PROFETIA

Henkeytetty sanoma; Jumalan tahdon ja tarkoituksen paljastus tai julistus. Profetia voi olla henkeytetty moraalinen opetus, Jumalan käskyn tai tuomion ilmaus tai jonkin tulevan julistus. Ennustaminen ei ole tämän sanan heprealaisen verbijuuren (na·vaʼʹ) ja kreikkalaisen kantaverbin (pro·fē·teuʹō) perusajatus, vaikka se onkin Raamatun profetioiden huomattava piirre (ks. PROFEETTA).

Alkukielisten sanojen merkitystä valaisevat seuraavat esimerkit: Kun Hesekielin käskettiin näyssä ”profetoida tuulenhengelle”, hän yksinkertaisesti esitti Jumalan käskyn tuulelle (Hes 37:9, 10). Kun jotkut Jeesuksen oikeudenkäynnissä mukana olleet peittivät hänet, läimäyttelivät häntä ja sanoivat sitten: ”Profetoi meille, Kristus. Kuka se on, joka sinua löi?”, he eivät pyytäneet Jeesusta ennustamaan vaan tunnistamaan läimäyttelijät jumalallisen ilmoituksen avulla. (Mt 26:67, 68; Lu 22:63, 64.) Kaivolla ollut samarialaisnainen tunnisti Jeesuksen ”profeetaksi”, koska tämä kertoi hänen menneisyydestään asioita, joita hän ei voinut tietää muutoin kuin Jumalan voimalla (Joh 4:17–19; vrt. Lu 7:39). Siksi myös sellaisia Raamatun osia kuin Jeesuksen vuorisaarnaa ja hänen kirjanoppineille ja fariseuksille julistamaansa tuomiota (Mt 23:1–36) voidaan aiheellisesti sanoa profetioiksi, sillä hän kertoi niissä henkeytettynä, mitä Jumala ajatteli asioista, kuten Jesaja, Jeremia ja muut aiemmat profeetatkin kertoivat julistuksissaan (vrt. Jes 65:13–16 ja Lu 6:20–25).

Kautta koko Raamatun on tietenkin runsaasti esimerkkejä ennustuksista, ja varhaisimpia niistä on kerrottu 1. Mooseksen kirjan 3:14–19:ssä, 9:24–27:ssä, 27:27–40:ssä, 49:1–28:ssa ja 5. Mooseksen kirjan 18:15–19:ssä.

Kaikkien tosi profetioiden Lähde on Jehova Jumala. Hän välittää ne pyhän henkensä kautta tai joskus hengen johtamien enkelisanansaattajien välityksellä. (2Pi 1:20, 21; Hpr 2:1, 2.) Heprealaiset profetiat alkavat monesti sanoilla: ”Kuulkaa Jehovan sana” (Jes 1:10; Jer 2:4), ja ilmauksella ”sana” tarkoitetaan usein henkeytettyä sanomaa eli profetiaa (Jes 44:26; Jer 21:1; Hes 33:30–33; vrt. Jes 24:3).

Millä tavoin ’Jeesuksesta todistaminen oli profetoimisen henki’?

Enkeli kertoi apostoli Johannekselle näyssä, että ”Jeesuksesta todistaminen on profetoimisen henki” (Il 19:10). Apostoli Paavali nimittää Kristusta ”Jumalan pyhäksi salaisuudeksi” ja sanoo, että ”hänessä ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet huolellisesti kätkettyinä” (Kol 2:2, 3). Tämä johtuu siitä, että Jehova Jumala määräsi Poikansa avainasemaan sen Jumalan suurenmoisen tarkoituksen toteuttamisessa, että Hänen nimensä pyhitetään ja maa ja sen asukkaat palautetaan oikeaan asemaan Hänen asiainjärjestelyssään asettamalla ”hallinto määräaikojen täyttymisen rajalla”, hallinto joka ’kokoaa kaiken jälleen yhteen Kristuksessa, sen mitä on taivaissa ja sen mitä on maan päällä’ (Ef 1:9, 10; vrt. 1Ko 15:24, 25). Koska Jumalan suurenmoisen tarkoituksen toteutuminen on kiinteästi yhteydessä Jeesukseen (vrt. Kol 1:19, 20), niin kaikki profetiat, ts. kaikki Jumalalta tulleet henkeytetyt sanomat, joita hänen palvelijansa julistivat, kohdistuivat hänen Poikaansa. Näin ollen kuten Ilmestyksen 19:10:ssä sanotaan, koko profetoimisen ”henki” (sen koko suunta, päämäärä ja tarkoitus) oli todistaa Jeesuksesta, jonka Jehova tekisi ”tieksi ja totuudeksi ja elämäksi” (Joh 14:6). Tämä pitäisi paikkansa sekä Jeesuksen maanpäällistä palvelusta edeltäneistä profetioista että sen jälkeisistä profetioista (Ap 2:16–36).

Jo Eedenin kapinan aikaan Jehova Jumala aloitti tämän ”Jeesuksesta todistamisen” profetiallaan ”siemenestä”, joka lopulta murskaisi käärmeen, Jumalan Vastustajan, pään (1Mo 3:15). Abrahamin kanssa tehty liitto edusti profeetallisesti tuota Siementä, sitä että Se koituisi siunaukseksi kaikille maan suvuille ja voittaisi Vastustajan ja hänen ”siemenensä” (1Mo 22:16–18; vrt. Ga 3:16). Luvatun Siemenen, josta käytettiin nimeä ”Silo” (’hän jonka se on; hän jolle se kuuluu’), ennustettiin tulevan Juudan heimosta (1Mo 49:10). Israelin kansakunnan välityksellä Jehova teki ilmeiseksi tarkoituksensa koota ”pappisvaltakunta ja pyhä kansakunta” (2Mo 19:6; vrt. 1Pi 2:9, 10). Israelille annettuun Lakiin liittyvät uhrit esikuvasivat Jumalan Pojan uhria, ja siihen liittyvä papisto kuvaa hänen taivaallista kuninkaallista pappeuttaan (ja hänen alipappejaan) hänen tuhatvuotisen hallituskautensa aikana (Hpr 9:23, 24; 10:1; Il 5:9, 10; 20:6). Näin Laista tuli ’kasvattaja, joka johti Kristukseen’ (Ga 3:23, 24).

Apostoli Paavali sanoo Israelin kansakunnan historiaan liittyvistä tapahtumista: ”Mutta nämä kohtasivat heitä toistuvasti esimerkkeinä [tai: ”esikuvallista tarkoitusta varten”], ja ne kirjoitettiin varoitukseksi meille [Kristuksen Jeesuksen seuraajille], joille asiainjärjestelmien loput ovat saapuneet.” (1Ko 10:11.) Tuon kansakunnan huomattavin kuningas, Daavid, oli profeetallinen esikuva Jumalan Pojasta, ja Jeesus Kristus peri liiton, jonka Jumala teki Daavidin kanssa ikuisesta valtakunnasta (Jes 9:6, 7; Hes 34:23, 24; Lu 1:32; Ap 13:32–37; Il 22:16). Ne taistelut, joita uskolliset kuninkaat kävivät (tavallisesti Jumalan profeettojen opastamina ja rohkaisemina), esikuvasivat sitä sotaa, jonka Jumalan Poika käy Valtakuntansa vihollisia vastaan, ja näin ollen ne voitot, joita Jumala antoi heille, esikuvasivat sitä, että Kristus voittaa kaikki Saatanan joukot ja vapauttaa Jumalan kansan (Ps 110:1–5; Mi 5:2–6; Ap 4:24–28; Il 16:14, 16; 19:11–21).

Monissa tuon ajan profetioissa kuvattiin Jumalan Voidellun (Messiaan eli Kristuksen) hallituskautta ja hänen hallintonsa siunauksia. Jotkin messiaaniset profetiat viittasivat siihen, että Jumalan Palvelijaa vainottaisiin ja hän joutuisi kärsimään. (Vrt. Jes 11:1–10; 53:1–12; Ap 8:29–35.) Apostoli Pietari toteaakin, että myös muinaiset profeetat itse ”tutkivat jatkuvasti, mihin erityiseen aikaan tai millaiseen aikaan heissä oleva henki Kristuksesta [Messiaasta] viittasi, kun se todisti etukäteen Kristukselle koituvista kärsimyksistä ja niiden jälkeen seuraavasta kirkkaudesta”. Heille paljastettiin, että nuo profetiat toteutuisivat heidän oman aikansa jälkeen. (1Pi 1:10–12; vrt. Da 9:24–27; 12:1–10.)

Koska kaikki nämä profetiat toteutuvat Kristuksessa Jeesuksessa ja osoittautuvat siten oikeiksi, voidaan nähdä, millä tavoin ’totuus tuli olemaan Jeesuksen Kristuksen välityksellä’. ”Sillä olipa Jumalan lupauksia miten paljon tahansa, niistä on tullut ’kyllä’ hänen välityksellään.” (Joh 1:17; 2Ko 1:20; vrt. Lu 18:31; 24:25, 26, 44–46.) Pietari saattoi aivan aiheellisesti sanoa Jeesuksesta, että ”kaikki profeetat todistavat hänestä” (Ap 3:20–24; 10:43; vrt. 28:23).

Tarkoitus ja toteutumisajankohta. Olivatpa profetiat ennustuksia tai yksinkertaisesti henkeytettyä opetusta tai ojennusta, ne hyödyttivät sekä niitä, jotka alun perin kuulivat ne, että niitä, jotka kaikkina tulevina aikoina uskoisivat Jumalan lupauksiin. Profetiat vakuuttivat alkuperäisille vastaanottajilleen, että vuosien tai vuosisatojen vieriminen ei ollut muuttanut Jumalan tarkoitusta vaan hän piti lujasti kiinni liittonsa ehdoista ja lupauksista (vrt. Ps 77:5–9; Jes 44:21; 49:14–16; Jer 50:5). Esimerkiksi Danielin profetiassa esitettiin tietoa, joka muodosti arvokkaan lenkin Raamatun heprealaisten eli esikristillisten kirjoitusten kirjoittamisen päättymisen ja Messiaan tulemisen välille. Niiden sisältämät ennustukset maailman tapahtumista, mm. peräkkäisten maailmanvaltojen noususta ja tuhosta, saivat persialaisten, kreikkalaisten ja roomalaisten herruuden alaisuudessa eläneet juutalaiset (samoin kuin myöhemmin eläneet kristityt) vakuuttuneiksi siitä, ettei Jumalan ennaltanäkökyvyssä ollut mitään ”sokeaa täplää”, vaan että heidän oma aikansa oli todella nähty ennalta ja että Jehovan suvereeni tarkoitus tulisi vielä varmasti täyttymään. Se suojeli heitä, niin etteivät he panneet uskoaan ja toivoaan väistyviin maailman hallituksiin, joilla oli vain katoava hallintovalta, ja se auttoi uskollisia vaeltamaan viisaasti. (Vrt. Da 8:20–26; 11:1–20.)

Se, että monet profetiat täyttyivät omana aikanaan, sai vilpittömät ihmiset vakuuttuneiksi Jumalan kyvystä toteuttaa tarkoituksensa kaikesta vastustuksesta huolimatta. Se oli todiste hänen ainutlaatuisesta jumalallisuudestaan, siitä että ainoastaan hän pystyi ennustamaan sellaisia tapahtumia ja toteuttamaan ne. (Jes 41:21–26; 46:9–11.) Näiden profetioiden kautta he saattoivat myös tutustua paremmin Jumalaan ja ymmärtää paremmin hänen tahtonsa ja ne moraalinormit, joiden mukaan hän toimii ja tuomitsee, niin että he pystyivät saattamaan elämänsä sopusointuun niiden kanssa (Jes 1:18–20; 55:8–11).

Lukuisat profetiat täyttyivät alun perin niiden esittäjien aikana, ja monissa niistä ilmaistiin Jumalan tuomio lihalliselle Israelille ja sitä ympäröiville kansakunnille sekä ennustettiin Israelin ja Juudan hylkääminen ja ennallistaminen. Nämä profetiat eivät kuitenkaan olleet merkityksettömiä myöhemmillekään sukupolville, esimerkiksi kristilliselle seurakunnalle ensimmäisellä vuosisadalla ja meidän aikanamme. Apostoli sanookin: ”Sillä kaikki, mikä ennen kirjoitettiin, kirjoitettiin meille opetukseksi, jotta meillä kestävyytemme ja Raamatun kirjoitusten lohdutuksen avulla olisi toivo.” (Ro 15:4.) Koska Jumalan moraalinormit ja tarkoitus eivät muutu (Mal 3:6; Hpr 6:17, 18), se, miten hän menetteli Israelin suhteen, valaisi sitä, miten hän tulee toimimaan vastaavissa tilanteissa muina aikoina. Näin ollen Jeesuksella ja hänen opetuslapsillaan oli valtuudet esittää, että satoja vuosia aiemmin täyttyneet profeetalliset sanomat täyttyisivät myös heidän aikanaan (Mt 15:7, 8; Ap 28:25–27). Jotkin profetiat olivat selvästi ennustuksia ja jotkin liittyivät nimenomaan ja ainoastaan Jeesuksen maalliseen palvelukseen ja sen jälkeisiin tapahtumiin (Jes 53; Da 9:24–27). Ne, jotka elivät Messiaan ilmaantumisen aikoihin, saattoivat noiden profetioiden välityksellä tunnistaa hänet ja varmistautua hänen valtuutuksensa ja sanomansa aitoudesta. (Ks. MESSIAS.)

Jeesuksen poistuttua maan päältä Heprealaiset kirjoitukset ja niiden profetiat täydensivät Jeesuksen opetusta, koska ne sisälsivät tärkeitä taustatietoja, joiden valossa hänen kristityt seuraajansa saattoivat tarkastella tulevia tapahtumia, sijoittaa ne ajan virtaan ja ymmärtää niiden merkityksen. Tämä antoi pohjaa ja pontta heidän saarnaamis- ja opetustyölleen, ja se valoi heihin luottamusta ja rohkeutta, kun heitä vastustettiin. (Ap 2:14–36; 3:12–26; 4:7–12, 24–30; 7:48–50; 13:40, 41, 47.) He löysivät aiemmista henkeytetyistä ilmoituksista paljon moraalisia ohjeita, joista he saattoivat saada ’opetusta, ojennusta, oikaisua ja kuritusta vanhurskaudessa’ (2Ti 3:16, 17; Ro 9:6–33; 1Ko 9:8–10; 10:1–22). Pietari, joka oli saanut profetioille vahvistuksen nähdessään kirkastusnäyn, sanoi: ”Näin ollen meillä on profeetallinen sana varmempana, ja teette hyvin kiinnittäessänne siihen huomiota niin kuin pimeässä paikassa loistavaan lamppuun.” (2Pi 1:16–19; Mt 16:28–17:9.) Esikristilliset profetiat siis täydensivät Jeesuksen opetusta ja olivat Jumalan keino ohjata kristillistä seurakuntaa tärkeissä ratkaisuissa, esimerkiksi niissä, jotka koskivat ei-juutalaisia uskovia (Ap 15:12–21; Ro 15:7–12).

Lisäksi profetiat sisälsivät varoituksia, joiden perusteella tiedettiin, milloin oli syytä toimia nopeasti. Vaikuttava esimerkki tästä on Jeesuksen varoitus Jerusalemin tulevasta tuhosta ja olosuhteista, jotka osoittaisivat, milloin hänen seuraajiensa oli aika paeta sieltä turvaan (Lu 19:41–44; 21:7–21). Samanlaiset profeetalliset varoitukset soveltuvat Kristuksen läsnäoloon (vrt. Mt 24:36–42).

Kun pyhää henkeä vuodatettiin helluntaina, kristityt saivat ihmelahjoja, mm. profetoimislahjan ja kyvyn puhua kielillä, joita he eivät olleet opiskelleet. Joissakin tapauksissa (mutta ei välttämättä kaikissa) profetoimislahjaan liittyi kyky esittää ennustuksia, jollaisia mm. Agabos esitti (Ap 11:27, 28; 21:8–11) ja joiden ansiosta kristillinen seurakunta tai sen jäsenet saattoivat varautua joihinkin vaikeisiin tilanteisiin tai koettelemuksiin. Myös apostolien ja opetuslasten kanoniset kirjeet sisältävät henkeytettyjä ennustuksia tulevaisuudesta; niissä varoitettiin tulevasta luopumuksesta, kerrottiin, miten se ilmenisi, varoitettiin Jumalan tuomiosta ja sen tulevasta toimeenpanosta ja paljastettiin opillisia totuuksia, joita ei ollut aiemmin ymmärretty, tai vahvistettiin ja selvennettiin jo aiemmin esitettyjä totuuksia. (Ap 20:29, 30; 1Ko 15:22–28, 51–57; 1Te 4:15–18; 2Te 2:3–12; 1Ti 4:1–3; 2Ti 3:1–13; 4:3, 4; vrt. Ju 17–21.) Ilmestyskirja on täynnä profeetallista tietoa, jonka kautta ihmisiä varoitetaan, niin että he voivat havaita ”määräaikojen tunnusmerkit” (Mt 16:3) ja ryhtyä kiireellisiin toimiin (Il 1:1–3; 6:1–17; 12:7–17; 13:11–18; 17:1–12; 18:1–8).

Paavali osoittaa kuitenkin ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille, että ihmelahjat, myös henkeytetty profetoiminen, tulisivat poistumaan (1Ko 13:2, 8–10). Näiden lahjojen välittäminen lakkasi todistettavasti apostolien kuoltua, minkä jälkeen ne poistuivat kristilliseltä näyttämöltä täytettyään tarkoituksensa. Tuolloin Raamatun kaanon oli tietenkin jo täydellinen.

Jeesuksen kuvaukset ja vertaukset olivat muodoltaan samanlaisia kuin jotkin aiempien profeettojen vertauskuvalliset julistukset (vrt. Hes 17:1–18; 19:1–14; Mt 7:24–27; 21:33–44). Lähes kaikki niistä toteutuivat jollain tavoin tuohon aikaan. Joissakin esitettiin pääasiassa moraaliperiaatteita (Mt 18:21–35; Lu 18:9–14). Jotkin ulottuivat ajallisesti Jeesuksen läsnäoloon ja ”asiainjärjestelmän päättymiseen” asti (Mt 13:24–30, 36–43; 25:1–46).

Monta täyttymystä. Se, miten Jeesus ja hänen opetuslapsensa käyttivät profetioita, osoittaa, että ennustuksia sisältävät profetiat voivat täyttyä useammin kuin kerran. Esimerkiksi Paavali viittasi Habakukin profetiaan, joka täyttyi alun perin Babylonin autioittaessa Juudan, ja sovelsi sen omaan aikaansa (Hab 1:5, 6; Ap 13:40, 41). Jeesus osoitti, että ”autioittavaa iljetystä” koskevan Danielin profetian oli määrä täyttyä tuolloin eläneen sukupolven aikana; Danielin profetiassa ”autioittava iljetys” yhdistetään kuitenkin myös ”lopun aikaan” (Da 9:27; 11:31–35; Mt 24:15, 16). Raamatullisten todisteiden mukaan Mikaelin ’nouseminen’, merkitsee sitä, että Jeesus Kristus ryhtyy toimintaan kuninkaana Jehovan palvelijoiden puolella (Da 12:1; ks. MIKAEL nro 1). Myös Jeesuksen omassa asiainjärjestelmän päättymistä koskevassa profetiassa sanotaan hänen tulevan Valtakunnan vallassa, mitä ei tapahtunut ensimmäisellä vuosisadalla (Mt 24:29, 30; Lu 21:25–32). Tämä viittaa kaksoistäyttymykseen. M’Clintockin ja Strongin teoksessa Cyclopædia (1894, VIII osa, s. 635) sanotaankin profetian kaksoistäyttymyksestä: ”Tämä näkemys profetian täyttymyksestä näyttää olevan tarpeen, jotta voitaisiin selittää Herramme vuorella esittämä ennustus, joka liittyi samanaikaisesti Jerusalemin tuhoon ja kristillisen järjestelmän loppuun.”

Profetian muotoja. Sen lisäksi, että Jehova antoi profeettojensa kautta suoranaisia sanomia (joihin saattoi liittyä vertauskuvallisia tekoja [1Ku 11:29–31] tai jotka esitettiin vertauksina), hän käytti myös muunlaisia profetioita. Profeetalliset henkilöt esikuvasivat Messiasta, Kristusta Jeesusta. Näitä olivat jo mainitun Daavidin lisäksi mm. pappiskuningas Melkisedek (Hpr 7:15–17) ja profeetta Mooses (Ap 3:20–22). Huomattakoon, että profeetallisia henkilöitä ei tule pitää esikuvallisina tai profeetallisina kaikissa piirteissään. Esimerkiksi se, että Joona vietti kolme päivää suuren kalan vatsassa, esikuvasi Jeesuksen Šeolissa viettämää aikaa, mutta Joonan vastahakoinen suhtautuminen tehtäväänsä ja jotkin muut piirteet eivät esikuvanneet Jumalan Pojan toimintaa. Jeesus sanoi olevansa ”enemmän kuin Salomo”, sillä Jeesuksen viisaus ja hänen Valtakuntansa rauhaisa hallinto ovat samanlaisia kuin Salomon viisaus ja hallinto, mutta ylivertaisia niihin nähden. Jeesus ei kuitenkaan tule Salomon tavoin hengellisesti leväperäiseksi. (Mt 12:39–42.)

Jumala käytti myös profeetallisia näytelmiä, joissa yksilöiden elämän ja kansakuntien vaiheiden yksityiskohtia merkittiin muistiin malliksi tulevista tapahtumista, jotka täyttäisivät Jehovan tarkoitusta. Paavali puhuu ”vertauskuvallisesta näytelmästä”, jossa henkilöinä olivat kaksi Abrahamin poikaa, toinen Saaran ja toinen palvelustyttö Hagarin synnyttämä. Hän osoittaa, että nuo kaksi naista ”tarkoittavat” kahta liittosuhdetta. Naiset eivät henkilökohtaisesti edustaneet tai kuvanneet noita liittoja. Mutta tuossa profeetallisessa näytelmässä nuo naiset vastasivat vertauskuvallisia naisia, jotka tuottivat lapsia noiden liittojen alaisuuteen. Hagar edusti maallista Jerusalemia, joka ei ottanut vastaan sitä Vapauttajaa, johon lakiliitto ohjasi, ja joka riippui kiinni Laissa vielä senkin jälkeen, kun Jumala oli lakkauttanut sen; maallinen Jerusalem ja sen lapset olivat näin ollen Lain orjia. Toisaalta vapaa nainen Saara vastasi ”ylhäällä olevaa Jerusalemia”, Jumalan järjestön taivaallista vaimonkaltaista osaa, joka tuottaa poikia sen mukaisesti, mitä ennustettiin Abrahamin kanssa tehdyssä liitossa. (Ga 4:21–31; vrt. Joh 8:31–36.) Nooan päivien vedenpaisumus ja sitä edeltäneet olosuhteet edustivat profeetallisesti niitä olosuhteita, jotka vallitsisivat Kristuksen tulevan läsnäolon aikaan, ja sitä, mitä tapahtuisi niille, jotka hylkäävät Jumalan tien (Mt 24:36–39; vrt. 1Ko 10:1–11).

Paikkoja käytettiin profeetallisesti siten, että esimerkiksi Siioninvuorella sijainnut Jerusalemin kaupunki kuvasi aika ajoin taivaallista järjestöä, joka on hengellä voideltujen kristittyjen ”äiti” (Ga 4:26). ”Uusi Jerusalem” kuvasi Kristuksen taivaallista ”morsianta”, joka koostuu kirkastetun kristillisen seurakunnan jäsenistä (Il 21:2, 9–14; vrt. Ef 5:23–27, 32, 33; Il 14:1–4). Jerusalemia voidaan kuitenkin käyttää kuvaannollisesti myös kielteisessä mielessä, koska sen asukkaat yleensä olivat uskottomia (Ga 4:25; vrt. Hes 16:1–3, 8–15). (Ks. JERUSALEM: Kaupungin merkitys.) Muita paikkoja, joita selvästikin käytetään profeetallisessa merkityksessä, ovat Sodoma, Egypti, Megiddo, Babylon ja Hinnominlaakso eli Gehenna (Il 11:8; 16:16; 18:2; Mt 23:33).

Tabernaakkeli edustaa profeetallista mallia, johon kuului esineitä ja tiettyjä menettelytapoja. Apostoli osoittaa, että sen välineet ja uhrit sekä se, mitä siellä tehtiin, olivat taivaallisen todellisuuden malli, ”taivaallisten esikuva ja varjo”. (Hpr 8:5; 9:23, 24.)

Profetioiden ja niiden tulkinnan koetteleminen. Väärien profeettojen toiminnan vuoksi Johannes varoitti uskomasta jokaista ”henkeytettyä ilmausta”, jollaisia profetiat pohjimmiltaan ovat. Hän kehotti kristittyjä sen sijaan ’koettelemaan henkeytetyt ilmaukset nähdäkseen, ovatko ne Jumalasta’. (1Jo 4:1.) Johannes mainitsee erään opin, jonka avulla voidaan päättää, onko henkeytetty ilmaus lähtöisin Jumalasta, nimittäin sen, että Kristus on tullut lihassa. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan tarkoittanut, että tämä olisi ainoa kriteeri, vaan hän mainitsi nähtävästi esimerkin, joka oli tuolloin ajankohtainen ja kenties pääasiallisesti kiistanalainen. (1Jo 4:2, 3.) Erittäin merkittävä seikka on myös se, että profetia on sopusoinnussa Jumalan ilmoitetun sanan ja tahdon kanssa (5Mo 13:1–5; 18:20–22), eikä tämä sopusointu voi olla vain osittaista vaan sen on oltava täydellistä, jotta jokin profetia tai profetian tulkinta olisi oikea. (Ks. PROFEETTA: Tosi profeetan erottaminen väärästä.) Ensimmäisen vuosisadan kristillisessä seurakunnassa joillekuille annettiin lahjaksi ”tarkkanäköisyys henkeytettyjen ilmausten suhteen” (1Ko 12:10), minkä ansiosta he saattoivat vahvistaa profetiat oikeiksi. Vaikka tämäkin ihmelahja lakkautettiin, on järkevää olettaa, että Jumala auttaisi edelleenkin ymmärtämään profetioita oikein seurakunnan kautta, varsinkin ennustettuna ”lopun aikana”, ei ihmeen välityksellä vaan siten, että profetioita tutkitaan tarkasti ja ahkerasti ja niitä verrataan olosuhteisiin ja siihen, mitä tapahtuu (vrt. Da 12:4, 9, 10; Mt 24:15, 16; 1Ko 2:12–14; 1Jo 4:6). (Ks. SELITYS, TULKITSEMINEN.)