Mihin työväenliike on matkalla?
”Herätkää!”-lehden Kanadan-kirjeenvaihtajalta
”VAURAUDEN karttuessa ihmiset rappeutuvat”, huomautti muuan runoilija. Jatkuvasti kasvavan aineellisen rikkauden syötti kuitenkin houkuttelee monia. Tästä syystä kapitalismi nousi esiin keskiajalla.
Työläiset tajusivat, että monien elämänlaatu heikkeni usein kapitalismin myötä. Suojellakseen itseään he perustivat yhdistyksiä. Siellä, missä kapitalismi kukoisti, kehittyi myös työväenliike.
Arvostelijat ja jopa jotkut kannattajat ilmaisevat kuitenkin olevansa huolissaan siitä, että järjestäytynyt työväki saattaa olla menossa kohti alamäkeä. Kolumnisti Anthony Westell syyttää: ”Työväenliike elää menneisyydessä, se on kykenemätön tai haluton muuttumaan.” The Economist -lehti toteaa otsikon ”Hupeneva veljien joukko” alla, että Englannin ammattiyhdistysten jäsenmäärä väheni ”ainakin kahdella miljoonalla” viidessä vuodessa. Illinoisin yliopiston professori Adolf Sturmthal kirjoittaa ”kriisistä kansainvälisessä työväenliikkeessä”.
Tilastot näyttävät tukevan heidän havaintojaan. Japan Quarterly -julkaisussa kerrottiin ammattiyhdistykseen kuuluvien työntekijöiden määrän laskeneen Japanissa vuoden 1960 32 prosentista 29 prosenttiin vuonna 1984 ja Yhdysvalloissa 33 prosentista 19 prosenttiin. Vaikka Englannissa ja Länsi-Saksassa väitettiin tapahtuneen kasvua, The German Tribune -sanomalehdessä sanottiin, että ”kuva ei ole niin ruusuinen kuin luvut saattaisivat antaa ymmärtää”. Se kiinnitti huomiota jäsenten haluttomuuteen sitoutua ja talouselämän järjestäytymättömien lohkojen lisääntymiseen. Far Eastern Economic Review -aikakauslehti sanoo, että vaikka Australiassa peräti 55 prosenttia työntekijöistä kuuluukin ammattiyhdistykseen, sitä ”puristaa huolestuneisuuden tunne, jopa kriisi”.
Työväenliikkeen sisäisiä ongelmia
Menestyäkseen työläisten täytyy olla yksimielisiä. Monet työväenliikkeet ovat kuitenkin kaukana yksimielisyydestä. Lontoossa ilmestyvä Times-sanomalehti totesi, että työhön suhtautumisessa tapahtuneiden muutosten vuoksi ”yhden palkansaajien näkökulman” esittämistä ”epäillään: sellaista ei ilmeisesti ole olemassakaan”. Australian lakot johtuvat usein ammattiyhdistysten välisistä oikeudenkäyttöön liittyvistä kiistoista. Kun Kanadan ammattiyhdistykset taistelivat toisiaan vastaan, ammattiyhdistysmiesten kerrottiin olleen raivoissaan erään yhdysvaltalaisperäisen yhdistyksen väkivaltaisesta taktiikasta. Kanadassa yli 400 lopputilin saanutta työläistä syytti kahden yhdistyksen ”luistaneen – – sopimuksesta”, joka olisi pelastanut heidän työpaikkansa.
Toinen ammattiyhdistyksiä vaivaava kansainvälinen ongelma on ihmisten haluttomuus sitoutua. Työväenluokasta, joka muodostui aikoinaan pääasiallisesti ruumiillista työtä tekevistä, on yhä kasvavassa määrin tullut konttorityöntekijöitä, tekniikan parissa työskenteleviä tai akateemisen ammatin harjoittajia. ”Perinteisesti ammattiyhdistysten on ollut vaikea saada kannatusta” tällä valkokauluslohkolla, huomauttaa Labour Law and Industrial Relations in Canada -niminen teos.
Monien on pakko kuulua liittoon. Tarkastellaanpa esimerkkinä erästä diplomi-insinööriä, josta tuli erään ministeriön henkilökunnan jäsen. Hän kertoi Herätkää!-lehdelle: ”Minulle ei ollut edes kerrottu, että olin liittynyt ammattiliittoon. Nimeni vain ilmaantui jäsenlistalle. Kun lakkoäänestys lähti liikkeelle, en pitänyt mitään vaihtoehtoa muita parempana, joten en äänestänyt.”
Korruptio ja rikollinen toiminta edistävät osaltaan tyytymättömyyttä. New Yorkin kaupungissa eräässä suuressa, tunnettuja rikollisjoukkoja koskeneessa oikeudenkäynnissä paljastui, miten laajalti ammattiyhdistykset olivat sekaantuneet asiaan. Jotkin Australian ammattiyhdistykset ovat tiettävästi ”täynnä rikollisia”. Kanadan äskeisten lakkojen aikana syyllistyttiin laittomiin toimiin, mikä johti yli 700 pidätykseen, muun muassa erään provinssin poliittinen johtaja pidätettiin.
Ongelmia, joita työväki ei pysty hallitsemaan
Työväenjohtajat turhautuvat muistakin seikoista, joita ammattiyhdistykset eivät pysty hallitsemaan. Mullistukset riepottelevat ihmisyhteiskuntaa. Liiton jäsenten välinen toveruus on hävinnyt lähes olemattomiin. Muuan mies, joka oli ollut 49 vuotta kattilaseppä ja jonkin aikaa luottamusmies, kertoi Herätkää!-lehdelle, kuinka vähän hänen eläkkeelle jäämisensä merkitsi toisille liiton jäsenille: ”Viimeisenä työpäivänäni he keräsivät rahaa ja antoivat minulle 35 dollaria. Muutama mies puristi kättäni – ja siinä kaikki. Koska olin ollut lamakaudella lomautettuna, minulta jäi puuttumaan kuusi kuukautta 50 vuodesta, joten en saanut tavanmukaista kultakelloa!”
Jossain määrin liitoista vieraantuminen aiheutuu siitä, etteivät ne ole onnistuneet pysymään uskollisina historiallisille ihanteille. Joissakin tapauksissa liittojen liiketoimet ovat kasvaneet jättiyrityksiksi, joissa liitto on työnantajana. The Canberra Times -sanomalehdessä Gerald Stewart muistuttaa: ”Ammattiyhdistykset menettävät moraalisen oikeutensa arvostella kapitalismia, kun ne kopioivat sen vähemmän miellyttäviä puolia.”
Tekniikan alalla tapahtuvat muutokset ja taantumat saattavat johtaa liukuhihnan äärellä työskentelevien määrän vähenemiseen. Time-aikakauslehti kertoi, kuinka Milwaukeessa Yhdysvalloissa ruumiillista työtä tekevien määrä putosi 223600:sta vuonna 1979 171300:aan vuonna 1986. Tämän lisäksi uudentyyppiset työt houkuttelevat nuoria, joilla on erikoistaitoja. Ammattiyhdistyksellä ei aina tunnu olevan merkitystä tällaiselle erikoistuneelle työntekijälle.
Työläiset odottavat muutakin kuin vain rahaa. Mutta päivähoitopalvelut, lyhennetyt työviikot, joustavat työvuorot, työnjako ja työterveyshuolto hyödyttävät ehkä vain tiettyjä työntekijäryhmiä. Minkä tahansa yksittäisen järjestön on hyvin vaikeaa pyytää näin monia etuja. Työnantajat petkuttavat usein ammattiyhdistyksiä tarjoamalla tuottoisia etuja suoraan työntekijöille.
Joissakin maissa ammattiliittojen jäsenet arvostelevat sitä, kun liitot sekaantuvat politiikkaan tai uskontoon. He eivät ehkä halua, että jäsenmaksuja käytetään sellaisten toimintojen tukemiseen, joita he eivät hyväksy. Kanadan tuomioistuimet puolustivat jäsenen oikeutta kieltäytyä tällä perusteella maksamasta jäsenmaksuja liitolle.
Vaikka lakko on liiton viimeinen keino, sen avulla ei ole päästy niin hyviin tuloksiin kuin aiemmin. Kanadassa erään provinssin oikeusministeri vaati poliisin lakko-oikeuden poistamista, ja Quebecissä astui voimaan tiukkoja lakeja säätelemään laittomia terveydenhoitoalan lakkoja. Yhdysvalloissa liittovaltion hallitus puuttui asiaan hajottamalla lennonjohtajien liiton, kun se ryhtyi lakkoon. Joissakin maissa, esimerkiksi Australiassa, on pakko olla työriitojen sovittelija.
Työnantajat ovat kehitelleet strategioita liittojen iskujen varalle. Useat suurehkot yhtiöt ovat käyneet läpi eräänlaisen konkurssin välttääkseen hankalat työsopimukset. Jotkut turvautuvat häirintään, kun taas toiset liittyvät yhteen muodostaakseen yhtenäisen rintaman ammattiyhdistysliikettä vastaan.
Sopeutumalla selviää
Monissakin suhteissa niitä tarpeita, jotka alun perin synnyttivät työväenliikkeen, ei enää ole. Nykyisin sosiaalilainsäädäntö – jonka järjestäytynyt työväestö sai aikaan – suojelee lapsia, asettaa työtä koskevat vähimmäisnormit ja suojaa työehtosopimusneuvotteluja. Mutta työläisjohtajat näkevät suurliikemaailman vallan ja kasvavan työttömyyden joissakin maissa todistavan, että heitä tarvitaan edelleen.
Uusien sukupolvien työläisjohtajat elvyttelevät liittojen kannatusta. Myöntäessään, että liitot eivät ole enää suosittuja kovinkaan monien mielestä, erään ammattiliiton puheenjohtaja sanoo, että ”nykyään työläisjohtaja keskittyy pikemminkin valmistautumiseen ja tutkimustyöhön” kuin nuijan paukuttelemiseen. Heidän menestymisensä vaatii muutoksia ammattiyhdistysten organisaatiossa ja menettelytavoissa.
Tietyillä toimialoilla työväenliike on sopeutunut ja selviytynyt. Autonvalmistajat saivat teollisuusliitot tekemään monia myönnytyksiä tuotannon lisäämiseksi. Uudet teollisuuslaitokset, jotka vähentävät ihmistyövoimaa ja lisäävät robotteja, ovat myös saaneet liittojen tuen. Muuan ammattiliiton palveluksessa oleva virkailija myönsi eräästä tällaisesta toimenpiteestä: ”On huolenaiheita, mutta on myös aikaansaamisen tunne jostakin sellaisesta, missä meidän väkemme oli mukana.”
Vaikka jotkut liitot vastustavat yrityksiä vähentää työvoimaa, toiset päätyvät sovitteluratkaisuun johdon kanssa ja kokeilevat työnjakoa tai -kiertoa. Kanadan kansainvälinen merimiesunioni on yksi esimerkki tästä. Kokeilussa on mukana neljän miehen työryhmiä; jokainen mies työskentelee kiertävän aikataulun mukaisesti 90 päivää kerrallaan ja on sitten vapaalla 30 päivää. Torontolainen Globe and Mail -lehti raportoi: ”Suurin hyöty on se, että työtä riittää useammille merimiehille.”
Vaikkei joitakin suuria teollisuudenhaaroja olekaan onnistuttu saamaan mukaan ammattiyhdistystoiminnan piiriin, ammattiliitot menestyvät yhä pienehköjen työnantajien parissa. Eräässä Kanadan provinssissa 704 uudesta tuotantoyksiköstä, jotka olivat aloittaneet toimintansa yhden vuoden aikana, vain 42 työllisti yli 100 ihmistä. ”Mutta ne ajat, jolloin liitot saattoivat saada kerralla paljon uusia jäseniä, ovat suurelta osin menneet aikoja sitten”, totesi muuan havainnoitsija.
Ihminen ei pysty selvästikään hallitsemaan monia niistä syistä, jotka aiheuttavat työväenliikkeen – kuten koko yhteiskunnan – rappeutumisen. Ne miehet ja naiset, jotka ovat tulleet työväenliikkeen pariin halutessaan parempaa maailmaa, ansaitsevat kiitoksen vilpittömistä ponnisteluistaan lähimmäistensä auttamiseksi. Oikeamieliset ihmiset antavat arvoa tällaisille pyrkimyksille, joita tehdään parempien työolosuhteiden varmistamiseksi. Ammattiyhdistysten nykyinen tila antaa meille kuitenkin jälleen yhden todisteen siitä, että hyvää tarkoittavat, mutta pelkästään ihmistekoiset järjestelmät ovat todellakin joutuneet tuuliajolle näinä kriittisinä aikoina, joita elämme. – 2. Timoteukselle 3:1–5.
[Tekstiruutu s. 19]
Kapitalismi
Erään sanakirjan mukaan kapitalismi on järjestelmä, jossa ”tuotanto- ja jakeluvälineet ovat yksityisomistuksessa, ja niitä käytetään voiton saamiseksi”.
Jakob Fugger, keskiaikana Augsburgissa Saksassa elänyt varakas kauppias, hoiti paavin valvomaa keskuselintä, joka keräsi maksuja aneista. Historioitsija Erich Kahler uskoo, että kapitalismi sai alkunsa Fuggerista, ja kirjoittaa:
”Jotkut nykyaikaiset taloustieteilijät ja sosiologit ovat yrittäneet todistaa, että kapitalismin jälkiä on löydettävissä aina Babyloniasta saakka. Mutta se, mitä he ovat löytäneet, ei ole kapitalismia. Kapitalismi ei ole samaa kuin varallisuus ja liikuteltava omaisuus, se ei ole samaa kuin rahan ansaitseminen ja lainaaminen, eikä edes samaa kuin pelkkä omaisuuden tuottava sijoittaminen. Kaikki tämä ei ole itsessään kapitalismia, sillä se kaikki saattaa palvella elämän perusarvoja, olla taloudellisten tarkoitusperien vastaista; se tehdään ehkä inhimillinen tavoite tai tarkoitus mielessä, pyrkimyksenä on kenties tehdä jotakin sellaista, mistä ihminen voi nauttia. Mutta tässä ensimmäistä kertaa – – liiketoiminta itsessään, rahan hankkiminen itsessään, tavaroiden tuottaminen ja mukavuuksien haaliminen sai sellaista valtaa ihmiseen, että hän uhrasi kaiken elinvoimansa, koko sydämensä, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa kokonaan, koko ihmisyytensä, sanan kirjaimellisessa mielessä, levottomaan, jatkuvasti kasvavaan ja eteenpäin kiitävään tuotantoon itseensä; tuotantoon, jonka lopullisen tarkoituksen hän oli täysin kadottanut ja unohtanut.
”Ja tästä saa alkunsa kapitalismi, joka merkitsee pääoman valtaa ihmiseen, taloudellisen toiminnan valtaa ihmissydämeen. Tästä alkaa taloudellinen autonomia, levoton, rajaton luonnon riistäminen ja sellaisten tavaroiden tuottaminen, joista kenelläkään ei ole aikaa tai kykyä enää nauttia. Tällaisen kehityskulun seuraukset ovat nykyään selvästi nähtävissä.” – Man the Measure.
[Tekstiruutu s. 20]
Työväenliikkeen historiaa
”Työväenliike esiintyy yhteisnimikkeenä kaikille niille järjestäytyneille joukkoliikkeille, jotka tukeutuvat ensisijaisesti työväenluokkaan ja joiden pyrkimyksenä on työväestön taloudellisen ja sosiaalisen aseman parantaminen.” – Otavan suuri ensyklopedia.
Jotkut väittävät, että ensimmäinen työläisten lakko oli silloin, kun heprealaisorjat kieltäytyivät Egyptissä tekemästä tiiliä ilman olkia, mutta nuo israelilaiset eivät olleet palkansaajia; he olivat orjia. (2. Mooseksen kirja 5:15– 18) Vastaavasti se, kun apostoli Paavali lähetti Onesimuksen takaisin Filemonin luo, ei sovellu palkansaajiin, koska Onesimus oli orja. – Filemonille 10–20.
Työläiset ja oppipojat olivat käsityöläisyhdistysten, kiltojen eli ammattikuntien palveluksessa, ja niiden 1300- ja 1400-luvuilla tapahtunut kehitys valmisti tietä ammattiyhdistyksille. Niinkin varhain kuin vuonna 1383 palkkatyöläiset ’liittäytyivät hallitseviaan ja mestareitaan vastaan’, kerrotaan Englannin Ammattiyhdistysliikkeen Historia -nimisessä teoksessa.
Ensimmäinen työläisiä koskenut laki Englannissa oli nimeltään ”Työntekijäin säännökset” (Ordinance of Labourers vuodelta 1349 tai 1350). ”Oppilassäännöt” (Statute of Apprentices vuodelta 1563) koonsivat suhteet työläisiin sukupolvien ajaksi Englannissa. 1900-luvulle tultaessa useimmat maat lievensivät ammattiyhdistysten toimintaa rajoittavia lakeja.
ILO (Kansainvälinen työjärjestö) perustettiin vuonna 1919 Kansainliiton välikirjan 23. artiklan nojalla, ja se on yhä olemassa. ILO:n sopimuskohdat on omaksuttu useiden maiden sosiaalilainsäädäntöön.
Ammattiliitot ovat laillisesti hyväksyttyjä useissa maissa. Ne voivat olla liittoja, joihin työntekijät saavat liittyä tai olla liittymättä aloittaessaan työnsä uudessa työpaikassa, tai liittoja, joiden jäsenyys on pakollinen ehto työpaikan saamiseksi.