Miten kasvattaa vaikeaa lasta

”Oliko sinulla tänään mukava päivä?” kysyy Susanna, kun hän hakee poikansa Jussin koulusta ja tämä kapuaa autoon. Jussi rypistää otsaansa eikä vastaa mitään. ”Sinulla on varmaan ollut kurja päivä”, äiti toteaa myötätuntoisesti. ”Etkö haluaisi puhua siitä?”

”Anna minun olla”, hän mutisee vastaukseksi.

”Olen vain huolissani sinusta. Näytät niin surulliselta. Haluan auttaa.”

”En tarvitse apuasi!” hän kiljuu. ”Anna minun olla! Vihaan sinua. Olisinpa kuollut!”

”Jussi!” Susanna huudahtaa. ”Älä puhu minulle tuolla tavalla tai – tai saat selkääsi! Yritin vain olla ystävällinen. En ymmärrä, mikä sinua vaivaa. Mikään, mitä sanon tai teen, ei miellytä sinua.”

Hermostuneena ja väsyneenä omasta työstään Susanna puikkelehtii liikenteessä ja miettii, miten ihmeessä hän oli onnistunut saamaan tuollaisen lapsen. Hän on hämmentynyt, epätoivoinen ja kiukkuinen ja myös vihainen omalle pojalleen, ja syyllisyys painaa häntä. Susanna pelkää viedä hänet kotiin – oman lapsensa. Hän ei välttämättä edes halua tietää, mitä koulussa tänään on tapahtunut. Epäilemättä opettaja taas soittaa hänelle. Joskus Susanna ei yksinkertaisesti jaksa enää.

Tällä tavalla harmittomilta tuntuvat tilanteet puhkeavat voimakkaiksi, hyvin ahdistaviksi tunneperäisiksi koetuksiksi. ADD- ja ADHD-lapsille tai jollain muulla tavalla ”vaikeiksi” luokitelluille lapsille on tunnusomaista se, että he reagoivat melko rajusti kohdatessaan ongelmia. He saavuttavat yleensä nopeasti räjähtämispisteen ja saavat siten aikaan sen, että vanhemmat suuttuvat, hämmentyvät ja uupuvat lopulta täysin.

Tilanteen arvioiminen ja siihen puuttuminen

Tavallisesti nämä lapset ovat älykkäitä, luovia ja erittäin herkkiä. On tärkeä ymmärtää, että he ovat terveitä lapsia, joilla on poikkeukselliset tarpeet ja jotka kaipaavat siksi erityisen syvää ymmärtämystä. Seuraavaksi esitetään joitakin periaatteita ja ajatuksia, jotka tällaisten lasten vanhemmat ovat havainneet hyviksi.

Ensiksikin on välttämätöntä oppia tunnistamaan ne tilanteet ja ärsykkeet, jotka saavat lapsen pois tolaltaan (vrt. Sananlaskut 20:5). On erityisen tärkeää, että vanhempi havaitsee lapsessa ilmenevät merkit, jotka edeltävät tunneperäistä yhteentörmäystä, ja puuttuu viipymättä tilanteeseen. Tärkeä merkki on kasvonilmeet, joista heijastuu kasvava turhautuminen ja kyvyttömyys hallita käsillä oleva tilanne. Lapsen huomaavainen muistuttaminen siitä, että hänen täytyy hillitä itsensä, tai tarvittaessa hänen viemisensä jonnekin muualle pois tuosta tilanteesta, voi auttaa. On esimerkiksi erittäin tehokasta katkaista vaikea tilanne ja vetäytyä hetkeksi erilleen ei niinkään siksi, että lasta halutaan rangaista, vaan jotta sekä lapsi että vanhempi saisivat mahdollisuuden taas rauhoittua ja jatkaa sitten järkevästi tilanteen käsittelyä.

Esimerkkitapauksen Jussi reagoi yksinkertaisiin kysymyksiin liian voimakkaasti. Se on Jussille jokapäiväistä. Vaikka äiti tai isä voi helposti ottaa tällaiset vihan ja kiukun purkaukset henkilökohtaisena loukkauksena, on erittäin tärkeää tajuta, että nämä lapset menettävät usein kykynsä ymmärtää (ajatella) saavuttaessaan stressinsietokykynsä rajan. Siksi on tärkeä toimia ymmärtäväisesti (Sananlaskut 19:11). Jussin tapauksessa Susanna voisi rauhoittaa tilannetta perääntymällä ja antamalla pojalleen aikaa saada itsensä hallintaan, ja myöhemmin he voisivat ehkä keskustella päivän tapahtumista.

Stressaantuneet lapset

Koskaan aiemmin ihmisperhe ei ole kohdannut niin valtavia ongelmia, paineita ja huolia kuin ovat ne, jotka koettelevat nykymaailmaa. Ajat ovat muuttuneet ja vaatimukset kasvaneet; lapsilta vaaditaan entistä enemmän. Kirjassa Good Kids, Bad Behavior käsitellään tätä kysymystä ja kerrotaan: ”Muuttuvat sosiaaliset odotukset voivat joko olla syynä tai vaikuttaa moniin niistä ongelmista, joita lapset näyttävät kohtaavan.” Koulu saattaa olla ADD- ja ADHD-lapsille painajainen. Samalla kun he taistelevat omia puutteitaan vastaan, he joutuvat mukautumaan tekniikan räjähdysmäiseen edistymiseen. Tällainen edistys muuttaa jatkuvasti nopeaan tahtiin ympäristöä, joka voi vaikuttaa sekä vihamieliseltä että vaaralliselta, mikä lisää näiden lasten ahdistuneisuutta. Lapset ovat tunneperäisesti liian kypsymättömiä käsittelemään kaikkia näitä ongelmia. He tarvitsevat vanhempiensa apua.

Karsi kitkatekijöitä

Jotta lapsista tulisi onnellisempia ja terveempiä, on tärkeä luoda järjestyksellinen ja vakaa ympäristö. Tehokas tapa alkaa karsia kitkatekijöitä kotona voisi olla elämän yksinkertaistaminen. Koska nämä lapset ovat impulsiivisia, huonoja keskittymään ja ylivilkkaita, on välttämätöntä vähentää liiallisten virikkeiden kielteistä vaikutusta. Karsi niiden lelujen määrää, joilla lapsi saa yhdellä kertaa leikkiä. Yritä saada hänet toimimaan vain yhden tehtävän tai hankkeen parissa kerrallaan, kunnes se on saatettu loppuun. Koska nämä lapset ovat usein itse epäjärjestyksellisiä, järjestyksellisyys minimoi turhautumisen. Mitä vähemmän heillä on tavaroita ja mitä helpommin ne ovat saatavilla, sitä paremmin he selviytyvät tärkeistä toimista.

Eräs tehokas tapa vähentää stressiä kotona on luoda suunnitelmallinen mutta joustava päiväohjelma, joka antaa lapselle vakauden tunteen. Se, mihin kellonaikaan eri asiat tehdään, ei ole niin ratkaisevaa kuin se, missä järjestyksessä ne tehdään. Tässä voitaisiin onnistua soveltamalla esimerkiksi seuraavanlaisia käytännöllisiä ehdotuksia. Anna lapselle sopivaa ravintoa – yksinkertaisia, tasapainoisia aterioita ja välipaloja – säännöllisin väliajoin. Tee nukkumaanmenorituaaleista lämpimiä, rakkaudellisia ja rentouttavia. Koska ostoksillakäynti voi kiihottaa liikaa ylivilkasta lasta, suunnittele se etukäteen äläkä yritä käydä kovin monessa kaupassa. Ja kun menette ulos, selitä millaista käytöstä odotat. Selkeä päiväohjelma auttaa sellaista lasta, jolla on erityistarpeita, hallitsemaan omaa impulsiivista käytöstään. Lisäksi se auttaa vanhempia ennakoimaan tulevia tilanteita.

Suunnitelmallisuuden lisäksi on hyödyllistä laatia sääntöjärjestelmä ja kertoa, mitä siitä seuraa, jos rikotaan sellaisia sääntöjä, joista ei tingitä. Selvästi määritellyt, johdonmukaiset säännöt, joista molemmat puolisot ovat yhtä mieltä, luovat lapselle hyväksyttävän käytöksen rajat – ja opettavat häntä kantamaan vastuuta. Kiinnitä sääntöluettelo näkyvälle paikalle (muistutukseksi sekä vanhemmille että lapselle), mikäli se on tarpeen. Johdonmukaisuus on tunneperäisen turvallisuuden avain.

Se että ymmärretään, millaisia mieltymyksiä lapsella on – mistä hän pitää ja mistä ei pidä – ja mukaudutaan niihin, voi vähentää huomattavasti tarpeetonta painetta kotona. Koska usein näiden lasten luonteen erityispiirteinä ovat oikullisuus ja impulsiivisuus, heidän ja toisten lasten välinen vuorovaikutus voi olla hyvin vaikea kokemus. Tavaroiden, varsinkin lelujen, jakaminen toisten kanssa saattaa olla alue, jolla syntyy erityisesti yhteenottoja, ja siksi vanhemmat voivat antaa tällaisten lasten valita ne mielitavarat, joilla toiset saavat leikkiä. Lisäksi virikkeiden määrän sääteleminen järjestämällä pienen ryhmän leikkitovereita ja sellaista luovaa toimintaa, joka ei kiihota liikaa, voi myös auttaa valvomaan heidän matalaa ärsytyskynnystään.

On tärkeää, että vanhemmat antavat jokaisen lapsen kasvaa omalla tavallaan eivätkä yritä tarpeettomasti puristaa lasta johonkin muottiin tai muovata häntä samanlaiseksi kuin muut. Jos lapsi inhoaa jotakin ruokaa tai vaatekappaletta, karsi se pois. Tällaiset pienet ärsyyntymisen aiheet eivät yksinkertaisesti ole sen arvoisia, että niistä kannattaisi riidellä. Älä yleensäkään yritä valvoa kaikkea. Ole tasapainoinen, mutta kun tehdään päätöksiä siitä, mikä on hyväksyttävää kristityssä perheessä, pysy niissä.

Käytöksen ohjaaminen

Oikukkaat lapset vaativat yleensä tavallista enemmän ohjausta. Seurauksena on se, että monet vanhemmat tuntevat syyllisyyttä, jos heidän täytyy kurittaa lasta usein. On kuitenkin tärkeä tehdä ero kurittamisen ja pahoinpitelyn välillä. Kirjan A Fine Line—When Discipline Becomes Child Abuse mukaan 21 prosentin kaikista pahoinpitelytapauksista väitetään sattuvan lasten käyttäytyessä aggressiivisesti. Tutkimuksessa tullaankin siihen tulokseen, että ADD- ja ADHD-lapsilla on ”tavallista suurempi vaara joutua pahoinpitelyn tai laiminlyönnin uhriksi”. Vaikka sellaisten lasten kasvattaminen, joilla on erityistarpeita, voi kieltämättä olla stressaavaa, heidän ohjaamisensa täytyy olla tervettä ja tasapainoista. Koska nämä lapset ovat usein hyvin älykkäitä ja luovia, he asettavat vanhemmille haasteen näiden käsitellessä tilanteita, jotka vaativat asioiden perustelemista. Monesti tällaiset lapset keksivät tarttua isän tai äidin mitä loistavimman todistelun heikkoihin kohtiin. Älä anna heidän tehdä sitä! Säilytä itselläsi vanhemman valta.

Selitä asiat lyhyesti ja ole samalla ystävällinen mutta luja; toisin sanoen älä selitä liikoja äläkä neuvottele säännöistä, joista ei tingitä. Merkitköön sanasi ”kyllä” kyllä ja ”ei” ei (vrt. Matteus 5:37). Lapset eivät ole diplomaatteja, ja niin muodoin neuvotteleminen heidän kanssaan johtaa väittelyyn, suuttumiseen ja turhautumiseen ja voi jopa paisua huutamiseksi ja väkivallaksi (Efesolaisille 4:31). Vältä myös varoittelemasta liikaa. Jos kuritusta tarvitaan, se tulisi antaa viipymättä. Kirjassa Raising Positive Kids in a Negative World kehotetaan: ”Tyyni, varma ja luja – siitä arvovallassa on kysymys.” Pane lisäksi merkille lehden The German Tribune erinomaiset ehdotukset: ”Puhu lapselle aina tavalla, joka vangitsee hänen huomionsa: käytä usein hänen nimeänsä, säilytä katsekontakti ja käytä yksinkertaista kieltä.”

Pahoinpitelyyn syyllistytään silloin, kun vanhemmat menettävät itsensä hallinnan. Jos äiti tai isä huutaa, hän on jo menettänyt itsensä hallinnan. Sananlaskujen luku 15 kohdistaa huomion lasten kasvattamiseen ja kurittamiseen. Esimerkiksi jae 4 toteaa: ”Sävyisä kieli on elämän puu, mutta vilpillinen kieli haavoittaa mielen”, jae 18: ”Kiukkuinen mies nostaa riidan, mutta pitkämielinen asettaa toran”, ja lopuksi jae 28: ”Vanhurskaan sydän miettii, mitä vastata.” Meidän on siis tärkeä tajuta, että merkitystä ei ole ainoastaan sillä, mitä sanomme, vaan myös sillä, miten sen sanomme.

Kiitä, älä tuomitse

Koska ongelmalapset tekevät asioita, jotka ovat mielikuvituksellisia, kummallisia, jopa mielettömiä, vanhemmat turvautuvat suutuspäissään helposti moittimiseen, pilkkaamiseen, sättimiseen ja lyömiseen. Today’s English Version -raamatunkäännöksen mukaan Efesolaiskirjeen 6:4:ssä neuvotaan kuitenkin vanhempia kasvattamaan lapsiaan ”kristillisen kurin ja opetuksen” avulla. Miten Jeesus kuritti hairahtuneita? Hän käytti valistavaa kuritusta, joka valmensi ja opetti ihmisiä, ja oli puolueeton ja luja heitä kohtaan. Kuritus on tapahtumasarja, opetusmenetelmä, johon täytyy monesti turvautua yhä uudestaan oltaessa tekemisissä lasten kanssa. (Ks. kirjoitusta ”Raamatun näkökanta: onko ’kurituksen vitsa’ jäänyt vanhanaikaiseksi?” Herätkää!-lehdestä 8.9.1992.)

Oikeanlainen kuri synnyttää luottavaisen, lämpimän ja vakaan ilmapiirin; kun kuritus on välttämätöntä, lapselle tulee siksi aina selittää siihen syy. Kun on kyse lastenkasvatuksesta, ei ole olemassa mitään pikaratkaisuja, sillä lasten oppiminen tapahtuu vähitellen, ajan myötä. Jokaisen lapsen, varsinkin ongelmalapsen, kasvattaminen oikein vaatii paljon huomiota ja rakkautta, paljon aikaa ja työtä. Seuraavan lyhyen sanonnan muistaminen voi olla avuksi: ”Sano mitä tarkoitat, tarkoita mitä sanot, ja tee niin kuin sanot tekeväsi.”

Yksi turhauttavimmista puolista siinä ongelmassa, miten käsitellä lapsia, joiden käytös on huolestuttavaa, on heidän valtava tarpeensa saada huomiota. Liian usein heidän saamansa huomio on pikemminkin kielteistä kuin myönteistä. Pyri kuitenkin nopeasti kiinnittämään huomiota hyvään käytökseen tai hyvin tehtyyn työhön ja kiittämään tai palkitsemaan siitä. Se rohkaisee suuresti lasta. Tämä saattaa aluksi tuntua liioitellulta, mutta tulokset ovat vaivan arvoisia. Lapset tarvitsevat pieniä mutta saman tien saatavia palkintoja.

Isän kokemus Gregin kanssa

”Pojallamme Gregillä todettiin ADHD viisivuotiaana, jolloin hän oli lastentarhassa. Tuohon aikaan tapasimme lasten kehitykseen erikoistuneen lääkärin, joka vahvisti sen, että Greg oli todellakin ADHD-lapsi. Hän sanoi meille: ’Se ei ole hänen vikansa, eikä se ole teidän vikanne. Hän ei voi sille mitään, mutta te voitte.’

Ajattelemme noita sanoja usein, koska ne tekevät meille täysin selväksi sen, että meillä vanhempina on suuri vastuu auttaa poikaamme sopeutumaan tilanteeseensa. Tuona päivänä lääkäri antoi mukaamme kirjallisuutta luettavaksi, ja uskomme sen tiedon, jonka olemme kolmen viime vuoden aikana hankkineet, auttaneen merkittävällä tavalla meitä täyttämään vastuumme vanhempina Gregiä kohtaan.

ADHD-lasta kasvatettaessa on erittäin tärkeää kannustaa sopivaan käytökseen sekä varoittaa ja, jos tarve vaatii, rangaista huonosta käytöksestä. Mitä suunnitelmallisempi ja johdonmukaisempi osaa olla, sitä paremmat ovat tulokset. Nämä yksinkertaiset ajatukset ovat luultavasti avainseikka ADHD-lapsen kasvattamisessa. Mutta koska sama tilanne on edessä monta kertaa päivässä, tämä on helpommin sanottu kuin tehty.

Erittäin tehokkaaksi keinoksi olemme havainneet sen, että vaikea tilanne katkaistaan hetkeksi. Aina kun turvaudumme siihen huonon käytöksen muuttamiseksi, käynnistämme myös kannustusohjelman, jonka tarkoitus on rohkaista myönteisempään käytökseen. Kannustimena voi olla hyväksymyksen sana, halaus, jopa jokin pieni lahja tai etu. Menimme kauppaan ostamaan tarrataulukon. Kirjoitimme sen yläreunaan, mitä on asianmukainen käytös. Joka kerta, kun havaitsemme Gregin käyttäytyvän sillä tavalla, annamme hänelle tarran, jonka hän saa kiinnittää taulukkoonsa. Kun se on täynnä – sanokaamme, että siinä on 20 tarraa – hän saa palkinnon. Yleensä teemme silloin jotakin sellaista, mistä hän todella pitää, esimerkiksi menemme puistoon. Tästä on hyötyä, koska se motivoi häntä hyvään. Samalla kun hän kiinnittää tarroja, hän näkee, miten hän edistyy ja miten lähellä palkintoa hän on.

Olemme havainneet tehokkaaksi keinoksi myös sen, että annamme Gregille vaihtoehtoja. Sen sijaan, että esittäisimme hänelle suoran käskyn, annamme hänelle vaihtoehdon: hän voi joko käyttäytyä asianmukaisesti tai vastata huonon käytöksen seurauksista. Tämä opettaa kantamaan vastuuta ja tekemään oikeita valintoja. Jos jokin asia on jatkuva ongelma, esimerkiksi huono käytös kaupassa tai ravintolassa, voimme ottaa käyttöön tarrataulukon palkintoineen. Tällä tavalla hän näkee, mitä hyötyä on asiallisesta käytöksestä, ja me osoitamme huomaavamme hänen edistyksensä.

Useimmat ihmiset eivät tiedä, että ADHD vaikuttaa lapsen kykyyn hallita käytöstään ja reaktioitaan. Monet uskovat, että nämä lapset voisivat vaikuttaa siihen, miten pitkään he pystyvät keskittymään johonkin, ja hallita käytöstään, jos he yrittäisivät enemmän, ja kun lapset epäonnistuvat, siitä syytetään vanhempia.

ADHD-lapsen on fyysisesti mahdotonta istua kahta tuntia hiljaa seurakunnan kokouksessa valtakunnansalissa. Emme koskaan unohda, miten Greg ollessaan vasta viisivuotias itki aina ennen kokousta ja kysyi: ’Onko nyt pitkä vai lyhyt kokous?’ Jos edessä oli kahden tunnin kokous, hän itki todella katkerasti, sillä hän tiesi, ettei hän pystynyt istumaan hiljaa niin pitkää aikaa. Meidän on otettava huomioon hänen käytöshäiriönsä ja sen aiheuttamat rajoitukset. Tiedämme Jehovan ymmärtävän tällaista häiriötilaa paremmin kuin kukaan muu, ja se lohduttaa meitä. Tällä hetkellä Gregillä ei ole mitään lääkitystä, ja hän on ikäistensä kanssa samalla luokalla.

Se, että panemme toivomme Jehovaan ja pidämme katseemme kohdistettuna uuteen maailmaan, on voimanlähteemme. Toivomme merkitsee Gregille paljon jo nyt. Hän puhkuu intoa jopa silmät kyynelissä, kun hän ajattelee sitä, miten Jehova poistaa ADHD:n paratiisimaassa.”

[Tekstiruutu s. 9]

Palkintomahdollisuuksia hyvästä käytöksestä

1. KIITOS – sanallinen kiitos hyvin tehdystä työstä; kiitetään hyvästä käytöksestä rakkaudentunnustuksen, halausten ja lämpimän hymyn ohella.

2. TAULUKKOJÄRJESTELMÄ – näkyvästi esillä oleva taulukko, johon kiinnitetään kiehtovia tarroja tai tähtiä hyvän käytöksen kannustimeksi.

3. HYVIEN TEKOJEN LUETTELO – jossa mainitaan hyväksyttävät ja kiitettävät suoritukset. Joka kerta kun lapsi tekee jotakin hyvin, olipa se aluksi miten pientä tahansa, se kirjoitetaan muistiin ja luetaan jollekulle perheeseen kuuluvalle.

4. KÄYTÖSMITTARI – lapsen iän huomioon ottaen laitetaan papuja tai karamelleja (näkyväksi kannustimeksi) astiaan, kun hän tekee jotakin hyvin. Tarkoituksena on luoda pistejärjestelmä, jonka perusteella myönnetään palkinto: voitaisiin esimerkiksi tehdä jotakin sellaista, mikä joka tapauksessa kuului perheen suunnitelmiin, kenties mennä elokuviin, luistelemaan tai ravintolaan syömään. Sen sijaan että painottaisit lapselle: ”Jollet käyttäydy kunnolla, emme mene”, kokeile tätä: ”Jos käyttäydyt hyvin, menemme.” Avain on siinä, että muuttaa kielteisen ajattelun myönteiseksi samalla kun antaa riittävästi aikaa muutoksen tapahtumiseen.

[Kuva s. 7]

Tunteet voivat joskus kuumeta keskusteltaessa

[Kuva s. 8]

Kun päätökset on tehty, selitä ne lapselle ja pysy niissä

[Kuva s. 10]

Hän kiinnittää ylpeänä uuden tarran taulukkoonsa