ABBA

Aramealainen sana ʼab·baʼʹ vastaa sanan ʼav painollista tai määräistä muotoa ja tarkoittaa kirjaimellisesti jotakin tiettyä isää tai ilmausta ’oi isä’. Se oli lasten isistään käyttämä läheisyyttä osoittava nimitys, johon liittyy sekä ”isi”-sanan läheisyys että ”isä”-sanan arvokkuus, joten se on sekä epävirallinen että kunnioittava. Näin ollen se oli pikemminkin kiintymystä ilmaiseva puhuttelumuoto kuin arvonimi, ja se oli ensimmäisiä sanoja, jotka lapsi oppi sanomaan.

Tämä aramealainen sana esiintyy Raamatussa kolme kertaa. Se on alkuperäisissä kreikkalaisissa teksteissä aina translitteroidussa muodossa, ja tavallisesti se translitteroidaan suomalaisissa käännöksissä. Tätä sanaa seuraa aina heti kreikkalainen käännös ho pa·tērʹ, joka kirjaimellisesti tarkoittaa määräistä muotoa sanasta ’isä’ tai puhuttelumuotona käytettäessä ilmausta ’oi isä’. Se viittaa aina taivaalliseen Isään, Jehovaan.

Markus kertoo Jeesuksen käyttäneen tätä sanaa rukoillessaan Jehova Jumalaa Getsemanessa vähän ennen kuolemaansa seuraavin sanoin: ”Abba, Isä, kaikki on mahdollista sinulle; poista tämä malja minulta. Ei kuitenkaan, mitä minä tahdon, vaan mitä sinä.” (Mr 14:36.) Tämä on pojan rakkaalle isälleen esittämä palava vetoomus, jota nopeasti seurasi vakuutus, että hän joka tapauksessa pysyisi tottelevaisena.

Kaksi muuta kohtaa, joissa tämä sana esiintyy, ovat Paavalin kirjeissä, nimittäin Roomalaiskirjeen 8:15 ja Galatalaiskirjeen 4:6. Molemmissa kohdissa sanaa käytetään niiden kristittyjen yhteydessä, jotka on kutsuttu Jumalan hengestäsiinneiksi pojiksi, ja se tuo esiin heidän läheisen suhteensa heidän Isäänsä. Vaikka he ovat ”Jumalan orjia” ja heidät ”ostettiin tietyllä hinnalla”, he ovat kuitenkin myös poikia rakkaudellisen Isän huonekunnassa, ja pyhä henki on tehnyt heidät ehdottoman tietoisiksi tästä asemasta heidän Herransa Jeesuksen välityksellä (Ro 6:22; 1Ko 7:23; Ro 8:15; Ga 4:6).

Kun sanoja ʼAb·baʼʹ ja ”Isä” käytetään yhdessä, niin joidenkuiden mielestä kysymyksessä ei ole pelkästään käännös arameasta kreikaksi vaan ensinnäkin ajatus lapsen luottavaisuudesta ja alistuvaisuudesta ja toiseksi isän ja lapsen välisen suhteen ja sen vastuiden kypsästä ymmärtämisestä. Näiden raamatunkohtien perusteella näyttää ilmeiseltä, että apostolien aikoina kristityt käyttivät Jumalalle esittämissään rukouksissa sanaa ʼAb·baʼʹ.

Ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina sanaa ʼAb·baʼʹ ryhdyttiin käyttämään kunnianimityksenä juutalaisista rabbeista, ja tässä merkityksessä sitä on käytetty Babylonian Talmudissa (Berakhot 16b). Jo juutalaisen sanhedrinin varapuheenjohtajasta käytettiin arvonimeä ʼAv eli sanhedrinin Isä. Myöhemmin tätä arvonimeä käytettiin myös koptilaisten, etiopialaisten ja syyrialaisten kirkkojen piispoista, ja siitä tuli varsinkin Aleksandrian piispan arvonimi, jolloin hänestä tehtiin Idän kirkon tuon osan ”isä” eli paavi. Sana ”apotti” on peräisin aramealaisesta sanasta ʼab·baʼʹ. Latinalaisen Vulgatan kääntäjä Hieronymus vastusti aikanaan arvonimen ”apotti” käyttöä katolisista munkeista, ja hänen perustelunsa kuului, että se oli vastoin Matteuksen 23:9:ssä esitettyä Jeesuksen ohjetta: ”Älkää myöskään kutsuko ketään isäksenne maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, taivaallinen.”