3. osa
TV-kirkko järkyttää amerikkalaista politiikkaa
PUHUJA oli kiihkeä ja dynaaminen. Heiluttaen Raamattua kädessään hän julisti tuhannelle papinrouvalle: ”Meillä on ratkaisu maamme poliittiseen kaaokseen, taloudelliseen perikatoon, moraaliseen häpeään ja perheen heikkouteen.”
Mikä oli tuo ratkaisu? ”Meidän täytyy liittää sydämemme ja kätemme yhteen voidaksemme yhdistää jälleen tämän maan . . . Meidän täytyy vaatia täyskäännöstä”, sanoi texasilainen saarnaaja James Robison.
Hän tuomitsi abortin sellaisin jyrkin sanoin, jotka vetoaisivat moniin vilpittömiin kristittyihin: ”Jos syntymättömien lasten teurastaminen silpomalla heidät äitiensä kohdussa ei ole pahaa, silloin ihmisen ei voida sanoa koskaan syyllistyneen mihinkään syntiin.”
Sillä välin toisella puolella maata eräs puhuja antoi yhtä kaunopuheisesti neuvoja virkaveljilleen, joita eräs huone oli täynnä. ”Mitä te voitte tehdä saarnastuolista käsin?” hän kysyi. ”Voitte merkitä ihmisiä vaaliluetteloon. Voitte selittää heille vaaliteemoja. Ja voitte tukea kandidaatteja kirkossa sunnuntaiaamuna.” Robisonin tavoin Jerry Falwell – sähkökirkon supertähti – kävi tarmokasta kampanjaa poliittisten kysymysten puolesta.
Hyvin monet kuuntelevat sitä, mitä tällaiset saarnaajat sanovat. 100 asemaa välittää James Robisonin viikoittaisen televisio-ohjelman. Falwellin show on vieläkin suositumpi. Hän tavoittaa joka viikko 6–18 miljoonaa ihmistä lähes 400 televisiokanavan ja 400 radioaseman välityksellä.
Tällaiset sähkökirkon poliittisesti vanhoilliset saarnaajat olivat innokkaita vaikuttamaan äänestäjiin USA:n viimesyksyisissä vaaleissa. Vaalien alla jotkut heistä puhuivat eräässä Dallasissa Texasissa järjestetyssä kokouksessa, jossa oli läsnä noin 15000 fundamentalistia, useimmat pappeja. Republikaanien presidenttiehdokas Ronald Reagan puhui myös tälle joukolle ja kiitti sitä sanoen: ”Uskonnollinen Amerikka on heräämässä. Kenties juuri oikeaan aikaan maamme vuoksi.” Hän sai osakseen lämpimät suosionosoitukset.
Reagan tietenkin voitti vaalit niin sanotulla ”konservatiivisella äänten vyöryllä”. Uskonnollis-poliittinen toimintaryhmä Moraalinen enemmistö väitti vaikuttaneensa tuohon voittoon, sillä se sanoi merkinneensä kampanjan aikana vaaliluetteloihin nelisen miljoonaa äänestäjää, joista useimmat antoivat äänensä Reaganille. On huomattavaa, että monet Moraalisen enemmistön ja vastaavanlaisten ryhmien vastustamat senaattorit menettivät paikkansa melko tuntemattomille poliitikoille.
Tarkastellessaan senaatin paikoista käytyä taistelua New York Times sanoi, että ”Moraalisella enemmistöllä, Kristillisellä äänellä ja muilla vanhoillisilla, uskonnollissävyisillä ryhmillä oli aktiivinen rooli niiden käyttäessä ’moraaliluokituksiaan’ vapaamielisiä vastaan. Riippumatta siitä miten moni kongressin jäsenistä tuli niiden ansiosta valituksi, niiden vaikutuksen odotetaan tuntuvan jatkossakin, koska ne pelästyttivät pahoin monia kirkonmiehiä.”
Eräs saarnaaja sanoi riemuissaan tuloksista, että ”tämä on aikuisikäni tärkein päivä vanhoillisuuden ja amerikkalaisen moraalin asialle”. Toiset olivat vähemmän mielissään. Yhdysvaltain episkopaaliset piispat julkaisivat paimenkirjeen, jossa tuomittiin se, että saarnaajat olivat tukeneet poliittisia ehdokkaita. Piispat väittivät, että tällainen tukeminen ”Jumalan nimessä vääristää kristillisen totuuden ja uhkaa Yhdysvaltain uskonnonvapautta”.
Myös toiset saarnaajat ovat huolestuneita sähkökirkon harrastamasta poliittisesta pelistä. Eräs Fort Worthista oleva pappi protestoi sitä, että vaikka fundamentalistien Dallasissa pitämän kokouksen kaltaisten kokousten ilmoitetaan olevan puolueettomia, ne ”aina näyttävät muuttuvan republikaanien kokoukseksi”. Vanhoillisetkin poliitikot ovat ilmaisseet huolestuksensa, ja eräs Reaganin avustaja sanoi, että ”tämä uskonnon ja politiikan avioliitto on vaarallisinta, kammottavinta, mitä olen koskaan nähnyt”.
Tällaiset arvostelijat eivät häiritse aktivisteja, joista eräs myönsi, että ”toimin nykyään päinvastoin kuin viisitoista vuotta sitten, mutta olen nyt vakuuttunut siitä, että tämä maa on moraalisesti sairas, ja se ei toivu, ellemme me puutu asioihin”.
Nämä saarnaajat ovat nopeita osoittamaan sormella niiden vapaamielisten pappismiesten tekopyhyyttä, jotka vastustivat poliittisesti aktiivisesti Vietnamin sotaa tai ydinenergiaa mutta jotka tuomitsevat vanhoillisten vastaavanlaisen aktiivisuuden. ”Kukaan ei ole koskaan syyttänyt kirkkojen kansallisneuvostoa uskonnon ja politiikan yhdistämisestä”, valitti yksi heistä, mutta jatkoi, että kun hänestä tuli aktivisti, niin ”se rikkoo kirkon ja valtion erillään oloa vastaan”.
Vaalikampanjan lopussa kävi selväksi, että Amerikan uskonnolliset johtajat olivat jakautuneet jyrkästi kahtia. Vapaamieliset uskonnolliset johtajat väittivät vanhoillisten saarnaajien vihjanneen väärin siihen suuntaan, etteivät ne, jotka eivät olleet yhtä mieltä heidän kanssaan, ole kristittyjä. Kirkkojen kansallisneuvosto, näiden vanhoillisten suuttumuksen kohde, julkaisi lausunnon, jonka mukaan ”ei voida sanoa, että olisi olemassa mitään yksinomaan ’kristillistä ääntä’”.
Toisaalta vanhoilliset olivat vakuuttuneita siitä, että Jumala oli valtuuttanut heidät aiheuttamaan maalle moraalisen täyskäännöksen ja että vaikeudet johtuivat osaksi heidän vapaamielisistä pappistovereistaan. Niinpä kun Moraalinen enemmistö päätti, että eräs kuusitoista vuotta kongressimiehenä ollut baptistipappi oli liian vapaamielinen, se oli mukana järjestämässä noin 2000 vapaaehtoista, jotka kävivät ovelta ovelle mainostamassa tämän papin vastaehdokasta. ”Moraalinen enemmistö -liike peitti alueeni teltan tavoin hyvin hiljaa mutta tehokkaasti”, myönsi tämä esivaaleissa hävinnyt saarnaaja.
Epäilemättä monet sähkökirkon poliittisesti aktiivisista saarnaajista ovat syvästi huolissaan Amerikassa ja muualla maailmassa ilmenevästä moraalittomuuden vuoksiaallosta. Useimmat heistä ovat vahvasti sitä mieltä, ettei Jumala voi hyväksyä abortin sallivaa kansakuntaa, mistä kuka tahansa vilpitön kristitty olisi yhtä mieltä. He uskovat maanlaajuisen kiinnostuksen puutteen Raamattua kohtaan osaltaan edistäneen nykyään nähtävää moraalin romahdusta. Yksi sen johtajista sanoi eräässä televisiosaarnassa: ”Meidän kaikkien täytyy tutkia Raamattua ja oppia uskomaan Jumalaan. Meidän on tärkeää noudattaa Hänen opetuksiaan, jotta meillä olisi voimaa puolustautua niitä moraalittomia ja pilkkaavia voimia vastaan, jotka ovat ottamassa johdon politiikassa ja tiedotusvälineissä.”
Kuka kristitty kiistäisi sen, että meidän täytyy tutkia Raamattua ja uskoa Jumalaan? Kysymys kuuluukin: Opettaako Jumala meitä Raamatussa ’puolustautumaan’, kun on kysymys politiikan ja tiedotusvälineitten valvonnasta? Sisältääkö Jumalan sana tällaisen viestin meidän sukupolvellemme?
Voit muistaa, että Jeesuksella Kristuksella oli useammin kuin kerran tilaisuus poliittisen vallan käyttöön, mutta hän ei koskaan halunnut käyttää sitä. Kun ihmiset näkivät, että hän pystyi ruokkimaan heidät ihmeen kautta, he etsivät häntä tehdäkseen hänestä kuninkaan, epäilemättä ajatellen, että se ratkaisisi heidän taloudelliset ongelmansa. Kertomus sanoo, että ”kun ihmiset siten näkivät ne tunnusmerkit [noin 5000 miehen ruokkimisen vain viidellä leivällä ja kahdella kalalla], jotka hän teki, he rupesivat sanomaan: ’Tämä on varmasti se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.’ Sen tähden Jeesus, tietäessään että he aikoivat tulla ja tarttua häneen tehdäkseen hänestä kuninkaan, poistui jälleen vuorelle yksinäisyyteen.” – Joh. 6:14, 15.
Jeesus ei etsinyt poliittista valtaa; hän pakeni sitä! Miksi hän olisi halunnut kietoutui Juudean ja Galilein halpamaisiin poliittisiin juonitteluihin? Myöhemmin Jeesus osoittikin Pontius Pilatukselle, että ”minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta”. (Joh. 18:36) Jos Jeesuksen valtakunta ei ollut tästä maailmasta hänen ollessaan maan päällä, onko se nyt tästä maailmasta vain siksi että Jeesus on taivaassa? Sehän ei olisi järkevää, vai mitä?
Jeesus tiesi, ettei hän voisi muuttaa aikansa turmeltunutta politiikkaa, eikä hän yrittänytkään sitä. Hän tiesi, että jos hänestä olisi tullut Rooman sorrosta vapauttamista lupaava poliittinen messias, erilaiset eturyhmät, kuten esimerkiksi juutalaisten kansallismielinen seloottipuolue, olisivat vain käyttäneet häntä hyväkseen, minkä jälkeen hänet olisi hylätty. Mikään tällainen ei olisi tuottanut kunniaa hänen Isälleen, Jehova Jumalalle.
Onko luultavaa, että Jeesus on kiinnostunut meidän aikamme yhtä turmeltuneen politiikan uudistamisesta? Vai onko luultavampaa, että politiikkaan istuvia saarnaajia itseään voidaan helposti käyttää hyväksi ja kokemus voi helposti turmella heidät? On merkille pantavaa ettei Moraalinen enemmistö ollut kenenkään saarnaajan idea. Idea ja jopa nimi Moraalinen enemmistö ovat lähtöisin eräältä vanhoilliselta käytäväpoliitikkojen ryhmältä, joka suostutteli Falwellin tukemaa järjestöä maanlaajuisen suosionsa, laajan tietokoneeseen syötetyn postitusluettelonsa ja tunnetusti hyvän rahanhankintataitonsa vuoksi. Jopa tunnettu sähkökirkon tähti Pat Robertson, 700 Club -sarjan isäntä, myöntää, että ”evankelistoilla on se vaara, että heitä käytetään hyväksi ja ohjaillaan”.
Eikö Jeesus koettanut välttää juuri tällaista ohjailua, kun hän kieltäytyi ”kaikkia maailman valtakuntaa ja niiden loistoa” koskevasta Saatanan tarjouksesta? Tuohon tarjoukseen oli sidottu lanka, jollainen siinä on vielä nykyäänkin. Saatana pyysi Jeesusta ’lankeamaan maahan ja tekemään palvontateon hänelle’. (Matt. 4:8, 9) Sähkökirkon pappien käytettävissä on poliittista valtaa. Maksuksi siitä heidän, tarvitsee vain jatkaa kulkemista osana Saatanan johdossa olevaa tämän maailman poliittista järjestelmää. – Joh. 14:30; 15:19; 2. Kor. 4:4.
Epäilemättä 300-luvun luopiokristillisyys riemuitsi, kun kovien vainojen jälkeen poliittinen valta alkoi keisari Konstantinuksen johdolla toimia sen mielen mukaan. Mutta mitä tämä valta teki heille? ”Melkein heti sen jälkeen kun Rooman valtakunnan kristityt olivat saaneet laillisen aseman, johtavat kirkonmiehet alkoivat neuvoa viranomaisia sen suhteen, miten näiden tulee käyttäytyä virassaan”, sanoo teologi Robert Culver. Pian kirkko oli vedetty täysin mukaan Rooman politiikkaan, sotiin ja sen vihollisten kidutukseen. Oliko poliittinen valta hinnan arvoinen? Vai oliko Saatana käyttänyt sitä vain houkutellakseen kirkon hylkäämään Kristuksen käskyt?
Olettakaamme että sähkökirkon saarnaajat, miten hyviä heidän aikomuksensa sitten ovatkin, saisivat saman verran poliittista valtaa kuin nuo varhaiset kirkonmiehet. Pystyisivätkö he vastustamaan Saatanan poliittisen järjestelmän turmelevia vaikutuksia? Historia ei osoita, että he pystyisivät siihen. Toistaiseksi lyhyen poliittisen toimintansa aikana yksi heistä on jopa julkisesti myöntänyt turvautuneensa Panettelijan ikivanhaan taktiikkaan – petokseen. Hänen oli pakko tunnustaa, että hän oli sepittänyt Yhdysvaltain presidentin kanssa käydyn keskustelun, jossa väitettiin presidentin lähimpien avustajien joukossa olevan homoseksualisteja. ”Minun ei olisi pitänyt sanoa niin”, hän myönsi. ”Lausunto oli selvästikin varomaton.”
Ne, jotka luottavat politiikkaan, luottavat viime kädessä poliitikkoihin, epätäydellisiin ihmisiin, ongelmiensa selvittäjinä. Raamattu yksinkertaisesti ei osoita, että ihmiset pystyisivät siihen. On niin kuin Jeremia, jolle pakkosiirtolaisuutta edeltäneen ajan Jerusalemin turmeltunut politiikka ei ollut vierasta, sanoi: ”Minä tiedän, Herra, ettei ihmisen tie ole hänen vallassansa, eikä miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askeleensa ohjaa.” – Jer. 10:23.
The Christian Voice -lehden ”moraaliraportin” pistemäärät korostivat, miten ironista on luottaa poliitikkoihin siinä toivossa että jotkut poliitikot ovat poliittisiin kysymyksiin omaksumansa asenteen vuoksi moraalisempia kuin toiset. Eräs kongressimies, jota oli syytetty lahjonnasta, ja toinen kongressimies, joka myönsi, että hänellä on alkoholiongelmia ja homoseksuaalisia pakkoja, saivat, vaikuttavat 94 pistettä 100 maksimipisteestä!
Raamattu antaa järkevän, realistisen neuvon sanoessaan: ”Väärä ei voi suoristua.” (Saarn. 1:15) Tämän maailman poliittiset järjestelmät ovat luonnostaan vääriä, kieroja. Niiden tärkein käyttövoima, Saatana, on ”valehtelija ja valheen isä”. (Joh. 8:44) Ei historia eikä Raamattu osoita, että ihmiskunta kaikista hyvistä aikomuksistaan huolimatta koskaan selviytyisi vaikeuksistaan politiikan avulla.
Merkitseekö tämä sitä, ettei ihmiskunnalla ole mitään toivoa? Onko meidän pakko alistua siihen, että saastan ja moraalittomuuden tulva tappaa meidät hengellisesti? Eikö mitään voida tehdä aborteille, homoseksuaalisuudelle, teini-ikäisten vapaalle seksille, lasten käyttämiselle pornografisiin tarkoituksiin ja lisääntyville avioeroille?
Kaikille näille ongelmille voidaan tehdä ja tullaan tekemään jotakin – ja pian! Lue siitä seuraavasta artikkelista.
[Huomioteksti s. 10]
MONET Moraalisen enemmistön vastustamista senaattoreista menettivät paikkansa melko tuntemattomille poliitikoille
[Huomioteksti s. 11]
”TÄMÄ uskonnon ja politiikan avioliitto on vaarallisinta, kammottavinta, mitä olen koskaan nähnyt”