Napostellen piikkien lomassa

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA ETELÄ-AFRIKASTA

LÄHDE kanssani käymään Noorsveldissä Etelä-Afrikassa. Tuo puolikuiva alue on saanut nimensä tyräkeistä (afrikaansin kielellä noors), piikikkäistä mehikasveista, joita siellä on runsaasti. Kuten oheisesta kuvasta näkyy, alueella kasvatetaan kotieläimiä, muun muassa angoravuohia, joista saadaan arvokasta valkoista mohairvillaa. Siitä kudotaan silkinpehmeää mutta vahvaa kangasta, josta valmistetaan monenlaisia tekstiilejä muotivaatteista mattoihin. Miten eläimet selviytyvät tällä vähäsateisella seudulla?

Hengissä pysymisen avain ovat pensasmaisina kasvavat tyräkit, joiden keskellä vuohet käyskentelevät oheisessa kuvassa. Talviaikaan yli 40 prosenttia vuohien ravinnosta koostuu kuvassa näkyvästä lajista Euphorbia coerulescens. Vuohien täytyy kuitenkin varoa kasvien teräviä piikkejä napostellessaan niiden varsia. Ruokaileminen helpottuu, kun ne oppivat iskemään piikit pois sarvillaan.

Runsaiden sateiden jälkeen vuohet syövät tyräkkien ympärillä kasvavaa kasvillisuutta. Mutta sekin on vaarallista. Maatalousyrittäjä Jurgen Currie kirjoittaa Noorsveldistä kertovassa kirjassaan: ”Jos angoravuohi suloisine villakiharoineen uskaltautuu napostelemaan pehmeitä kasveja tyräkkipensaiden juurelta ja keskeltä, se voi tarttua kiinni piikkeihin.” Seurauksena voi olla kuolema. ”Kun aurinko paahtaa kesällä kuumimmillaan, vuohi kestää korkeintaan kaksi tuntia hengissä”, hän selittää.

Ajoittain Noorsveld kärsii ankarasta kuivuudesta. Silloin tyräkit pitävät elämää yllä. Maanviljelijät ajavat niittyjen yli leikkureilla hienontaen tyräkit pieneksi silpuksi, jota vuohien on helpompaa ja turvallisempaa syödä. Luonnonvaraiset eläimet liittyvät pitoihin. Currie selittää: ”Kuivana aikana – – kudut [suurikokoisia antilooppeja] turvautuvat kiitollisina tähän ravintolähteeseen. Niitä näkee usein tien lähellä vaaleilla laikuilla, joilla tyräkit on silputtu. Ihmispelko on väistynyt ravinnontarpeen tieltä.”

Euphorbia ferox on pienempikasvuinen tyräkki mutta niin täynnä teräviä piikkejä, että useimmat eläimet eivät pääse syömään sen vartta. Nämäkin tyräkit kestävät kuivuutta ja ovat siksi eläimille elintärkeitä. Kun sateita ei tule, maatilojen väki kulkee tyräkkipensaalta toiselle ja polttaa piikit puhalluslampuilla tai jollain muulla keinolla. Työ on erittäin raskasta. ”Kun piikit on poltettu, eläimet tulevat innokkaasti syömään varsia”, kerrotaan eräässä hakuteoksessa. ”Hyppyantiloopit oppivat nopeasti syömään poltettuja tyräkkejä, ja niistä tulee hyvin säyseitä, kun ne monesti ruokailevat – – aivan lähellä polttotyössä olevaa ihmistä.” (Veld Plants of Southern Africa.)

Katsellessamme tyräkkien keskellä laiduntavia vuohia emme voi olla ihmettelemättä Jehovan luomakunnan monipuolisuutta. Niin luotaantyöntäviltä ja hengenvaarallisilta kuin tyräkit näyttävätkin, ne ovat monien eläinten elinehto tällä vähäsateisella seudulla.

[Kuva s. 24]

Talviaikana yli 40 prosenttia angoravuohien ravinnosta koostuu tästä tyräkkilajista

[Kuvat s. 25]

Kukkivia tyräkkejä ja lähikuva vaarallisista piikeistä