Vammainen kykenee ajamaan

”PYSTYN ajamaan autoa!” Nämä sanat voivat kuulostaa sinusta vähämerkityksisiltä, mutta niillä oli syvällinen vaikutus minuun. 50-vuotias mies, joka ne esitti, oli maassa minun edessäni. Hänen jalkansa olivat tuskin lainkaan kasvaneet, koska hän oli lapsena sairastanut polion. Ne olivat kovin pieninä ja hyödyttöminä ristikkäin hänen ruumiinsa alla. Hän oli kuitenkin kehittänyt hyvät käsi- ja hartiavoimat liikuttuaan vuosien ajan paikasta toiseen käsiensä avulla. Ja se ettei hän tuntenut vähäisimmässäkään määrin itsesääliä, sai minut häpeämään – erityisesti hänen äänessään oleva onnellinen ylpeys, kun hän kertoi voivansa ajaa autoa.

Itse nimittäin sairastuin polioon 28-vuotiaana. Olin järkyttynyt kuullessani, etten enää pystyisi kävelemään ilman kainalosauvoja. Tämän miehen yksinkertaiset sanat auttoivat minua taistelemaan masennustani vastaan. Todistelin itselleni, että jos hän, vaikka hän on vaikeammin vammainen kuin minä, pystyi nousemaan koetuksensa yläpuolelle, niin miksen myös minä voisi onnistua siinä. Päätin siinä paikassa, että minäkin ajaisin jälleen autoa!

Ei aivan helppoa

Tämä tapahtui nelisenkymmentä vuotta sitten. Tuolloin ei autonajo vammaisena ollut pelkureita varten. Minun erikoisvarusteinen autoni oli melkoinen laite! Vasemman kainalokuoppani alle oli asennettu tuki, joka ulottui kytkinpolkimeen. Käytin kytkintä liikuttamalla vasenta olkapäätäni eteenpäin. ”Kaasupoljin” oli käsikäyttöinen vipu, joka oli peräisin vanhasta T-mallisesta Fordista, ja myös jarrut toimivat käsikäyttöisen vivun avulla. Voitko kuvitella minut ajamassa? Olkapääni liikkui edestakaisin, vasemmalla kädelläni paitsi ohjasin myös jarrutin, ja oikealle kädelleni riitti töitä ohjaamisessa, kaasuttamisessa ja käsimerkkien antamisessa! (Meillä on Australiassa vasemmanpuoleinen liikenne.) Autoissa ei tuohon aikaan ollut suuntavilkkuja.

Olen kiitollinen siitä, että noiden hankalien lisälaitteiden aika on ohi. Nykyään ajaminen on automaattivaihteiston ja helppokäyttöisten suuntavilkkujen ansiosta huomattavasti yksinkertaisempaa. Tekniikan edistymisen ansiosta monet vammaiset voivat ajaa autoa. Sivun 14 tekstiruudussa kerrotaan joistakin yleisesti käytössä olevista laitteista.

Suosituksiani

Jos olet vammainen ja harkitset muutosten tekemistä autoon voidaksesi ajaa, suosittelen voimakkaasti, että ottaisit yhteyttä alan asiantuntijaan. Hän voi huolehtia koko laitteiston tarkistamisesta, jotta sinun turvallisuutesi ajajana ja myös matkustajiesi turvallisuus olisi taattu. Onnettomuuksien varalta on tärkeää hankkia täysvakuutus jostakin tunnetusta vakuutusyhtiöstä.

Kun lähtee ajamaan, voi olla yleensä viisasta ottaa kaiken varalta joku toinen mukaan. Vanha sananlasku neuvoo viisaasti: ”Kaksi on paremmassa asemassa kuin yksi, koska yhdessä he voivat työskennellä tehokkaammin. Jos toinen heistä kaatuu, toinen voi auttaa hänet ylös. Mutta jos joku on yksin ja kaatuu, asiat ovat huonosti, koska häntä auttamassa ei ole ketään.” (Saarnaaja 4:​9, 10, Today’s English Version.) Toverista voi olla paljon apua, jos joudut onnettomuuteen, jos auton moottoriin tulee jokin vika tai jos rengas puhkeaa. Jotkut vammaiset ajajat pitävät matkapuhelinta autossa. Tämä lisää heidän turvallisuudentunnettaan, jos heidän on ajettava yksin.a

On sanomattakin selvää, että meidän vammaisten autoilijoiden täytyy hyväksyä rajoituksemme ja ajaa sen mukaan. Meidän ei tarvitse ajaa aggressiivisesti todistaaksemme, että pystymme ajamaan yhtä hyvin kuin muut. Sen sijaan monilla vammaisilla ajajilla on ajoneuvoissaan lappu, jossa lukee: ”Varoitus – vammainen autoilija” tai jotain samantapaista. Tämä on vain huomautus muille, että vammainen ajaja saattaa olla varovainen ja ajaa siksi hiukan muita hiljempaa. Se ei merkitse sitä, että muiden pitäisi pysytellä kaukana hänestä. Kokemukseni mukaan jarruttaminen ei vie vammaiselta juuri sen kauempaa kuin terveeltä ajajalta; näin on ollut varsinkin sen jälkeen, kun markkinoille on tullut nykyaikaisia lisälaitteita.

Tee vastuuntuntoinen ratkaisu harkitessasi ajamista

Jos olet vammainen ja haluaisit ajaa autoa, sinun tulisi lähestyä asiaa äärimmäisen vakavasti. Ensiksikin neuvottele lääkärin ja perheenjäsentesi kanssa. Voit myös pohtia seuraavia kysymyksiä: Onko minun välttämätöntä ajaa? Olenko ottanut huomioon sen, että voin joutua onnettomuuteen? Kykenenkö voittamaan kaikki ne pelot, joita minulla saattaa olla? Mitkä ovat edut? Voisinko ajotaitoni ansiosta palata työelämään? Voisiko se auttaa minua olemaan enemmän tekemisissä muiden kanssa?

On myös erittäin tärkeää tietää, milloin lopettaa. Kenelle tahansa ajajalle, onpa hän vammainen tai ei, voi tulla se päivä, jolloin hänen on tehtävä tämä päätös arviointikyvyn heikkenemisen ja refleksien hidastumisen vuoksi. Jos tämä aika koittaisi sinulle, muista, että sinun pitää ajatella muitakin kuin vain itseäsi. Entä ne, joita rakastat – perheesi ja myös liikenteessä oleva lähimmäisesi? Voisiko heikentynyt ajotaitosi saattaa hänet todelliseen vaaraan?

Joissakin maissa, esimerkiksi omassa kotimaassani Australiassa, jokainen yli 65-vuotias vammainen ajaja voi uusia ajokorttinsa vain vuodeksi kerrallaan. Mutta ensin hänen täytyy saada lääkärintodistus, jossa vahvistetaan, ettei hänellä ole mitään sellaisia terveysongelmia, jotka voisivat heikentää hänen kykyään ajaa autoa.

Autoni ja palvelukseni

Autosta on tänä nopeatempoisena aikana tullut joissakin maissa todellinen välttämättömyys kristityille. Autot ovat olleet avuksi siinä, että tuhansille, ehkä miljoonille ihmisille on voitu viedä Jumalan valtakunnan hyvä uutinen (Matteus 24:​14). Tämä pitää erityisesti paikkansa meistä invalideista. Ajoneuvoni ansiosta, johon on tehty muutoksia henkilökohtaisten tarpeitteni mukaan, voin kertoa toisille siitä vakaumuksestani, että pian tulee uusi maailma, jossa ei tapahdu onnettomuuksia eikä ole sairauksia tai minkäänlaista vammaisuutta (Jesaja 35:​5, 6). Jotkut vammaiset ovat voineet jopa palvella kokoaikaisina evankelistoina.

Eräs Iowassa Yhdysvalloissa asuva Jehovan todistaja -⁠nainen, joka on pyörätuoli-invalidi, on voinut toimia tuossa tehtävässä monia vuosia. Hän kertoo, että hänen pakettiautonsa on ollut hänelle suureksi avuksi; muuan toinen todistaja suunnitteli sen erityismekanismit, kuten hissin, joka nostaa hänet pakettiautoon. Kun hän on autossa sisällä, hän siirtyy pyörätuolista kuljettajan istuimelle. Hän kertoo: ”Tällä tavalla olen voinut lähteä ulos ja käydä säännöllisesti tapaamassa ihmisiä heidän kodeissaan ja voin yleensä johtaa joitakin raamatuntutkisteluja.”

Vaikka minä en voikaan työskennellä palveluksessa kokoaikaisesti, erikoisvarusteisesta ajoneuvostani on kuitenkin ollut minun tapauksessani korvaamatonta hyötyä saarnaamistyössä. Monet vuodet kuljin ovelta ovelle kainalosauvoilla, mutta käsivarsiini ja olkapäihini kohdistunut rasitus vaati ajan myötä veronsa. Minun piti siksi keksiä vähemmän rasittava tapa liikkua. Työskentelenpä sitten kaupungissa tai maaseudulla, valitsen taloja, joihin johtaa ajotie. Voin sitä pitkin ajaa lähelle ovea.

Ensimmäisellä käynnilläni nousen tavallisesti autosta, kävelen etuovelle kainalosauvojen avulla ja selitän lyhyesti käyntini tarkoituksen. Jos ovenavaaja on kiinnostunut sanomasta, yritän rakentaa ystävyyttä, niin että rohkenen seuraavilla käynneillä ilmoittaa läsnäolostani äänimerkin avulla – sitten on heidän vuoronsa tulla ulos minun luokseni.

Tämä lähestymistapa toimii hienosti. Tuntematta oloaan mitenkään epämukavaksi monet asukkaat suostuvat istumaan kanssani autossa hetkisen, niin että voimme keskustella mukavasti meidän tarvitsematta olla sään armoilla. Monet ihmiset ottavat minut mielellään vastaan ja odottavat voivansa keskustella jostain rohkaisevasta Raamatun ajatuksesta ja saavansa uusimmat Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet.

Jokaisen vammaisen tilanne on tietenkin erilainen. Mutta ehkä tulet saamaan autonajosta samanlaista hyötyä kuin minä – uutta itseluottamusta, itsenäisyyttä, mahdollisuuden auttaa toisia ja suurta tyydytystä siitä, että voit sanoa: ”Lähden ajelulle!” (Kertonut Cecil W. Bruhn.)

[Alaviite]

[Tekstiruutu s. 14]

Millaisia muutoksia autoihin tehdään vammaisia varten

USEIMMAT vammaiset ajajat tekevät käsillään sen, mihin heidän jalkansa eivät pysty. Eräs käsikäyttöinen ohjauslaitetyyppi on erityisen helppokäyttöinen. Se on vipu, joka sopii kätevästi ohjauspyörän alle ja tulee esiin ohjauspylväästä. Vivusta lähtee terästanko jarrupolkimeen. Jarruttaminen tapahtuu työntämällä vipua eteenpäin.

Tästä samasta vivusta lähtee vaijeri, joka on kytketty kaasupolkimeen. Vipu liikkuu kahteen suuntaan: eteenpäin, kun jarrutetaan, ja taaksepäin, kun kaasutetaan. Sen käyttäminen vaatii jonkin verran voimaa. Tämäntyyppisellä käsikäyttöisellä ohjauslaitteella on se merkittävä etu, ettei se estä mitenkään muita ajamasta autoa tavalliseen tapaan. Lisäksi se on helppo siirtää toisiin autoihin.

Niitä varten, joiden käsivoimat ovat pienet, on saatavilla muunnos tästä käsikäyttöisestä ohjauslaitteesta. Se toimii samaan tapaan: jarrutettaessa työnnetään eteenpäin mutta kaasutettaessa painetaan alaspäin, jolloin pelkkä käden paino vaikuttaa kaasupolkimeen.

Entä pyörätuolit?

Vammaisen edessä on toinen ongelma: mitä tehdä pyörätuolille? Monet nuoret ajajat hankkivat kaksiovisen auton, koska siinä he voivat nostaa pyörätuolin ohjaajan istuimen taakse jäävään tilaan. Tämä kysyy tietenkin melkoisia käsi- ja hartiavoimia. Niiden, joilla ei ole kylliksi voimaa, täytyy odottaa huomaavaista ohikulkijaa, joka voisi nostaa heidän tuolinsa autoon.

Eräs vaihtoehto on pyörätuolin lastauslaite, auton katolle asennettu suuri lasikuitulaatikko. Pieni moottori nostaa napin painalluksella laatikon hitaasti pystyyn, niin että pyörätuoli voidaan lastata siihen väkipyörästön avulla. Kun laatikko on lastattu, se palautuu litteäksi. Yksi tällainen Australiassa saatavilla oleva lastauslaitemalli voidaan helposti kytkeä auton tupakansytyttimeen.

Pyörätuolin lastauslaitteella on se haittapuoli, että se lisää auton ilmanvastusta, mikä nostaa polttoaineenkulutusta 15–20 prosenttia. Lisäksi itse laitteen hinta voi olla masentavan korkea. Monet pitävät lastauslaitteita kuitenkin hintansa arvoisina niiden tarjoaman riippumattomuuden vuoksi. Muuan vammainen nainen totesi: ”Nyt voin mennä kaikkialle yksin kenenkään tarvitsematta olla kanssani tai tulla vastaan määräpaikkaani auttamaan pyörätuolin esille ottamisessa.”

[Kuva s. 13]

Voin todistaa autostani käsin