Arvot joiden mukaan elää

Mitkä ovat sinun arvojasi? Monien on arvioitava uudelleen

ARVOT liittyvät läheisesti tarpeisiin. Yleensä me emme arvosta sellaista, mikä ei täytä jotakin tarvetta. Mitä voimakkaampi tarve on, sitä enemmän arvostamme sen tyydyttämistä. Meillä on monia tarpeita, ja ne vaihtelevat. Ne ovat erilaisia eri aikoina. Ne ovat erilaisia erilaisilla ihmisillä. Jotkut tarpeet ovat luontaisia. Toiset ovat hankittuja. Jotkut eivät ole olennaisen tärkeitä ja voivat olla jopa vahingollisia. Joistakin tarpeistamme me emme ole tietoisia, ja toisia, jotka me tunnemme, me alamme arvostaa vasta kun on liian myöhäistä. Näistä syistä ihmisillä on erilaisia arvojärjestelmiä, joiden mukaan he elävät. Oletko miettinyt omaa arvojärjestelmääsi viime aikoina? Arvostatko enemmän tärkeämpien tarpeitten tyydyttämistä?

Meillä kaikilla on yhteisiä perustarpeita. Ilma, vesi, ruoka, lämpö ja uni – nämä ovat tarpeita, jotka täytyy tyydyttää pysyäksemme elossa. Kun niiden vaatimukset kasvavat ankariksi, kaikki muu saa odottaa, kunnes ne täytetään. On totta, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, mutta kun hän näkee nälkää, ruoka on tärkeintä. Sama pitää paikkansa muistakin elossa säilymiseen liittyvistä tarpeista. Mutta kun ne tyydytetään, huomiomme kääntyy muihin asioihin.

Ihminen on seurallinen, ei erakko, kuten jotkut eläimet. Hän tarvitsee toisten seuraa. Jotta se olisi miellyttävää, hänen täytyy tuntea itsensä hyväksytyksi. Hän arvostaa sitä niin paljon, että hän luopuu joistakin henkilökohtaisista mieltymyksistään sopeutuakseen ryhmään. Vaikka seura on joskus ärsyttävääkin, se on parempaa kuin yksin oleminen. Tämä tarve on niin voimakas, että jotkut haluavat työntää sivuun omat periaatteensa ja arvonsa johonkin kuulumisen tunteen vuoksi. Sanotaan että mitä yhteiskunnassa kunnioitetaan, sitä tavoitellaan kiihkeästi – sanonta, joka perustuu tälle tunnustuksen saamisen tarpeelle. Monet arvostavat enemmän tällaista toisten osoittamaa arvonantoa kuin omaa henkilökohtaista nuhteettomuuttaan. Tämä suuntaus antaa voimaa raamatulliselle varoitukselle: ”Huono seura turmelee hyödylliset tavat.” – 1. Kor. 15:33.

Arvosta itsekunnioitustasi

Jos me hylkäämme henkilökohtaiset arvomme tai nuhteettomuutemme ollaksemme suosittuja, me saamme kärsiä siitä. Me menetämme itsekunnioituksemme, henkilökohtaisen arvon tunteemme, rakkautemme itseemme. Psykologinen vahinko on suuri, ja sen jälkiseuraukset ovat kauaskantoiset. Raamatun sekä heprealaisissa että kreikkalaisissa kirjoituksissa meitä käsketään rakastamaan toisia, niin kuin me rakastamme itseämme. Tällainen itsensä rakastaminen ei ole itsensä hemmottelemista, itsekästä ja itsekeskeistä, vaan se on sellaisten arvojen mukaan elämistä, että kykenet kunnioittamaan itseäsi. Sinun täytyy rakastaa itseäsi voidaksesi rakastaa toisia. Ilman tätä rakkautta tunnet epävarmuutta ja mustasukkaisuutta toisia kohtaan ja sinulla on kiusaus arvostella heitä ja juoruta heistä. Virheen löytäminen toisista saa ihmisen tuntemaan ylemmyyttä. Mutta Raamattu kehottaa olemaan tekemättä mitään ’itsekeskeisyydestä, vaan katsomaan vaatimattomin mielin, että toiset ovat teitä parempia’ ja ’säilyttämään tämän mielen asenteen, mikä oli myös Kristuksella Jeesuksella’. (Fil. 2:3, 5; Joh. 13:5) Älä siis yritä korottaa itseäsi repimällä toisia. Näin tekemällä itsekunnioitus häviää, ja ihmisen arvo alenee.

Meidän pitäisi arvostaa hyödyllistä työtä. Jehova Jumala, Luojamme, tekee työtä, ja meidät on tehty hänen kuvikseen ja kaltaisikseen. Hän saa mielihyvää nähdessään töittensä valmistuvan, ja hän ilmoittaa ne hyviksi. (1. Moos. 1:10, 12, 18, 21, 25, 31) Ihmisen tarvitsee tehdä työtä, omata aikaansaamisen tunne. Hyvin tehty työ todistaa tekijänsä kyvyistä ja antaa hänelle arvollisuuden tunteen. Joutilaisuus saa meidät tuntemaan hyödyttömyyttä ja vähäarvoisuutta, kun taas hyvä työ tekee elämämme tarkoitukselliseksi ja mielekkääksi. Monesti kuulemme ihmisten sanovan: ’Elämä ei ole mielekästä. Mikä on kaiken tämän tarkoitus?’ Turhuuden tunne on saanut sellaiset ihmiset valtaansa.

Kenties he tekevät työtä kovasti ja kokoavat varallisuutta. Se ei tyydytä. ”Joka rakastaa rahaa, ei saa rahaa kylläksensä, eikä voittoa se, joka rakastaa tavaran paljoutta. Sekin on turhuutta.” (Saarn. 5:9) He perustavat arvonsa aineelliseen; ”lihan halulle ja silmien halulle ja elämän varallisuuden komeilevalle näyttämiselle”. (1. Joh. 2:16) Aineellisen tavoittelu on vallannut heidät kokonaan, niin että he laiminlyövät hengelliset tarpeet. He sijoittavat kaiken aikansa ja tarmonsa siihen, mitä he arvostavat eniten. Se on ehkä varallisuus, asema tai maine. Kun he ovat saavuttaneet sen, se ei enää tunnukaan niin elintärkeältä. Heidän ahkera työnsä johtaa loppujen lopuksi pettymykseen, sillä he elivät väärän arvojärjestelmän mukaan. Heiltä puuttui tietoisuus hengellisistä tarpeistaan.

Suurin kaikista arvoista

Jeesus sanoi: ”Onnellisia ovat ne, jotka ovat tietoisia hengellisestä tarpeestaan.” (Matt. 5:3) Monet tulevat tietoisiksi tästä tarpeesta vasta loppuiällään, kun voimat vähenevät ja aikaa on jäljellä vähän. Me arvostamme sitä, että ruumiilliset, henkiset ja tunneperäiset tarpeemme täytetään elinaikanamme, mutta meidän täytyy tajuta samanaikaisesti, ettei mikään niistä pitkitä elämäämme paljonkaan 70 tai 80 vuoden yli. Ne ovat lyhytaikaista elossaoloa varten. Hengellisten tarpeittemme oikea arviointi voi merkitä eloonjäämistä ikuisiksi ajoiksi. Ihmiset sanovat: ”Et voi ottaa sitä mukaasi”, tarkoittaen aineellista varallisuutta. Mutta on jotakin verrattoman paljon arvokkaampaa, jonka voit ottaa mukaasi: hyvä nimi Jumalan silmissä. Saarnaajan 7:2:ssa sanotaan: ”Hyvä nimi on parempi kuin kallis öljy, ja kuolinpäivä parempi kuin syntymäpäivä.”

Kuinka näin voi olla? Kuinka kuolinpäiväsi voi olla parempi kuin se päivä, jona aloitat elämäsi? Se pitää paikkansa ainoastaan, jos sinulla on kuolinpäivänäsi hyvä nimi Jumalan silmissä, nimi jonka hän muistaa ylösnousemuksesi aikana. Se merkitsee sinun heräämistäsi eloon elämään, joka voi olla ikuista, jos arvostat sitä oikein. Me olemme taipuvaisia pitämään itsestään selvänä niitä monia siunauksia, joita meillä on – näköämme, kuuloamme, yleistä terveyttämme, itse elämää. Vasta kun alamme menettää näitä siunauksia, tajuamme yhtäkkiä niiden arvon. Kun ihminen tekee kuolemaa, toiset voivat sanoa: ’No, hänen elämänsä oli pitkä ja antoisa’, ikään kuin se tekisi kuoleman hyväksyttävämmäksi. Kuolevan ihmisen tapauksessa se ei tee kuolemaa hyväksyttävämmäksi. Menneisyys ei merkitse mitään. Nykyisyydellä ja tulevaisuudella on merkitystä, ja niistä tulee todellinen tarve. Jos siis teemme hyvän nimen Jumalan silmissä, niin se on nykyään kaikkein arvokkaimman tarpeen tyydyttämistä.

Oletko tietoinen siitä? Pitäisikö sinun arvioida uudelleen ne arvot, joiden mukaan elät? Seuraavassa kirjoituksessa kerrotaan, kuinka onnellinen oli ihminen, joka teki siten.