Strutsi – maailman suurin lintu
Herätkää!-lehden Etelä-Afrikan-kirjeenvaihtajalta
”KUUNTELE!” Kumiseva ääni kaikui taas pensaikkoisesta ruohikosta.
”Onko se leijona?”
”Ei, vaan koirasstrutsi yrittää tehdä vaikutusta naaraaseen.”
Täällä pensaikkoisella alueella asuva maanviljelijä ja hänen ystävänsä nousivat Land Rover-maastoautostaan ja ryömivät varovasti eteenpäin. Pian he saattoivat nähdä strutsiparin aukealla keskellä soidinmenoja. Miten valtavan suuria lintuja! Strutsi on kiistatta maailman suurin lintu. Mutta miten viehkeästi se osaakaan tanssia!
Soidintanssi
Koiraan soidintanssi on kiehtovaa katseltavaa. Tämän ainutlaatuisen esityksen ansiosta strutsi kuuluu lintu- ja eläinmaailman parhaisiin esiintyjiin. Soidinaikana koiraan höyhenpuvun värit ovat yleensä kirkkaimmillaan – musta ruumis ja mustat siivet, joissa valkoiset kärkisulat, valkoisen ruskeat pyrstösulat ja valkoinen kaulus paljaassa kaulassa. Naaraan höyhenys on vaalean harmaa ja iho tumman harmaa. Sukukypsän koiraan iho on tumman lyijynsininen, ja soidinaikana nokan, otsan ja silmien päällys sekä säärien ja varpaiden etupuolet kirkkaan helakanpunaiset.
Koiras aloittaa tanssinsa pyörähtelemällä ikään kuin varpaillaan siroja ympyröitä siivet koholla ja näytellen kaunista höyhenistöään. Se lähestyy naarasta hiljaa ja laskeutuu polvilleen tämän eteen. Se liehittelee kärsivällisesti tätä keinuttaen ruumistaan ja pitäen siipiään hieman koholla ja liikutellen niitä edestakaisin. Se kumauttaa päänsä taakse vuorotellen oikealle tai vasemmalle kupeelleen, niin että kuuluu tömähdys.
Sen jälkeen arvostava naaras kohottaa siipensä vaakasuoraan asentoon ja räpyttää hiljaa niiden kärjillä. Tämän se tekee melkein kainosti pitäen päätään alhaalla, samalla kun se avaa ja sulkee nokkaansa ikään kuin pureskellen ilmaa. Hetken kuluttua se kyyristyy pariutuakseen koiraan kanssa.
Kiehtova lintu
Tanssiesityksen lisäksi strutsin koko olemus on kiehtova. Suurimpana kaikista linnuista se on noin 2,5 metrin korkuinen, ja sen pienessä päässä on suuret silmät ja pitkät silmäripset. Sen hyvin suurten silmien läpimitta on noin viisi senttimetriä. Silmäripset suojaavat noita herkkiä silmiä auringon polttamien alueiden pölyltä ja autiomaan hiekkamyrskyiltä.
Strutsilla on kapea, paljas, noin metrin pituinen kaula. Koska strutsilla on pienet siivet ja se on hyvin painava, keskimäärin 110 kiloa, se ei voi lentää. Kuitenkin kunnioitus tätä lintua kohtaan kasvaa, kun panee merkille sen lihaksikkaat reidet ja vahvat sääret. Niiden avulla se voi juosta yli 70 kilometrin tuntinopeudella eli nopeammin kuin hevonen. Hyvällä syyllä Raamattu sanookin, että strutsi ”nauraa . . . hevoselle ja ratsumiehelle”. – Job 39:21.
Eniten huomio kiintyy strutsin höyhenpukuun. Komeat siipi- ja pyrstösulat ovat jopa 75 senttimetrin pituisia ja 40 senttimetrin levyisiä. Muinaiset egyptiläiset pitivät niitä arvossa, keskiajan ritarit ja Euroopan kuninkaalliset pitivät niitä asusteissaan ja niitä käytettiin satoja vuosia afrikkalaisten päällikköjen ja soturien somistuksena. Nykyäänkin naiset aina Hongkongista Rio de Janeiroon sekä varieteetanssijat pitävät näitä tyylikkäitä höyhenpukuja suuressa arvossa.
Kun vaisto on saanut aikaan pariutumisen, koiras kääntää heti huomionsa ”pesän” rakentamiseen, jos sitä nyt voidaan pesäksi sanoa. Se on alkeellinen tekele. Koiras valitsee paikan, josta näkee kunnolla joka suuntaan, ja möyhentää kuumeisesti maata voimakkailla jaloillaan. Sitten se kaivaa rinnallaan matalan syvennyksen, ja siinä on pesä!
Entä sen tavat?
Strutsit ovat käytökseltään hyökkääviä varsinkin luonnollisessa elinympäristössään. Etenkin silloin, kun niillä on poikasia, koiraat taistelevat keskenään pienimmästäkin ärsykkeestä. Niiden potkut ovat valtavan voimakkaita. Jos ihminen ärsyttää strutsia ja se saa tilaisuuden potkaista, sen varvas voi yhdellä iskulla repäistä ihmiseltä auki rintakehän ja vatsan.
Ollessaan sotaisalla tuulella koiraat voivat olla jokseenkin rämäpäisiä. Ajattelehan tapausta, jossa uros näki junan tulevan rinnettä alas täyttä vauhtia. Se meni kiskoille ja eteni taistellakseen vihollista vastaan. Veturin tultua lähelle se potkaisi sitä. Mutta se oli sen viimeinen potku.
Vaikka nämä linnut ovat hyvin taistelunhaluisia, yksi asia saa hyökkäävän strutsin pysähtymään ja empimään – piikikäs oksa. Koska se pelkää pitkien, terävien ’piikkien raapivan suuria, herkkiä silmiään, se pidättyy ja pysyy taempana. Strutsin kasvattajat käyttävät usein piikkisiä oksia lintujensa kurissa pitämiseen.
Haudonnan alkaessa koiras ja naaras (tai naaraat, sillä varsinkin luonnossa uros on usein moniavioinen) istuvat vuorotellen munien päällä. Naaraat, jotka yksitoikkoisenvärisine höyhenpukuineen sulautuvat hyvin ympäröivään maastoon, hoitavat ”päivävuoron”. Mustahöyheniset koiraat työskentelevät taas ”yövuorossa”. Miten erinomaisen suojavärin Luoja antoikaan näille linnuille!
Jos vihollisia lähestyy, aikuisilla linnuilla on luontainen kyky tekeytyä joko kuolleeksi tai vahingoittuneeksi vihollisen houkuttelemiseksi pois pesältä. Strutsi voi teeskennellä, että se on loukannut jalkansa, ja kompuroida säälittävästi tai se voi maata niin hiljaa kuin kuollut, niin että vihollinen tulee petetyksi. Jos petoeläin lähestyy linnun ollessa pesällä, lintu laskee päänsä maahan, niin että sen pyöreähkö ruumis muistuttaa aivan muurahaispesää. Muuan strutsinkasvattaja kirjoitti: ”Luultavasti harhaluulo, jonka mukaan strutsi kätkee päänsä hiekkaan, johtuu tästä tavasta.”
Strutsien tarhaus
Etelä-Afrikassa strutseja tarhataan etupäässä Little Karroossa, ja sen keskus on Oudtshoornin kaupungissa. Tämä elinkeino kukoisti erinomaisesti vuosina 1880–1914 strutsinsulkien ollessa silloin huippumuotia naisten keskuudessa. Käärittiin omaisuuksia, ja Oudtshoornissa yhä nähtävät suuret kartanot todistavat tuosta ajasta. Mutta ensimmäisen maailmansodan myötä tuli huima romahdus, ja laskusuhdannetta kesti toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan asti. Mutta nykyään tämä elinkeino on jälleen terveellä perustalla.
Strutsien suhteellisen heikot älynlahjat aiheuttavat usein vaikeuksia niiden tarhauksessa. Esimerkiksi koiras voi ottaa itselleen neljä, viisi naarasta ja erottaa ruohokentästä osan omaan käyttöönsä. Mutta koska naaraita on niin monta, 35–40 munaa lojuu hujan hajan, niin että osa niistä on pesässä ja osa sen ulkopuolella. Päiväsaikaan kukin naaraista valitsee muutaman munan ja peittää ne alleen. Päivän laskiessa uros luultavasti asettuu aivan keskelle pesää ja peittää siinä olevat munat. Näin ollen monet munat eivät hautoudu koskaan.
Lisävaikeutena on se, että koiras ja naaras hylkäävät pesän kolmen tai neljän vuorokauden kuluttua ensimmäisten poikasten kuoriutumisesta riippumatta siitä, miten monta munaa jää kuoriutumatta. Ei ihme, että Raamatun mukaan ”Jumala on jättänyt sen [strutsin] viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi”. (Job 39:20) Tästä ja muista syistä kohtuullisen onnistumisen varmistamiseksi munat haudotaan koneellisesti, sen sijaan että luotettaisiin tällaisiin vastuuttomiin vanhempiin.
Silloinkin täytyy olla huolellinen. Ihmisen täytyy jäljitellä strutsia kääntämällä munat käsin kerran aamulla ja kerran illalla, niin että kehittyvä keltuainen liikkuu, eikä laskeudu ja tartu kiinni kuorikalvoon. Pesässä lintuvanhemmat kääntävät munia säännöllisesti.
Munien keruu
Haudottaviksi tarkoitetut munat täytyy koota peltoalueelta, ja kokemattomalle se voi olla vaarallista. Munat täytyy ottaa pesistä, joita linnut melkein aina vahtivat. Tarhan työntekijät ratsastavat hevosella lintujen sekaan ja panevat munat oljilla topattuihin laukkuihin. Munat ovat raskaita kunkin painaessa noin 1,5 kiloa, niiden pituus on viisitoista senttimetriä ja niissä on valkoinen, huokoinen kuori. Kolahtaessaan yhteen ne säröilevät tai särkyvät helposti. On kuitenkin erikoista, että ne voivat särkymättä kestää niiden päällä seisovan miehen painon.
Silmäys haudontaan
Jos haluat keittää munan kovaksi – ja strutsin munat ovat erinomaista ravintoa – se kestää keskimäärin 42 minuuttia. Mutta jos haluat nähdä omin silmin, miten luonnon suurimpiin ihmeisiin luettava monimutkainen koneisto rupeaa toimimaan 42 vuorokaudessa, seuraa tarhaajaa, kun hän panee hautomakonettaan kuntoon. Hän täyttää kaukalot strutsinmunilla ja säätää koneessa olevan jatkuvasti vaihtuvan ilman lämmön 37 asteeseen. Näin yksinkertaisesti lämpöä käytettäessä munan elävässä alkiossa käynnistyy tapahtumasarja, jonka pitäisi nöyrryttää ihmisistä viisaimmatkin.
Hautomavaiheen lopussa huomaamme syntymättömän poikasen täyttäneen kuoren täysin ja olevan valmis tulemaan ulos. Mutta miten paksu kuori rikotaan? Poikanen itse rikkoo sen. Nokallaanko? Ei, vaan kahdesta varpaastaan suuremman kynnellä. On nähtävä, miten poikanen on ahtautunut kuoreen, jotta voisi uskoa siihen. Suuri varvas on poikasen pään ja nokan vieressä! Varvas rikkoo kuoreen reiän, ja poikanen alkaa hengittää sieraintensa läpi. Mitä kauemmin se hengittää, sitä pontevammiksi käyvät potkut, kunnes kuori halkeaa ja poikanen on vapaa. Kuori on vuorattu sisäpuolelta monikerroksisella muovin kaltaisella kalvolla, jossa sijaitsevat kaikki napanuoraan yhdistyvät monimutkaiset kanavat. Kalvo ja napanuora kuivuvat, samalla kun poikanen vapautuu kuoresta. Todella mitä jännittävin ja herkin tapahtuma.
Tarhaaja on hyvin huolellinen siinä, ettei hän turhaan jouduta näitä kriittisiä vaiheita ja riko liikaa kuorta koettaessaan auttaa ulos pyrkivää poikasta. Siten tehtäessä kalvoa paljastuisi liikaa, niin että se kuivuisi liian nopeasti ja kutistuessaan se voisi tukehduttaa poikasen.
Kuluu useita vuorokausia, ennen kuin uusi poikanen syö ja juo mitään. Tuon ajan se elää keltuaisella, joka vähän ennen kuoriutumista on solunut poikaseen navan kautta. Tämän pikku luomuksen ensimmäinen ateria on kerrassaan outo – emonsa ulosteita! Ilmeisesti se jollakin tavalla vahvistaa vatsaa, joka on mitä herkin tässä vaiheessa ja suurena huolenaiheena tarhaajalle. Monet poikaset voivat kuolla varhaisesta väärästä ruokinnasta. Mutta myöhemmin strutsi tyydyttää ahnaasti melkein pohjatonta ruokahaluaan ja nielee melkein mitä tahansa mitä se voi saada. Koska strutsi eli kamelikurki syö erotuksetta kaikenlaista, se sisällytettiin Mooseksen laissa lueteltuihin saastaisiin lintuihin. (3. Moos. 11:13, 16) Koska strutsilla ei ole hampaita, se nielee pieniä kiviä, jotka yhdessä kuvun liikkuvien lihasten kanssa hienontavat sen ruoan.
Yleinen tapa on, että hautomakoneessa kuoriutuneet kolmen tai neljän vuorokauden ikäiset poikaset viedään jonkin siitosparin luokse. Kasvattivanhemmat ottavat poikaset mielellään vastaan ja kasvattavat niitä ominaan. Kun poikaset on jätetty aitaukseen ja naaraslintu näkee ne, se menee niiden luokse ja laskee heti tärkeitä ulosteitaan. Poikaset syövät niitä ainoastaan kerran. Samojen kasvattivanhempien luo voidaan viedä monia uusia poikasia, ja lopulta pariskunnan hoidossa voi olla jopa sata poikasta.
Nahat ja liha
Strutsin nahasta saadaan sitkeää ja pehmeää raaka-ainetta, josta tehtaat valmistavat kenkiä, käsilaukkuja, käsineitä ja muita tarvikkeita. Se on vaalean ruskeaa ja helposti tunnistettavissa tasaisin välein olevista nystermistään.
Strutseista saatavan kuivatun, raa’an lihan laatu on erinomainen, ja on monien eteläafrikkalaisten mielestä herkkua. Teurastus oli tapana suorittaa vääntämällä niskat nurin, mutta näin saadun kuivatun lihan laatu oli kehno. Viime aikoina teurastamot ovat vuodattaneet linnuista veren, ja sen johdosta kuivatun lihan laatu ja säilyvyys ovat parantuneet. Paikalliset tarhaajat olivat sekä mielissään että hämmästyneitä. Mutta tämä menetelmä on toivottavaa varsinkin siksi, että Jumala vaatii kristittyjä ’karttamaan verta’. – Apt. 15:28, 29; 5. Moos. 12:23–25.
Tulinen. Typerä. Lentokyvytön. Lumoava. Kaikki nämä sanat soveltuvat tähän lintumaailman epätavalliseen ”mammuttiin”. Eriskummallisena ulkonäöltään ja omituisena joiltakin tavoiltaan strutsi varmasti korostaa Tekijänsä kätten töissä ilmenevää viisautta ja vaihtelua.