Miten selibaattivelvoite on syntynyt?
PAPPIEN selibaattivelvoitteella on yhä vähemmän kannatusta katolilaisten keskuudessa. Kun paavi Johannes Paavali II vieraili jonkin aikaa sitten Sveitsissä, eräs mielipidetutkimus osoitti, että vain 38 prosenttia sikäläisistä katolilaisista kannatti pappien pakollista selibaattia. Yhdysvalloissa vuonna 1983 tehdyn gallupkyselyn perusteella 58 prosenttia katolilaisista soisi papeille luvan mennä naimisiin.
Kun paavi Paavali VI vuonna 1967 vahvisti selibaattilain kuuluisassa kiertokirjeessään Sacerdotalis caelibatus (Pappien selibaatti), on Johannes Paavali II jatkanut edeltäjänsä omaksumalla linjalla. Miksi Vatikaani edelleen pitää kiinni tällaisesta vastenmieliseksi koetusta laista, kun se näyttää sotivan sen omiakin etuja vastaan? Onko pappien selibaattivelvoite lähtöisin Kristuksesta ja apostoleista?
Missä ovat sen juuret?
Edellä mainitun kiertokirjeensä johdannossa paavi Paavali VI myönsi, että ”Uusi testamentti, jossa Kristuksen ja apostolien opetukset ovat säilyneet – – ei velvoita pappeja elämään selibaatissa”. Samalla kannalla on katolinen tietosanakirja: ”Nämä jakeet [1. Timoteukselle 3:2, 12; Tiitukselle 1:6] näyttävät sotivan sitä väitettä vastaan, että pappeja olisi alusta pitäen vaadittu elämään selibaatissa. – – Tällainen valinnan vapaus näyttää kestäneen koko sen ajan, jota me voisimme nimittää – – ensimmäisen kirkollisen lainsäädännön kaudeksi [eli] aina suunnilleen Konstantinuksen ja Nikean kirkolliskokouksen aikaan asti.” – The Catholic Encyclopedia.
Mistä pappien selibaattivelvoite sitten on peräisin, jos kerran Kristus ja hänen apostolinsa eivät ole panneet sitä alulle?
”Vanhoina pakanallisina aikoina selibaattia pidettiin suuressa kunniassa”, toteaa M’Clintockin ja Strongin Cyclopædia. Toiset hakuteokset osoittavat, että tällaisten ”vanhojen pakanallisten aikojen” jälkiä joudutaan seuraamaan aina muinaiseen Babyloniin ja Egyptiin asti. New Encyclopædia Britannica sanoo: ”Yhtä aikaa vanhan ajan suurten kulttuurien ilmaantumisen kanssa ilmaantui myös selibaatti erilaisissa yhteyksissä.” Se liitettiin esimerkiksi Isis-nimisen egyptiläisen hedelmällisyydenjumalattaren palvontaan. Samainen teos jatkaa: ”Sukupuolinen pidättyväisyys oli ehdoton vaatimus niille, jotka viettivät hänen pyhiä salamenojaan.”
Lisäksi Alexander Hislop kirjoittaa kirjassaan The Two Babylons: ”Jokainen oppinut tietää, että kun babylonialaisen Kybele-jumalattaren palvonta sai jalansijaa pakanallisessa Roomassa, se tuli sinne alkuperäisessä muodossaan eli tuoden mukanaan omat selibaatissa elävät pappinsa.”
Miksi katolinen kirkko sitten on omaksunut vanhoilta pakanallisilta uskonnoilta vaatimuksen pappien selibaatista?
Miksi se otettiin käyttöön
Ensinnäkin pappien selibaatti antaa kirkolle valtaa. Se merkitsee sitä, että koska papeilla ei ole perillisiä, joille he jättäisivät virkansa, virkaannimitysten täytyy tapahtua hierarkkista nimitystapaa noudattaen. Jopa katolinen tietosanakirja myöntää Roomaa syytetyn siitä, että se käytti selibaattia ”varmistaakseen pappien kuuliaisuuden paavinistuimelle keskittyneelle vallalle”.
Mutta ei tässä kaikki. Seuraavalla sivulla olevasta katsauksesta ”Selibaatin historia” ilmenee, että kirkko liitti selibaattivelvoitteen omiin säädöksiinsä vasta 1100-luvulla. Erityisen pontevasti tätä ajoi paavi Gregorius VII (1073–1085). Hänestä on esitetty sellainen kiintoisa havainto, että hän ”näki selvemmin kuin kukaan muu häntä ennen, miten paljon tiukasti selibaatissa elävä papisto saisi itselleen lisää vaikutusvaltaa”.
Paitsi että pappien selibaatti pönkitti katolista hierarkiaa, se myös nosti papiston tavallisen kansan yläpuolelle. Johtaviin ranskalaisiin historioitsijoihin luettava Georges Duby sanoi jonkin aikaa sitten, että munkit ja papit nousivat keskiajalla selibaattinsa ansiosta ”arvojärjestyksessä toisten yläpuolelle; heillä oli oikeus hallita muuta yhteiskuntaa”.
Seuraukset
Pappien avioitumiskiellon vaikutuksista sanoo katolinen tietosanakirja näin: ”Meidän asiamme ei ole kiistää eikä kaunistella sitä syvää moraalista rappiotilaa, johon katolinen papisto on maailmanhistorian eri aikakausina erilaisissa kristityiksi itseään kutsuvissa maissa aika ajoin vajonnut.” (The Catholic Encyclopedia) Nykyäänkin pappien siveettömyys on monissa maissa johtanut siihen, että papinvirka on menettänyt arvoaan vilpittömien ihmisten silmissä.
Pakanallisista kulteista juurensa johtava laki pappien selibaatista on myös alentanut avioliiton arvoa, vaikka avioliitto on Jumalan alulle panema kunniallinen järjestely. (Matteus 19:4–6; 1. Mooseksen kirja 2:21–24; Heprealaisille 13:4) New Encyclopædia Britannica sanoo: ”Tällainen ajatus kultillisesta puhtaudesta on edistänyt suuntausta, joka pyrkii alentamaan avioliiton arvoa ja demonisoimaan sukupuoliasiat. Se on johtanut siihen, että pappien ja munkkien täytyy elää selibaatissa, mistä kirkon piirissä on kiistelty jo vuosisatoja.”
Pappien selibaattivelvoitteeseen liittyi alun alkaen taka-ajatuksia, joilla ehkä selittyy se, miksi siitä pidetään kiinni. Silti siitä ei todellisuudessa ole ollut hyötyä katolilaisille eikä heidän papeilleen. Myös kirkko itse on joutunut kärsimään, sillä yleisesti ollaan sitä mieltä, että nykyinen pappispula on suureksi osaksi tämän epäraamatullisen lain syytä.
Seuraavaksi tarkastelemme oppia ”Marian pysyvästä neitsyydestä”, sillä se tuo lisäselvyyttä katolisen kirkon kantaan avioliitosta ja seksuaalisuudesta.
[Huomioteksti s. 5]
”Uusi testamentti – – ei velvoita pappeja elämään selibaatissa.” – Paavi Paavali VI
[Tekstiruutu s. 6]
Selibaatin historia
1. vuosisata: ”Uudesta testamentista ei löydy minkäänlaista viittausta siihen, että selibaatti olisi tehty pakolliseksi apostoleille tai niille, jotka he asettivat virkaan.” – The Catholic Encyclopedia.
4. vuosisata: ”Vanhin todiste pappien selibaattilaista on kaanon 33, joka hyväksyttiin noin vuonna 300 Elviran kirkolliskokouksessa [Espanjassa].” – Dictionnaire de théologie catholique.
”Nikean kirkolliskokous [vuonna 325] ei halunnut velvoittaa koko kirkkoa noudattamaan tätä lakia [Elvira-kaanon 33:ea].” – A Catholic Dictionary.
10. vuosisataan mennessä: ”Selibaattikysymys oli vuosisatoja jatkuvana kiistanaiheena kirkon piirissä. Luonnonvastaiset rikokset olivat yleisiä pappien keskuudessa, ja näyttää siltä, että 800- ja 900-luvuilla pappisviran katsottiin antavan luvan irstailuun. – – Monet papit elivät avoimesti avioliitossa, vaikka kirkolliskokoukset alinomaa julkaisivat heitä vastaan uusia säädöksiä.” – M’Clintock and Strong’s Cyclopædia.
11. vuosisata: ”Vuonna 1074 Pariisin kirkolliskokous ilmoitti suoraan, että selibaattilaki oli suvaitsematon ja kohtuuton. – – Joissakin maissa tätä lakia joko ei noudatettu lainkaan vielä pitkään aikaan tai sen noudattaminen oli pitkään vain puolinaista. Englannissa Winchesterin kirkolliskokous katsoi vuonna 1076 sopivaksi sallia ainakin jo naimisissa olevien kyläpappien ja aatelisten omien pappien pitää vaimonsa.” – F. X. von Funk, Lehrbuch der Kirchengeschichte.
12. vuosisata: ”Ensimmäisessä lateraanisynodissa julkaistiin vuonna 1123 lopulta säädös (vahvistettiin selväsanaisemmassa muodossa toisessa lateraanisynodissa, kaanon VII), joka mutkikkaan ilmaisutapansa takia ymmärrettiin niin, että alidiakonien ja heitä korkea-arvoisempien pappien solmimat avioliitot olisivat pätemättömiä. – – Tätä voitaisiin pitää selibaatin voittona.” (Kursivointi meidän.) – The Catholic Encyclopedia.
16. vuosisataan mennessä: ”[Selibaatti]lain julkaiseminen ei lopettanut lännen kirkon piirissä asian ympärillä käytyä kiistelyä. 1200- ja 1300-luvuilla monet kirkko-oikeuden tuntijat ja jopa piispat vaativat idän kirkon lainsäädännön omaksumista, sillä se soi papeille oikeuden mennä naimisiin. Painavana perusteena heillä oli pappien moraalin ja jopa uskonnollisten moraalinormien madaltuminen, mikä oli tyypillistä varhaiselle keskiajalle. Konstanzin (1414–1418), Baselin (1431–1439) ja Trenton (1545–1563) suurissa kirkolliskokouksissa piispat ja teologit vaativat selibaattilaista luopumista.” – Encyclopædia universalis.
”Trenton kirkolliskokouksessa (1545–1563) useat piispat ja keisari Kaarle V olivat [selibaatti]määräysten lieventämisen kannalla. Useimmat olivat kuitenkin sitä mieltä, ettei Jumala pidättäisi siveyden armolahjaa niiltä, jotka sitä oikealla tavalla pyytävät rukouksessa, ja näin selibaattivelvoite sälytettiin roomalaiskatolisen kirkon papeille lopullisesti ja ainiaaksi.” (Kursivointi meidän.) – M’Clintock and Strong’s Cyclopædia.
20. vuosisata: ”Vatikaanin toisen ekumeenisen kirkolliskokouksen (1962–1965) yhteydessä selibaatti aiheutti jälleen kuohuntaa roomalaiskatolisessa kirkossa. – – Tämän kirkolliskokouksen jälkeen on sellaisten pappien lukumäärä, jotka haluaisivat luopua virastaan ja mennä naimisiin, kasvanut suuresti. – – Paavi Paavali VI julkaisi kuitenkin kiertokirjeen Sacerdotalis caelibatus (23. kesäkuuta 1967), jossa perinteinen selibaattilaki vahvistetaan uudelleen.” – Encyclopædia Britannica.