Purppuran historia pähkinänkuoressa
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA MEKSIKOSTA
”Sinä, oi ihmisen poika, viritä surulaulu Tyroksesta. Kirjavaväristä Egyptin pellavaa oli purjeenasi palveleva levitetty kankaasi. Sinistä lankaa ja purppuranpunaiseksi värjättyä villaa Elisaansaarilta oli kansikatoksesi. He kävivät kauppaa kanssasi – – komeilla vaatteilla.” (Hesekiel 27:2, 7, 24.)
TYROS oli muinaisen Foinikian tärkein merisatama nykyisen Libanonin alueella. Tuo uhmakas kaupunki kävi kukoistavaa kauppaa purppurakankailla. Voimakas purppuraväri tunnettiinkin Rooman imperiumissa nimellä Tyroksen purppura.
Purppuraa oli hyvin kallista, joten se alettiin yhdistää kuninkaallisuuteen, kunniaan ja rikkauteen. Jos joku tavalliseen kansaan kuuluva julkesi antiikin Roomassa käyttää asua, joka oli värjätty hienoimmalla purppuralla, häntä syytettiin keisarin säädösten nojalla maanpetoksesta.
Tätä väriainetta on kautta aikojen saatu pieninä määrinä eräistä merikotiloista, joissa sitä on pisara kussakin eläimessä. Tyroksessa käytettiin Murex-suvun kotiloita, erityisesti Murex brandaris- ja Murex trunculus -lajeja, joita elää pitkin Välimeren rannikkoa. Värin vivahde riippui siitä, mistä paikasta kotilot kerättiin.
Purppuran historiaa Meksikossa
Kun espanjalaiset konkistadorit satoja vuosia sitten näkivät ensimmäisen kerran purppuralla värjättyjä kankaita Etelä-Amerikassa, he ihastuivat värin pysyvyyteen. He panivat merkille, että väri näytti vain paranevan pesussa. Arkeologisten löytöjen perusteella vaikuttaa siltä, että alkuperäisasukkaat värjäsivät purppuralla monenlaisia vaatteita.
Meksikon alkuperäiskansat, erityisesti misteekit, saivat kankaisiinsa väriainetta Purpura patula pansa -kotilosta, joka on sukua tyroslaisten käyttämälle kotilolle. Molemmat lajit tuottavat ainetta, joka näyttää aluksi vaaleankeltaiselta mutta muuttuu purppuranpunaiseksi ilman ja valon vaikutuksesta. Väri tarttuu kangaskuituun ilman kiinnitysainetta, mikä on harvinaista värjäyksessä.
Misteekit saivat kotiloita Tyynestämerestä. Kun Tyroksessa ja Roomassa kotilot tapettiin – noilta ajoilta on edelleen jäljellä kasoittain tyhjiä kuoria – misteekit vain lypsivät kotilot. Kun kotilon päälle puhallettiin, se luovutti arvokkaan eritteensä, joka valutettiin suoraan kangaskuiduille. Sitten eläin laskettiin takaisin mereen. Lisääntymiskaudella kotiloita ei lypsetty lainkaan, ja tämän ansiosta kanta on säilynyt nykypäivään asti.
Erään biodiversiteettiä vaalivan meksikolaisen toimikunnan mukaan misteekkivärjääjät kävivät loka- ja maaliskuun välisenä aikana hakemassa purppuransa 200 kilometrin päästä Huatulcon lahdenpoukamista aina 1980-luvun alkuun saakka. Hyödyntäminen pysyi kohtuuden rajoissa, ja ekologinen tasapaino säilyi, kunnes vuosina 1981–85 samoilla apajilla kävi muuan ulkomainen yritys, ja kotilokanta romahti. Se sai viranomaiset laatimaan sopimuksen, jolla kotiloiden tappaminen kiellettiin ja niiden käyttö perinteiseen tapaan sallittiin vain alkuperäisasukkaille.
Purpura-kotilon uhkana on myös turismi, joka lisääntyy Huatulcon lahtien rannoilla. Monet kuitenkin toivovat, että tuo kiinnostava eläin säilyisi ja siitä saataisiin vastakin kaunista väriainetta.
[Alaviite]
a Sinisestä ja punaisesta koostuvan purppuran sävyt vaihtelevat violetista tummanpunaiseen. Purppuraksi kutsuttiin ennen muinoin myös karmosiininpunaista.
[Kuva s. 16]
”Purpura”-kotilo
[Kuva s. 16]
Kotilo lypsetään ja lasketaan sitten takaisin mereen
[Lähdemerkintä]
© FULVIO ECCARDI
[Kuva s. 16, 17]
Purppuralankaa valmiina kudottavaksi
[Kuvat s. 17]
”Posahuanco”-hame valmisteilla