Jokainen kaipaa rakkautta

Kauan sitten eräässä kaupungissa nykyisen Turkin alueella asui tyttö nimeltä Lea. Hän oli arkisen näköinen, kun sitä vastoin hänen nuorempi sisarensa Raakel oli kaunis.

RAAKEL tapasi miehen, joka rakasti häntä niin paljon, että suostui työskentelemään hänen isänsä palveluksessa seitsemän vuotta saadakseen hänet omakseen. Hääyönä tyttöjen isä vaihtoi kuitenkin Raakelin tilalle Lean. Emme tiedä, miltä isän juoni tuntui Leasta, mutta epäilemättä hän ymmärsi, ettei tämä ollut paras mahdollinen alku avioliitolle.

Kun tuoreelle aviomiehelle valkeni, mitä oli tapahtunut, hän esitti vastalauseen. Isä selitti, että tapana oli naittaa ensin vanhempi tytär. Näin Lea päätyi vilpillisin keinoin vaimoksi miehelle, joka oli alun perin rakastunut hänen nuorempaan sisareensa ja joka sai myös tämän ensirakkautensa vaimokseen. Ei varmaankaan ollut helppoa seurata, miten sisar sai osakseen lähes kaiken kiintymyksen. Lealla ei ollut kerrottavanaan romanttisia tarinoita seurusteluajastaan eikä montakaan, jos yhtään, onnellista muistoa hääpäivästään. Hän kaipasi varmaankin kipeästi sitä, että häntä rakastettaisiin yhtä paljon kuin Raakelia. Osittain juuri näiden olosuhteiden vuoksi, joihin hän ei itse voinut paljonkaan vaikuttaa, hänestä on saattanut usein tuntua siltä, ettei hänestä välitetä.a

Monet ihmiset voivat nykyään samastua jossain määrin Leaan. Tarve rakastaa ja saada vastarakkautta on syvällä meissä jokaisessa. Haluaisimme ehkä rinnallemme puolison, joka rakastaisi meitä. Toivomme myös, että vanhempamme, lapsemme, sisaruksemme ja ystävämme pitäisivät meistä. Lean tavoin saatamme nähdä, miten toisten elämässä on rakkautta, mutta me jäämme siitä paitsi.

Kuulemme pienestä pitäen ruusuisia tarinoita kauniista ihmisistä, jotka rakastuvat toisiinsa ja elävät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Rakkaudesta haaveillaan lauluissa, ja runoissa sitä ylistetään. Eräs tutkija kuitenkin kirjoitti: ”Tuskin on mitään muuta yritystä, joka aloitetaan niin suurin toivein ja niin suurin odotuksin ja joka kuitenkin niin säännöllisesti epäonnistuu kuin rakkaus.” (Erich Fromm, Rakkauden vaikea taito.) Usein juuri läheisimmät ihmissuhteet ovat kaikkein vaikeimpia, ja ne tuottavat meille enemmänkin ahdistusta kuin kestävää iloa. Useissa maissa noin 40 prosenttia avioliitoista päättyy nykyään eroon, ja monet yhdessä pysyvät parit ovat kaikkea muuta kuin onnellisia.

Monissa maissa on entistä enemmän myös yksinhuoltajaperheitä ja huonosti toimivia perheitä, joissa tilanteesta kärsivät lapsetkin. Silti erityisesti lapset tarvitsevat lämpimän, rakastavan perheen tuomaa turvallisuutta. Mihin rakkaus oikein on kadonnut? Mistä lähteestä voisimme saada opastusta tämän kallisarvoisen ominaisuuden suhteen? Pohdimme näitä kysymyksiä seuraavissa kirjoituksissa.

[Alaviite]