Madagaskarin erikoisia käsitöitä
KAUNIISTI esille pannut savimaljakot, -ruukut ja -vadit vetivät meitä puoleensa kuljeskellessamme Antsiraben torilla, joka on kotisaarellamme Madagaskarilla. Vaikka kaikki ruukut olivat ruskeita, niissä oli suuria mustia laikkuja, jotka näyttivät polttamisjäljiltä. Kysyimme niitä myyvältä maalaispojalta, osuiko arvauksemme oikeaan.
”Kyllä”, hän sanoi, ”ne on pitänyt polttaa, jotta lopputulos olisi tällainen. Mutta meillä ei ole nykyaikaisia, teknisiä uuneja kuten on kaupungissa. Käytämme isiemme meille opettamia perinteisiä menetelmiä.”
Vaikka poika vastaili halukkaasti tekemiimme lisäkysymyksiin, hänen sanansa lähinnä herättivät meissä halun nähdä itse, miten tällaiset saviastiat tehdään. Niinpä lähdimme autolla kauas maaseudulle, missä kyläläiset ovat saviastioiden valmistamisen asiantuntijoita. Kaikki olivat ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Koska he olivat mielissään siitä, että kaupunkilaiset olivat kiinnostuneita heidän toimistaan, he olivat hyvin halukkaita näyttämään meille salaisuuksiaan.
Ensiksi opimme, ettei heidän käyttämänsä savi ollut lainkaan tavallista savea. He kertoivat, että tavallinen savi rikkoutuu helposti poltettaessa. Niinpä he käyttävät tanimangaksi (kirjaimellisesti ”maansiniseksi”) kutsuttua savea, jota on vain maaseudulla ja jokien ja purojen töyräillä. Eräs poika vei meidät yhden puron luo ja alkoi kaivaa maata. Noin 30 senttimetrin syvyydessä alkoi näkyä kosteaa harmaata savea – tanimangaa. Nimestään huolimatta tanimanga on joillakin paikoilla mustaa tai jopa keltaista. Joka tapauksessa se on aina erilaista kuin tämän saaren keskiosan tavallinen oranssinpunainen maa-aines.
Sen jälkeen muuan mies kertoi meille, että valmistaessaan useita maljakoita tai ruukkuja hän sekoittaa säkillisen tanimangaa kolmannekseen säkillistä pehmeätä hiekkaa, jota myös on jokien varsilla. Sitten hän lisää jonkin verran vettä seoksen pehmentämiseksi. Kuinka paljon on ”jonkin verran”? Täsmällisiä ohjeita ei ole. Kokemuksen ohjaamana savenvalaja lopettaa veden lisäämisen, kun hänestä seos on hyvä – ei ole liian kiinteää eikä liian pehmeää.
Seuraavaksi tämä saven, hiekan ja veden seos pannaan kivistä ja oljista huolellisesti puhdistetulle maa-alustalle. Sitten savenvalaja vaivaa sitä jaloillaan pitkän aikaa. Näin varmistetaan se, että savi ja hiekka ovat sekoittuneet hyvin, mikä vaikuttaa olennaisesti maljakkojen ja astioiden kestävyyteen. Malagassin kielessä on useita sanoja, jotka kuvailevat tätä saviastioiden tekemisen tärkeää vaihetta: hitsahina, disahina, tehafina, volavolaina, totoina. Kaikki viittaavat kuitenkin samaan toimintaan – saviseoksen polkemiseen. Kun savenvalajat ovat varmoja seoksesta, he valmistautuvat aloittamaan varsinaisen savenvalamisen.
Ensimmäiseksi seos jaetaan nyrkin kokoisiksi pyöreiksi palloiksi. Ruukun pohja tehdään yhdestä tällaisesta pallosta, jota muotoillaan painelemalla sitä muotin pohjaa vasten. Muottina käytetään tavallisesti vanhaa ja käytettyä saviastiaa. Muotti otetaan pois, ja toisesta savipallosta tehdään ruukun yläosa. Tämän vaiheen aikana savenvalajat varovat huolellisesti, ettei seos kuivu liikaa, sillä silloin se rikkoutuisi helposti.
Sitten ruukut jätetään kuivumaan aurinkoon koko päiväksi. Vasta sitten ne ovat valmiita viimeiseen työvaiheeseen: polttamiseen. Sekin tehdään kuitenkin vähin erin. Kaikki ruukut ja maljakot täytetään oljilla ja kuivuneilla lehdillä ja pannaan kyljelleen maahan. Tämä tulenarka aines sytytetään tuleen ja sen annetaan palaa noin 10–15 minuuttia. Tämä kuivattaa ja vahvistaa savea.
Tämän ensimmäisen polttamisen jälkeen ruukut asetetaan toiseen paikkaan, mihin on levitetty olkia ja kuivia lehtiä. Tällä kertaa ruukut järjestetään kuitenkin suut vastakkain. Sen jälkeen savenvalajat kasaavat ruukkujen päälle ja ympärille olkia ja kuivia lehtiä, kunnes ne ovat aivan niiden peitossa. Sitten he kasaavat tämän alueen ympärille maata, jottei tuli karkaisi ja jotteivät ruukut vierisi pois. Oljet ja lehdet sytytetään jälleen tuleen ja jätetään palamaan vähintään 30 minuutiksi tai siksi aikaa, kunnes tuli hiipuu pois itsestään. Kun ruukut ovat jäähtyneet, ne poimitaan pois tuhan joukosta ja ne ovat valmiita käytettäviksi.
Tarkastellessamme astioita lähemmin saatoimme nyt ymmärtää paremmin, mistä niissä olevat mustat laikut ovat peräisin. Ne ovat kohtia, jotka olivat suoranaisesti tulen kanssa tekemisissä. Muuten astia on oranssinruskea kuten poltettu savi yleensä.
Saviastioiden valmistamisen taito on kulkeutunut sukupolvelta sukupolvelle. Tapasimme erään miehen, joka työskenteli suuressa tekstiilitehtaassa kaupungissa, mutta joka hankki vähän ylimääräistä rahaa valmistamalla ja myymällä saviastioita. Hän oli oppinut tuon taidon isältään, joka vuorostaan oli oppinut sen omalta isältään. Olemme varmoja siitä, ettei tämä nuori mies jätä opettamatta sitä edelleen omille lapsilleen.