Miksi monet valitsevat avioeron?
OMALAATUINEN tauti on levinnyt viime vuosina moniin maihin hämmästyttävän nopeasti. Uutislähteet kutsuvat sitä ”avioeroepidemiaksi” ja ”avioerokuumeeksi”.
Yhdysvaltain kansallisen terveystilastokeskuksen julkaisemien numerotietojen mukaan vuosina 1965–1973 avioliittojen solmimiset lisääntyivät 26 prosenttia. Kuitenkin avioerot lisääntyivät vuoden 1965 470000:sta vuoden 1973 913000:een, mikä merkitsee 90 prosentin kasvua. Vuonna 1974 avioerojen määrä kohosi 970000:een. Viime vuonna avioerojen määrä ylitti Yhdysvalloissa yhden miljoonan rajan. Se on lähes yksi avioero kahta solmittua avioliittoa kohti.
Tämä ”avioeroepidemia” ei suinkaan rajoitu Yhdysvaltoihin. Oregon Journal -lehti mainitsi vuoden 1973 lopulla, että Egyptin hallituksen tiedonannon mukaan tuossa maassa oli vuonna 1970 kaksi avioeroa yhtä avioliiton solmimista kohti. Associated Press -tietotoimiston mukaan Neuvostoliitosta annetut viralliset numerotiedot osoittavat, että ”yksi jokaisesta neljästä avioparista ottaa eron, vaikkakin todellisen suhdeluvun uskotaan olevan yksi kolmesta”. Suomessa on avioerojen lukumäärä lisääntynyt vuosina 1965–1972 80 prosenttia, vaikka solmittujen avioliittojen määrä on hieman vähentynyt. Monissa muissa maissa, kuten Italiassa, Portugalissa ja Ruotsissa, on säädetty lakeja, jotka tekevät avioeron saamisen helpommaksi.
Avioero nyt mahdollinen Portugalissa
Toukokuun 27. päivänä vuonna 1975 Portugalissa astui voimaan uusi avioerolaki. Ensimmäisen kerran lähes 35 vuoteen roomalaiskatolisen kirkon vihkimät parit voivat saada avioeron Portugalissa.
Vuonna 1940 Portugalin hallitus ja Vatikaani allekirjoittivat konkordaatin, jossa hallitus suostui liittämään lakeihinsa määräyksen, joka estäisi katolisen kirkon vihkimiä pareja eroamasta. Siviililain 1790. artiklan mukaan oli mahdotonta ”purkaa avioeron kautta katolisia avioliittoja, jotka on solmittu vuoden 1940 elokuun 1. päivän jälkeen”.
Tämä laki esti katolisen kirkon vihkimiä henkilöitä saamasta avioeroa siinäkään tapauksessa, että heidän puolisonsa suoritti aviorikoksen tai alkoi elää sukupuolisuhteissa toisen henkilön kanssa. Mutta sen sijaan että tuo 1790. artikla olisi pitänyt avioparit yhdessä, se ajoi tuhannet avioituneet portugalilaiset järjestelyyn, jossa he keskinäisestä sopimuksesta asuivat muun kuin aviopuolisonsa kanssa. Luonnollisesti sellaisten liittojen seuraukset olivat epämieluisia. Esimerkiksi tällaisista omantunnonavioliitoista syntyneitä lapsia pidettiin aviottomina.
Uusi avioerolaki n:o 261/75 poisti edellä mainitun siviililain 1790. artiklan. Sen mukaan ”katolinen avioliitto voidaan tästä lähtien purkaa siviilituomioistuimissa samoilla ehdoilla ja samalla perusteella kuin siviiliviranomaisen edessä solmittu avioliittokin voidaan purkaa”.
Joitakin avioeron syitä
Tärkeä syy, miksi niin monet avioparit kiiruhtavat tuomarin puheille, on avioeron saamisen helppous. Joissakin Yhdysvaltojen osissa on nykyään voimassa järjestely, että jos mies ja vaimo sanovat erimielisyyksiään ”sovittamattomiksi”, heille voidaan nopeasti myöntää avioero. Siitä lähtien kun Kalifornia hyväksyi sellaisen lain, avioerojen määrä on lisääntynyt siellä noin 25 prosenttia. Englannissa avioerolakien helpottaminen enemmän kuin kaksinkertaisti avioerojen määrän vain kahdessa ja puolessa vuodessa.
Portugalin uusi laki on hyvin vapaamielinen ja myöntää avioeron paitsi aviorikoksen jopa molempien puolisoitten myöntymyksen perusteella. Portugalin siviililain 1778. artiklan mukaan erossa asuminen, jota on kestänyt yli viisi perättäistä vuotta, on peruste avioerolle. Kiinnostava on myös 1793. artikla, joka sallii laillisen asumuseron muuttamisen avioeroksi pelkästään tuomioistuimelle esitetyn kirjallisen anomuksen perusteella.
Oletko lisäksi pannut merkille, miten helppoa monin paikoin on solmia avioliitto? Niinpä tuhannet nuoret ovat rynnänneet naimisiin ja pettyneet kohdatessaan vastuita, joita he eivät olleet valmistautuneet kantamaan. Monet etsivät pakotietä avioerotuomioistuimista.
Myös viime vuosien muuttunut asenne moraalia kohtaan on monissa tapauksissa yksi avioeroon johtanut tekijä. Menneisyydessä useimmat ihmiset pitivät avioliiton ulkopuolisia sukupuolisuhteita Jumalan lain rikkomisena. Mutta nykyään lisääntyvä määrä ihmisiä ei koe minkäänlaisia omantunnontuskia suorittaessaan aviorikoksen.
Muita yleisiä avioeron syitä ovat sukupuolinen tyytymättömyys, täyttämättömät tunneperäiset tarpeet, jatkuva riitely, vaikeudet puolison sukulaisten kanssa ja ruumiillinen väkivalta. Toisinaan jo avioliiton solmiminen on avioeron huomattava syy. Kirjailija Sydney J. Harris huomauttaa:
”Nuoret menevät naimisiin useammin kielteisistä kuin myönteisistä syistä – eivätkä kielteiset syyt kykene ylläpitämään mitään suhdetta. . . . Esimerkiksi yhä useammat parit menevät naimisiin päästäkseen pois jostakin kuin päästäkseen johonkin. He menevät naimisiin paetakseen yksinäisyyttä, pelkoa, epätoivoa, kurjia kotioloja ja turvattomuudentunnetta. He pakenevat jotakin pikemmin kuin rientävät jonnekin. Monet pyrkivät pakenemaan omaa eristyneisyyden tai vieraantuneisuuden tunnettaan.”
Harkitsetko sinä avioitumista lähiaikoina? Oletko eritellyt syitäsi tämän askeleen ottamiseksi ja oletko varma, että olet varustautunut omaksumaan avioliiton ja isänä tai äitinä olemisen vastuut?
Ennen kuin päätät mennä naimisiin, on viisasta keskustella asioista vakavasti mahdollisen puolisosi kanssa ja etsiä sellaisten ihmisten opastusta, joilla on pitkäaikainen kokemus onnellisesta avioliitosta. Raamattu kehottaa ajattelemaan asioita etukäteen, kun se sanoo: ”Vain hyödyksi ovat ahkeran ajatukset, mutta kaikki touhuilijat saavat vain vahinkoa.” – Sananl. 21:5.
Usein avioero kuitenkin versoo syystä, joka ei ole heti ilmeinen. Kuinka niin?
Kanssakäymisen luhistuminen
Erään opettajan vaimo kertoo, miten hänen elämäänsä kehittyi tyhjiö:
”[Aviomieheni] maailma pyörii oppikoulun ympärillä, ja vaikka olen kiinnostunut hänen työstään ja haluan jakaa kaiken hänen kanssaan, havaitsin pian toisen tyttäremme syntymän jälkeen, että tarvitsin muunkinlaista aikuisten välistä keskustelua. . . . Tietenkin kun rakastelemme, tunnen [mieheni] hyvin läheiseksi, mutta muuna aikana minusta tuntuu, että hänen ajatuksensa ovat oppikirjassa tai luokkahuoneessa ja että minä olen vain elävä koriste talossa.”
Tässä tapauksessa ongelma oli perustavaa laatua: kanssakäymisen puute. Se oli ensimmäisenä kahdessa aviollisten ongelmien syitä koskevassa luettelossa. Kanssakäymisen luhistuessa kasaantuu muitakin ongelmia, kuten kysymys lasten hankkimisesta ja heidän kasvattamisestaan. Lisäksi McCall’s-lehden tutkimuksen mukaan raha-asioita koskeva hämmennys johtui nimenomaan aviopuolisoitten välisen kanssakäymisen puutteesta tässä suhteessa. Sananlaskujen 15:22 esittää periaatteen, joka varmasti pitää paikkansa avioliitossa: ”Hankkeet sortuvat, missä neuvonpito puuttuu.”
Puolisoitten väliseen kanssakäymiseen tulee sisältyä enemmän kuin keskustelu kotiasioista. Muistelehan seurusteluaikaanne. Ettekö vakuuttaneet toistuvasti sitä, miten rakastitte, arvostitte ja tarvitsitte toisianne? Miten tärkeätä sellainen ”lirkuttelu” silloin olikaan!
Mutta mitä tapahtuu avioliiton solmimisen jälkeen? Monissa tapauksissa hellä keskustelu avioparin kesken lakkaa kokonaan. Siitä voi olla onnettomia seurauksia, kuten eräs New York Sunday News -lehden kirjoitus totesi: ”On yleinen lattea väite, että uskottomalla aviomiehellä on vain liian voimakas sukupuolivietti. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Rakkauden ja kiintymyksen jäähtyminen perheessä saa paljon useammat miehet uskottomuuden tielle kuin pelkkä himo.” Samaa voidaan sanoa naisista, joiden aviomies ei ilmaise heille kiintymystä.
Avioliiton pulmien syyt saattavat kuitenkin olla vielä syvemmällä.
”Jokainen haluaa enemmän”
Oletko pannut merkille, miten ajattelussa korostuu nykyään lisääntyvässä määrin itsekeskeisyys? Erica Abeel huomauttaa New York -aikakauslehdessä: ”Avioliitot ovat kuolemassa, koska ainoastaan täydellinen suhde kelpaa. Kukaan ei halua sovitella tai mukautua – jokainen haluaa enemmän. ’Enemmän’ tavoittelu on suuressa määrin peräisin psykoterapiasta. . . Valitettavasti avioliitossa kuitenkin ’enemmän’ merkitsee usein enemmän minulle eikä enemmän meille. Ja vaimolla saattaa olla hyvin erilainen käsitys ’enemmästä’ kuin hänen miehellään.” Tämän mukaisesti esittää myös Joseph Epstein vuonna 1974 ilmestyneessä kirjassaan Divorced in America (Eronneet Amerikassa):
”Terapia on uusi uskonto, ja terapia korostaa itsekeskeisyyttä . . . miten minä selviän? Uusi psykologian aikakausi kehottaa pitämään huolta Itsestä. Tuo huomion kiinnittäminen omaan itseensä aiheuttaa erittäin suurta hankausta avioliitossa.”
Nykyinen itsekeskeisyyden korostus pettää monet varomattomat aviokumppanit ajattelemaan, että he jäävät vaille perimmäistä henkilökohtaista tyydytystä. Työn ja kodin vastuut ”ikävystyttävät” heitä. Sitten herää vaatimus suuremmasta tyydytyksestä sukupuolisuhteissa, ”täydemmästä täyttymyksestä” kaikessa. Entä mitä tapahtuu, jos näitä vaatimuksia ei tyydytetä?
Suunnataan rohkeasti avioerotuomioistuimeen. Muuan kirjoittaja esittikin Atlantic-lehdessä: ”Monille ihmisille avioero on eräänlainen filosofian tohtorin tutkinto, kasvun, itsetutkistelun ja muutoksen hetki, pitkän nenän näyttämistä avioliitolle.”
Olisiko avioero ’kasvun hetki’ sinulle? Vai onko ehkä olemassa parempi tapa aviollisten ongelmiesi käsittelemiseksi? Kehotamme harkitsemaan niitä ajatuksia, jotka esitetään sivulta 5 alkavassa kirjoituksessa ”Työskentely avioliiton parantamiseksi”.