JOHTOASEMA

Johtoaseman perusperiaate esitetään 1. Korinttilaiskirjeen 11:3:ssa: ”Kristus on jokaisen miehen pää, mutta mies on naisen pää, kun taas Jumala on Kristuksen pää.”

Miehen paikka. Tämän johtoasemaa koskevan neuvon ensimmäinen osa soveltui mieheen. Hän ei ole riippumaton, niin ettei hänen tarvitsisi tunnustaa ketään ”päätä”. Hän on sen sijaan velvollinen noudattamaan päänsä, Kristuksen, ohjausta ja mallia (1Jo 2:6). Tämä ei koske ainoastaan hänen uskonnollista toimintaansa (Mt 28:19, 20) vaan myös hänen henkilökohtaisia toimiaan. Esimerkiksi jos hän on perheellinen mies, hänen tulee kunnioituksesta omaa päätään, Kristusta, kohtaan noudattaa neuvoa, jonka mukaan hänen on asuttava vaimonsa kanssa tiedon mukaan ja ’osoitettava hänelle kunniaa niin kuin heikommalle astialle’, ja hänen tulee ponnistella tosissaan valmentaakseen lapsiaan oikein (1Pi 3:7; Ef 6:4). Raamattu antoi tämän neuvon kaikille Kristuksen seurakuntaan kuuluville, joten noudattamalla sitä mies kunnioittaa johtoasemaa (Ef 5:23).

Koska mies luotiin ihmisistä ensimmäisenä, hänen asemalleen annetaan etusija naisen asemaan nähden (1Ti 2:12, 13). Nainen tehtiin miehestä otetusta kylkiluusta, ja nainen oli luu hänen luistaan ja liha hänen lihastaan (1Mo 2:22, 23). Nainen luotiin miehen tähden eikä miestä naisen tähden (1Ko 11:9). Siksi naisen oli Jumalan perhejärjestelyn mukaan aina oltava alamainen miehelleen, eikä hän saanut anastaa miehensä valtaa (Ef 5:22, 23; 1Pi 3:1). Myöskään kristillisessä seurakunnassa naisen ei pidä opettaa vihkiytyneitä miehiä eikä vallita heitä (1Ti 2:12).

Muinaiset heprealaiset tunnustivat, että miehellä oli ylempi asema perheessä ja heimojärjestelyssä. Saara oli alistuvainen ja kutsui Abrahamia ”herraksi”, ja hänestä puhutaan myönteisesti siksi, että hän tällä tavoin tunnusti johtoaseman (1Mo 18:12; 1Pi 3:5, 6). Lakiliiton alaisuudessa korostettiin miehen etusijaa. Vain miespuolisten käskettiin kokoontua kolmeen Jehovan juhlaan Jumalan valitsemaan paikkaan, tosin naisiakin oli läsnä (5Mo 16:16). Nainen oli tyttölapsen syntymän jälkeen palvontamenojen kannalta ”epäpuhdas” kaksi kertaa niin kauan kuin poikalapsen syntymän jälkeen (3Mo 12:2, 5).

Naisen paikka. Joissakin tilanteissa nainen peitti muinoin päänsä ilmaistakseen alamaisuutta (1Mo 24:65). Käsitellessään kristillisen seurakunnan johtoasemajärjestelyä apostoli Paavali selitti, että jos nainen rukoilee tai profetoi seurakunnassa ja asettuu näin Jumalan miehelle määräämään asemaan, naisen tulee peittää päänsä. Hoitaessaan näitä tehtäviä tilapäisesti sen vuoksi, ettei ketään vihkiytynyttä miespuolista kristittyä ole paikalla, naisen – vaikka hänellä olisikin pitkät hiukset – ei tulisi väittää, että hänen pitkät hiuksensa riittävät ilmaisemaan hänen alamaisuutensa. Sen sijaan hänen tulee näyttää omalla toiminnallaan, että hän on alistuvainen ja tunnustaa miehen johtoaseman. Kristitty nainen ilmaisee tämän käyttämällä päänpeitettä ”vallan merkkinä”. Näin tulee tehdä niiden ”enkelien takia”, jotka tarkkailevat kristityn toimintaa ja ovat kristillisen seurakunnan palvelijoina kiinnostuneita siitä. Käyttäessään tarvittaessa päänpeitettä hengellisten syiden vuoksi kristitty nainen tunnustaa johtoasemaa koskevan Jumalan järjestelyn. (1Ko 11:5–16; Hpr 1:14.)

Tällainen seurakunnassa ja perhepiirissä vallitseva sopiva teokraattinen järjestys ei estä naista palvelemasta Jumalaa, eikä se haittaa häntä hänen hoitaessaan tehtäviään ja vastuutaan perheessä. Se suo hänelle täyden raamatullisen vapauden palvella omalla paikallaan ja silti miellyttää Jumalaa sopusoinnussa seuraavan periaatteen kanssa: ”Jumala on asettanut jäsenet ruumiiseen, kunkin niistä, niin kuin hän on tahtonut.” (1Ko 12:18.) Monilla muinaisaikojen naisilla oli erinomaisia etuja, samalla kun he tunnustivat miehen johtoaseman ja viettivät onnellista ja tyydyttävää elämää. Tällaisia naisia olivat Saara, Rebekka, Abigail ja esimerkiksi Priscillan ja Foiben kaltaiset kristityt naiset.

Vastuu. Valtuutetussa johtoasemassa toimiminen antaa tiettyjä oikeuksia, mutta siihen liittyy myös velvollisuuksia. ’Kristus on seurakunnan pää’, joten hänellä on oikeus tehdä sitä koskevia päätöksiä ja käyttää valtaa siihen nähden (Ef 5:23). Hänellä oleva johtoasema velvoittaa hänet kuitenkin myös ottamaan vastaan velvollisuuden huolehtia seurakunnasta ja kantaa vastuu tekemistään päätöksistä. Samaan tapaan miehellä on johtoasemassaan joitakin lopullisten päätösten tekoon ja valvontaan liittyviä oikeuksia. Hänen on kuitenkin omaksuttava myös vastuu perheestään. Hänellä on ensisijainen velvollisuus huolehtia huonekunnastaan aineellisesti ja hengellisesti (1Ti 5:8).

Kristityn miehen tulee toimia johtoasemassaan viisaasti ja rakastaa vaimoaan niin kuin itseään (Ef 5:33). Jeesus Kristus johtaa kristillistä seurakuntaa tällä tavalla (Ef 5:28, 29). Lastensa päänä isän ei tule ärsyttää heitä vaan kasvattaa heitä ”Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa” (Ef 6:4). Jumalan lauman paimenina kristillisen seurakunnan ”vanhinten” ei tule herroina hallita Jumalan ”lampaita”, vaan heidän tulee muistaa alamaisuutensa Jeesukselle Kristukselle ja Jehova Jumalalle (1Pi 5:1–4). Jeesus Kristus on aina toiminut sopusoinnussa johtoasemaa koskevan periaatteen kanssa ja ilmaissut sekä sanoin että teoin tunnustavansa täysin Isänsä johtoaseman. Senkin jälkeen kun hän on hallinnut maata tuhat vuotta, hän tunnustaa Jehovan universaalin johtoaseman luovuttamalla Valtakunnan Jehovalle ja alistumalla itsekin ”hänen alaisuuteensa, joka alisti hänen alaisuuteensa kaiken, jotta Jumala olisi kaikki jokaiselle”. (1Ko 15:24–28; Joh 5:19, 30; 8:28; 14:28; Fil 2:5–8.) Samoin kristityt, Jeesuksen Kristuksen seuraajat, tunnustavat Jehovan korkeimman johtoaseman, ja he osoittavat rukouksensa hänelle ja puhuttelevat häntä Isäksi ja Jumalaksi, Kaikkivaltiaaksi (Mt 6:9; Il 1:8; 11:16, 17). (Ks. AVIOMIES; PERHE, SUKU.)