Pöllöt – suunniteltu elämään yöllä
PÖLLÖJÄ on lähes kaikkialla. Niitä tavataan kaikilta mantereilta paitsi Etelämantereelta. Kooltaan ne vaihtelevat varpusen kokoisista kotkan kokoisiin. Pienimpiä ovat kaktus- ja varpuspöllöt, kun taas niitä paljon suurempia ovat Euraasiassa asuvat huuhkajat, lapinpöllöt, virginian- eli amerikanhuuhkajat ja arktisilla seuduilla asuvat erittäin kauniit tunturipöllöt. Pöllölintujen noin 140 laajalle levinnyttä lajia ovat sijoittautuneet sellaisille eri asuinalueille kuin ruohoaroille, preerioille, erämaihin, soille, syviin metsiin, sademetsiin ja arktiselle tundralle. Asuinalueiden tavoin niiden ruokavalio on myös vaihteleva. Se sisältää matoja, hyönteisiä, sammakkoja, jyrsijöitä, pikkulintuja ja kaloja.
Iso pää ja suuret pyöreät oranssinväriset tai keltaiset silmät, jotka tuijottavat suoraan eteenpäin säteittäisten höyhenten muodostamilta lautasmaisilta levyiltä, saavat ”pöllöherran” näyttämään hyvin viisaalta. Ei ihme, että sitä kutsutaan vanhaksi viisaaksi pöllöksi. Osittain viisauden vaikutelma syntyy suurista silmistä, joiden katse on kiinteä ja liikkumaton. Tuo vääjäämätön katse ei kuitenkaan johdu syvästä mietiskelystä – silmät ovat kuopissa, jotka estävät niitä pyörimästä tai kääntymästä. Kuitenkin muinaisista ajoista saakka pöllöllä on uskottu olevan viisautta – se oli Kreikan viisaudenjumalattaren, Pallas Athenen, pyhä lintu.
Kaikki pöllöt eivät anna viisaan vaikutelmaa. Pienellä kaktuspöllöllä ei ole virginianhuuhkajan vaikuttavaa ilmettä, kuten ei myöskään preeriapöllöllä. Kaktuspöllöt elävät erämaa-alueilla ja asettuvat asumaan jättiläiskaktuksissa oleviin hylättyihin tikankoloihin. Niillä on niin pieniksi linnuiksi voimakas ääni, ja kun uros ja naaras laulavat duettoja – jos sitä voidaan kutsua laulamiseksi – se kuulostaa koiranpentujen haukahduksilta.
Preeriapöllöt eli luolapöllöt asuvat preeriakoirien tai maaoravien koloissa ja niiden nähdään usein hyppivän kummuilla ylös alas tai istuvan aidanpylväillä. Kun poikaset ovat uhattuina onkaloissaan, ne päästävät äänekästä pärinää, joka muistuttaa kalkkarokäärmeen varoitusääntä. Se pitää loitolla ei-toivotut vierailijat.
Monet luulevat, etteivät pöllöt voi nähdä kovin hyvin päivänvalossa. He luulevat myös, että pöllöt voivat nähdä erinomaisesti pimeässä. He ovat kuitenkin väärässä molemmissa asioissa. Pöllöillä on erittäin hyvä näkökyky. Päiväsaikaan niiden näkö on erinomainen. Yölläkin ne selviytyvät hyvin. Yöllä liikkuvilla pöllöillä – jollaisia useimmat pöllöt ovat – on verkkokalvoillaan ylen määrin sauvasoluja, joiden avulla niiden on mahdollista nähdä erittäin heikossa valossa. Sellaisessa ympäristössä niiden silmät aistivat heikon valon sata kertaa paremmin kuin meidän silmämme. Mutta täydellisessä pimeydessä ne voisivat yhtä hyvin olla sokeita. Eräs tutkija levitti kuolleita hiiriä täysin pimeän huoneen lattialle ja päästi sinne pöllöjä. Nuo pöllöt eivät löytäneet ainuttakaan hiirtä.
Kun korvat muuttuvat silmiksi
Mutta kun tornipöllö (kuva sivulla 15) pantiin täysin pimeään huoneeseen, jonka lattialla oli lehtiä ja eläviä hiiriä rapistelemassa niiden seassa, se pyydysti ne kaikki. Muutkin yöllä liikkuvat pöllöt olisivat voineet pystyä samanlaiseen taidonnäytteeseen, mutta epäilemättä tornipöllö on tässä spesialisti. Täydellisessä pimeydessä sen korvat muuttuvat silmiksi. Tornipöllöllä on tarkempi suuntakuulo kuin millään muulla tutkitulla maaeläimellä.
Kun me haluamme kuulla erittäin vaimean äänen, me käännämme korvamme sen lähdettä kohti ja mahdollisesti asetamme kämmenemme korvan taakse keräämään ääniaaltoja ja ohjaamaan niitä korva-aukkoomme. Tornipöllön kasvot on suunniteltu suoriutumaan tästä automaattisesti, ja se voi helposti kuulla meidän havaintokykymme ulkopuolella olevia äärimmäisen heikkoja ääniä. Tiedejulkaisu Science Year 1983 selittää: ”Tornipöllön kyky aistia ääntä niin herkästi on pitkälti naamakiehkuran – jäykistä, tiheässä olevista höyhenistä muodostuvan seinämän, joka aikaansaa kasvojen ympärille sydämenmuotoisen kuvion – ääntä keräävän ominaisuuden ansiota. – – Korvan taakse asetetun kuppimaisen kämmenen tavoin kiehkuran laaja pinta kerää ääniä ja ohjaa niitä korva-aukkoihin.”
Tornipöllön kuuloa ei kuitenkaan vahvista vain naamakiehkura. Sillä on käytettävissä toinenkin ”kuppimainen kämmen” äänen ohjaamiseksi korva-aukkoon. Science Year 1983 -julkaisu kuvailee sitä seuraavasti: ”Tornipöllön korva-aukon päällä oleva vaaleanpunainen ihopoimu muistuttaa rakenteellisesti ihmisen ulkokorvaa. Korvan ihopoimun ulkopinnalla ja korvan takana olevan kiehkuran höyhenet toimivat kuin kuppimaiset kämmenet äänen ohjaamiseksi korva-aukkoon.”
Korvan ihopoimu ei kuitenkaan ole vain toinen ”kuppimainen kämmen” naamakiehkuran ääntä keräävän ominaisuuden vahvistamiseksi. Se on yhdessä kiehkuran kanssa erityisesti suunniteltu täysin uuden ulottuvuuden lisäämiseksi tornipöllön suuntakuuloon. Tornipöllön korva-aukot ovat kallossa symmetrisesti, mikä merkitsee sitä, että oikea ja vasen korva-aukko sijaitsevat täsmälleen vastakkaisilla puolilla kallossa. Korvien ulkoiset rakenteet eivät ole kuitenkaan symmetrisiä. Oikealla puolella sekä ihopoimu että ulkoinen korva-aukko ovat alempana ja ylöspäin suuntautuneet, kun taas vasemman puoleinen ihopoimu ja ulkoinen korva-aukko ovat korkeammalla ja alaspäin suuntautuneet. Siksi oikea korva, jonka ihopoimu ja aukko ovat ylöspäin koveria, on herkempi ylhäältä tuleville äänille, kun sitä vastoin vasen korva, jonka ihopoimu ja aukko ovat alaspäin koveria, on herkempi alhaalta tuleville äänille. Jos ääni on voimakkaampi oikeassa korvassa, pöllö tietää äänen tulevan ylhäältä; jos se on voimakkaampi vasemmassa korvassa, ääni tulee alhaalta.
Samoin, jos ääni tulee enemmän vaaka- kuin pystytasosta ja kuuluu oikeassa korvassa ennemmin kuin vasemmassa, pöllö tajuaa heti sen tulevan oikealta; jos se kuuluu ensin vasemmassa korvassa, se erottaa sen tulevan vasemmalta. Koska pöllön pää on pieni, äänen saapumisen aikaero verrattaessa korvia toisiinsa on häviävän pieni, mitattavissa mikrosekunneissa (yksi mikrosekunti on sekunnin miljoonasosa). Pöllö kykenee reagoimaan äänen suuntaan silmänräpäyksessä: sekunnin sadasosassa sen kasvot kääntyvät äänen lähdettä kohti. Sen kyky käsitellä heti nämä sekunnin murto-osia kestäneet vihjeet on ratkaisevan tärkeä äänen lähteen tarkan sijainnin määrittämiseksi.
Kuten aikaisemmin mainittiin, pöllön silmät ovat käytännöllisesti katsoen liikkumattomat. Tämä ei ole kuitenkaan suunnitteluvirhe. Pöllön kaula on niin taipuisa, että jotkut pöllöt voivat kääntää päätään jopa 270 astetta, jolloin niiden on mahdollista katsoa suoraan taakseen. Lisäksi silmien liikkumattomuudesta on etua: aina kun pöllö kuulee äänen ja kääntää päänsä sen lähdettä kohti, sen silmät ovat automaattisesti sinne päin suunnatut. Se näkee äänen lähteen sekunnin sadasosan kuluttua äänen kuulemisesta.
Siipiin suunnitellut äänenvaimentimet
Useimpien lintujen höyhenistä kuuluu ääntä, kun ne lennon aikana suhahtavat ilman halki. Tämä ei koske pöllön höyheniä, jotka on erityisesti suunniteltu hiljaisiksi. Ne ovat pehmeitä, untuvaisia ja samettimaisia, ja siksi ilmavirta ei aiheuta mitään ääntä kulkiessaan niitä pitkin. Pöllön lentosulissa ei ole useimpien lintujen sulkien tavoin suoraa, kovaa reunaa, joka saa aikaan viuhuvan äänen niiden lyödessä ilmaa lennon aikana. Pöllön höyhenissä olevien höytysäteiden eripituisuus saa aikaan pykälikkäät ripsureunat, jotka eivät pidä ääntä viuhuessaan ilman halki.
Tällainen omistautuminen hiljaisuudelle on kuitenkin tipotiessään, kun alkaa pöllöjen kommunikointi: huhuilut, viserrykset, vihellykset, nokan kopistelut ja siipien räpytykset lennon aikana. Jotkut tutkijat pitävät näitä ääniä pöllöjen lauluna, ja pöllöjen korvissa jotkut näistä äänistä voivatkin kuulostaa laulamiselta, sillä niillä on soidinaikaan oma osansa parittelevien lintujen välisessä viestinnässä.
Vaikkei pöllöjä ehkä alun perin olekaan luotu hyönteis- ja jyrsijäkantojen kurissa pitämistä varten, ne ovat arvokkaita siinä tehtävässä nykyään. Erityisesti tornipöllöä pidetään maanviljelijän ystävänä, sillä se hävittää hänen pelloiltaan hiiret, rotat ja muut tuhoeläimet, jotka syövät hänen satoaan. Joissakin paikoissa pöllöjä on rohkaistu asettumaan maatilan rakennuksiin erityisen, sisäänpääsyä helpottavan, ”pöllön sisäänkäynnin” avulla. Malesiassa öljypalmun viljelijät ripustavat lintupönttöjä tornipöllöjä varten – eikä se ole pelkkää hyväntekeväisyyttä. Vuokrana pöntössä asumisestaan pöllöpariskunta hävittää vuosittain jopa 3000 rottaa, jotka muussa tapauksessa olisivat syöneet maatilan omistajan sadon. Tornipöllöt tuovat lisäksi tuulahduksen kauneutta. Kautta maailman levinneet tornipöllöt kuuluvat kauneimpien lintujen joukkoon, ja niillä on yhdet jännittävimmistä sydämenmuotoisista kasvoista luomakunnassa.
Kun ajattelet heikoimmankin valon aistivia isoja keltaisia silmiä, mistä tahansa suunnasta tulevan kuiskausäänen sieppaavia korvia ja ilman halki hiljaisesti sujahtelevia lentosulkia, et voi muuta kuin ihailla noita pimeässä liikkuvia pöllöjä, jotka on luotu niin hyvin yöelämään sopiviksi.
[Kuvat s. 16, 17]
Vasemmalla ja yllä: Virginianhuuhkaja ja sen poikanen
Oikealla: Preeriapöllö
Kauimmaisena oikealla: Kaktuspöllö