Ajattele kasvikunnan todistusta

KASVIKUNTA on maapallon suurin ”tehdas”, joka tuottaa erään varovaisen arvion mukaan 135 miljardia tonnia hiilihydraatteja (sokeria) joka vuosi. Se on enemmän kuin 200 kertaa suurempi maailman teräs- ja sementtituotantoa. Kasvit ovat jokaisen maan päällä elävän eläimen ja ihmisen ravinnonlähteenä – ja se on erittäin yltäkylläinen varasto. Energiaa antavan sokerin lisäksi kasvit varaavat myös vitamiineja, kivennäisaineita, lääkkeitä ja suurimman osan raaka-aineesta vaatetusta, rakentamista, paperinvalmistusta, värejä, maaleja ja lähes lukemattomia muita ihmisen hyödykkeitä varten.

Meidän tulisi olla hyvin iloisia siitä, että kasvikunta lukemattomine muunnelmineen ilmaantui maan päälle ennen ihmiskuntaa, sillä se on välttämätön kaikelle eläin- ja ihmiselämälle. Raamattu kertoo, että kasvillisuus ilmaantui ennen eläimiä, ja kuvaa, miten Luoja ilmaisee, että hänellä oli suunnitelma luodessaan ensin kasvillisuuden, kun hän sanoi ensimmäiselle miehelle ja naiselle: ”Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi. Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi.” – 1. Moos. 1:29, 30.

Fotosynteesin merkitys

Kasvikunta käsittää meren kasviplanktonit, jotka ovat kalojen ja muiden merieläinten perusravintona. Kasvillisuus ruohosta puihin on ”ravintoketjun” perustana kuivalla maalla. Näin on, koska yksikään eläin ei pysty valmistamaan omaa ravintoaan. Mutta kasvit tekevät tämän työn. Fotosynteesin monimutkaisella prosessilla, jota ihminen ei vielä täysin ymmärrä eikä pysty jäljittelemään, kasvit muuttavat hiilidioksidin, veden ja auringonvalon energian hiilihydraateiksi ja hapeksi. Imiessään itseensä auringon energiaa kasvi käyttää myös hyväkseen maaperän mineraaleja valmistaen rasvoja, valkuaisaineita, tärkkelystä, vitamiineja ja muita tuotteita, jotka varaavat ravintoa eläimille. Eläimet ja ihmiset hengittävät happea, joka ”polttaa” hiilihydraatit vedeksi ja kemialliseksi energiaksi, joiden avulla muut kasvikunnan tuotteet sulautuvat niiden elimistöön.

Kasvien lisääntyminen

Jotta kasvit voisivat toteuttaa välttämättömän tehtävänsä kaiken eläinelämän perustuksena, ne tai niiden hedelmät täytyy syödä. Näin ollen kasveilla täytyy olla lisääntymiskyky, jotta ne voisivat toimia jatkuvasti ravintovarastona. Niiden täytyy kuolla, pilaantua ja uudistua, lisätä lajiaan säännöllisesti ja loputtomasti. Havaitsemmeko suunnittelua tässä järjestelyssä? Jos havaitsemme, niin se ei voi olla pelkkä sattuma.

Ajattele kasvikunnan lisääntymiskeinoja. Kasvit tuottavat yleensä runsaasti siemeniä. Tämä on välttämätöntä, sillä hyönteiset, linnut, muut eläimet ja ihmiset syövät tonneittain siemeniä ruokanaan. Jos kasvi tuottaisi vain yhden tai muutaman siemenen, se syötäisiin ja tuo kasvilaji kuolisi sukupuuttoon. Lisäksi siemenet putoavat monenlaiseen maahan ja jotkin niistä eivät koskaan idä. Epäedulliset säät, sienet ja monet muut tekijät voivat estää monia siemeniä orastamasta. Siksi siementuotannon on oltava runsas. Näin ollen luonto ei ole ”tuhlaavainen”, kuten jotkut sanovat. Pikemminkin se on tuottoisa, ja tässä runsaudessa ilmenee suunnittelu. On välttämätöntä, että kasvit tuottavat satoja, jopa tuhansia siemeniä. Jotkin puut tuottavat miljoonia siemeniä yhtä hehtaaria kohti. Me emme varmastikaan voi sanoa, että sellainen valtava siementuotanto ei olisi tarkoituksellista. Ja eikö tarkoitus edellytä suunnitelmaa?

Tuotetuilla siemenillä täytyy myös olla voimakas itämiskyky, sillä joidenkin on ehkä säilyttävä monta kuukautta kestävän talven, kuivuuden tai pitkäaikaisten epäedullisten olosuhteitten yli. Useimmilla siemenillä on hämmästyttävä, jopa 90-prosenttinen itävyys. Siemen voi olla täysin kuiva, ja se näyttää kuolleelta. Mutta tässä näennäisesti elottomassa tilassaan se voi kestää äärimmäisiä lämpötiloja, usein paljon alle jäätymispisteen ja melkein veden kiehumispisteen (joskaan ei vedessä). Vieläpä vuosien kuluttua siemenet heräävät eloon, kun ne pannaan veteen tai kosteaan maahan. Eräs intianlootus alkoi itää ja kukkia oltuaan siemenenä lepotilassa 2000 vuotta, ja pistokkaita ja siemeniä siitä on lähetetty kasvitieteellisiin laitoksiin ympäri maailman.

Me emme todellakaan voi sanoa, että kasvit ymmärtäisivät lajinsa jatkuvuuden tarpeen. Mikä suunnaton sattuma – jos se on sattuma – että kaikilla kasveilla on tämä kyky! Voisivatko ”sokeat”, sattumanvaraiset voimat antaa niin yhtenäisen ohjeen kaiken maanpäällisen elämän hyödyksi?

Tarkastaessamme kasvien itämistä eli lisääntymistä me havaitsemme muita monimutkaisia ilmiöitä, joita ilman siemen ei voisi koskaan kasvaa. Eräs on siementen oma ravintovarasto. Jokainen siemen sisältää hiilihydraatteja ja muita aineita, jotka tekevät mahdolliseksi itävän siemenen säilymisen riittävän kauan, niin että se ehtii kasvattaa juuria ja lehtiä voidakseen saavuttaa täyden kehityksensä normaalilla tavalla.

Kasvien lisääntymiskeinot ovat myös hyvin moninaiset, ja jokainen kasvilaji pysyttelee elossa omassa tyypillisessä ympäristössään nimenomaisen luonteensa mukaisesti. Jotkin kasvit voidaan jakaa tai leikellä, niin että niille muodostuu kaksi juuristoa tai useampia, joista jokaisesta voi kasvaa terve kasvi. Toiset alkavat kasvaa pelkästä pistokkaasta, kasvin osasta, joka istutetaan maahan. Pistokkaan leikattu pää voi kasvattaa itselleen omat juurensa. Joittenkin kasvien lehdet kasvattavat juuria lehden leikkauskohtaan. Muut, kuten peruna, lisääntyvät mukuloista; toiset kasvavat sipuleista.

Siementen hajaantumisessa eli leviämisessä ilmenee kauneutta ja ”tieteellistä” neroutta. Puut ja muut kasvit ovat tavallisesti liikkumattomia, mutta kuitenkin niiden täytyy levittää siemenensä, jotta ne peittäisivät vähänkin merkittävän alueen. Käytetyt menetelmät ovat moninaiset ja erittäin tehokkaat. Vaahteran siemenellä on siivet, joiden avulla tuuli voi kuljettaa sitä pitkiä matkoja. Samaan tapaan voikukan siemenet leijailevat ilmavirran mukana omien laskuvarjon kaltaisten lisäkkeittensä kannattamana. Häpykannus levittää hienot siemenensä räjähtävän purkauksen avulla. Joidenkin kasvien siemenet leviävät eläinten karvoissa toisille kasvualueille. Jotkin marjat ja hedelmät joutuvat eläinten ruoaksi. Mutta niiden siemenet eivät hajoa ruoansulatuksessa, vaan ne poistuvat lannoittimiensa mukana.

Varsin nerokas on se tapa, millä kookospalmun siemen leviää kaukaisemmille rannoille, jopa toisille saarille ja mantereille merta myöten. Me voimme ajatella, että kookospalmu kasvaa lähellä merenrantaa, koska se tarvitsee merivettä, mutta niin ei ole. Todellisuudessa se tarvitsee makeaa vettä. Siksi sen juuret ovat suhteellisen lyhyet, vain niin pitkät että ne ulottuvat makeaan veteen, joka on merivettä keveämpää ja joka sen takia on meriveden yläpuolella rannikkoalueilla. Mutta merenranta-alueet ovat kookospalmulle edullisimmat siementen levittämistä silmälläpitäen, koska kookospähkinät voivat ajelehtia pitkiä matkoja. Minkä sattuman avulla kookospalmu teki tämän ainoalaatuisen valinnan? Onko järkevää ajatella, että jonkinlainen tieto vaikutti tähän epätavalliseen olosuhteitten yhdistelmään?

Hedelmöitymismenetelmiä

Kun ajattelemme kukkien hedelmöitymistä, niin mitkä ”sokeat voimat” olisivat voineet aikaansaada sen, että jotkin kasvit ovat suvullisesti erillään toisistaan, niin että emikasvin täytyy hedelmöityä hedekasvin siitepölystä? Ja miten sokea sattuma olisi sitten voinut järjestää siitepölylle kantajan, varsinkin kun tämä kantaja on joskus monimutkaisempi kuin itse kasvi?

Vaikka joissakin tapauksissa tuuli kuljettaa siitepölyä, niin monien kasvien täytyy olla yhteistoiminnassa hyönteisten kanssa. Tämä edellyttää sitä, että kasvit voivat tarjota ravintoa, josta hyönteiset pitävät, ja että niillä on keinonsa houkutellakseen ne tuon ravinnon ääreen. Tässä kasvit käyttävät hyönteisiä miellyttävää tuoksua. Joissakin tapauksissa myös loistokkaat värit näyttävät lisäävän viehätystä. Lisäksi hedekukissa siitepölyä sisältävien heteitten on oltava lähellä ravintoa, niin että hyönteinen hieroo itseensä sitä ja kuljettaa siitepölyä karvassaan. Emikukassa emin on oltava sopivassa kohdassa voidakseen ottaa vastaan siitepölyn hyönteisen vieraillessa siinä. Ajattele tämän järjestelyn monimutkaisuutta. Kukkien rakenteen, niiden tuoksun ja meden tuotannon täytyy olla täsmälleen oikea. Mutta tämäkään ei saisi mitään aikaan, elleivät hyönteisen vaistot ja tavat olisi täydellisessä yhteistoiminnassa kukkien kanssa ja ellei se tarvitsisi ja haluaisi sitä nimenomaista ravintoa, jota vain sen valitsemat kukat voivat varata.

Vaikka tällainen hedelmöityminen riippuu niin monista tekijöistä, näiden kukkien runsas ja nopea lisääntyminen todistaa niiden menetelmän tehokkuudesta. Ja tämä prosessi toistuu samanlaisena miljardeja kertoja tuhansien vuosien aikana. Voisiko sattuma täyttää kaikki nämä vaatimukset ja sitten toistaa tätä täsmälleen samanlaisena, niin ettei kaavaan tulisi vahingollisia muutoksia vuosisatojen kuluessa?

’Maailman suurimman tehtaan’ merkitys

Kasvikunnan tuottama ravinto muodostaa maapallon rikkaimman energiavaraston. Energian se saa auringosta, joka on lähes kaiken maan päällä käytetyn energian lähde. Mutta ajattele, miten paljon pitemmälle tämä energiavarasto vaikuttaa, kuten Eugene I. Rabinowitch toteaa:

”Viherkasvien suorittama hiilidioksidin pelkistäminen on suurin yksittäinen kemiallinen prosessi maan päällä. Selventääksemme, mitä 10¹¹ tonnin vuosituotanto merkitsee, me voimme verrata sitä maailman kemiallisen, metallurgisen ja kaivosteollisuuden kokonaistuotantoon, mikä on 10⁹ tonnin luokkaa vuosittain. Yhdeksänkymmentä prosenttia tästä tuotannosta on hiiltä ja öljyä, ts. tuotteita, jotka aikaisempien kausien fotosynteesi on saanut aikaan. Yhtä vaikuttavaa on kasvien vuosittain varastoiman energian vertaaminen siihen energiaan, mikä saadaan muista lähteistä. Fotosynteesin jalostama energia on noin sata kertaa suurempi kuin koko maailmassa samana ajanjaksona louhitun hiilimäärän polttamisesta tuleva lämpö ja kymmenentuhatta kertaa suurempi kuin koko maailman vesivoimaloiden yhteinen energiamäärä.” – Photosynthesis and Related Products, I osa, julk. Interscience Publishers Incorporated.

Kasvikunnasta saadun hyödyn harkinta herättää vakavia ajatuksia

Yhteenvetona voimme todeta, että saamme olla hyvin onnellisia siitä, että asiat ovat niin kuin ne ovat. Ja johdonmukaisen ja tiedonhaluisen mielen asiana on päättää, onko tämän kaiken saanut aikaan sattuma vai luominen, jonka takana on korkeampi äly. Kasvikunnan ilmaantuminen ennen eläinkuntaa on epäilemättä ollut välttämätöntä. Tapahtuiko näin harkitusti vai sattumalta? Voidaan väittää, että kasvikunta on tullut ennen eläinkuntaa, koska eläinkunta ei olisi tullut toimeen ilman sitä. Mutta tarkka tutkimus osoittaa kasvit äärimmäisen monimutkaisiksi, ei yksinkertaisiksi, ja kaikkea muuta kuin ”alkeismolekyyleiksi”. Lisäksi kasvit eroavat suuresti eläimistä, eikä ole mitään selitystä, jonka mukaan mikään niistä olisi millään tavalla voinut kehittyä kaikkein alkeellisimmaksi eläimeksi.

Eräs seikka, joka puhuu sitä vastaan, että sokea sattuma olisi voinut varmistaa elämän jatkumisen maan päällä, on kasvien kyky imeä itseensä hiilidioksidia ilmakehästä. On varmaa, ettei sattuma tai ”sokea voima” voisi nähdä eteenpäin tai varautua jyrkkiin muutoksiin, jotka voisivat tapahtua ympäristössä. Mutta Luoja, joka halusi elämän jatkuvan maan päällä, voisi tehdä sen. Ja ilmeisesti tällainen ennakkovalmistautuminen suoritettiin ensin, kun kasvikunta saatettiin olemassaoloon. Miten niin? Pane merkille seuraava esimerkki:

Maailman ”teollisesta vallankumouksesta” lähtien on vallinnut voimakas pelko siitä, että fossiilisten polttoaineiden palaessa syntyvä hiilidioksidi vaarantaisi elämän maan päällä, jopa tekisi kenties elämän mahdottomaksi. Äskeiset tutkimukset antavat kuitenkin paljon valoisamman kuvan asiasta. Selostaessaan Yhdysvaltain Northwestern-yliopiston geologin Fred T. MacKenzien havaintoja Science News -lehti (19.4.1975) sanoi:

”Fossiilisten polttoaineiden palaessa vapautuu hiilidioksidia. Kun tiedämme, miten paljon polttoaineita poltetaan maailmanlaajuisesti, me voimme laskea, paljonko hiilidioksidia siitä otaksuttavasti vapautuu ja paljonko sitä pitäisi olla ilmakehässä. Tällaisiin laskutoimituksiin liittyy kuitenkin eräs kiinnostava ongelma. Todellisten ja otaksuttujen CO₂-määrien vertailu on osoittanut, että suurin osa siitä on ’kadonnut’.

”. . . Puuttuva CO₂ on yhdistynyt kasveihin. Kasvillisuuden kokonaispaino on hänen lausuntonsa mukaan voinut lisääntyä 10 prosenttia 1800-luvun loppupuolelta, jolloin CO₂:n päästö lisääntyi fossiilisten polttoaineiden käytön kasvun myötä.

”C0₂:n ja saatavilla olevien ravinteiden yhdistyminen kasveihin voi edustaa maailmanlaajuista takaisinkytkentämekanismia, joka auttaa torjumaan ilmakehän tasapainottomuutta, MacKenzie sanoo.”

Tähän voidaan lisätä, että valtameri on suunnaton hiilidioksidivarasto. Se imee itseensä tai vapauttaa hiilidioksidia tarpeen mukaan. Tämä yhdessä fotosynteesiprosessin joustavuuden kanssa tekee eläinkunnan säilymisen mahdolliseksi.

Kuka voi itsevarmasti väittää, että ei ole olemassa Luojaa, joka jo luodessaan maan ja sen pinnalle elämän, varasi nämä ”turvallisuustekijät” tulevien tilanteitten varalta?

Lisäksi on täysin johdonmukaista ja varmastikin välttämätöntä, että olisi olemassa jokin keino auringon energian hyödyntämiseksi. Kasvillisuus hyödyntää sen meitä varten. Mitä yhteistyötä onkaan, että 150 miljoonan kilometrin päässä oleva aurinko varaa meille juuri oikean säteilyn ja oikeassa suhteessa! On myös hyvä, ettei kasvikunta kilpaile eläinten ja ihmisten kanssa ruoasta vaan päinvastoin varaa sille ravintoa. Eikä kasvikunta ole riippuvainen ihmisestä. Suurimmaksi osaksi se huolehtii omasta kasvustaan eläinkunnasta riippumatta. Se osa, minkä ihminen suorittaa silloinkin, kun hän viljelee kasveja, on hyvin minimaalinen. Hän voi auttaa varsin vähän – kasvu itse on automaattista, eikä ihminen edes täysin ymmärrä sitä. Onko järkevää ajatella, että sokea sattuma tai voima voisi järjestää ja saada aikaan niin monimutkaisen ja tehokkaan järjestelmän, että älykäs ihminen voi katsella, tarkastella ja tutkia sitä ja kuitenkin jäädä tietämättömäksi siitä, miten se kaikki loppujen lopuksi oikein toimii?

[Kaavio s. 8]

(Ks. painettu julkaisu)

Fotosynteesi yksinkertaistettuna

aurinko

vesimolekyylien hajottaminen

happea ilmakehään

vetyä ja energiapitoisia yhdisteitä

vety ja hiili muodostavat rypälesokeria

hiilidioksidia ilmakehästä

energiapitoinen rypälesokeri on ravinnon perusta

[Kuva s. 6]

Kasvit levittävät siemeniään monin tavoin – voikukka lähettää ”laskuvarjoja” tuulen kuljetettavaksi

[Kuva s. 9]

Mikä ”sokea voima” voisi saada jotkin kasvit tarvitsemaan hyönteisten apua hedelmöityksessä ja sitten varata hyönteiset huolehtimaan tarpeellisesta pölytyksestä?