunnattoman voimakkaasti ja supistuvat aikaansaaden voimakkaan reaktiosysäyksen.
Muita epätavallisia varustuksia
Kalmari on kirjaimellisesti merenalaisen maailman siniverinen. Sen veri on sinertävää siinä olevan kupariyhdisteen takia. Kun veri on luovuttanut hapen, se kiertää kidusten läpi kahden kidussydämen avulla, ja kumpikin pumppuaa sitä yhteen kidukseen. Sitten elimistön sydän pumppuaa puhtaan veren kudosten läpi. Kalmarilla on siis itse asiassa kolme sydäntä! Tämän elävän suihkumoottorin elimet antavat erinomaisen todistuksen Luojansa kätten työstä.
Sekä koiraalla että naaraalla on varusteena myös mustepussi. Siihen kerääntyy runsaasti mustaa nestettä suojanaamioksi, ja takaa-ajajien hämmentämiseksi eläin ruiskuttaa sitä veteen. Todellakin vedenalainen ”savuverho”!
Pienet värisolut, joiden ansiosta kalmari voi muuttaa väriään, myös auttavat sitä väistämään hyökkääjiä. Nämä solut voivat muuttua tarkoin taustavärinsä mukaisiksi ja saada jopa väriaallon virtaamaan kalmarin ruumiin poikki sen uidessa toiselle taustalle.
Tämän hämmästyttävän merihirviön silmät ovat jättiläiskokoiset. Ne voivat kasvaa noin 40 senttimetrin läpimittaisiksi eli rantapallojen kokoisiksi. Jättiläiskalmarin silmät muistuttavat hämmästyttävän paljon ihmisen silmää. Molemmilla on silmäluomet, läpinäkyvät sarveiskalvot, etu- ja takakammiot, verkkokalvot, linssit, mustavalkoisia kuvia tuottavia sauvasoluja ja värivaikutelmia tallentavia tappisoluja. Rakenteellinen yhdenmukaisuus on niin hämmästyttävä, että tunnettu biologi tri N. J. Berrill huomautti: ”Luulen, että jos pyytäisi ketä tahansa eläintieteilijää valitsemaan yhden kaikkein hämmästyttävimmän piirteen koko eläinkunnassa, niin mahdollisesti hän ei mainitsisi ihmissilmää, joka kaikesta päättäen on uskomattoman hämmästyttävä elin, eikä kalmarin silmää, vaan sen seikan, että nämä kaksi silmää, ihmisen ja kalmarin silmä, ovat toistensa kaltaisia melkein jokaista yksityiskohtaa myöten.” Se, että kalmarin silmässä on 100000 näkösolua yhtä neliömillimetriä kohti, tekee sille mahdolliseksi nähdä pienet yksityiskohdatkin.
Koko
Monet haluaisivat tietää, miten suuriksi jättiläiskalmarit oikein kasvavat. Suurin tutkittu kalmari löydettiin Lyall Baystä Uudesta Seelannista, ja se todettiin mitattaessa 17 metriä pitkäksi. Näitä jättiläisiä on kuitenkin luokiteltu vain 12 lajia, ja on mahdollista, että vielä suurempiakin on olemassa. Jotkin todisteet viittaavatkin siihen suuntaan.
Esimerkiksi kaskelotit elävät melkein yksinomaan kalmareilla, pienimmästä lajista aina jättiläiskokoiseen asti. Monilla näistä lähes 50 tonnia painavista valaista on syviä haavoja, jotka ovat aiheutuneet otteluista jättiläiskalmarin kanssa. Usein niiden ihossa on 6–10 senttimetrin läpimittaisia ympyrän muotoisia arpia, jotka ovat syntyneet ilmeisesti kalmarin lonkeroiden imukupeista rajujen merenalaisten taistelujen aikana, koska nuo haavat ovat suunnilleen 15-metrisen kalmarin imukuppien kokoisia.
Mutta jos imukupin koko on suhteessa kalmarin kokoon, niin silloin valtamerissä voi olla joitakin tosiaan suunnattomia jättiläisiä. Miksi? Koska jotkut arvet ovat olleet läpimitaltaan 45 senttimetriä! Vastaavasti kalmari, jolla on 45 senttimetrin läpimittaiset imukupit, olisi noin 60 metriä pitkä. Niin suurikokoisten kalmarien olemassaoloa ei koskaan ole vahvistettu, ja suuret arvet ovat voineet syntyä myös siten, että imukupit ovat venyttäneet valaan venyvää ihoa. Kuitenkin eräs 19. vuosisadan matkakirjailija väitti nähneensä kalmarin lonkeron, joka oli ihmisen vartalon paksuinen ja jonka imukupit olivat teevadin kokoiset.
Epäilemättä saamme aikanaan tietää paljon enemmän jättiläiskalmarista ja salaisuuksista, jotka verhoavat tätä meren dynaamista ja kunnioittavaa pelkoa herättävää luomusta.
[Kuva s. 9]
Jättiläiskalmarilla on kymmenen mitä pelottavimman näköistä lonkeroa