Itsemurhat – nuorison vitsaus

AIVAN kuin sodat, murhatyöt ja julmuudet eivät olisi kylliksi niittäneet nuorisoamme, monet nuoret ovat nykyään tuhonneet itsensä tekemällä itsemurhan. Huumeiden ja alkoholin väärinkäyttö vaurioittavat nuorten aivoja ja muuta elimistöä, minkä vuoksi paljon nuoria kuolee. Kuolinsyyksi ilmoitetaan nykyään yhä useammin ”tahallinen tai tahaton huumeitten yliannostus”.

Amerikkalainen julkaisu Morbidity and Mortality Weekly Report sanoi 28. huhtikuuta 1995 päivätyssä numerossaan, että ”itsemurha on kolmanneksi yleisin 15–19-vuotiaitten nuorten kuolinsyy Yhdysvalloissa”. Tri J. J. Mann kirjoittaa: ”Joka vuosi tekee yli 30000 amerikkalaista itsemurhan [vuonna 1995 lukumäärä oli 31284]. Murheellista on se, että itsemurhan tekijät ovat yleensä nuoria ihmisiä – –. Itsemurhayritysten määrä on yli kymmenkertainen toteutuneisiin 30000 itsemurhaan verrattuna. – – Itsemurhavaarassa olevien potilaitten tunnistaminen on lääkäreille vakava haaste, sillä heidän ei ole helppo nähdä, ketkä vaikeasti masentuneista potilaista tulevat yrittämään itsemurhaa ja ketkä eivät.” (The Decade of the Brain.)

Simon Sobo, joka johtaa psykiatrian klinikkaa New Milford Hospital -sairaalassa Connecticutin osavaltiossa Yhdysvalloissa, on todennut: ”Tänä keväänä [1995] on ollut enemmän itsemurhayrityksiä kuin milloinkaan ennen niiden 13 vuoden aikana, jotka olen ollut täällä.” Yhdysvalloissa yrittävät vuosittain tuhannet nuoret itsemurhaa. Jokainen yritys on vetoomus, joka kertoo avun ja huomion tarpeesta. Keiltä he voivat saada tukea, ennen kuin on liian myöhäistä?

Maailmanlaajuinen ongelma

Tilanne ei ole kovinkaan erilainen monissa muissa osissa maailmaa. Intiassa teki India Today -lehden mukaan noin 30000 nuorta itsemurhan vuonna 1990. Alankomaissa, Espanjassa, Israelissa, Kanadassa, Ranskassa, Suomessa, Sveitsissä, Thaimaassa ja Uudessa-Seelannissa on nuorten itsemurhien määrä lisääntynyt. YK:n lastenavun rahasto (UNICEF) sanoo vuodelta 1996 olevassa raportissaan, että nuorten itsemurhaluvut ovat väkilukuun suhteutettuina suurimmat Latviassa, Liettuassa, Sloveniassa, Suomessa, Uudessa-Seelannissa ja Venäjällä.

Myös Australia on nuorten itsemurhatilastoissa lähellä maailman kärkeä. Vuonna 1995 oli tuossa maassa kaikista nuorten miesten kuolemantapauksista 25 prosenttia ja nuorten naisten kuolemantapauksista 17 prosenttia itsemurhia, kertoi sanomalehti The Canberra Times eräässä raportissaan. Australiassa poikien itsemurhayritykset johtavat noin viisi kertaa useammin kuolemaan kuin tyttöjen. Suhde on samantapainen useimmissa maissa.

Merkitseekö tämä sitä, että pojat yrittävät itsemurhaa todennäköisemmin kuin tytöt? Ei välttämättä. Käytettävissä olevien tietojen perusteella sukupuolten välillä ei näyttäisi olevan itsemurhayritysten määrässä juuri minkäänlaista eroa. Yhtä kaikki Maailman terveysjärjestön (WHO) ”tuoreimmista luvuista ilmenee, että nuoret miehet tekevät teollisuusmaissa noin neljä kertaa enemmän itsemurhia kuin naiset” (UNICEFin julkaisu The Progress of Nations).

Eivät edes tällaiset kauhistuttavat tilastot ehkä paljasta ongelman koko laajuutta. Nuorten itsemurhista kertovia tilastoja, joissa asiat ilmaistaan lääkäreitten ja muiden asiantuntijoiden käyttämällä kielellä, on yllättävän helppo lukea. Usein ei kuitenkaan tajuta eikä nähdä sitä, että jokaisen kylmän tilastollisen luvun takana on hajonneita perheitä sekä surua, epätoivoa ja tuskaa, jota itsemurhan tehneitten lähipiiri tuntee etsiessään selitystä tapahtuneelle.

Voidaanko siis nuorten itsemurhien tragediat estää? Tutkimuksissa on löytynyt joitakin keskeisiä tekijöitä, joista voi olla apua, jotta tällaisia murheellisia tilanteita ei pääsisi syntymään.

[Tekstiruutu s. 5]

Mikä ajaa itsemurhaan

Itsemurhan motiiveista on monenlaisia teorioita. ”Itsemurha on ihmisen reaktio tilanteeseen, jossa jokin ongelma on tuntunut hänestä ylivoimaisen vaikealta. Tällaisia ongelmia ovat esimerkiksi eristäytyminen, jonkun läheisen (varsinkin puolison) kuolema, perheen hajoaminen lapsuudessa, vakava ruumiillinen sairaus, vanheneminen, työttömyys, rahavaikeudet ja huumeidenkäyttö.” (The American Medical Association Encyclopedia of Medicine.)

Sosiologi Emile Durkheim on jaotellut itsemurhat neljään pääryhmään:

1. Egoistinen itsemurha. Sen ”ajatellaan olevan seurausta siitä, että ihminen ei tunne kuuluvansa yhteisöön. Niillä, jotka tekevät egoistisen itsemurhan, ei ole siteitä yhteisöönsä eivätkä he ole riippuvaisia siitä, joten he ovat jääneet paljolti yksin.” Heillä on taipumus vetäytyä syrjään.

2. Altruistinen itsemurha. ”Ihminen on samastunut liikaa ryhmäänsä, jolloin hänestä tuntuu siltä, ettei mikään uhraus ole liian suuri.” Esimerkkeinä ovat japanilaiset kamikaze-lentäjät toisen maailmansodan ajalta sekä uskonnollisten äärisuuntien jäsenet, jotka itsensä räjäyttäessään tappavat samalla ihmisiä, joita he pitävät vihollisinaan. Muita esimerkkejä ovat ne, jotka ovat tehneet polttoitsemurhan kiinnittääkseen ihmisten huomion johonkin asiaan, jota he olivat aggressiivisesti puolustaneet.

3. Anominen itsemurha. ”Ihminen, joka tekee anomisen itsemurhan, ei kykene pohtimaan kriisiään järkiperäisesti ja päättää ratkaista ongelmansa itsemurhalla. – – [Näin] tapahtuu, kun ihmisen tavanomainen suhde yhteisöön on äkkiä muuttunut järkyttävällä tavalla.”

4. Fatalistinen itsemurha. Sen ”syynä pidetään sitä, että yhteisöllä on liikaa sääntöjä, jotka olennaisesti rajoittavat yksilön vapautta”. Tällaisilla ihmisillä ”on sellainen tunne, ettei tulevaisuudella ole heille mitään annettavaa”. (Alan L. Berman ja David A. Jobes, Adolescent Suicide: Assessment and Intervention.)

[Kuva s. 5]

Vahingollisia tapoja, jotka voivat johtaa siihen, että nuoret tekevät itsemurhia