Joukkomurha Lubyn ravintolassa
VAIMOLLANI Paulalla ja minulla keskiviikko 16. lokakuuta 1991 alkoi tavanomaisesti. Nyt se muistuu mieleemme päivänä, jollaista emme ole koskaan kokeneet ennen sitä tai sen jälkeen.
Ollessamme iltapäivällä Killeenissä Texasissa sijaitsevassa Lubyn ravintolassa eräs mieletön mies ajoi kuorma-autonsa ravintolan ikkunan läpi ja alkoi ampua. Hän surmasi 22 ihmistä, haavoitti 20:tä muuta ja ampui lopuksi itseään päähän. Se oli tuhoisin ampumakohtaus Yhdysvaltain historiassa.
Paula ja minä olemme Jehovan todistajien kokoaikaisia palvelijoita ja olimme poikenneet Lubyn ravintolaan oltuamme aamupäivän sananpalveluksessa. Aikaisemmin tuona päivänä meitä oli ollut noin 50 kokoontuneena palvontapaikkaamme, valtakunnansaliin ja olimme ennen lähtöä keskustelleet aamun toiminnastamme. Monet ehdottivat, että lounastaisimme yhdessä Lubyn ravintolassa, mutta kaikki muut paitsi Maria, Paula ja minä muuttivat suunnitelmiaan.
Saavuimme ravintolaan kello 12.25 ja menimme itsepalvelujonoon. Koska se liikkui hitaasti, Maria, jolla oli raamatuntutkistelu johdettavanaan kello 13, päätti lähteä. Paula meni käymään WC:ssä. Onneksi hän palasi nopeasti, sillä joitakin sekunteja myöhemmin kuorma-auto syöksyi rytisten sen ikkunan läpi, jonka ohi hän oli juuri kulkenut.
Se kuulosti siltä kuin tonneittain astioita olisi pudonnut lattialle. Lasinpalasia, pöytiä ja tuoleja sinkoili kaikkialle. Sitten kuului pauketta. Luulin, että autossa oli sytytysongelmia. Jotkut ajattelivat, että kuljettajalla oli vaikeuksia ajoneuvonsa kanssa, ja menivät auttamaan häntä. Mutta hän ampui heidät. Joku huusi epäuskoisena: ”Hän ampuu ihmisiä!” Hän aloitti ampumisen jo ennen kuin hän astui ulos autostaan.
Itsepalvelutiski oli U:n muotoinen. Olimme juuri siinä kohdassa, jossa tiski tekee mutkan. Auto pysähtyi tiskin alkupäähän, jossa kassa sijaitsi. Paula tarttui käteeni ja sanoi: ”Lähdetään pois täältä.” Mutta vedin hänet lattialle. Pyssymies eteni itsepalvelutiskiä pitkin ja ampui koko ajan. Hän huusi kaiken aikaa: ”Oliko se tämän arvoista Bellin piirikunta? Oliko se tämän arvoista Belton?” Ja sekaan hän sotki rivouksia.
Hän oli muutaman askeleen päässä meistä ja ampui jatkuvasti kävellessään. Emme missään vaiheessa nähneet hänen kasvojaan, mutta hän oli niin likellä, että tunsimme, miten lattia tärähteli luotien osuessa siihen. Sekä Paula että minä rukoilimme ääneti Jehovaa. Makasimme liikkumattomina; ne jotka liikkuivat, ammuttiin. Pidin vaimoni nilkoista kiinni enkä tiennyt oliko hän elossa vai kuollut.
Sitten hän palasi tiskin alkupäähän ampuen kaiken aikaa. Hän tuli U:n muotoisen tiskin toista puolta ja pysähtyi lähelle jalkojani. Hän ampui takanani ollutta naista. ”Tässä on sinulle”, hän sanoi täräyttäessään luodin naiseen. Nainen oli juuri ennen laukausta sanonut: ”Hän tulee meitä kohti.” Nainen oli mahdollisesti nostanut päätään.
Laukaus oli niin äänekäs, että luulin saaneeni osuman. Sen jälkeen kuulin, kuinka pyssymies kääntyi ja meni 15–20 metrin päässä olevaan ruokailutilaan. Tiesin, että tuossa tilassa oli seinä, joka osittain rajoitti hänen näkyvyyttään siihen tilaan, jossa me olimme. Niinpä nousin lopulta pystyyn nähdäkseni oliko Paula kunnossa. Hän toimi samoin ja sanoi: ”Lähdetään!”
Kiirehdimme noin kahdeksan tai kymmenen muun tavoin ulos etuovesta. Edellämme oli eräs vanhahko nainen, joka ei kyennyt liikkumaan nopeasti. Vaikka halusimmekin kiihkeästi päästä ulos, pakotimme itsemme pysymään kärsivällisinä. Pakenimme juosten jalkapallokentän kokoisen avoimen alueen poikki lähellä olevaan kerrostaloon. Soitimme eräälle ystävälle ja pyysimme tätä naista tulemaan ohi kulkevaa katua meitä vastaan.
Poistuessamme kerrostalosta näimme poliisin lähestyvän meitä vastakkaisesta suunnasta. Paikalle saapui jo helikoptereita, jotta ne veisivät haavoittuneet pois. Olimme edelleen hermostuneita, sillä emme tienneet, missä pyssymies oli. Kun ystävämme saapui, hän itki. Hän oli kuullut uutisen radiosta.
Jälkivaikutuksista selviytyminen
Palasimme kotiin, ja ystäviä poikkesi jatkuvasti luoksemme. Oli todella lohduttavaa olla heidän seurassaan! Seuraavana aamuna lähdimme tapamme mukaan julkiseen sananpalvelukseemme. Ostin matkalla sanomalehden, ja reportaasit palauttivat koko tapahtuman elävästi mieleemme. Tajusimme, ettemme olleet tunneperäisesti valmiita kohtaamaan ihmisiä, joten palasimme kotiin.
Viikkojen ajan jälkeenpäin tunsimme olomme hermostuneeksi mennessämme julkisiin paikkoihin. Menimme kerran hampurilaisravintolaan, ja joku räjäytti siellä ilmapallon. Se oli todella hermoja raastava kokemus! Trauma-asiantuntijat sanovat, että parasta terapiaa tällaisen murhenäytelmän kokeneille on se, että he puhuvat avoimesti kokemuksestaan. Olimme hyvin kiitollisia ystävillemme siitä, että he kävivät luonamme tapahtumaa seuranneina päivinä, sillä se antoi meille mahdollisuuden toimia näin.
Eräs ystävämme sanoi Paulalle: ”Palvelus auttaa sinua toipumaan.” Hän oli oikeassa. Vaikka Paula epäröikin osallistua tuona ensimmäisenä viikkona julkiseen palvelukseemme, pian sen jälkeen hän aloitti jälleen talosta-taloon-palveluksen ja johti raamatuntutkisteluja.
Raamattu on tosiaan oikeassa varoittaessaan, että eristäytyminen johtaa ongelmiin (Sananlaskut 18:1, UM). Saimme tietää, että jotkut eristäytyivät, jopa sellaisetkin, jotka eivät olleet olleet tuona päivänä Lubyn ravintolassa. Tämä johti siihen, että vielä kuukausienkin päästä he yhä arkailivat mennä ulos ihmisten nähden.
Erityisesti Raamatun ennustusten ymmärtäminen on auttanut meitä tulemaan toimeen kokemuksemme kanssa. Meidän ajastamme puhutaan Jumalan sanassa ”viimeisinä päivinä [jolloin] on oleva kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä” (2. Timoteukselle 3:1). Lubyn ravintolassa sattuneen joukkomurhan kaltaisia murhenäytelmiä on siis valitettavasti odotettavissa. Laajalti tunnustusta saanut tri James A. Fox huomauttikin, että kymmenestä suurimmasta Yhdysvaltain historian aikana sattuneesta massamurhasta kahdeksan on tapahtunut vuoden 1980 jälkeen.
Sosiologian professori Jack Levin, joka oli mukana tekemässä kirjaa Mass Murder (Massamurha), sanoi, että tällaiset joukkomurhat kertovat yhteiskunnassa ja talouden alalla tapahtuneesta rappeutumisesta. ”Huomattavasti useammista keski-ikäisistä miehistä tuntuu siltä, että heidän elämänsä on mennyt ohi”, hän sanoi. ”He ovat menettäneet työpaikkansa tai heidän aviopuolisonsa on eronnut heistä. Sellaiset tukijärjestelmät kuin perhe ja kirkko, joihin aiemmin turvauduttiin, ovat hajoamassa.” Tämä piti nähtävästi paikkansa alussa mainitusta murhaajasta, 35-vuotiaasta George J. Hennardista, joka oli lähtöisin hajonneesta perheestä ja oli menettänyt äskettäin merimiehen paperinsa, koska hänen epäiltiin käyttävän huumeita.
Ihmiset tosiaan tarvitsevat Raamattuun perustuvaa toivoa vanhurskaasta uudesta maailmasta, jonka Jumala lupaa saada aikaan (2. Pietari 3:13; Ilmestys 21:3, 4). Paula ja minä olemme kestäneet tämän koettelevan ajan yli, koska luotamme siihen, että kaikki nykypäivän murhenäytelmät ovat pian pelkästään hämärä muisto. Jumala on tosiaan sanassaan esittämiensä lupausten mukaisesti lohduttanut meitä (2. Korinttolaisille 1:3, 4). (Kertonut Sully Powers.)
[Kuva s. 23]
Poliisi tekee tutkimuksia Lubyn ravintolassa, jonka etuikkunasta pyssymies rytisti kuorma-autolla sisään
[Lähdemerkintä]
Killeen Daily Herald -lehden luvalla
[Kuva s. 24]
Tuntemattomia naisia sen ravintolan ulkopuolella, jossa pyssymies surmasi itsensä lisäksi 22 ihmistä
[Lähdemerkintä]
Killeen Daily Herald -lehden luvalla
[Kuva s. 24]
Minä ja vaimoni Paula