Jehova
Määritelmä: Ainoan tosi Jumalan persoonanimi. Hän on itse antanut tuon nimen itselleen. Jehova on Luoja ja oikeudenmukaisesti kaikkeuden Suvereeni Hallitsija. ”Jehova” on käännetty heprealaisesta tetragrammista יהוה, joka merkitsee ’hän saattaa tulemaan (joksikin)’. Näitä neljää heprealaista kirjainta edustavat suomen kielessä kirjaimet JHVH tai JHWH.
Missä Jumalan nimi esiintyy eri raamatunkäännöksissä?
Vuoden 1992 kirkkoraamattu: Nimi Jahve esiintyy Jesajan 42:8:ssa samoin kuin seuraavissa kohdissa: 2. Moos. 3:14, alav.; 3:15; 6:2, 3; 15:3; 33:19; 34:5. (Jos tämä ja jotkin muut käännökset käyttävät nimeä ”Jehova” tai ”Jahve” jossakin kohdassa, miksi ne eivät käytä sitä johdonmukaisesti joka kohdassa, jossa Tetragrammi esiintyy heprealaisessa tekstissä?)
Vuoden 1938 kirkkoraamattu: 2. Mooseksen kirjan 3:14:n alaviite sanoo: ”Minä olen, hebreaksi ehjee; muistuttaa Herran nimeä Jahve.” 2. Mooseksen kirjan 6:3:ssa on sanan ”Herra” yhteydessä alaviite: ”Hebreaksi Jahve.”
Vuoden 1913 väliaikainen käännös: Jumalan nimi esiintyy 2. Mooseksen kirjan 6:3:ssa muodossa Jehovah.
Vuoden 1776 kirkkoraamattu: Rekisterissä hakusanan ”Jumala” kohdalla sanotaan: ”Jumalan olennollinen ja oma nimi, jolla hän itsensä muista, jotka jumaliksi kutsutaan, eroittaa, on se nimi Jehovah.”
Vuoden 1685 Raamattu: Jumalan nimi esiintyy 2. Mooseksen kirjan 6:1:n reunahuomautuksessa muodossa Jehovah.
Vuoden 1642 Raamattu: 2. Mooseksen kirjan 4:21:n selityksessä Jumalan nimi esiintyy muodossa Iehovah.
Uuden maailman käännös: Nimeä Jehova käytetään tässä käännöksessä sekä Heprealaisissa että Kreikkalaisissa kirjoituksissa, ja se esiintyy 7210 kertaa.
Salmit ja Jobin kirja, kääntänyt Aapeli Saarisalo: Tässä käännöksessä käytetään kauttaaltaan nimeä Jahve.
Bibeln, vuoden 1917 laitos: Tässä ruotsalaisessa Raamatussa sanotaan 2. Mooseksen kirjan 3:14:n alaviitteessä: ”So. ’Hän joka käyttää itsestään nimeä ”Minä olen”, on lähettänyt minut’. Tämä heprealainen ilmaus, joka tarkoittaa HERRAA, oikeammin Jahvea, joka nimi tavallisesti lausutaan meillä muodossa Jehová, voidaan kääntää sanoilla Hän on.” Tämä raamatunkäännös selittää lisäksi sananselitysliitteessään, että ”kun alkutekstin sanan Jahvé vastineena on sana Herra, kirjoitetaan se mieluummin, kuten jo vuoden 1541 Raamatussa, muodossa HERRA. Ilmaus ’Herra HERRA’ tarkoittaa siten samaa kuin Herra Jahve (Jehova).”
Bibeln, Helge Åkesonin käännös: Tämä ruotsinkielinen käännös käyttää kaikkialla Heprealaisissa kirjoituksissa nimeä Jehová.
The New English Bible: Nimi Jehova esiintyy 2. Mooseksen kirjan 3:15:ssä ja 6:3:ssa. Ks. myös 1. Moos. 22:14; 2. Moos. 17:15; Tuom. 6:24; Hes. 48:35.
Kuningas Jaakon käännös: Nimi Jehova esiintyy 2. Mooseksen kirjan 6:3:ssa; psalmissa 83:18; Jesajan 12:2:ssa; 26:4:ssä. Ks. myös 1. Moos. 22:14; 2. Moos. 17:15; Tuom. 6:24.
Douay-käännös: 2. Mooseksen kirjan 6:3:n alaviite sanoo: ”Minun nimeni Adonai. Heprealaisessa tekstissä oleva nimi on tuo mitä sopivin Jumalan nimi, joka merkitsee hänen ikuista, itsessään olevaa olentoaan (2. Moos. 3:14) ja jota juutalaiset eivät kunnioituksensa vuoksi koskaan lausu, mutta sen sijaan aina kun se esiintyy Raamatussa, he lukevat Adonai, joka merkitsee Herra, ja siksi he panevat nimeen Adonai kuuluvat vokaalimerkit tuon toisen, lausumattoman nimen neljään kirjaimeen jod, he, vau, he. Siksi jotkut aikalaisemme käyttävät nimestä muotoa Jehova, joka oli tuntematon kaikille ennen eläneille, niin juutalaisille kuin kristityillekin; sillä tuon heprealaisessa tekstissä esiintyvän nimen oikea ääntämistapa on nyt täysin kadonnut, koska sitä ei käytetty pitkään aikaan.” (On kiinnostavaa, että The Catholic Encyclopedia [1913, VIII osa, s. 329] sanoo: ”Jehova, Jumalan erisnimi Vanhassa testamentissa; siksi juutalaiset kutsuvat sitä yleväksi nimeksi, suureksi nimeksi, ainoaksi nimeksi.”)
The Jerusalem Bible: Tetragrammi on käännetty vastineella Jahve siitä lähtien, kun se ensi kerran esiintyy 1. Mooseksen kirjan 2:4:ssä. Saksalaisessa laitoksessa Jerusalemer Bibel se on käännetty samoin vastineella Jahwe.
The Emphatic Diaglott, Benjamin Wilson: Nimi Jehova esiintyy tässä käännöksessä Matteuksen 21:9:ssä ja 17 muussa Kreikkalaisten kirjoitusten kohdassa.
Biibli Raamat (vironkielinen Raamattu): Jumalan nimi esiintyy kauttaaltaan Heprealaisissa kirjoituksissa muodossa Jehowa. Uudemmassa vironkielisessä Raamatussa Piibel (1968) se esiintyy samoin muodossa Jehoova.
Muotoa Jehova käytetään mm. seuraavissa saksalaisissa käännöksissä: Elberfelder Bibel, Parallel-Bibel ja De Wette.
Miksi monet raamatunkäännökset eivät käytä Jumalan persoonanimeä tai käyttävät sitä vain muutamia kertoja?
”Tarkistetun standardikäännöksen” (Revised Standard Version) esipuheessa selitetään: ”Kahdesta syystä komitea on palannut Kuningas Jaakon käännöksen tutumpaan käytäntöön: 1) sana ’Jehova’ ei täsmällisesti edusta mitään heprean kielessä käytettyä Jumalan nimen muotoa, ja 2) erisnimen käyttö yhdestä ainoasta Jumalasta, ikään kuin olisi muitakin jumalia, joista hänet täytyisi erottaa, lopetettiin juutalaisuudessa ennen kristillistä aikaa, ja se on täysin sopimatonta kristillisen kirkon yleismaailmalliselle uskolle.” (Siten kääntäjät ovat luottaneet omaan näkemykseensä siitä, mikä on sopivaa, ja sen perusteella poistaneet Pyhästä Raamatusta sen Jumalallisen Tekijän persoonanimen, joka esiintyy alkuperäisessä heprean kielessä useammin kuin mikään muu nimi tai mikään arvonimi. He myöntävät noudattavansa niiden juutalaisuuden kannattajien esimerkkiä, joista Jeesus sanoi: ”Te olette tehneet Jumalan sanan pätemättömäksi perinteenne takia.” [Matt. 15:6.])
Ne kääntäjät, jotka ovat katsoneet velvollisuudekseen sisällyttää Jumalan persoonanimen ainakin kerran tai ehkä muutamia kertoja varsinaiseen tekstiin käyttämättä kuitenkaan sitä joka kerta kun se esiintyy heprean kielessä, ovat ilmeisesti noudattaneet William Tyndalen esimerkkiä. Hän sisällytti Jumalan nimen vuonna 1530 julkaistuun Pentateukin käännökseensä ja luopui siten tavasta jättää tuo nimi kokonaan pois.
Käyttivätkö Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten henkeytetyt kirjoittajat Jehovan nimeä?
300-luvulla elänyt Hieronymus kirjoitti: ”Matteus, joka on myös Leevi ja joka tuli publikaanista apostoliksi, ensimmäinen kaikista evankeliuminkirjoittajista, laati evankeliumin Kristuksesta Juudeassa heprean kielellä ja heprealaisilla kirjainmerkeillä niiden ympärileikattujen hyödyksi, jotka olivat uskoneet.” (De viris inlustribus, III luku.) Tämä evankeliumi sisältää 11 suoraa lainausta sellaisista Heprealaisten kirjoitusten osista, joissa esiintyy Tetragrammi. Ei ole mitään syytä uskoa, ettei Matteus olisi lainannut noita kohtia sellaisina kuin ne oli kirjoitettu hänen lainaamaansa heprealaiseen tekstiin.
Toiset Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten henkeytetyt kirjoittajat lainasivat satoja kohtia Heprealaisten kirjoitusten kreikankielisestä Septuaginta-käännöksestä. Moniin näihin kohtiin sisältyi hepreankielinen Tetragrammi, joka oli Septuagintan varhaisten jäljennösten kreikankielisessä tekstissä. Sopusoinnussa Jeesuksen Kristuksen itsensä Isänsä nimeä kohtaan ilmaiseman asenteen kanssa Jeesuksen opetuslapset varmasti säilyttivät tuon nimen noissa lainauksissa (vrt. Joh. 17:6, 26).
George Howard Georgian yliopistosta Yhdysvalloista kirjoitti Journal of Biblical Literature -lehdessä: ”Me tiedämme aivan varmasti, että kreikkaa puhuvat juutalaiset kirjoittivat jatkuvasti יהוה Kreikkalaisiin kirjoituksiinsa. Sitä paitsi on erittäin epätodennäköistä, että varhaiset konservatiiviset kreikkaa puhuvat juutalaiskristityt olisivat poikenneet tästä tavasta. Vaikka he vähäpätöisemmissä viittauksissaan Jumalaan luultavasti käyttivätkin sanoja [Jumala] ja [Herra], olisi ollut erittäin poikkeuksellista, jos he olisivat jättäneet pois Tetragrammin itse Raamatun tekstistä. – – Koska Tetragrammi oli edelleen kirjoitettuna kreikankielisen Raamatun jäljennöksissä, joista varhaiskirkon käyttämä Raamattu koostui, on järkevää uskoa, että U[uden] T[estamentin] kirjoittajat lainatessaan Raamatusta säilyttivät Tetragrammin raamatullisessa tekstissä. Mutta kun se poistettiin kreikankielisestä V[anhasta] T[estamentista], se poistettiin myös U[udessa] T[estamentissa] olevista V[anhan] T[estamentin] lainauksista. Niinpä jolloinkin toisen vuosisadan alun tienoilla surrogaattien [korvikkeiden] käytön on täytynyt tunkea pois Tetragrammi molemmista testamenteista.” (96. vsk., nro 1, maaliskuu 1977, s. 76, 77.)
Kumpi Jumalan nimen muoto on oikea, Jehova vai Jahve?
Kukaan ihminen ei voi nykyään olla varma siitä, miten Jumalan nimi alkujaan lausuttiin heprean kielessä. Miksi ei? Raamatun hepreaa kirjoitettiin alun perin käyttäen vain konsonantteja, ei vokaaleja. Jokapäiväisessä kielenkäytössä lukijat pystyivät helposti lisäämään oikeat vokaalit. Aikanaan juutalaisille tuli kuitenkin taikauskoinen käsitys, että oli väärin lausua Jumalan persoonanimi ääneen, ja siksi he käyttivät korvikeilmauksia. Satoja vuosia myöhemmin juutalaiset oppineet kehittivät piste- ja viivajärjestelmän, jolla voitiin ilmaista, mitä vokaaleita tulisi käyttää luettaessa muinaista hepreaa, mutta Jumalan nimeä edustavien neljän konsonantin ympärille he panivat korvikeilmausten vokaalimerkit. Siten Jumalan nimen alkuperäinen lausumistapa hävisi.
Monet oppineet puoltavat lausumistapaa ”Jahve”, mutta siitä, onko se oikea muoto, ei olla varmoja, vaan oppineet ovat erimielisiä. Toisaalta tuon nimen muoto ”Jehova[h]” tunnetaan yleisimmin, koska sitä on käytetty esimerkiksi suomen kielessä jo satojen vuosien ajan ja siinä kuten muissakin muodoissa esiintyvät heprealaisen Tetragrammin neljä konsonanttia.
J. B. Rotherham käytti raamatunkäännöksessään The Emphasised Bible muotoa Jahve kautta Heprealaisten kirjoitusten. Mutta myöhäisemmässä Psalmien tutkielmassaan Studies in the Psalms hän käytti muotoa ”Jehova”. Hän selitti: ”JEHOVA – Muistonimen tämän englantilaisen muodon käyttäminen – – nykyisessä psalttarin käännöksessä ei johdu mistään epäilyksestä sen suhteen, ettei oikeampi ääntämys olisikaan Jahve, vaan yksinomaan henkilökohtaisesti kootuista käytännön todisteista, joiden mukaan on toivottavaa ottaa huomioon lukija- ja kuulijakunta tällaisessa asiassa, jossa tärkeintä on, että Jumalan nimeksi tarkoitettu sana on helposti tunnistettavissa.” (Lontoo 1911, s. 29.)
Käsiteltyään tämän nimen eri lausumistapoja saksalainen professori Gustav Friedrich Oehler sanoi lopuksi: ”Tästä lähtien käytän sanaa Jehova, koska tämä nimi on kerta kaikkiaan kotiutunut sanastoomme eikä sitä voida siitä syrjäyttää.” (Theologie des Alten Testaments, 2. painos, Stuttgart 1882, s. 143.)
Jesuiittaoppinut Paul Joüon sanoo: ”Me olemme käännöksissämme käyttäneet (hypoteettisen) Yahweh-muodon sijasta muotoa Jéhovah – – joka on tavanomainen ranskankielisessä kirjallisuudessa käytetty muoto.” (Grammaire de l’hébreu biblique, Rooma 1923, s. 49, alaviite.)
Useimmat nimet muuttuvat jossain määrin, kun niitä siirretään kielestä toiseen. Jeesus syntyi juutalaiseksi, ja heprean kielessä hänen nimensä lausuttiin kenties Je·šuʹaʽ, mutta Kreikkalaisten kirjoitusten henkeytetyt kirjoittajat eivät epäröineet käyttää nimen kreikkalaista muotoa I·ē·sousʹ. Useimmissa muissa kielissä se äännetään hieman eri tavoin, mutta me käytämme epäröimättä kielessämme yleistä muotoa. Sama pitää paikkansa myös muista Raamatun nimistä. Miten me sitten voimme osoittaa asianmukaista kunnioitusta Häntä kohtaan, jolle kaikkein tärkein nimi kuuluu? Sitenkö, ettemme koskaan lausuisi tai kirjoittaisi hänen nimeään, koska emme tiedä täsmälleen, miten se alkujaan lausuttiin? Vai tulisiko meidän sen sijaan käyttää kielessämme yleistä lausumis- ja kirjoittamistapaa puhuessamme hyvää tuon nimen Omistajasta ja käyttäytyessämme hänen palvojinaan tavalla, joka tuottaa hänelle kunniaa?
Miksi on tärkeää tuntea Jumalan persoonanimi ja käyttää sitä?
Oletko läheisissä suhteissa kehenkään sellaiseen, jonka nimeä et tunne? Ihmisille, joille Jumala on nimetön, hän on usein vain persoonaton voima, ei todellinen persoona, jonka he tuntevat ja jota he rakastavat ja jolle he voivat puhua sydämestään rukouksessa. Jos he rukoilevat, heidän rukouksensa ovat vain rituaali, ulkoa opittujen sanojen muodollista toistamista.
Jeesus Kristus valtuutti tosi kristityt tekemään opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä. Miten olisi mahdollista näitä ihmisiä opetettaessa erottaa tosi Jumala kansakuntien vääristä jumalista? Vain käyttämällä Hänen persoonanimeään, kuten Raamattu itse käyttää. (Matt. 28:19, 20; 1. Kor. 8:5, 6.)
2. Moos. 3:15: ”Jumala sanoi – – Moosekselle: ’Näin sinun pitää sanoa Israelin pojille: ”Jehova, teidän esi-isienne Jumala, – – on lähettänyt minut teidän luoksenne.” Tämä on minun nimeni ajan hämärään asti, ja tämä on muistona minusta sukupolvesta sukupolveen.’”
Jes. 12:4: ”Kiittäkää Jehovaa! Huutakaa avuksenne hänen nimeään. Tehkää hänen menettelynsä tunnetuiksi kansojen keskuudessa. Mainitkaa, että hänen nimensä on korotettu.”
Hes. 38:17, 23: ”Näin on Suvereeni Herra Jehova sanonut: ’– – Ja minä osoitan suuruuteni ja pyhitän itseni ja teen itseni tunnetuksi monien kansakuntien silmien edessä; ja niiden on tultava tietämään, että minä olen Jehova.’”
Mal. 3:16: ”Jehovaa pelkäävät puhuivat toinen toiselleen, kukin toverinsa kanssa, ja Jehova kiinnitti huomiota ja kuunteli. Ja muistokirjaa alettiin kirjoittaa hänen edessään niiden hyväksi, jotka pelkäävät Jehovaa, ja niiden, jotka ajattelevat hänen nimeään.”
Joh. 17:26: ”[Jeesus rukoili Isäänsä:] Minä olen tehnyt sinun nimesi heille [hänen seuraajilleen] tunnetuksi ja olen tekevä sen tunnetuksi, jotta se rakkaus, jolla olet rakastanut minua, olisi heissä ja minä olisin heidän yhteydessään.”
Apt. 15:14: ”Symeon on selostanut perusteellisesti, miten Jumala ensi kerran käänsi huomionsa kansakuntien ihmisiin ottaakseen heistä kansan nimelleen.”
Onko ”Vanhan testamentin” Jehova ”Uuden testamentin” Jeesus Kristus?
Matt. 4:10: ”Jeesus sanoi hänelle: ’Mene pois, Saatana! Sillä on kirjoitettu: ”Jehovaa [”Herraa”, KR-38 ja muut], Jumalaasi, sinun on palvottava, ja yksin hänelle sinun on suoritettava pyhää palvelusta.”’” (Jeesus ei ilmeisestikään sanonut, että häntä itseään pitäisi palvoa.)
Joh. 8:54: ”Jeesus vastasi [juutalaisille]: ’Jos minä kirkastan itseni, minun kunniani ei ole mitään. Isäni kirkastaa minut, hän jonka te sanotte olevan Jumalanne.’” (Heprealaiset kirjoitukset osoittavat selvästi Jehovan olevan se Jumala, jota juutalaiset väittivät palvovansa. Jeesus ei sanonut, että hän itse oli Jehova vaan että Jehova oli hänen Isänsä. Jeesus ilmaisi tässä hyvin selvästi, että hän ja hänen Isänsä olivat erillisiä yksilöitä.)
Ps. 110:1: ”Jehova lausuu minun [Daavidin] Herralleni: ’Istu minun oikealla puolellani, kunnes minä panen vihollisesi sinun jalkojesi alustaksi.’” (Jeesus selitti Matteuksen 22:41–45:ssä, että hän itse oli Daavidin ”Herra”, johon tässä psalmissa viitattiin. Jeesus ei siis ole Jehova, vaan se, jolle Jehovan sanat tässä kohdistettiin.)
Fil. 2:9–11: ”Juuri siksi Jumala korottikin hänet [Jeesuksen Kristuksen] ylempään asemaan ja antoi huomaavaisesti hänelle nimen, joka on jokaisen muun nimen yläpuolella, niin että Jeesuksen nimessä jokainen polvi notkistuisi, niiden, jotka ovat taivaassa, ja niiden, jotka ovat maan päällä, ja niiden, jotka ovat maan alla, ja jokainen kieli tunnustaisi avoimesti Jeesuksen Kristuksen olevan Herra Jumalan, Isän, kunniaksi.” (Huomaa, että Jeesuksen Kristuksen osoitetaan tässä olevan eri persoona kuin Isä Jumala ja olevan Hänelle alamainen.)
Miten ihminen voi rakastaa Jehovaa, jos hänen täytyy myös pelätä Häntä?
Raamattu sanoo, että meidän tulisi sekä rakastaa Jehovaa (Luuk. 10:27) että pelätä häntä (1. Piet. 2:17; Sananl. 1:7; 2:1–5; 16:6). Terve Jumalan pelko saa meidät varomaan hyvin huolellisesti hänen epäsuosioonsa joutumista. Rakkautemme Jehovaa kohtaan saa meidät haluamaan tehdä sitä, mikä miellyttää häntä, ja ilmaisemaan arvostusta hänen rakkautensa ja ansaitsemattoman hyvyytensä lukemattomia ilmauksia kohtaan.
Kuvauksia: Poika pelkää aivan oikein olla miellyttämättä isäänsä, mutta arvostuksen kaikkea sitä kohtaan, mitä hänen isänsä tekee hänen hyväkseen, pitäisi saada poika myös ilmaisemaan aitoa rakkautta isäänsä kohtaan. Sukeltaja voi sanoa, että hän rakastaa merta, mutta sen terve pelko saa hänet ymmärtämään, että on sellaista, minkä tekemistä hänen tulisi välttää. Samoin Jumalaa kohtaan tuntemaamme rakkauteen tulisi yhdistyä terve pelko, ettemme tee mitään sellaista, minkä vuoksi joutuisimme hänen epäsuosioonsa.