Jotakin mikä on parempaa kuin jouluna antaminen
”’EN MITÄÄN’, vastasi kuusivuotias Christopher minulle kysyttyäni häneltä, mitä hän saa joululahjaksi, aivan kuin se olisi ollut hänelle maailman luonnollisin asia. Silti hänen äänestään ei ollut havaittavissa pettymyksen häivääkään. Kahdeksanvuotias Alexander vastasi samoin ja lisäsi vielä: ’Me olemme Jehovan todistajia.’”
Näin aloitti saksalainen sanomalehti Kölner Stadt-Anzeiger kirjoituksensa, jossa se kertoi perheestä, joka ”ei vietä joulua, koska se ei ole Jeesuksen syntymäpäivä ja koska se on pakanallista perua”. Ovatko Christopher ja Alexander sitten säälittävässä asemassa? Eivät suinkaan, sillä lehden mukaan poikien leluhyllyt eivät todista, että vanhemmat olisivat laiminlyöneet heitä.
Erään eteläsaksalaisen koulun järjestämässä vanhempainillassa jotkut vanhemmat väittivät Jehovan todistajien lasten tuntevan epävarmuutta sen takia, että he eivät saa joululahjoja. Heidän opettajansa kuitenkin totesi, että se ei pidä paikkaansa. Hänen mukaansa ”Jehovan todistajien lapset eivät ole sulkeutuneita eivätkä tasapainottomia, ja he pystyvät perustelemaan käsityksensä, mitä ei voida sanoa muista lapsista”.
Kymmenettuhannet perheet kautta maailman ovat tosiaankin korvanneet jouluna antamisen jollakin paremmalla, toisin sanoen ovat ottaneet asiakseen antaa lapsilleen lahjoja pitkin vuotta. Tämä on osoittautunut ilon lähteeksi kaikille.
Tästä on ensinnäkin se etu, että vuoden mittaan tarjoutuu monia iloisia tilaisuuksia ja lapset pystyvät arvostamaan kutakin saamaansa lahjaa enemmän. Toinen etu on se, että lapset tietävät vanhempiensa antavan heille lahjoja sen takia, että nämä rakastavat heitä, ja heidän arvostuksensa kohdistuu vanhempiin. Tällaisten vanhempien rahankäytöstä ja vaivannäöstä ei ole lopputuloksena se, että heidän lapsensa kohdistaisivat kiitollisuutensa kuvitteelliselle joulupukille ja että lapsista tulisi kiittämättömiä, koska he katsovat, että joulupukin tehtävänä onkin tuoda lahjoja eivätkä kiitokset siksi ole aiheellisia.
Erinomaisen arvokas lahja
Kymmenvuotias Dominik ja kuusivuotias Tina saavat usein vanhemmiltaan pieniä yllätyksiä: löytävät sängystään tyynyltä suklaapalan tai saavat kynän tai vihkon, jota voivat käyttää koulussa, tai jonkin sopivan lelun, joka tarjoaa heille ajankulua talvikuukausina. Mitä he kuitenkin arvostavat eniten? Heidän vanhempansa vastaavat: ”Sitä, että vietämme heidän kanssaan aikaa, esimerkiksi leikkimällä yhdessä lumileikkejä.”
Monet muut vanhemmat, jotka ovat Jehovan todistajia, ovat samaa mieltä. Edelgard sanoo: ”Kiivastahtisessa maailmassa aika on tärkeintä, mitä voin antaa lapsilleni.” Lapset ovat tästä yhtä mieltä! Ursula sanoo, että hänen lapsensa pitävät perheen yhteisiin retkiin käytettyä aikaa ”kaikkein parhaimpana lahjana”. Jopa Saksan opettajaliiton puheenjohtajan mielestä aika ja kärsivällisyys ovat kauneimpia joululahjoja, mitä vanhemmat voivat lapsilleen antaa.
Ei ole epäilystäkään siitä, että itsensä antaminen – aikansa, huomionsa ja huolenpitonsa omistaminen – joko omalle perheelleen tai ystävilleen on varmasti erinomaisen arvokas lahja. Pitäisi olla myös päivänselvää, että tällaisia lahjoja voidaan antaa muulloinkin kuin vain joinakin tiettyinä päivinä vuodesta.
Halukas antaminen, joka tuottaa tyydytystä
Seuraavassa esimerkkejä Jehovan todistajista, jotka tekevät jotakin sellaista, mikä on parempaa kuin jouluna antaminen. Saksalaiset Wilfried ja Inge sanovat: ”Me annamme lahjoja yleensä silloin, kun tunnemme halua siihen, vaikka isommat lahjat kyllä suunnitellaan.” Dieter ja Debora yrittävät hekin tietoisesti antaa pienelle pojalleen lahjoja pitkin vuotta. Heidän mukaansa ”lahjan koko ja arvo ovat toissijaisia seikkoja, ja joskus harvoin lahjat ovat suuria tai kalliita”.
Koska monet lapset odottavat lahjoja jouluna, yllätysmahdollisuus jää pois. Helga sanoo, että ”hänen lapsensa iloitsevat enemmän saadessaan lahjoja yllättäen kuin silloin, kun he tietävät odottaa niitä”. 15-vuotias Natascha on samaa mieltä: ”On paljon hauskempaa saada yllätyksenä lahja, joka tulee sydämestä, kuin sellainen lahja, joka annetaan jonakin tiettynä aikana siksi, että tapa niin vaatii.”
Sekin on tärkeää, että on valpas huomaamaan, millaisista lahjoista lapset pitävät. Fortunato, joka myös asuu Saksassa, sanoo tästä asiasta näin: ”Yritämme antaa lapsille sellaisia lahjoja, joita he ovat toivoneet, mutta kuitenkin sellaisena ajankohtana, jona he eivät osaa niitä odottaa, ja silloin heidän ilonsa on suuri.”
Vanhemmat ovat myös havainneet, että lapsia piristää se, kun heille annetaan jotakin lahjaksi heidän maatessaan kotona sairaana. Toiset haluavat antaa lapsilleen koulun lomien alkaessa sellaisia lahjoja, jotka tarjoavat näille puuhaa. Esimerkiksi Stefan sai lomansa alkaessa mikroskoopin. Hänen isänsä kertoo: ”Se tuli hänelle täytenä yllätyksenä, ja hän kirjaimellisesti hyppi riemusta.” Spontaaninen, ilman pakkoa tapahtuva antaminen tuottaa varmasti suurta iloa sekä antajalle että saajalle.
On totta, että lapsilla on omia toiveitaan. Jörg ja Ursula selittävät: ”Kun tyttäremme kertoo meille haluavansa jotakin, keskustelemme hänen kanssaan asiasta. Onko hänen toiveensa järkevä? Onko se mitä hän haluaa saada, sopiva hänen ikäiselleen? Onko meillä kotona tilaa sille? Jos emme kykene toteuttamaan hänen toivettaan heti, ainakin pidämme sen mielessämme ja koetamme toteuttaa sen myöhemmin jonakin sopivana ajankohtana.” Ei tietenkään ole viisasta pilata lapsia toteuttamalla kaikki heidän päähänpistonsa, sillä tällöin riistäisimme heiltä ilon, jota lahjojen saaminen voi antaa.
Vanhemmat, jotka harjoittavat antamista, siirtävät lapsiinsa hengen, joka kannustaa myös näitä halukkaaseen antamiseen. Kymmenvuotias Sebastian sanoo: ”Minun ei ole pakko odottaa juhlapyhiä tehdäkseni vanhempani ja siskoni iloisiksi. Riittää, että olen hyvällä tuulella ja minulla on taskussani pari kolikkoa.”
Jehovan todistaja -perheet ovat havainneet, että eräät toisenlaisetkin lahjat ovat parempia kuin joululahjat. Näitä ovat etukäteen suunnitellut matkat ja retket, joiden kohteena on jokin eläintarha, museo, näyttely tai paikka maaseudulla. Tällaiset lahjat ovat paitsi kasvattavia myös lapsille suurta iloa tuottavia.
Halukkaasta antamisesta koituvat siunaukset
Soveltamalla Raamatun periaatteita antamiseen vältymme paineelta ja turhautumiselta, jota jouluna antaminen aiheuttaa. Tulee myös muistaa, että kykyjemme käyttäminen toisten mielenylennykseksi ja heidän hengellisyytensä vahvistamiseen on arvokkaampi lahja kuin aineelliset lahjat. Tällainen parempi antaminen vahvistaa perhe- ja ystävyyssiteitä ja tuottaa aitoa iloa pitkin vuotta ei vain vastaanottajalle, vaan eritoten antajalle (Apostolien teot 20:35).
Mitäpä jos et tänä vuonna osallistuisikaan tavanomaiseen, väkinäiseen jouluna antamiseen, vaan kokeilisit jotakin uutta? Parempaa lahjojen antamista?
[Tekstiruutu/Kuva s. 12]
Eivätkö lapset sitten kaipaa sitä?
16-vuotias Rebecca: ”En kaipaa joulua, sillä saan lahjoja pitkin vuotta. Sitä paitsi iloitsen enemmän yllätyslahjasta kuin väkinäisesti annetusta lahjasta.”
12-vuotias Tina: ”Minusta on paljon miellyttävämpää saada sopivia lahjoja vuoden mittaan kuin saada jonakin tiettynä ajankohtana lahjoja, joista minun täytyy kiittää, vaikka en todellisuudessa ole edes halunnut niitä.”
15-vuotias Birgit: ”Kaikista maailman lahjoista ei ole mitään hyötyä, jos perheessä on ongelmia, ja siksi me teemme perheenä yhdessä monenlaista.”
12-vuotias Janosch: ”Me lapset rakastamme vanhempiamme, vaikka he eivät antaisikaan meille lahjoja. Heidän rakkautensa on jo itsessään suuri lahja.”
[Kuva s. 10]
Aika, jota voit antaa, on suurenmoinen lahja!