Mitä ennakkoluuloisuus on saanut aikaan

Tutkija kysyi eräältä mieheltä tämän mielipidettä eräästä vähemmistöryhmästä. ”He ovat oikukkaita ja äkkipikaisia”, hän vastasi. ”Se on heillä veressä.”

”Oletteko koskaan tuntenut ketään – – henkilökohtaisesti?” häneltä kysyttiin.

”Olen, yhden pojan. Hän oli luokkamme luottamushenkilö oppikoulussa.”

”Oliko tämä luokkanne luottamushenkilö juuri tällainen: ’oikukas ja äkkipikainen’?”

”Ei, vaan hän oli rauhallinen ja mukava”, hän myönsi.

”’Oikukkuus ja äkkipikaisuus’ eivät siis voineetkaan olla hänellä veressä, vai kuinka?”

Mietittyään hetken mies vastasi: ”Hän oli poikkeus.”

ENNAKKOLUULOISUUS on ennakkopäätösten tekemistä toisista tarkistamattomin perustein. Ventovieras voidaan siis luokitella summassa, ennakkomielipiteen turvin, ilman todisteita, ”laiskaksi”, ”vilpilliseksi” tai ”vaaralliseksi”. Syynä on se, että ennakkoluuloinen ihminen näkee yksilöitten asemesta vain ryhmiä. Hänen mielestään johonkin vähemmistöryhmään kuuluvat ovat ”kaikki samanlaisia”, ei-yksilöllisiä toistensa kopioita. Kuten yllä oleva esimerkki osoittaa, ennakkoluuloinen ihminen usein puolustaa ennakkoluuloisuuttaan viimeiseen asti, silloinkin kun tosiasiat osoittavat hänen olevan väärässä. Kuten Psychology Today -lehti toteaa, ennakkoluuloiset ihmiset ”helposti huomaavat ja muistavat kaikki ne tavat, joilla [joku] ihminen näyttää sopivan heidän stereotyyppiinsä [kaavoittuneeseen käsitykseensä], samalla kun he torjuvat ne todisteet, jotka eivät sovi tähän stereotyyppiin”.

Ennakkoluulot ruokkivat itseään. Ihmisiltä, jotka valetaan epäsuotuisaan muottiin, häviää usein itsetunto niin, että he alkavat todella elää toisten kielteisten odotusten mukaisesti. Tai seurauksena voi olla se, mitä Raamattu sanoo Saarnaajan 7:8:ssa (UM): ”Sillä vähäinenkin sorto saattaa panna viisaan toimimaan mielettömästi.” Sorron uhreja voi alkaa kalvaa kauna. He voivat tulla niin herkiksi ennakkoluuloisuudelle, että joskus he reagoivat siihen kohtuuttoman voimakkaasti ja näkevät sitä sielläkin missä sitä ei todellisuudessa ole. Jokaiseen muunrotuiseen suhtaudutaan joko asiattoman epäluuloisesti tai häntä pidetään mahdollisena vihollisena. Kiihkoilu ei siis ole vain yhden rodun tai kansallisuuden yksinoikeus.

Kun ennakkoluuloisuus pääsee pesiytymään ihmisen ajatteluun, hän voi huomata, ettei hän enää pidä juuri mistään ”toisenlaisesta” väestöryhmästä. Yhdysvalloissa tutkittiin kerran korkeakouluopiskelijoitten ennakkoluuloja kyselylomakkeella, jossa 32 todellisen rodun- ja kansannimen joukkoon oli liitetty myös kolme keksittyä nimitystä. Voi tuntua oudolta, mutta ne opiskelijat, jotka suhtautuivat todellisiin väestöryhmiin kielteisesti, suhtautuivat olemattomiinkin kansoihin samalla tavalla.

Miten ennakkoluuloisuus ilmenee?

Ennakkoluuloinen ihminen ei välttämättä ole vihamielinen. Eikä hän välttämättä ole samanlainen kuin se mies, joka tekopyhästi ilmoittaa ’joidenkuiden parhaista ystävistään’ kuuluvan tähän tai tuohon väestöryhmään mutta joka silti kavahtaa jo pelkkää ajatusta siitä, että hänellä olisi tällaisia ihmisiä naapureinaan – tai sukulaisinaan avioliiton myötä. Ennakkoluuloisuudessa on aste-eroja. Ennakkoluuloisella ihmisellä voi todella olla muunrotuisia ystäviä mutta hän voi silti ovelasti paljastaa sitkeät ylemmyydentunteensa. Hän voi koetella heidän kärsivällisyyttään mauttomilla rotueroavuuksia korostavilla huomautuksilla. Tai hän ei ehkä kohtele heitä vertaisinaan vaan omaksuu jollain tapaa holhoavan asenteen ikään kuin se että hän on ystävystynyt heidän kanssaan olisi hänen taholtaan suosionosoitus heitä kohtaan.

Ihminen paljastaa ennakkoluuloisuutensa myös siten, että hän vaatii joiltakuilta parempia suorituksia kuin muilta mutta antaa heille silti vähemmän tunnustusta. Jos nämä ihmiset epäonnistuvat, hän voi herkästi katsoa sen johtuvan heidän rodustaan. Tai hän voi tuomita toisessa rodussa käytöksen, jota hän suvaitsee omassa rodussaan. Tällainen ihminen on kuitenkin niin itsepetoksensa pauloissa, että jos joku edes vihjaa siihen suuntaan, että hän on ennakkoluuloinen, hän käsittäisi sen veriseksi loukkaukseksi. On niin kuin psalmista kerran sanoi: ”Hän on toiminut omissa silmissään liian lempeästi itseään kohtaan huomatakseen erheensä niin että vihaisi sitä.” – Psalmit 36:3, UM.

”Jo nelivuotiaina”

Miksi ihmisistä kuitenkin tulee ennakkoluuloisia? Miten varhaisessa iässä ennakkoluulot syntyvät? Sosiaalipsykologi Gordon W. Allport toteaa laajalti tunnetuksi tulleessa teoksessaan Nature of Prejudice (Ennakkoluuloisuuden tuntomerkit), että ihmismieli on taipuvainen ”ajattelemaan käsiteluokkien avulla”. Tämän huomaa jo pikkulapsista. He oppivat pian erottamaan toisistaan miehet ja naiset, koirat ja kissat, puut ja kukat ja jopa ”mustat” ja ”valkoiset”. Vastoin sitä käsitystä, jonka mukaan pikkulapset olisivat ”värisokeita”, tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että joutuessaan kosketuksiin erilaisten rotujen kanssa pikkulapset alkavat pian havaita ”eroja fyysisissä tunnusmerkeissä, kuten ihonvärissä, kasvonpiirteissä, hiustyypeissä ja niin edelleen. Lapset – – ovat yleensä jo nelivuotiaina täysin tietoisia erilaisista roturyhmistä.” – Parents, heinäkuu 1981.

Tekeekö pelkästään tällaisten eroavuuksien huomaaminen lapset ennakkoluuloisiksi? Ei välttämättä. Eräässä tuoreessa tutkimuksessa väitetään, että ”viisivuotiaina lastentarhaan tulevista lapsista on selvästi havaittavissa se, että he ovat mieluummin tekemisissä samanväristen lasten kanssa”. Vielä hämmentävämpi oli se havainto, että ”lasten taipumus valita leikkitovereikseen samanvärisiä vain kasvaa lastentarhavuosina”. (Kursivointi meidän.) Toiset tutkijat ovat samoin todenneet, että pikkulapset ovat usein paitsi rotutietoisia myös selvillä siitä, mitä johonkin rotuun kuuluminen merkitsee. Eräs Joan-niminen nelivuotias tyttö sanoi kerran tyrmistyttävästi: ”Valkoiset ihmiset menevät ylöspäin. Ruskeitten ihmisten täytyy mennä alaspäin.”

Se miten lapsille pääsee muodostumaan tällaisia ennakkoluuloja, on tutkijoille arvoitus. Vahvasti kuitenkin epäillään lapsen vanhempien vaikutusta. Harvat vanhemmat kai suoraan kieltävät lapsiaan leikkimästä muunrotuisten lasten kanssa. Jos lapsi kuitenkin huomaa, että hänen vanhemmillaan on ennakkoluuloja jotakuta muunrotuista ihmistä kohtaan tai että he ovat tämän seurassa vaivautuneita, hän voi omaksua samanlaisia kielteisiä asenteita. Kulttuurieroavuudet, tovereitten ja tiedotusvälineitten vaikutus ja muut tekijät voivat sen jälkeen yhdessä vahvistaa tällaisia ennakkoluuloja.

Huonot kokemukset

Joillakuilla ennakkoluulot voivat kuitenkin olla seurausta jostain ikävästä kokemuksesta, johon he ovat reagoineet turhan voimakkaasti. Eräs nuori saksatar seurasi miestään tämän lähtiessä työkomennukselle Afrikkaan. Siellä hän joutui vaikeuksiin. Hänestä tuntui, että jotkut paikallisista asukkaista suhtautuivat häneen ennakkoluuloisesti, koska hän oli nainen ja vielä eurooppalainen. Lisäksi joidenkuiden asenteet järkyttivät hänen eurooppalaissyntyistä herkkätunteisuuttaan. Hän hautoi mielessään näitä muutamien ihmisten aiheuttamia ongelmia, ja se johti siihen, että hän alkoi vieroa kaikkia mustia.

Samoin kävi eräälle länsi-intialaiselle opiskelijalle, joka 20 vuotta sitten asui Yhdysvalloissa. Vaikka hän oli siististi pukeutunut ja kohtelias, häntä ei haluttu palvella eräässä ravintolassa, jossa hänelle sanottiin: ”Täällä ei palvella teidänlaisianne.” Koska hän ei ollut sitä ennen kokenut rotusyrjintää eikä tiennyt mitään silloin vallinneesta rotujännityksestä, hän vaati että häntä palveltaisiin, ja niinpä hänet pidätettiin niiltä sijoiltaan. Vaikka kaupungin pormestari määräsi hänet vapautettavaksi ja antoi poliisille äkeät nuhteet, välikohtaus katkeroitti hänet. Näinkin pitkän ajan kuluttua hän yhä hautoo vihaa valkoisia kohtaan.

Kuten kirjassa Nature of Prejudice osoitetaan, joissakin tapauksissa toisten nolaaminen ilmeisesti tyydyttää ihmisen kyltymätöntä arvonannon nälkää. Tällöin ihminen ’ajattelee itsestään enemmän kuin on tarpeellista’. (Roomalaisille 12:3) On voinut myös kehittyä myyttejä rodullisesta paremmuudesta, mikä on ”oikeuttanut” sortamaan jotain tiettyä väestöryhmää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa oli vähemmän mairittelevina orjakaupan vuosina yleistä se, että mustien selitettiin olevan henkisesti alempiarvoisia eli ihmistä alempia. Tällaiset käsitykset olivat niin yleisiä, että jopa suorapuheisena orjuuden arvostelijana tunnettu Yhdysvaltain presidentti Thomas Jeffersona ilmaisi kerran ”epäilevänsä”, että ”mustat – – sittenkin ovat henkisiltä ja ruumiillisilta kyvyiltään heikompia kuin valkoiset”. Vaikka tiede on osoittanut tällaiset käsitykset vääriksi, rasismi istuu sitkeässä.

Mistä tällainen sitten johtuu? Pohjimmainen syy osoitetaan selvästi Raamatussa, vaikka tutkijat eivät välitäkään tästä kirjasta: ”Sen vuoksi niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet.” (Roomalaisille 5:12) Peritty syntisyys kieroonnuttaa ihmisen ajattelutavan ja suhtautumisen eri asioihin. Erilaisuus ei viehätä eikä ilahduta häntä, vaan hän vaistomaisesti pelkää ja tuntee olonsa epävarmaksi. Ja jo pikkulapsenkin epätäydellisestä sydämestä voi tulla pelottava määrä ”pahoja järkeilyjä”, jotka kasvavat tuhoisiksi ennakkoluuloiksi. (Matteus 15:19) Voidaanko ennakkoluulot sitten mitenkään voittaa?

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 6]

Hän hautoi mielessään muutamien ihmisten aiheuttamia ongelmia, ja se johti siihen, että hän alkoi vieroa kaikkia muunvärisiä ihmisiä!

[Kuva s. 5]

Ennakkoluulot voivat saada ihmiset suhtautumaan toisiinsa epäluuloisesti