Perheitten kasvattaminen kautta maailman rakkauden, kurinpidon, esimerkin ja hengellisten arvojen avulla

TÄMÄN lehden toimitus on saanut kirjeitä monista eri maista vanhemmilta, jotka ovat onnistuneet hyvin lastensa kasvattamisessa vauvaiästä aina teinivuosiin asti. Kaikki nämä vanhemmat ovat Jehovan todistajia, ja siksi heidän raporteissaan tähdennetään sitä, että on välttämätöntä kiinnittää huomiota niihin neljään alueeseen, jotka mainitaan yllä olevassa otsikossa. Tähän valitut otteet heidän kirjeistään kuvastavat vain joitakin puolia heidän perhekasvatusmenetelmistään.

Havaijilta

”Kuten Raamatussa meille sanotaan, rakkaus on ’suurin’ ominaisuus. Rakkauden kaikkine kallisarvoisine puolineen täytyy säteillä kaikkialla kodissa ja perheessä. Tämä jumalallinen ominaisuus on ollut Carolille ja minulle yhteinen asia avioliitossamme. Suhteemme on läheinen. Olemme mielellämme yhdessä. En voi liiaksi korostaa sitä käsitystäni, että menestyksellisen lastenkasvatuksen yleisavain on se, että lasten vanhemmat ovat onnellisia avioliitossaan.

”Muistan tänäkin päivänä, millaisia voimakkaita tunteita sisimmästäni kumpusi niinä päivinä ja viikkoina, jotka seurasivat ensimmäisen lapsemme syntymää. Uuden elävän olennon ilmaantumisessa riitti ihmettelemistä. Muistan, miten onnelliselta ja tyytyväiseltä Carol näyttikään imettäessään Rachel-vauvaa. Olin onnellinen hänen puolestaan, mutta tunsin myös lievää kaunaa ja hiukkasen mustasukkaisuutta. Carol oli luomassa voimakasta sidettä Racheliin, mutta millainen oli oma suhteeni lapseen? Tunsin, että minut oli ikään kuin työnnetty – vaikkakin hyvin hellävaraisesti, niin silti työnnetty – perheemme laitamille. Jehovan avulla kykenin ilmaisemaan ajatukseni ja huoleni Carolille, ja hän osoitti minua kohtaan suurta myötätuntoa ja lohdutti ja rohkaisi minua.

”Sen jälkeen kykenin pääsemään lähemmäksi lastamme auttamalla kaikissa hänen hoitamiseensa liittyvissä tehtävissä, myös joissakin vähemmän miellyttävissä askareissa – sillä esimerkiksi likaisen vaipan peseminen on liioittelematta ainutlaatuinen kokemus. Rachelin jälkeen meille on syntynyt viisi lasta. Rebecca on kuopus, nykyään kahdeksanvuotias. Olemme pitäneet kullekin lapsellemme omaa raamatuntutkistelua.

”Vielä eräs asia varhain aloitetusta lastenkasvatuksesta. Olemme Carolin kanssa yhdessä nauttineet lapsillemme puhumisesta heti siitä eteenpäin, kun he olivat syntyneet. Puhelimme kaikenlaisista asioista. Joskus puhuimme Jehovasta ja hänen kauniista, ihmeteltävistä töistään. Joskus puhuimme hupsuista, leikkimielisistä ja hullunkurisista asioista. Luonnollisesti koetimme opettaa heille jotakin, mutta sen lisäksi vietimme vain yhdessä aikaa miellyttävissä, levollisissa ja viattomissa merkeissä. Uskon tällaisten keskustelujen myötävaikuttaneen suuresti siihen, että vanhempien ja lasten välille syntyi luja side. Epäilemättä ne olivat luomassa niitä hyviä keskusteluyhteyksiä, jotka meillä on ollut perheessämme.

”Jehova on opettanut meitä arvostamaan enemmän hengellisiä asioita ja aikamme ja tarmomme uhraamista. Carolilla ja minulla ei ole koskaan ollut ylenpalttisesti aineellista, mutta emme ole todellisuudessa tavoitelleetkaan sitä emmekä kaivanneet sitä. Jos olisimme käyttäneet suurimman osan ajastamme rikkauksien hyväksi raatamiseen, meillä ei olisi ollut riittävästi aikaa uhrattavaksi Jehovalle ja perheellemme. Olemme tehneet oikean valinnan.” (Nyt seuraa Carolin vuoro sanoa jotakin:)

”Mielestäni imettäminen edistää suuresti henkisen siteen muodostumista lasten ja äitien välille. Lapsen hyväilyyn ja kanniskeluun tulee käytettyä niin paljon aikaa, että läheinen side syntyy pakostakin. Äiti voi poistua lapsen vierestä korkeintaan 2–4 tunniksi kerrallaan. Ed ja minä olemme aina olleet hyvin tarkkoja siinä, että emme ole halunneet jättää lapsiamme lapsenvahdeille. Olen aina halunnut kyetä opettamaan lapsiani ja seurata heidän kasvamistaan. Niinpä heidän ollessaan vielä pieniä en käynyt työssä kodin ulkopuolella. Mielestäni heidän oli näin helpompi tajuta se, miten tärkeitä he olivat meille. Tärkein keino päästä lähelle lapsiaan on se, että viettää heidän kanssaan aikaa. Mikään ei korvaa sitä, että on itse kotona heidän kanssaan. Korvaukseksi ei kelpaa kaikki se aineellinen, jota työssäkäynti voi tarjota.

”Teini-iän vuodet olivat hankalia vain sen takia, että minun oli sopeuduttava pienten lasteni kasvamiseen isoiksi. Oli hyvin vaikea sulattaa ja oivaltaa sitä, että he eivät enää tarvinneet minua yhtä paljon kuin ennen ja että he olivat itsenäistymässä. Se on pelottavaa aikaa, ja siinä koetellaan kaikki opettamiseksi, kurittamiseksi ja muovaamiseksi tehty työ. On varmastikin liian myöhäistä aloittaa silloin, kun he ovat teini-iässä. Silloin on liian myöhäistä yrittää opettaa heille moraalia, rakkautta ihmiskuntaa kohtaan ja erityisesti rakkautta Jehovaa kohtaan. Tällaisia asioita täytyy juurruttaa heihin heti syntymästä lähtien.

”Vanhemmilla on tämän tekemiseen 12 vuotta aikaa, ennen kuin jännittävät teinivuodet alkavat. Mutta jos on ponnisteltu Raamatun periaatteitten soveltamiseksi, se on aikaa, jolloin korjataan iloa ja rauhaa, kun nuoret sydämestään päättävät haluta palvella Jehovaa.” – Edward ja Carol Owens.

Zimbabwesta

”Psalmin 127 jakeessa 3 sanotaan, että ’lapset ovat Jehovan lahja’. Tämän muistaminen on auttanut meitä vanhempina tekemään voitavamme tästä lahjasta huolehtimisessa. Yksi niistä asioista, joiden vuoksi olemme nähneet erityisen paljon vaivaa, on ollut se, että olemme pyrkineet tekemään monenlaista yhdessä perheenä: rukoilemaan yhdessä, tutkimaan Raamattua yhdessä, käymään yhdessä seurakunnankokouksissa ja osallistumaan yhdessä sananjulistamiseen, tekemään yhdessä työtä, vierailemaan ystäviemme luona yhdessä ja pelaamaan tai leikkimään yhdessä.

”Aika ajoin on tarvittu myös kuritusta. Erään kerran poikamme, joka oli murrosiässä, tuli vasta myöhään kotiin. Olimme huolissamme, ja hän kartteli meitä. Tajusimme, että jokin oli vinossa, mutta päätimme ottaa asian esiin vasta seuraavana aamuna. Puolenyön paikkeilla makuuhuoneemme oveen koputettiin. Koputtelija oli poikamme, kyyneleet silmissä.

”’Isä ja äiti, en ole neljään tuntiin saanut unta, ja se johtuu täysin siitä, että en kuunnellut, kun varoititte minua Raamatun avulla huonosta seurasta. Tänään kävi koulun jälkeen niin, että jotkut pojista saivat painostettua minut mukaansa uimaan, ja yksi pojista painoi minut veden alle. Olisin hukkunut, jollei eräs toinen poika olisi auttanut minua. He nauroivat minulle ja sanoivat minua pelkuriksi. Tulin suoraa päätä kotiin, mutta pysyttelin kuitenkin ulkosalla, koska tunsin itseni pahantekijäksi. Pyydän anteeksi sitä, että en kuunnellut teitä, kun varoititte minua huonosta seurasta, josta Raamatussa puhutaan.’ – 1. Korinttolaisille 15:33.

”Hän itki, ja niin teimme mekin. Olimme hyvillämme siitä, että hän oli oppinut läksynsä, mutta annoimme hänelle silti kuritusta, jotta opetus olisi juurtunut häneen vielä syvemmälle. 2. Mooseksen kirjan 34:6, 7:ssä osoitetaan, että Jehova on laupias ja armahtavainen, mutta ’ei kuitenkaan jätä rankaisematta’.” – David ja Betty Mupfururirwa.

Brasiliasta

”Olen leski ja joudun kasvattamaan poikaani yksinäni. Samanaikaisesti minulla on opettajan työni. Ei ole helppoa kasvattaa ja kurittaa lapsia. Vanhempien antama johdonmukainen opetus, tasapainoinen kurinpito ja hyvä esimerkki ovat välttämättömiä. Minun oli vaikea olla samanaikaisesti luja ja myötätuntoinen. Minun oli kehitettävä kuuntelemisen taitoa, erityisesti sydämen avulla kuuntelemista. Ei ole tärkeää vain puhua vaan myös kommunikoida, saada lapsi kiinnostumaan yhteisistä asioista, saada hänet reagoimaan tunnetasolla. Koetin saada hänet tuntemaan, että hän on osa perhettä, tutustuttamalla hänet perheen rahatalouden kysymyksiin. Kun posti toi sähkölaskun tai vesilaskun tai vaatteet tai kengät kallistuivat, keskustelimme tällaisista asioista yhdessä.

”On tärkeää antaa vilpitön kiitos hyvin tehdystä työstä. Sopivan tilaisuuden tullen selitin aina, mitä arvoa on Jumalan lakien ja periaatteiden noudattamisella. Erään kerran, neuvottuani häntä useita kertoja, minun oli pakko käyttää kirjaimellista vitsaa. Miten vaikeaa se olikaan minulle, mutta miten siunattuja olivatkaan seuraukset! Nuoruusiässä meillä on hyviä ja huonoja aikoja, mutta voimme nähdä ohjauksen ja kurinpidon arvon. Hän kertoo minulle omista ongelmistaan ja tuo julki omia näkemyksiään.

”Minun on oltava jatkuvasti valppaana hyvien keskusteluyhteyksien säilymiseksi. Niinpä koetan pitää sen varani, etten uppoudu liiaksi ansiotyöhöni, jotta minulla aina olisi aikaa pojalleni. Kun meillä on ongelmia, koetan kuunnella hyvin tarkkaavaisesti, ja Jehovan avulla me voitamme ne. Teen hänelle tiettäväksi, että itsekin teen virheitä ja erehdyksiä. Erään kerran olin hyvin vihainen ja käskin häntä ’tukkimaan suunsa’. Hän sanoi minulle, että jos jollekulle sanottaisiin, että ’tuki suusi’, se osoittaisi rakkauden puutetta. Hän oli oikeassa. Tuona iltapäivänä me keskustelimme todella pitkään.” – Yolanda Moraes.

Etelä-Koreasta

”Sovelsin innokkaasti Raamatun periaatteita perhe-elämääni. Etenkin 5. Mooseksen kirjan 6:6–9 oli syvällä sisimmässäni. Niinpä koetin olla lasteni kanssa mahdollisimman paljon, vetää heidät lähelle itseäni ja juurruttaa heidän mieleensä ja sydämeensä Jumalan sanan periaatteet. Kutsuin meille myös kylään kokoaikaisia lähetystyöntekijöitä ja Beetel-perheen jäseniä, jotta lapsemme saisivat jonkinlaisen käsityksen siitä, millaista on kokoajanpalvelus.

”Kun lapset aiheuttavat ongelmia, vanhempien on ensimmäiseksi ilmaistava hengen hedelmiä. On helppoa ärsyyntyä lapsiin ja menettää malttinsa. Meidän vanhempien täytyy kuitenkin olla kärsivällisiä ja antaa käytöksellämme oikea esimerkki. On tärkeää kunnioittaa lapsia ja antaa heille tilaisuus selittää, mistä oikein on kysymys. Jollei ole selviä todisteita väärästä menettelytavasta, heihin tulee luottaa ja heitä tulee aina vahvistaa. Kun lasta joudutaan kurittamaan, tulee ensin keskustella hänen kanssaan, osoittaa hänelle, missä hän on tehnyt väärin, ja kiinnittää huomiota siihen, miten vastenmielisiä hänen tempauksensa olivat Jehovalle ja hänen vanhemmilleen. Vasta sen jälkeen tulee kurittamisen vuoro. Usein poikani sanoivat sen jälkeen kun heitä oli kuritettu: ’Isä, en itse ymmärtänyt, miksi olin kapinallinen. Olin hyvin typerä.’ He arvostavat vanhempia, jotka ovat niin kiinnostuneita heistä, että kurittavat heitä.

”Vanhempien täytyy olla valppaita havaitsemaan huonon käytöstavan alkaminen. Kun vanhin poikani oli yhdeksännellä luokalla peruskoulussa, kuulin hänen huoneestaan äänekästä rock-musiikkia. Sain tietää hänen liittyneen koulussa ryhmään, jossa vanhemmat oppilaat opastavat nuorempiaan koulutyössä, ja hän oli joutunut alttiiksi maailmalliselle vaikutukselle. Sain myös selville, että ryhmän jäsenten jatkuvan painostuksen takia ja myös omaa uteliaisuuttaan hän oli tupakoinut. Keskustelimme yhdessä tupakoinnin vaaroista, ja poikani tuli itse siihen tulokseen, että hänen täytyi erota tuosta ryhmästä, minkä hän myös teki. Sen tyhjiön täyttämiseksi, jonka vastenmielisestä kouluun liittyvästä toiminnasta luopuminen aiheutti, järjestimme terveellistä ajanvietettä muun perheen ja seurakuntamme jäsenten kanssa.

”Lopuksi haluan sanoa, että vanhempien tärkein tehtävä on antaa hyvä esimerkki. Olin aina sanonut kahdelle pojalleni, että haluaisin palvella Jumalaa hyvän uutisen kokoaikaisena julistajana. Kun toinen poikani päätti koulunsa, saatoin jäädä eläkkeelle työstäni silkkitehtaassa ja ruveta kokoaikaiseksi sananjulistajaksi. Kaksi poikaani näkivät päättäväisyyteni ja tekivät samoin. Oltuaan jonkin aikaa vankilassa puolueettomuuskysymyksen takia molemmat astuivat kokoajanpalvelukseen ja ovat jatkaneet siinä tähän päivään asti.” – Shim Yoo Ki.

Ruotsista

”Olemme kasvattaneet seitsemän lasta, viisi poikaa ja kaksi tyttöä. Nyt he ovat kaikki aikuisia ja osallistuvat erittäin aktiivisesti Jumalan valtakunnasta kertovan hyvän uutisen julistamiseen. Jo aivan pienestä pitäen lapset kävivät seurakunnan kokouksissa ja tulivat kanssamme kenttäpalvelukseen. Vähitellen he oppivat sananjulistamista: soittamaan ovikelloa, tervehtimään, sanomaan nimensä ja tarjoamaan jakeluilmoitusta, traktaattia tai lehteä. Kun he olivat vielä aivan nuoria, he alkoivat pitää puheita teokraattisessa palveluskoulussa.

”Joskus vakavat ongelmat vaativat osakseen erityishuomiota. Rakkauden ja kärsivällisyyden osoittaminen on silloin tärkeää – ei huutaminen eikä riiteleminen. Ongelmia selvitettiin miettimällä niihin ratkaisuja ja tähdentämällä Jehovan käsityksiä. Koulutimme heitä myös raha-asioissa. Kun he varttuivat, he jakoivat sanomalehtiä, kävivät turpeennostossa ja puutarhatöissä ja niin edelleen. Vierailut kaukana asuvien isovanhempien luo opettivat heidät ymmärtämään vanhemman väen ongelmia ja tuntemaan näitä kohtaan myötätuntoa.

”30-vuotishääpäivänämme saimme seuraavanlaisen kirjeen:

”’Rakkaille vanhemmillemme:

”’KIITOS TEILLE KAIKESTA! Se lämmin rakkaus, jota olette ylenpalttisesti osoittaneet meitä kohtaan, se aito usko, jonka olette juurruttaneet meihin, se suurenmoinen toivo, jonka olette antaneet meille – sitä ei voida arvioida sanoin eikä rahassa. Toivomme kuitenkin tämän pienen muiston auttavan teitä ymmärtämään monia lämpimiä tunteitamme teitä kohtaan – sinua kohtaan, rakas isä, ja sinua kohtaan, rakas äiti. [Allekirjoituksena:] Lapsenne.’

”Muistellessamme näitä kaikkia ’20-vuotishankkeita’ tunnemme Jehovaa, taivaallista Isäämme, kohtaan syvää kiitollisuutta, sillä hän on ollut meille hyvin armollinen.” – Bertil ja Britta Östberg.

Muita vanhempien esittämiä arvokkaita ajatuksia

”Imettävä äiti on Jehovan keino, jolla lapsi pääsee luomaan läheisen fyysisen kontaktin äitiinsä, mutta isä voi täydentää läheisyyttä keinutuolin avulla. Minulle tuotti suurta iloa se, kun saatoin lähes joka ilta tuudittaa lapsemme sylissäni keinussa uneen.”

”Koska olen isä, en kyennyt imettämään lapsiamme, mutta saatoin silti päästä fyysisesti heitä lähelle kylvettämällä heidät iltaisin. Ne olivat hauskoja hetkiä minulle ja heille!”

”Olen aika ajoin vienyt yhden lapsemme kerrallaan syömään kanssani ulos. He rakastavat sitä, että saavat tällä tavoin olla kahdestaan isän kanssa.”

”Kun vuodet kuluivat, annoimme heille vähitellen yhä enemmän vapautta ja vastuuta. Jos kokoon puristettua jousta pitää kädessään ja sen aikoo päästää irti, sitä täytyy löysätä hitaasti, jotta se ei singahtaisi poukkoillen tiehensä.”

”Osoittakaa runsaasti hellyyttä. Yksikään lapsi ei ole kuollut halauksiin ja suukkoihin – mutta ilman niitä heidän tunteensa voivat kuolla.”

”Olkaa kärsivällisiä, älkää masentako heitä. Älkää jankuttako heille kaiken aikaa. Antakaa heidän kehittää itsetuntoaan. Aina kun arvostelette, antakaa samalla myös kiitosta.”

”Antakaa heille parhaanne, jotta hekin toisivat ilmi parastaan.”

[Kuva s. 9]

Rebeccan kaltaiset lapset tarvitsevat aitoa kiintymystä

[Kuva s. 10]

Ajan varaaminen yhteisiin puuhiin lujittaa osaltaan perhesiteitä