Välttämätöntä: ajattele Jumalaa, ajattele toisia, ajattele itseäsi

”Sinun tulee rakastaa Jehovaa, Jumalaasi, . . . Sinun tulee rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” – Mark. 12:30, 31.

Meidän tulee realistisesti nähdä, keitä me ihmiset olemme, miten meidät on tehty ja mitä historia on paljastanut meistä. Millainen menettelytapa on osoittautunut käytännölliseksi ja hyödylliseksi?

Lihallisen puolen lisäksi meillä ihmisillä on myös hengellinen puoli. Pitäisikö meidän olla hedonisteja, jotka aina tyydyttävät lihallisia tarpeitaan? Vai askeetteja, jotka kurittavat lihaansa mielen jalostamiseksi?

Raamattu ei tietenkään kannata hedonismia. Ja vastoin joidenkin uskontojen esimerkkiä Raamattu ei myöskään suosi askeettisuutta: ”Niillä on tosin viisauden ulkokuori itse omaksutussa palvontamuodossa ja valenöyryydessä, ruumiin ankarassa kohtelussa, mutta niillä ei ole mitään arvoa lihan tyydyttämistä vastaan taisteltaessa.” – Kol. 2:23.

Raamattu ei suosi äärimmäisyyksiä, vaan tasapainoa ja järkevyyttä: ”Tulkoon järkevyytenne tunnetuksi kaikille ihmisille.” (Fil. 4:5) Jos me tyydytämme liiaksi lihaamme, henki riutuu. Jos me tulemme hengellisiin asioihin suhtautumisessamme fanaattisiksi, silloin kärsii liha. Ihmisen tulee huolehtia lihasta tulematta materialistiksi: ”Kun meillä siis on elatus ja vaatteet, me tyydymme näihin.” Liha on tärkeä, mutta henki on paljon tärkeämpi: ”Miehekäs mieli pitää sairaankin pystyssä, mutta kuka voi kantaa murtunutta mieltä?” On siis tärkeää tunnustaa hengen tarpeet: ”Onnellisia ovat ne, jotka ovat tietoisia hengellisestä tarpeestaan.” – 1. Tim. 6:8; Sananl. 18:14; Matt. 5:3.

Sinun täytyy rakastaa itseäsi

Rakastaa itseään? Eikö se kuulosta minä-sukupolven puheelta? Ei, sillä tässä ei tarkoiteta tarunomaisen Narkissoksen itsekeskeistä rakkautta, joka sulki pois mahdollisuuden rakastaa aidosti toisia. Sinun on itse asiassa välttämätöntä rakastaa itseäsi, ennen kuin voit rakastaa toisia. Nykyään psykologia tietää sen, mutta se tunnettiin 3500 vuotta ennen nykyistä psykologiaa. Mooses kirjoitti 3. Mooseksen kirjan 19:18:ssa: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” Sinun tulee rakastaa itseäsi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Meidän täytyy rakastaa itseämme siinä mielessä, että pidämme huolta itsestämme, kunnioitamme itseämme ja tajuamme oman arvomme. Voidaksemme tehdä näin meidän tulee pitää kiinni siitä, minkä tiedämme olevan oikein Jumalan silmissä, ja siitä, mitä oikein valmennettu ja herkkä omatuntomme odottaa meiltä. Jos me emme tee niin, me olemme tyytymättömiä itseemme ja tunnemme syyllisyyttä ja häpeää. Tällainen asiaintila tekee meidät onnettomaksi, ja me koetamme siirtää syyn toisiin, ja se turmelee suhteemme toisiin.

Tämä voidaan nähdä Aadamin ja Eevan tapauksesta. He tiesivät, mikä oli oikea menettelytapa. Kun he tekivät päinvastoin, he kätkeytyivät Jumalalta, koska he tunsivat syyllisyyttä. Kun Jumala puhutteli heitä, he kumpikin koettivat siirtää syyn toisen niskoille – Aadam vaimolleen ja Jumalalle, siksi että hän oli antanut hänelle tämän naisen; Eeva siirsi syyn käärmeen niskoille. (1. Moos. 3:12, 13) Aadam ei voinut enää aidosti rakastaa tai kunnioittaa itseään, ja se turmeli hänen suhteensa sekä vaimoonsa että Jumalaan. Eevakin koetti työntää syyn muualle, jotta hän voisi olla puhdas ja siten kunnioittaa itseään. Mutta jos ihmisen omatunto ei ole täysin paatunut, syyllisyys ei häviä tällä tavalla. Mekin voimme koettaa sitä, mutta me emme voi pettää itseämme, ja sisäinen tyytymättömyytemme estää meitä rakastamasta toisia. Sinun on välttämätöntä rakastaa itseäsi.

Sinun täytyy rakastaa toisia

Nykyinen psykologia tunnustaa myös tämän välttämättömyyden. Psykoanalyytikko Willard Gaylin sanoi Atlantic-aikakauslehden vuoden 1979 tammikuun numerossa:

”Yksilön selviytymistä ei ole olemassakaan. Ihminen on ihminen siksi, että toiset ihmiset huolehtivat hänestä, ja ilman sitä hän ei selviydy. Tai jos hän saa rakkautta ja huolenpitoa ainoastaan erittäin niukasti, hän voi säilyä elossa biologisena olentona ilman inhimillisiä ominaisuuksia, jotka kohottavat hänet tavallisen eläinlauman yläpuolelle. Vaikka yksilö kehityksensä jälkeenkin joutuisi jossakin ratkaisevassa vaiheessa erilleen omasta lajistaan, hän voi luoda uudelleen mielikuvituksessaan sosiaalisia suhteita, joiden avulla hän tulee toimeen jonkin aikaa, mutta hän on vaarassa vajota eläimeksi.”

Psykoanalyytikko Otto Kernberg sanoi Psychology Today -lehden vuoden 1978 kesäkuun numerossa:

”Vaikka kaikki muu olisikin samanlaista, on sellaista, mistä ihminen saa suurta tyydytystä silloin, kun hänellä on syvä suhde johonkuhun toiseen. . . . Ja kun sellaista ei voida saavuttaa, hän tuntee tyhjyyttä ja jatkuvaa tyytymättömyyttä.”

Me kaipaamme toisten hyväksyntää. Kuten Jeesus osoitti, antaminen on paras tapa saada sitä: ”Harjoittakaa antamista, niin teille annetaan. Ihmiset kaatavat syliinne hyvän mitan, sullotun, ravistellun ja kukkuraisen. Sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin.” (Luuk. 6:38) Saaminen tekee onnelliseksi, mutta antaminen vielä onnellisemmaksi. Rakkautemme antaminen voimistaa sitä, saa sen kasvamaan ja lisää kykyämme rakastaa toisia, ja me korjaamme vuorostamme heidän rakkauttaan. Rakastamalla ensin toisia saat heidät rakastamaan sinua. Tätä valaisee se rakkaus, jota Jehova on osoittanut arvostavalle ihmiskunnalle: ”Me taas rakastamme, koska hän rakasti ensin meitä.” – 1. Joh. 4:19; Apt. 20:35.

Pienten lasten täytyy oppia toisten rakastamisen tärkeys. Sillä, että he leikkivät toisten ikäistensä kanssa, on se arvo, että se opettaa heille, etteivät he voi aina saada tahtoaan läpi, aina tehdä niin kuin he itse haluavat, eivätkä aina ajatella vain itseään. Pienillä lapsilla on taipumus pitää lujasti kiinni omasta tahdostaan, mutta he oppivat pian toveruuden hinnaksi sen, että toisillekin täytyy antaa vuorollaan etusija. Minäkeskeiset joutuvat eroon muista.

Sinun täytyy rakastaa Jumalaa

Me olemme täysin mitättömiä verrattuna maan suuruuteen, joka on pieni aurinkoomme verrattuna, joka taas on pieni tähti miljardien tähtien joukossa Linnunradassamme. Linnunrata on ainoastaan yksi kaikkeuden miljardeista galakseista. Sen äärettömän laajuuden keskellä me olemme mitättömän pieniä ja täysin merkityksettömiä – ellei Jumala, joka loi maailmankaikkeuden, olisi luonut meitä, huolehtisi meistä ja ellei hänellä olisi tarkoitusta meidän suhteemme. Hänellä on tarkoitus, ja yksin tästä syystä elämällämme voi olla tarkoitus ja merkitys. Jumala rakastaa meitä, ja meidän täytyy rakastaa häntä. Tätä seikkaa korostetaan toistuvasti Raamatussa. Uskonnollinen kirjailija Leslie K. Tarr asetti minänpalvonnan filosofian kristillisyyden vastakohdaksi ja sanoi:

”Oman edun evankeliumi hyökkää suoraan kaiken sellaisen ytimeen, mikä on jaloa kulttuurissamme, ja on täysin kristillisen evankeliumin vastainen. Uuden barbaarisuuden taisteluhuuto kuuluu: ’Haluan itselleni aina parhainta!’ Evankeliumi kutsuu aivan toiseen suuntaan. Se pyytää sinua kieltämään itsesi, kantamaan ristiä, . . . kääntämään toisen posken ja tekemään ylimääräistä hyvää. Sen vastakohtana huuto: ’Haluan itselleni aina parhainta’ kuulostaa inhottavalta. . . . Maallisine ja uskonnollisine muotoineen tämä sisäänpäin suuntautuva evankeliumi poikkeaa huomattavasti siitä sanomasta, joka ohjaa katseemme ensiksi Jumalaan ja sen jälkeen ulospäin toisiin.” – Toronto Star, 25.11.1978.

Arvossa pidetty historioitsija Arnold Toynbee puhui vakavasta moraalisesta kuilusta, jonka partaalla me seisomme, ja tieteestä hän sanoi seuraavasti:

”Se ei ole auttanut häntä [ihmistä] murtautumaan ulos synnynnäisen itsekeskeisyytensä vankilasta, eikä ole tuonut häntä yhteyteen sellaisen todellisuuden kanssa, mikä on suurempaa, tärkeämpää, arvokkaampaa ja kestävämpää kuin ihminen itse.” – Arnold Toynbee, Surviving the Future.

Nykyään markkinoille suorastaan tulvii kirjoja, joissa nykyisen minänpalvonnan gurut puolustavat filosofiaansa, ja he koettavat ”löytää oman kultapatansa Minä-sateenkaaren toisesta päästä”. Mutta ihmisen historian tuhannet vuodet ovat paljastaneet, ettei ihmisten filosofioista ole koitunut pysyvää hyötyä. ”Viisauden todistavat vanhurskaaksi sen teot”, eikä ihmisviisaudella ole sellaisia todisteita. (Matt. 11:19) Ihmiset voivat ivata ja sanoa, ettei Raamatun viisaus ole käytännöllistä, mutta totuus on, ettei maailma ole koskaan kokeillut sitä – ei Jumalan rakastamista, ei lähimmäisen rakastamista, eikä edes sopivaa itsensä rakastamista. Eikä varmastikaan Jeesuksen julistamaa kultaista sääntöä: ”Sen tähden kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, teidänkin täytyy samoin tehdä heille.” – Matt. 7:12.

Psykiatri Karl Menninger sanoi kirjassaan Whatever Became of Sin: ”Oman itsekeskeisyyden voittaminen ei ole mikään hyve; se on elämän välttämättömyys.

Meidän täytyy ajatella itseämme, toisia ja ennen kaikkea Jehova Jumalaa. Jeesus esitti nämä välttämättömyydet oikeasta näkökulmasta, kun häneltä kysyttiin: ”Opettaja, mikä on suurin käsky Laissa?” Hän vastasi: ”’Sinun tulee rakastaa Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämelläsi ja koko sielullasi ja koko mielelläsi.’ Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, sen kaltainen, on tämä: ’Sinun tulee rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näissä kahdessa käskyssä riippuu koko Laki ja Profeetat.” – Matt. 22:36–40.