Avoin kirje katolisille papeille
”’MITÄ hyötyä meistä on?’ Useitten vuosien ajan monet katoliset papit ovat kysyneet tätä itseltään, ja nyt se vaivaa myös monia protestanttisia pappeja.” – Le Monde, 3.5.1973.
Ahdistavatko sinua samanlaiset epäilykset hyödyllisyydestäsi pappina? Tuntuuko sinusta, ettet saa kosketusta ihmisiin, heidän pulmiinsa ja tarpeisiinsa? Tuntuuko sinusta, että sinun tarvitsee ryhtyä maalliseen osa-aikatyöhön ollaksesi osa-aikapappi tai jopa ottaa kokopäivätoimi ja elää muiden ihmisten parissa heidän tavallaan voidaksesi evankelioida heille ”sisältä käsin”? Epäiletkö pappien selibaatin tarvetta?
Näyttää siltä, että monet teistä tuntevat näin, sillä sadat papit jättävät virkansa vuosittain. He eivät lisäksi ole kaikki nuoria, vasta virkaan asetettuja pappeja, jotka jättävät tehtävänsä mennäkseen naimisiin. Joka vuosi joukko kokeneita pappeja luopuu urastaan.
Esimerkiksi vuonna 1971 niistä lähes 200 papista, jotka palasivat Ranskassa maallikkojen pariin, 50 prosenttia oli ollut pappina yli kymmenen vuotta. He eivät olleet nuorukaisia, jotka eivät kyenneet pitämään selibaattilupaustaan. He olivat kypsiä miehiä, joilla oli ollut runsaasti harkitsemisaikaa ennen luopumista.
Mikä sai nämä papit tekemään sellaisen jyrkän päätöksen? Tuntuuko sinusta, että haluaisit jäljitellä heitä?
Aiotko olla pappina tulevaisuudessa?
Sinusta tuli pappi epäilemättä siksi, että halusit vilpittömästi palvella Jumalaa ja lähimmäisiäsi. Halusit tehdä suuren henkilökohtaisen uhrauksen saavuttaaksesi tämän päämäärän. Siitä tuli elämänurasi. Mutta nykyään kuulet oman kirkkosi huomattavien miesten ilmaisevan epäilyksensä pappeuden ja jopa roomalaiskatolisen kirkon tulevaisuudesta.
Ranskassa sijaitsevan Bordeaux’n apulaispiispa monsignore Francois Frétellière mainitsi lukuisin lähdeviittein varustetussa pappeutta käsittelevässä raportissa: ”Olemme puhuneet umpikujasta. Myöntäkäämme, että nykyisessä asiaintilassa [katolinen] kirkko ei vaikuta kovin puoleensavetävältä. Niiden nuorten miesten ja naisten määrä, jotka haluavat antautua kokonaan sen palvelukseen, vähenee vuosi vuodelta . . . Monille aikalaisillemme kirkko nykyisellään ei edusta valonkantajaa ja toivoa nykyisessä maailmassa.”
Voisiko se olla yksi pettymyksen tunteesi syy? Voidaanko papin odottaa jatkavan päivästä päivään, kuukaudesta kuukauteen ja vuodesta vuoteen kirkossa, joka ei ole enää varma ihmiskunnalle esittämästään sanomasta, kirkossa, joka ”ei edusta valonkantajaa ja toivoa”? Onko ihme, että niin monet teistä ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että papisto ei kykene tulevaisuudessa suorittamaan hyödyllistä kristillistä palvelusta?
Sen, että tämä ei ole keinotekoinen ongelma, vahvistaa Ranskan Orléansin piispa, joka sanoi avoimesti: ”Meidän on myönnettävä, että kasvavasta joukosta pappeja erityinen papillinen elämä on nykyään arvoton. Meidän on kuunneltava näitä pappeja, kun he kertovat meille vakavissaan ja vilpittömästi, että heidän velvollisuuksillaan ei ole heille enää mitään merkitystä. . . . Kun heidän velvollisuutensa asetetaan kyseenalaisiksi, kun tiettyä mielen asennetta ei enää ole ja kun kohdataan hyvin suuria vaikeuksia yritettäessä luoda uudenlaisia palvelusvirkoja nykyiseen perusasetelmaan, voimme paremmin ymmärtää, miksi nuoret papit hylkäävät pappisuran; se johtuu yksinkertaisesti siitä, että heistä tuntuu, että he ovat umpikujassa.”
Kun otetaan huomioon ne tuhannet tai vielä useammat kirjeet, joita Orléansin piispa sai sen jälkeen, kun hänen pappeutta koskeva lausuntonsa julkaistiin, sangen monet teistä katolisista papeista ovat äärimmäisen masentuneita. Useimmat näistä kirjeistä tulivat papeilta, jotka olivat yhtä mieltä piispa Riobén katolisen pappeuden nykytilasta tekemän erittelyn kanssa. Monet heistä ilmaisivat katkeruutensa ja hämmennyksensä ponnistellessaan edelleen ”kahlittuna seurakuntansa kuolleeseen ruumiiseen”, kuten eräs asian ilmaisi.
Tunnetko sinä samoin? Ihmetteletkö, mitä hyötyä sinusta on? Eikö papillisilla velvollisuuksillasi ’ole sinulle enää mitään merkitystä’? Tuntuuko sinusta, että olet ”umpikujassa”?
Miksi tilanne on kehittynyt tällaiseksi?
Pappien nykyisestä kriisistä voidaan ainakin osittain syyttää perinteellistä katolista käsitystä pappeudesta. Roomalaiskatolinen pappeuskäsitys perustuu hierarkkiseen järjestelmään, jonka mukaan pappien ja maallikkojen välillä on ylittämätön muuri, jonka pappien epäraamatullinen selibaattivaatimus tekee entistä korkeammaksi.
Viime vuosina katoliset teologit ovat kuitenkin ilmaisseet epäilyksensä tämän kristillistä palvelusta koskevan perinteellisen näkemyksen paikkansapitävyyden suhteen. Ranskalainen dominikaaniteologi Hervé-Marie Legrand kirjoittaa: ”Sanaa hierarkia ei ole Raamatussa.” ”Jako papistoon ja maallikkoihin . . . ei perustu opinkappaleisiin.” ”Pappeuden ja selibaatin yhdistäminen on tyypillistä latinalaiselle kirkolle, ei katoliselle [yleismaailmalliselle] kirkolle.” – Vocation, lokakuu 1973.
Saksassa julkaistu muistio, joka on tehty huomattavista katolisista teologeista muodostuvan ryhmän (johon kuuluu myös Hans Küng) laatiman raportin perusteella, käsittelee seuraavat kohdat: ”1. Apostolista perimystä ei tulisi pitää papillisen pätevyyden välttämättömänä ehtona; 2. Pappisvihkimyksen sakramentaalisuus on pelkkä sanontatapa; 3. Kirkollisia papinvirkoja voidaan harjoittaa joko koko- tai osa-aikaisina; 4. Niitä voidaan harjoittaa väliaikaisesti tai pysyvästi; 5. Niitä voivat harjoittaa joko miehet tai naiset, naimisissa olevat tai naimattomat.” – La Croix (Risti), 8.2.1973.
Ovatpa nämä kohdat oikeita tai vääriä, jo se seikka, että oppineet katoliset teologit ovat julkaisseet ne, osoittaa, että roomalaiskatolinen pappeutta koskeva oppi ei ole kiistaton ja että siitä kiistellään. Kirkollinen neljännesvuosijulkaisu Vocation huomauttaa: ”Ei ole epäilystäkään siitä, että nykyisestä opillisesta epävarmuudesta pappeuden suhteen on myös tullut kriisin aiheuttajia psykologisten vaikutustensa tähden, jotka sillä on yksilöihin ja joukkoon.”
Jos pappeutenne koko käsite on epävarma ja myönnetään, että sitä ”ei ole Raamatussa”, niin onko mikään ihme, että niin monilla teistä on epäilyksiä uranne suhteen ja että niin harvat nuoret ryhtyvät nykyään papeiksi?
Papit tajuavat jonkin olevan vialla
Sekä papit että prelaatit ovat tulossa entistä tietoisemmiksi siitä, että katolisessa pappeudessa on jotakin vialla. Tämä pulma oli toinen kahdesta pääteemasta Ranskan piispojen vuoden 1972 yleiskokouksessa Lourdesissa. Kuitenkin uskonnollisten uutisten kommentaattori Henri Fesquet tunsi tarvetta kirjoittaa: ”Pappispalvelusta koskeva keskustelu lopahti . . . piispat lamaannutti pelko, että he turmelisivat pappisaatteen sellaisena kuin [ei Raamattu vaan] Trenton kirkolliskokous, Vatikaanin toinen kirkolliskokous ja vuonna 1971 pidetty Rooman synodi sen määrittelevät.”
Otsikon ”Huomispäivän pappeutta koskeva keskustelu epäonnistui” alla Fesquet kirjoitti lisäksi: ”Ei ihme, että seminaarit ovat tyhjenemässä, kun käytännöllisesti katsoen kukaan ei näytä kykenevän selittämään täsmällisesti, mikä pappi on ja mihin hän kelpaa.” – Le Monde, 1.11.1972; 29.–30.10.1972.
Tilanne ei parantunut seuraavana vuonna, vaan noin kaksituhatta pappia luopui tehtävästään ja palasi maallikkojen joukkoon. Juuri ennen Ranskan piispojen vuoden 1973 yleiskokousta sama uskonnollisten uutisten kommentaattori herätti seuraavat kysymykset:
”Onko piispojen mielenlaatu kehittynyt menneen vuoden aikana . . . Ovatko piispat halukkaita tekemään välttämättömät johtopäätökset [kirkon] nykyisten laitosten kiistattomasta epäonnistumisesta? . . . Ei voida kieltää, että ellei Rooma päätä asettaa virkaan naimisissa olevia miehiä . . . on vaikeata nähdä, miten nykyinen tilanne voidaan ratkaista.” – Le Monde, 2.11.1973.
Pariisin arkkipiispa kardinaali Marty sanoi: ”Juuri nyt eikä kahdenkymmenen vuoden kuluessa meidän on onnistuttava määrittelemään pappeus totuudenmukaisesti.”
Uutta määritelmää ei kuitenkaan tuotu esiin, ja tämä piispojen kokous päättyi viralliseen julkilausumaan, jota kuvailtiin muun muassa ”hämäräksi”, ”kielteiseksi”, ”valitettavaksi” ja ”avuttomuuden tunnustukseksi”. Ei ihme, että eräs jesuiittojen kuukausijulkaisu myönsi ’monien pappien näyttävän masentuneilta, alakuloisilta’ ja että Aix-en-Provencen apulaispiispa monsignore Raymond Bouchex meni jopa niin pitkälle, että puhui ”papeista, joista monet eivät enää tiedä, mihin he kelpaavat, ja jotka ihmettelevät, ovatko he lajinsa viimeiset ja onko [katolinen] kirkko menossa umpikujaan”. – Etudes, tammikuu 1974.
Teologi Legrand kirjoitti myönteisemmin: ”Olemme nähneet, mitä vakavaa haittaa on epäviisaasta papisto-maallikko-järjestelystä. Koska näin on, niin miten suurta haittaa olisi tämän pappeutta koskevan teologisen käsityksen hylkäämisestä ja palaamisesta Uuden testamentin käsitykseen?”
Todella tyydyttävän ratkaisun löytäminen
Tämä ehdotus saattaa palauttaa mieleesi, että Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen julkaisema säädös Presbyterorum Ordinis sanoo, että pappien tulisi ennen kaikkea ”opettaa . . . Jumalan sanaa” ja että kaikkien pappien on välttämätöntä ”työskennellä yhdessä totuuden työssä”. Saatat myös tietää, että ranskalainen katolinen filosofi Jean Guitton sanoi kerran: ”Meidän tulee olla täysin halukkaat hylkäämään uskontomme, jos se osoittautuu joksikin muuksi kuin totuudeksi.”
Niinpä jos ryhdyit papiksi vilpittömästä halusta palvella jumalaa ja ihmistä ja jos tällä hetkellä tunnet pettymystä ja olevasi kuin umpikujassa, miksi et tarkastelisi katolista oppia pappeudesta ja monista muista seikoista Jumalan sanan, Pyhän Raamatun, valossa? ’Palataksesi Uuden testamentin käsitykseen’ kristillisestä evankeliuminpalveluksesta sinun täytyy ensin puolueettomasti tutkia Raamatun kreikkalaisia kirjoituksia ja panna merkille, miten varhaiskristityt olivat järjestäytyneet ja suorittivat palvelustaan.
Samaten ollaksesi ”Jumalan sanan palvelija” sinun tarvitsee opettaa vain sellaisia oppeja, jotka ovat sopusoinnussa henkeytetyn ”sanan” kanssa, joka on merkitty muistiin koko Raamattuun. Tutki rehellisesti, mitä Pyhä Raamattu opettaa sellaisista aiheista kuin ihmissielu, kiirastuli, helvetti, kolminaisuus, Marian palvonta, pappien selibaatti ym. Jos sellaisen rehellisen tutkimisen jälkeen havaitsisit, että katolinen käsitys näistä asioista osoittautuu ”joksikin muuksi kuin totuudeksi”, niin ’hylkäätkö täysin halukkaasti uskontosi’ ja samaten kaikki väärän uskonnon muodot, joita Raamattu yhteisesti kuvailee ’Suureksi Babyloniksi’? – Ilm. 18:1–8.
Jos teet näin, muistutat niitä monia juutalaisia pappeja, jotka vuoden 33 helluntain jälkeen tajusivat, että juutalaisuus oli menossa umpikujaan, luopuivat siitä ja tulivat kristityiksi. Raamattu kertoo: ”Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi.” – Apt. 6:7.
Tämä vaati heiltä suurta nöyryyttä. He olivat epäilemättä erittäin hyvän koulutuksen saaneita miehiä, joita oli valmennettu pitkälle juutalaisten perinteissä. Kuitenkin heidän täytyi nöyrtyä kylliksi oppiakseen kristillisyyden totuudet sellaisilta, joita heidän hierarkkiset johtajansa pitivät ”koulunkäymättöminä maallikkoina”. – Apt. 4:13, roomalaiskatolinen Jerusalem Bible.
Sinäkin olet vuosikausia tutkinut muinaisia kieliä, filosofiaa, kirkkohistoriaa, patristiikkaa, liturgiikkaa ja jossakin määrin Pyhää Raamattua. Tämä korkeampi koulutus on saattanut herättää sinussa älyllisen ylemmyyden tunteen, joka on hyvin luonteenomainen sekä protestanttiselle että katoliselle papistolle. Sinulle esitetty tärkeä kysymys siis kuuluu: Oletko kyllin nöyrä salliaksesi raamatullista valmennusta saaneitten kristittyjen, joita kirkon prelaatit pitävät ”koulunkäymättöminä maallikkoina”, auttaa sinua löytämään Raamatusta tosi kristillisyyden totuudet? (Jaak. 4:4–10) Oletko halukas noudattamaan esimerkkiä, jonka antoi ”lukuisa joukko pappeja”, joka apostolien päivinä ”tuli uskolle kuuliaisiksi”?
Saatat tuntea kiusausta luopua palvelusvirasta kokonaan ja etsiä tyydytystä jostakin maallisesta työstä. Mutta ratkaisisiko se todella ongelmasi? Täyttäisikö maallinen työ todella tyhjiön pyrittyäsi niin monta vuotta omistautumaan Jumalan palvelemiseen pappina?
Mikset sen tähden hankkisi tietoa siitä, miten voi tulla tosi kristityksi evankeliuminpalvelijaksi, olkoonpa nainut tai naimaton? Jos teet sen, et enää tunne epäilystä hyödyllisyytesi suhteen. Sen sijaan että olisit kaukana ihmisistä, heidän pulmistaan ja tarpeistaan, pääsisit suoranaiseen kosketukseen heidän kanssaan oppiessasi saarnaamaan Jumalan valtakunnan hyvää uutista Kristuksen ja hänen apostoleittensa hyviksi koettujen menetelmien avulla. (Matt. 9:35–38; 10:7–14; Apt. 5:42) Se tuo sinulle todellista tyydytystä ja täyttää sydämesi toiveen, joka sinulla oli ryhtyessäsi papiksi, nimittäin Jumalan ja ihmisten palvelemisen uskollisesti.
Koska haluamme vilpittömästi auttaa sinua, ehdotamme, että käyt paikallisessa Jehovan todistajain valtakunnansalissa tai että kirjoitat Herätkää!-lehden julkaisijoille.
Kunnioittaen
Jehovan todistajat