Aristoteles

Aristoteles kirjoitti biologiasta, etiikasta, kielitieteestä, liikkeestä, logiikasta, magnetismista, metafysiikasta, nautinnosta, oikeustieteestä, politiikasta, psykologiasta, retoriikasta, runoudesta, taiteesta ja tähtitieteestä. Lisäksi hän käsitteli kirjoituksissaan sielua, joka hänen näkemyksensä mukaan lopulta kuolisi. Aristoteleen maine on kuitenkin ennen kaikkea sen ansiota, mitä hän teki biologian ja logiikan aloilla.

Muinaiset kreikkalaiset tiedemiehet nojautuivat luonnonilmiöitä selittäessään omaan havainto- ja päättelykykyynsä ja logiikkaan. He ajattelivat voivansa saavuttaa oikeat johtopäätökset pohdiskelemalla huolellisesti sellaisia tosiasioita, joita he pitivät itsestään selvinä.

Tämä toimintaperiaate auttoi tiedemiehiä tekemään monia järkeviä päätelmiä, muun muassa sen, että maailmankaikkeudessa vallitsee järjestys. Suurena ongelmana oli kuitenkin se, että heidän havaintonsa olivat pelkästään aistien varassa. Tämä rajoittava seikka johti harhaan monet nerokkaat miehet – myös Aristoteleen. He esimerkiksi ajattelivat, että planeetat ja tähdet kiertävät maata, mitä pidettiin tuohon aikaan selvänä tosiasiana. ”Sekä järki että kokemus näyttivät vahvistavan kreikkalaisen näkemyksen maakeskisestä universumista”, todetaan Charles Freemanin kirjassa The Closing of the Western Mind.

Tällä virheellisellä näkemyksellä ei olisi ollut suurta vaikutusta, jos se olisi jäänyt ainoastaan tiedemaailman piiriin. Mutta näin ei käynyt.

Kristinuskoa tunnustavassa keskiajan Euroopassa joitakin Aristoteleen oppeja pidettiin yleisesti hyväksyttyinä totuuksina. Roomalaiskatoliset teologit, etenkin Tuomas Akvinolainen (noin v. 1224–1274), sisällyttivät Aristoteleen näkemyksiä jumaluusoppiinsa. Näin Aristoteleen käsitys paikallaan pysyvästä maapallosta maailmankaikkeuden keskipisteenä hyväksyttiin katoliseksi opinkappaleeksi. Tämän käsityksen omaksuivat myös protestanttiset johtajat, kuten Jean Calvin ja Martti Luther, jotka sanoivat sen perustuvan Raamattuun. (Ks. tekstiruutu ”He tulkitsivat Raamattua väärin”.)

”Joissakin asioissa aristotelismia [Aristoteleen opetuksia] ja katolisia oppeja oli käytännössä mahdotonta erottaa toisistaan”, sanoi Charles Freeman. Onkin sanottu, että Akvinolainen ”kastoi” Aristoteleen katolilaiseksi. Mutta todellisuudessa, kuten Freeman kirjoitti, ”Akvinolainen kääntyi aristotelismiin”. Jossain määrin tämä piti paikkansa myös katolisesta kirkosta. Niinpä kun italialainen tähtitieteilijä ja matemaatikko Galileo Galilei rohkeni esittää havaintoihin perustuvia todisteita siitä, että maa kiertää aurinkoa, häntä vaadittiin tulemaan inkvisition eteen ja perumaan sanansa.a Ironista kyllä, Aristoteles itse tunnusti, että tieto lisääntyy ja että tiede on altis muutoksille. Kunpa kirkot olisivat omaksuneet saman näkemyksen!