Mitä on sanottava kuumeesta?

KUUME huolestuttaa usein suuresti vauvojen ja pikkulasten rakastavia äitejä. Mutta kuten tulemme näkemään, äidit ovat todennäköisesti huolestuneempia kuin mihin tilanne antaisi aihetta.

Lääketieteen historian mukaan ”kuume on tunnettu sairauden oireena . . . Hippokrateen [ns. ’lääketieteen isän’] havainnoista lähtien”. Mutta Raamattu osoittaa, että yli tuhat vuotta aikaisemmin Mooses puhui ”kuumeesta” Jumalalta tulleessa laissa, joka hänet henkeytettiin antamaan Israelin kansalle. (3. Moos. 26:16; 5. Moos. 28:22) Monta sataa vuotta Mooseksen jälkeen evankeliuminkirjoittajat kertovat Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, parantaneen apostoli Pietarin anopin ”kovasta kuumeesta” ja haaksirikkoutuneen apostoli Paavalin parantaneen Publiuksen, Maltan saaren ”päämiehen”, isän kuumeen. – Luuk. 4:38, 39; Apt. 28:7, 8.

Edistystä kuumeen ymmärtämisessä

Hippokrateen päivistä lähtien ihmiset ovat oppineet kuumeesta yhä enemmän. Suuri edistysaskel otettiin vuonna 1714, jolloin Fahrenheit keksi ensimmäisen lämpömittarin. Noin sata vuotta sitten saatiin selville, että kuume liittyi suoranaisesti elimistön ”termostaatin” eli lämmönsäätimen korkeampaan säätöön. Nykyäänkin kuume on niin herkkä ja luotettava osoitus sairauden olemassaolosta, että lämmönmittaus on luultavasti yleisin käytössä oleva kliininen toimenpide.

Vasta parin viime vuosikymmenen aikana ihmiset ovat löytäneet mielekkään selityksen siihen, miten kuume syntyy. Tiedettiin kyllä, että aivoissa oleva pieni hypotalamuksena tunnettu rauhanen, joka sijaitsee aivan nenänvarren takana ja yläpuolella, säätelee ruumiin lämpötilaa. Mutta miten?

Saatiin selville, että taistellessaan tartuntaa vastaan veren valkosolut valmistavat pyrogeeneja, kirjaimellisesti ’tulen synnyttäjiä’. Tämä aine vaikuttaa hypotalamuksen etuosassa oleviin soluihin niin, että sen ”termostaatin” säätö nousee korkeammaksi. Tästä syystä on sanottu kuumeen merkitsevän kohonnutta lämpötilaa, joka johtuu aivojen keskuslämmönsäätömekanismin häiriöstä. Yksi seuraus tästä ”termostaatin” säädön muutoksesta on se, että ruumis tuntuu todellisuudessa ihmisen omasta mielestä kylmältä, ja niin hänellä on vilunväristyksiä, vaikka hänen ruumiinlämpönsä onkin normaalia korkeampi.

Viimeaikaiset tutkimukset ovat myös osoittaneet, että ruumiin lämpötilan muuttumattomuus liittyy hypotalamuksessa vallitsevaan natriumin ja kalsiumin tasapainoon. Kalsium näyttää toimivan jonkinlaisena jarruna, joka estää natriumioneja nostamasta ruumiin lämpötilaa liian korkealle. Näyttää siltä, että valkosolujen eli leukosyyttien pyrogeeni poistaa kalsiumin muodostaman jarrun.

Lontoossa (vuonna 1970) pidetyssä kansainvälisessä kuumesymposiumissa herätettiin mm. seuraavia kysymyksiä: Mistä kuume johtuu? Mikä on pyrogeenien kokoomus? Ovatko ne hormoneja? Miksi elimistön normaali lämpötila on keskimäärin 37 astetta eikä 32 tai 42 astetta? Jotkut ovat myös kysyneet: miksi aspiriinilla ei ole mitään vaikutusta ruumiin lämpötilaan silloin, kun se on normaali, vaikka se vaikuttaa sitä tehokkaammin mitä korkeammalle ruumiin lämpötila nousee?a

Normaali lämpötila vaihtelee

On todella kiinnostavaa, että vaikka ympäristön lämpötila voi vaihdella toistasataa astetta, niin 37 asteen ruumiinlämpöä pidetään silti yleensä ”normaalina”. Sellaisilla seikoilla kuin rodulla, ruokavaliolla, ilmastolla ja sukupuolella on hyvin vähän vaikutusta ruumiinlämpöön. On kuitenkin muita tekijöitä, jotka aiheuttavat eroavuuksia. Ihmisen ruumiinlämpö vaihtelee esimerkiksi pitkin päivää. Se on alhaisimmillaan kello 3–6 aamulla ja korkeimmillaan kello 16–17. Lisäksi ruumiinlämpö vaihtelee eri ruumiinosissa. Peräsuolessa lämpötila on puoli astetta korkeampi kuin suussa; käsien ja jalkojen lämpötila on alhaisempi, ja nenänpäässä ja korvannipukoissa on kaikkein alhaisin lämpötila.

Esimerkiksi ruumiinliikunta tai tunnejärkytys nostavat ruumiin lämpötilaa. Mutta sellainen tila ei voisi olla todellista kuumetta, sillä ruumis palaa normaaliin lämpötilaansa heti liikunnan päätyttyä, koska pyrogeenit eivät ole vaikuttaneet hypotalamukseen.

Tästä seuraa, että mikä tahansa lämpötila 36:n ja 38 asteen välillä voi olla normaali ja että jopa 38,3 asteen lämpö lapsella voi johtua yksinkertaisesti ruumiinliikunnasta tai tunnejärkytyksestä. Lapsilla korkea kuume on tavallisesti 39,4–40,5 astetta, ja vielä korkeammalle nousevaa kuumetta pidetään yleensä vaarallisena. Korkeimman kuumeen, josta ihminen on toipunut ilman aivovaurioita, kerrotaan olleen 46 astetta.

Mikä saa hypotalamuksen säätämään ”termostaattinsa” korkeammalle? Yleisin syy on epäilemättä jokin tartuntatauti. Mutta kuumeeseen on muitakin syitä. Niiden joukossa ovat lääkkeet, myrkyt, vakavat onnettomuudet, varsinkin sellaiset, jotka vaikuttavat keskushermostoon, ja erilaiset aivojen toimintahäiriöt. Yksinkertaisesti elimistön liiallinen lämpeneminen voi myös aiheuttaa kuumeen, kuten tapahtuu auringonpistoksen tai lämpöhalvauksen saaneille, joiden elimistön viilennysmekanismi näyttää yhtäkkiä pettävän. Sellaisessa tilanteessa ihminen lakkaa hikoilemasta ruumiinlämmön kohoamisesta huolimatta.

Mistä kuume johtuu

Onko kuumeella mitään hyvää tarkoitusta? Onko siitä mitään hyötyä elimistölle? Tämä on hiukan kiistanalainen kysymys. Jotkut nykyiset asiantuntijat vastaavat myöntävästi, toiset kieltävästi. Niinpä erään englantilaisen professorin kirjoittama ihmisen fysiologian oppikirja vuodelta 1973 sanoo jyrkästi: ”Kuumeen tehtävää ei tunneta; se ei näytä parantavan elimistön kykyä taistella tautia vastaan.” Ja eräs amerikkalainen asiantuntija sanoo, että todisteet kuumeen edullisesta vaikutuksesta ”eivät ole olleet vakuuttavia”.

Edellä mainitun kansainvälisen kuumesymposiumin puheenjohtaja kannattaa kuitenkin vastakkaista näkökantaa, sillä hän sanoi: ”Näyttää epätodennäköiseltä, että tämä lämminveristen eläinten yleismaailmallinen reaktio olisi säilynyt . . . ellei se antaisi olennaista puolustuskeinoa sairautta vastaan.” Ja eräs toinen asiantuntija sanoo: ”Kohtuullinen kuume on Luonnon anti taisteluun infektiota vastaan ja toipumisen edistämiseen.” Kokeet ovat osoittaneet, että eläimet, joihin istutettiin bakteereja ja joiden lämpötila pidettiin sitten 40,5 asteessa, vastustivat tartuntaa paremmin kuin ne, joita ei pidetty korkeammassa lämpötilassa.

Niinpä menneinä aikoina, ennen kuin kemoterapiassa eli lääkkeiden käytössä otettiin huomattavia edistysaskeleita, sellaisia sairauksia kuin syfilistä, astmaa ja niveltulehdusta hoidettiin keinotekoisella kuumeella. Äkillisten tautien (esimerkiksi tuhkarokon) ja niihin liittyvän kuumeen on havaittu vaikuttaneen hyödyllisesti toisiin samalla ihmisellä olleisiin tauteihin. Historia muuten kertoo, että Pasteur haastoi Ranskan lääketieteen akatemian jäsenet istuttamaan erääseen kananpoikaan tappavan annoksen pernaruttoa. He eivät onnistuneet siinä, sillä kananpojan normaali ruumiinlämpö on 41,7 astetta, ja pernaruttobakteerin on mahdotonta pysyä siinä elossa.

Muita syitä, joita jotkut esittävät sen tueksi, että kuumeella on hyödyllinen tarkoitus, ovat nämä: Kuume auttaa elimistöä valmistamaan äskettäin löydettyä ainetta, inferonia, joka auttaa sitä taistelemaan viruksia vastaan. Kuume kiihottaa myös entsyymien ja valkoisten verisolujen tuotantoa. Mutta kuumeella on haitallisetkin puolensa. Pulssi kiihtyy, potilas laihtuu ja menettää nesteitä ja suolaa, mihin liittyy päänsärkyä ja muita epämukavuuksia.

Mitä kuumeen suhteen tulisi tehdä

Oli aika, jolloin lähes kaikki pitivät kuumetta ainoastaan pahana ja siksi sellaisena tilana, joka piti heti korjata aspiriinin, kylmän veden, jääkuutioiden tai kylmien pyyhkeitten avulla. Tätä voidaan yhä suositella joissakin tapauksissa, mutta mielipiteet kallistuvat yhä enemmän siihen, että kuumeen tulisi antaa tehdä tehtävänsä, ellei se ole erittäin korkea eikä siihen liity sellaisia komplikaatioita kuin oksentamista, ripulia tai hengitysvaikeuksia. Tässä suhteessa jotkut vertaavat kuumetta palohälytykseen. Tärkeätä ei ole vaientaa hälytystä vaan sammuttaa tuli. Ja siksi pelkästään kuumeen alentaminen tutkimatta tai hoitamatta sen syytä on yleensä aiheetonta.

On kuitenkin järkevää yrittää tehdä kuumepotilaan olo mukavaksi. Joskus tämä voi merkitä hänen ruumiinlämpönsä alentamista jonkin verran; tähän jotkut suosittelevat lääkkeitä, esimerkiksi aspiriinia, toiset lisäävät jääpussin pään päälle tai antavat peräruiskeita. Koska kuume saa kalorivarastot nopeasti hupenemaan, pitkäaikaiset kuumetaudit voivat vaatia kiinnittämään tarkkaa huomiota ruokavalioon. Lyhytaikaisessa kuumetaudissa potilaalla ei yleensä ole ruokahalua, ja hänen onkin yleensä parempi nauttia vähemmän kiinteää ravintoa. Vaikka ollaankin eri mieltä siitä, tulisiko kuumetta ruokkia vai näännyttää se nälkään, on selvästi todistettu, että kuumepotilaat tarvitsevat paljon juotavaa. Jokaista kuumeen astetta kohti aineenvaihdunta lisääntyy noin 12,5 prosenttia ja aikuisen sanotaan menettävän toista litraa vettä hikoillessaan, joten ylimääräinen neste ei ainoastaan tee hänen oloaan mukavammaksi vaan on hyvin tärkeää. Jotkut suosittelevat nauttimaan tällaisina nesteinä hedelmämehuja ja kasvisliemiä. Erittäin korkea tai pitkäaikainen kuume vaatii tietysti lääkärinhoitoa.

Kuumeesta ovat ehkä eniten huolissaan pienten lasten tai vauvojen äidit. Ruumiinlämmössä voi tapahtua yhtäkkisiä muutoksia ja niihin voi liittyä hälyttäviä oireita, ja siksi äidit ovat taipuvaisia huolestumaan helposti ja murehtimaan, ellei lastenlääkäri tee mitään sen hyväksi. Mutta yhä useammin asiantuntijat kehottavat äitejä rauhoittumaan. Eräs heistä sanoikin: ”Olen sitä mieltä, että kuumemittari saa vanhemmat usein suotta huolestumaan. Lääkäreitä pyydetään usein ’hoitamaan’ kuumetta, mutta tätä kiihkeää vaatimusta ’tehkää jotakin’ tulisi hillitä sen tajuaminen, että useimmiten kuume on vain elimistön puolustautumista rajallisen ajan kestävää sairautta vastaan.” (Tämä lausunto muuten puhuu sen puolesta, että kuume on hyödyksi!) Samansuuntaisesti eräs toinen tunnettu lastenlääkäri kehottaa ”hoitamaan lasta eikä kuumemittaria”. Ja siinä on hyvä neuvo aikuisillekin kuumepotilaille!

[Alaviitteet]