Lapset, avioeron viattomat uhrit

Mikä tarjoaa ratkaisun?

”ISÄN muutettua pois äiti meni työhön, ja veljeni ja minä jouduimme melko lailla kasvattamaan itse itseämme. Me totuimme tulemaan kotiin tyhjään taloon. Me jopa kutsuimme ystäviämme koulun jälkeen kotiin nauttimaan huumeita. Kun vartuin, ajattelin avioliittoa, mutta minulla ei ollut harmaintakaan aavistusta siitä, miten avioliitto onnistuisi tai mistä johtuu, että se ei onnistu.” – Rob (hänen vanhempansa erosivat hänen ollessaan yhdeksänvuotias).

”Isä koetti kasvattaa meitä ja olla tiukka, mutta hän ei osannut puhua meille ja oli tavallisesti liian väsynyt yrittääkseen puhumista. Minun oli omin neuvoin otettava selville elämän tosiasiat. Avioiduin 17-vuotiaana ja erosin muutaman vuoden kuluttua pienen lapsen kanssa. Mieheni ja minä emme pystyneet lainkaan puhumaan.” – Marya (hänen vanhempansa erosivat hänen ollessaan seitsenvuotias).

Näin ovat sanoneet lapset, joista on tullut hajonneitten avioliittojen maailmanlaajuisen tulvan uhreja. Yhdysvalloissa noin puolet kaikista avioliitoista päättyy avioeroon. Neuvostoliitossa 100 avioliitosta 30 epäonnistuu. Japanissa tapahtuu yksi avioero joka neljäs minuutti. Englannissa haetaan nykyään avioeroja viisi kertaa niin paljon kuin vuonna 1961. Suomessa 100 solmittua avioliittoa kohti hajosi vuonna 1978 lähes 35 avioliittoa.

Onnettomat aviopuolisot voivat pitää avioeroa yhtenä ongelmiensa ratkaisijana, mutta mitä se aiheuttaa heidän lapsilleen?

Lisääntyvien todisteitten mukaan perheen onneton tila aikaansaa lapsissa tunneperäisiä vaikeuksia, jotka vaihtelevat vuoteenkastelusta ja kehnoista kouluarvosanoista vakavaan masennukseen. Englannissa, jossa vuosittain 200000 lasta näkee vanhempiensa eroavan, eräs opettaja sanoi: ”En ole tavannut yhtään ongelmaoppilasta, jolla ei olisi ollut häiriintynyttä perhetaustaa.”

Mutta entä jos mies ja vaimo taistelevat kaiken aikaa? Eikö olisi lasten vuoksi parempi, että heidän vanhempansa eroaisivat?

Psychology Today -lehti vastaa, että äskeisen yli 100 ’avioerolapsesta’ tehdyn viisi vuotta kestäneen tutkimuksen mukaan avioero ei ole hyväksi lapsille. Eivät edes hyvin onnettomien kotien lapset halunneet vanhempiensa eroavan. Viisi vuotta avioeron jälkeen useimmat näistä lapsista eivät todellakaan olleet onnellisia, ja yli kolmasosa oli vakavasti masentunut. Miksi?

Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että kun lapsi näkee perheensä hajoavan, ”hän tuntee maailmansa pirstoutuvan”. Nuoret lapset voivat jopa tulla siihen johtopäätökseen, että koko ero on heidän syytään, että isä lähti pois, koska he olivat olleet tuhmia. Tämä voi aiheuttaa vakavia tunneperäisiä vaikeuksia. ”Luulin, että olin kenties ollut ilkeä äidilleni ja sisarelleni ja että Jumala rankaisi minua”, sanoi eräs pikkutyttö vanhempiensa avioerosta.

Avioero luo lähes aina taloudellista ahdinkoa varsinkin sille vanhemmista, jonka huostaan lapset jäävät. Tilanne on vielä pahempi, jos yksinhuoltaja joutuu muuttamaan ja lapsi menettää yhtäkkiä ystävänsä ja ympäristönsä samoin kuin toisen vanhemmistaan. Ne ongelmat, joita lapsilla on tähän aikaan, voivat vaikuttaa heihin vuosia myöhemmin.

”Asuin äidin kanssa jonkin aikaa avioeron jälkeen”, sanoi Mary. ”Mutta hänen oli tehtävä öisinkin työtä hankkiakseen riittävän toimeentulon meille. Hän koetti olla hyvä äiti, mutta usein hän pystyi vain antamaan minulle hieman rahaa ostaakseni sillä makeisia veljilleni ja sisarelleni, minkä jälkeen hän jätti meidät yksin. Tilanne oli suunnilleen samanlainen, kun aloin hoitaa omaa pikku tytärtäni. Taisin ajatella, että jos minä olin selviytynyt, niin hänkin selviytyisi.”

Maryn mielestä hänen avioerolapsena saamansa kohtelu vaikutti häneen myöhemmin vaimona ja äitinä. Onko hänen tapauksensa epätavallinen? Ilmeisesti ei.

Laajojen tutkimusten mukaan avioerolapsilla on aikuisina todennäköisemmin avio-ongelmia kuin ehjien perheitten lapsilla. Lisäksi itkukohtaukset, unettomuus ja arvottomuuden, syyllisyyden ja epätoivon tunteet vaivaavat luultavammin heitä aikuisina, sanovat psykologit. Miten pätevä on tämän huomioon ottaen se yleinen käsitys, että lasten elämä selkiintyy muutaman vuoden kuluttua avioerosta ja että heistä tulee onnellisempia kuin aiemmin?

Jos pelkkä avioeron tosiasia riittää pirstomaan lapsen maailman, niin mitä tapahtuu, kun oikeudessa aletaan esittää väitteitä aviopuolisoitten välisestä vihamielisyydestä?

”Haluaisin, että avioeroasiat hoidetaan ilman oikeuslaitosta”, sanoi eräs atlantalainen tuomari. ”Heti kun avioero joutuu oikeuslaitoksen rattaisiin, asianajajat asettuvat toisiaan vastaan haluten taistella.” Tällainen taisteleminen voi synnyttää tarpeetonta katkeruutta vanhemmissa ja lapsissa.

Eräs nainen kirjoitti: ”Asianajajani haluaa minun haastavan mieheni oikeuteen, jotta hänet saataisiin pois talosta . . . vaihdattavan kaikkien ovien lukot ja väittävän, että mieheni on vaarallinen ja väkivaltainen. Todellisuudessa mieheni ei ole sellainen, mutta jos tekisin näin, olisin asianajajani mielestä paremmassa asemassa, kun tehdään lopullinen päätös. Hänen mukaansa tämä on tavallinen menettely. Tiedän, että sellainen järkyttäisi lapsiani.”

Tietenkään eivät kaikki asianajajat anna tällaisia neuvoja. Siitä huolimatta, kuten tämä tuomari osoitti, monien oikeusjärjestelmien tapa asettaa asianosaiset kuin viholliset vastakkain kannustaa tällaiseen taktiikkaan. Siksi eräs atlantalainen asianajaja yksinkertaisesti kieltäytyy viemästä avioerojuttuja oikeuteen ja tarjoutuu sen sijaan toimimaan välittäjänä – mutta hän on poikkeus.

Mitä on sanottava joistakin uusista laeista, jotka syrjäyttävät koko syyllisyyskäsitteen? Eikö niiden oleteta lopettavan avioeroon liittyvät taistelut? Niistä ei ole ollut toivottua apua. Asianajajat taistelevat nyt rahasta ja lapsista sen sijaan että he taistelisivat siitä, kuka sai avioliiton hajoamaan.

Jos lapsia painostetaan tai lahjotaan ottamaan kantaa holhouskiistoissa, he voivat kärsiä suuresti. Kun tuomioistuimet antoivat erään 13-vuotiaan tytön valita, kumman vanhemman kanssa hän haluaisi elää, hän ”hämmentyi täysin”. Vielä pahempi on niiden noin 25000 lapsen ahdinko, jotka heidän omat vanhempansa kidnappaavat joka vuosi holhouskiistojen vuoksi. Tällaiset vanhemmat voivat ”mennä maan alle” lastensa kanssa ja kieltäytyä jopa panemasta heitä kouluun sen pelosta, että he itse joutuisivat kiinni kidnappaajina.

Joidenkuiden mielestä yhteisholhous tarjoaa ratkaisun, mutta se johtaa siihen, että lapsia erään englantilaisen kouluviranomaisen mukaan pompotetaan ”kuin sulkapalloja” kodista toiseen, mikä saa heidät hämmennyksiin. Viranomainen jatkoi: ”Olen vakuuttunut siitä, että tällainen järkyttää lasta enemmän kuin aiempi avioeromenetelmä.”

Jos lasten on vaikea sopeutua uusiin olosuhteisiinsa, voisiko tilanne selvitä viemällä heidät neuvojen tai psykologin luo? Professori Christopher Lasch Rochesterin yliopistosta kirjoitti eräässä äskettäin ilmestyneessä kirjassa, että tällaisesta ’auttajan ammattien’ yleistymisestä on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä – se on kutistanut perheen passiiviseksi ’neuvojen kuluttajaksi’. ”Ainoa ratkaisu on saada ihmiset vakuuttuneiksi siitä, että he todella pystyvät ratkaisemaan omat vaikeutensa”, hän sanoo.

Erään newyorkilaisen sairaalapsykologin ja eronneen isän tapaus valaisee sitä, miten vaarallisia jotkin nykyisistä psykologisista teorioista ovat. Kun hänen entinen vaimonsa, jonka holhouksessa heidän poikansa oli, avioitui uudelleen, isä jättäytyi pois poikansa elämästä. Miksi? Hänen teorioittensa mukaan ”siitä, ettei hän sekaantuisi pojan elämään, olisi pojalle hyötyä siinä mielessä, ettei hän joutuisi ristiriitaan jaetun uskollisuuden kanssa”. Mikä oli seuraus? ”Ilmeisesti harhaanjohdettu pyyteettömyyteni on melkoisesta ammattikirjallisuuden tutkimisesta huolimatta pahentunut tilannetta kauhistuttavasti.” Hänen poikansa pidätettiin autovarkaudesta.

Todellisuudessa tuo poika tarvitsi isää, joka olisi ollut aidosti kiinnostunut hänestä. Jos tämä asiantuntija olisi käyttänyt enemmän aikaa ihmiskunnan vanhimman ja laajimman levikin saaneen käyttäytymisoppaan tutkimiseen, hän olisi voinut löytää seuraavan lausunnon: ”Viisas poika kuulee isän kuritusta, mutta pilkkaaja ei ota nuhdetta kuullaksensa.” – Sananl. 13:1.

Yllä oleva lausunto on Raamatusta. Uskotpa sinä sitten siihen, että Raamattu on Jumalan sana, tai et, todennäköisesti tiedät, että siihen on luotettu perhe-elämää koskevien neuvojen antajana tuhansia vuosia. Avioliittoa ja avioeroa koskevat teoriat ovat muuttuneet yhä uudelleen vuosien saatossa, mutta Raamattu tarjoaa yhä käytännöllisiä ratkaisuja kaikenlaisissa elämäntiloissa oleville ihmisille.

Kenties olet aina pitänyt Raamattua uskonnollisten ihmisten ”elämälle vieraana” kirjana. Voit yllättyä kuullessasi, että sitä sanotaan inhimillisen käyttäytymisen oppaaksi tai käytännölliseksi avio-oppaaksi, mutta mikset tutkisi itse sitä? Näin ovat tehneet ’avioerolapset’ Rob ja Mary ynnä tuhannet muut. Rob sanoi: ”Raamattu on antanut minulle erittäin selkeän käsityksen siitä, miten avioliitto voi onnistua. Se on antanut minulle paljon luottamusta, jota minulla ei ole ollut aiemmin.”

Mitä sellaista Raamattu sanoo, mikä on niin erilaista?

Hyviä neuvoja avioliiton ja avioeron suhteen

Ensinnäkin Raamattu antaa ihmisille sellaisen näkemyksen avioliitosta, joka voi auttaa heitä välttymään kokonaan avioerolta. Se sanoo selvästi, että Jumala on avioliiton Alkuunpanija ja että hän pitää sitä säilyttämisen arvoisena. – 1. Moos. 2:21–25; Matt. 19:3–6.

Sen vastakohtana nykyiset ”asiantuntijat” puhuvat usein avioliitosta jonkinlaisena mukavuusjärjestelynä. Eräs tällainen psykologi, joka itse on eronnut, sanoi: ”Niin kauan kuin kaksi ihmistä saa tyydytystä onnellisesta suhteesta, he haluavat pysyttää olosuhteet ennallaan. Mutta kun tämä tunne on muuttunut, koska suhde on turhauttava eikä se enää edistä onnellisuutta, tuotteliaisuutta ja pidä tyydyttävästi huolta lapsista, en näe mitään väärää avioliiton purkamisessa.” Millaisia hedelmiä tällainen näkemys on tuottanut?

”Ensimmäinen mieheni ja minä emme todellisuudessa koskaan ponnistelleet pitääksemme avioliittomme koossa”, myönsi Mary. ”Emme voineet puhua asioita selväksi. Kun vaikeuksia ilmaantui, minun oli helppo ajatella avioeron hankkimista sen sijaan että olisin kamppaillut pelastaakseni avioliiton.” Tutkittuaan Raamattua Jehovan todistajien kanssa Mary avioitui uudelleen omaten toisenlaisen suhtautumistavan. ”Olen hyvin tyytyväinen avioliittooni”, hän sanoo, ja se näkyy hänen kasvoiltaan. ”Mieheni on ottanut hyvän perhe-elämän tärkeäksi tavoitteekseen, ja samoin on minun laitani. Ponnisteluja varmasti tarvitaan, mutta sen tietäminen, miten Jumala suhtautuu avioliittoomme, saa meidät haluamaan, että se pysyisi hyvässä kunnossa, ja juuri se on muuttanut kaiken toisenlaiseksi.”

Voiko Raamattu auttaa sinua?

Monet miljoonat eivät ole nykyään onnellisia avioliitossaan, ja he harkitsevat juuri tällä hetkellä avioeroa. He näkevät avioeron ainoana ratkaisuna vaikeuksiinsa, ainoana keinona päästä pois onnettomasta elämäntavasta. Mutta onko niin?

Ei, sillä on olemassa parempi keino. Se on keino, joka tuottaa pysyvää onnea sekä aviopuolisoille että heidän lapsilleen ilman avioeron mutkikkaita ongelmia ja hankalia sivuvaikutuksia. Mikä se on?

Raamatun neuvojen soveltaminen avioliiton pelastamiseksi.

Ehkä pidät sitä mahdottomana, mutta, kuten Jeesus Kristus sanoi, ”kaikki on mahdollista Jumalalle”. (Mark. 10:27) Jehovan todistajat antavat mielellään Raamattuun perustuvaa apua ilmaiseksi kaikenlaisille ihmisille, joilla on avio-ongelmia. He voivat mainita monia tapauksia kariutuneista avioliitoista, jotka ovat pelastuneet Raamatussa olevien neuvojen avulla. Näin on todellakin mahdollista saada oikea näkemys avioliitosta ja käytännöllisiä neuvoja perhe-elämää varten, jotka ovat välttämättömiä, jotta avioliitto saataisiin todella menestymään. Jos sinulla on vaikeuksia avioliitossasi, mikset ottaisi yhteyttä Jehovan todistajiin ja antaisi Jumalan sanalle tilaisuuden auttaa sinua?

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 18]

Kun lapsi näkee perheensä hajoavan, hän tuntee maailmansa pirstoutuvan

[Huomioteksti s. 19]

Jos lapsia painostetaan tai lahjotaan ottamaan kantaa holhouskiistoissa, he voivat kärsiä suuresti

[Tekstiruutu s. 20]

TÄLLAISELLE RAKKAUDELLE PERUSTUVAT AVIOLIITOT EIVÄT KOSKAAN EPÄONNISTU

”Rakkaus on pitkämielinen ja huomaavainen. Rakkaus ei ole mustasukkainen, se ei kerskaile, ei pöyhisty, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omia etujaan, ei ärsyynny. Se ei pidä kirjaa pahasta. Se ei iloitse epävanhurskaudesta, vaan iloitsee totuudesta. Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kestää. Rakkaus ei koskaan häviä.” – 1. Kor. 13:4-8.