Luota niin sinuun luotetaan
YSTÄVÄT, joihin voi luottaa ja jotka luottavat toinen toisiinsa, ovat suuri siunaus elämässä. Oli aika, jolloin ihmiset auliisti luottivat toisiinsa; rehellisyyttä pidettiin enemmän tai vähemmän itsestään selvänä. Mutta niin ei ole enää. Ei ainakaan suuremmissa kaupungeissa. Kun väkivalta ja pahuus lisääntyvät ja kaikki kuviteltavissa olevat moraalittomuuden muodot ja kaikenlainen epärehellisyys tulevat yleisemmiksi, ihmiset tulevat yhä epäluuloisemmiksi ja heidän luottamuksensa vähenemistään vähenee.
Life-lehdessä oli 19.11.1971 huomattava kirjoitus nimeltä: ”Kaupungit sulkeutuvat. Rikollisuuden pelko aikaansaa tavan elää teräksen takana.” Se kertoi kerrostalosta, jonka 24 asunnosta seitsemääntoista oli murtauduttu ainakin kerran ja yhteen kolmasti. Kirjoituksessa oli kuva erään kodin ulko-ovesta, jota suojaamassa oli viisi lukkoa, kaksi tirkistysreikää, hälytyslaitteet, ketjut, poikkitangot, salvat ja ansat. Ja kysymyksessä oli paremmanpuoleinen New Yorkin kaupungin asutusalue. Osoittaako se epäluottamusta ja epäluuloisuutta tuntemattomia kohtaan? Epäilemättä!
Eikä ainoastaan taloihin murtauduta. Ihmisiä pysähdytetään ja ryöstetään ‵revolverilla tai puukolla uhaten kirkkaassa päivänvalossa. Tuskin kuluu viikkoakaan, ettei joku kuule jonkun ystävänsä tai sukulaisensa ryöstämisestä. Ihmisiä varoitetaan menemästä yksin ulos varsinkaan illalla, sillä pahoinpitelyn tai ryöstön kohteiksi joutuvat ovat tavallisesti yksin liikkeellä olevia.
Koska rikollisuus vain lisääntyy, varovaisuus on järkevää. Mutta ellemme pidä varaamme, tuntemattomien varominen ja epäileminen voi vaikuttaa kaikkiin suhteisiimme toisia ihmisiä kohtaan. Jos me annamme niin käydä, niin mitä olisi seurauksena? Eivätkö nekin, jotka ehkä ovat olleet ystäviämme, alkaisi vuorostaan epäillä meitä?
Me emme voi olla vaikuttamatta toisiin. Asia on juuri niin kuin Jeesus Nasaretilainen, Jumalan Poika, ilmoitti: ”Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. . . . sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin.” – Luuk. 6:37, 38
Jos suhtaudumme asiattoman epäluuloisesti tai epäilevästi johonkuhun, niin saatamme hyvinkin masentaa häntä tai ehkä vahingoittaa häntä toisilla tavoin. Historia kertoo monista rikoksista, jotka suoritettiin luottamuksen puutteesta, epäluulon vuoksi. Niiden joukossa, jotka lävistivät Julius Caesarin kuoliaaksi, oli miehiä, joita hän piti ystävinään. Miksi he tappoivat hänet? Sen vuoksi, että he epäilivät hänen kunnianhimoaan. Kuningas Herodes murhasi oman perheensä jäseniä epäluulojen vuoksi.
Perhepiirissä tulisi olla tunnuspiirteenä erittäin luottamukselliset suhteet. Me olemme kaikki epätäydellisiä; me kaikki teemme erehdyksiä. Vaikka meillä olisi mitä parhaimmat aikomukset, niin me emme ole aina johdonmukaisia ja siksi saatamme toisinaan hyvinkin tuottaa pettymyksen jollekulle rakkaalle omaisellemme. Koska asia on näin, niin mikä siunaus onkaan, kun meitä lähellä olevat osoittavat ymmärtävänsä heikkoutemme eivätkä ole nopeita väittämään vaikuttimiamme vääriksi tai arvostelukykyämme huonoksi vaan jättävät meidät tuomitsematta todisteiden puuttuessa. Meidän tulee muistaa, että silloinkin, kun olosuhteet saattavat näyttää epäilyttäviltä, kuten Shakespeare osoitti murhenäytelmässään ”Othello”, henkilö voi todellisuudessa olla viaton.a
Me teemme sekä itsemme että toisen onnettomaksi, jos olemme epäileviä, epäluuloisia. Miksi et jättäisi häntä tuomitsematta todisteiden puuttuessa ja ymmärtäisi, että on saattanut olla lieventäviä asianhaaroja? Varsinkin kun toisen henkilön puute vaivaa tai koettelee meitä jollakin tavoin, meidän on oltava varovaisia, ettemme anna kärsimättömyyden tehdä meistä kovia ja arvostelevia. Rakkaudellisen ja luottavaisen kiinnostuksen ja empatian osoittaminen ja sen huomioon ottaminen, että niin olisi voinut käydä meille itsellemme, ei ainoastaan tee asioita sillä hetkellä miellyttävämmiksi, vaan me saamme varmasti korjata siitä myös henkilökohtaista osinkoa. Kun ”aika ja aavistamattomat tapahtumat” tekevät meistä koetuksen aiheen toiselle, niin silloin me voimme toivoa saavamme osaksemme samaa luottamuksellista empatiaa. Tässäkin soveltuu Raamatun periaate: ’Mitä kylvät, sitä myös niität.’ – Saarn. 9:11, Um; Gal. 6:7.
Sama periaate soveltuu vanhempien ja lapsen väliseen suhteeseen. Ei ole nykyään epäilystäkään ”sukupolvien välisen kuilun” todellisuudesta. Nuoret julistavat kapinallisuuttaan käyttämillään vaatteilla, hiusmuodillaan, kielenkäytöllään, turvautumisellaan huumausaineisiin ja monilla muilla tavoilla. Vanhemmat valittavat, ja syystä kyllä, että heidän lapsensa eivät uskoudu heille, että he osoittavat luottamuksen puutetta vanhempiinsa. Mutta mikä on todennäköisimmin syy? Eikö se voisi olla se, että vanhemmat eivät ensiksi ole olleet riittävän läheisiä, luottamuksellisia, rehellisiä ja luottavaisia lastensa suhteen?
Mutta kaikilla vanhemmilla ei ole syytä valittaa. On vanhempia, jotka ovat osoittautuneet ymmärtäväisiksi, epäitsekkäiksi, erittäin kiinnostuneiksi lastensa henkisestä, tunneperäisestä, hengellisestä ja ruumiillisesta kasvusta. Sellaiset vanhemmat ovat olleet kuin avoin kirja lapsilleen, niin että heidän lapsensa luonnostaan luottivat heihin; he ovat vanhempia, jotka ovat panneet lastensa hyvinvoinnin omien mukavuuksiensa ja nautintojensa edelle. Sen ansiosta heidän lapsensa eivät ole heille vieraita.
Sama periaate soveltuu myös kristillisen seurakunnan jäsenten keskuudessa. Sen, joka haluaa, että häneen luotetaan, täytyy osoittaa itse luottamusta. Ole suvaitsevainen toisten puutteiden suhteen; jätä heidät tuomitsematta todisteiden puuttuessa. Muista, että vahvojen etu on kantaa niiden taakkoja, jotka eivät ole vahvoja, olla kärsivällisiä, pitkämielisiä ja toivoa parasta. On parempi kärsiä pettymyksiä ja jopa tappio siitä, että on ollut liian luottavainen kristityn veljen suhteen kuin masentaa tai kompastuttaa toinen sen vuoksi, että on epäluuloinen. Luottavainen suhtautumisesi saa toiset luottamaan sinuun. Luottamus on kaksisuuntainen katu. Luota niin sinuun luotetaan. – Room. 15:1.
[Alaviitteet]
a Tässä murhenäytelmässä aviomies tappaa vaimonsa mustasukkaisen raivon vallassa mutta saakin tietää, että hän oli viaton, minkä vuoksi mies tekee itsemurhan.